Vuoden 2024 aikana ulosottoon joutui noin puoli miljoonaa suomalaista.
Ulostoton luku on noussut hieman edellisvuodesta, ja määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008 alkaen. Ulosottovelkaa oli yhteensä noin 7,1 miljardia euroa.
Kuluvan vuoden tietoja ei vielä ole tilastoitu.
Oman talouden tasapainossa pitäminen on monen tekijän summa, johon vaikuttaa sekä ulkoiset- että kotitalouden sisäset elinolosuhteet. Mutta pientä helpotusta saat pitämällä oman kotitalouden menojen- ja tulojen kirjaamisella, jolla voit seurata sekä suunnitella omia hankintoja talouden tilanteen mukaan. –
Tiedän, että niukkuus ei poistu kirjanpidolla, mutta reaalinen talouden tila on heti nähtävissä, josta voi luoda mahdollisuudet rakentaa elämäntilanteeseen sopeutettua taloutta. Tämä keino on pitkässä juoksussa paljon parempi kuin se, että jatkat velkakierrettä pikavipeillä entisten velkojen maksamiseen ja samalla kasvatat velkaantumisen taakkaa edelleen.
Kotitalouden kirjanpito on suunniteltu osaksi digitukea, joka samalla huomaamatta luo hyvän hyötykeinon pitää yllä tietotekniikan yhtä tärkeimmistä ohjelmista, taulukkolaskentaa. Ohjelmasta saa myös ns. paperisen muistilehden täytettäväksi.
Klikkaa alla olevaa linkkiä ja lataa laitteellesi ohjelma maksutta. Ohjelmassa on omat käyttöohjeet, joten lue ne. Ohjelma toimii kaikilla taulukkolaskentaohjelmilla; Excelillä ja LibreOfficen -ohjelmilla. Halutessasi voit siirtää taulukon myös Googlen Driveen tai Microsoftin OneDriveen, jolloin sen käyttö on mahdollista kännykkä- ja tabletti laitteilla. Parhaiten se toimii tietokoneilla. Opastan myös laitehankinnoissa tarvittaessa.
Kysy tarvittaessa sivun ylläpitäjältä lisäopastusta, joko soittaen puh. 040 034 3444
tai s-postilla kaankodigituki@gmail.com