Vuosi on pian päättymässä ja hetki aikaa palata menneeseen.
Karhulan lukion vuosikertomus lukuvuodelta 2024-2025
julkaistaan poikkeuksellisesti vasta näin joulun alla.
Vuosikertomus kuvastaa hienosti, mitä kaikkea lukio tarjoaa
perinteisten oppituntien ohella. Hienon lisän vuoteen toi
koulun ja lukion 100-vuostishistoriikin Sivistystyötä
sitkeästi julkaisu.
Ylioppilaskirjoitusten tulokset olivat taas Kymenlaakson
parhaiden joukossa, joten opiskelu on tuottanut myös hienoa tulosta.
Kulunut vuosi rehtorin työssä on sisältänyt paljon tulevan koulukeskuksen ja liikuntahallin suunnittelua. On mielenkiintoista olla mukana suunnittelemassa uusia rakennuksia ja toimivia tiloja opiskelijoille, vaikka harmikseni tämä näkyy myös siinä, että aikaa opiskelijoiden kohtaamiselle on aiempaa vähemmän.
Tekemisen ja oppimisen iloa, vahvuuksien löytämistä, rajojen kokeilua, tavoitteiden asettamista ja unelmia tulevasta - niistä on hyvä opiskeluvuosi tehty.
Hyvää joulun odotusta ja mukavaa lomaa toivotellen!
Kristiina, rehtori