Puolisoni jaksaa ihmetellä kiinnostustani koiran kakkaan. Kun olemme lenkillä ja joku koirista käy tarpeillaan, loikin kiinnostuneena paikalle ihailemaan tuotosta. Millaista tuli, kuinka paljon? Toisinaan ikuistan teoksen valokuva-arkistooni. Pidän säännöllisen epäsäännöllistä koirankakkakirjanpitoa.

Miksi näin? Siksi, että kakka kertoo vatsan toiminnasta. Toivon näkeväni koiran kokoon suhteutetun kiinteän pökäleen, joka olisi helposti ulostettu, mutta niin kiinteä, että voisin potkaista sitä kengälläni, eikä kenkään jäisi tahraa.

Mikäli kakka on löysää velliä, siinä on toistuvasti limaa, outo väri tai jotakin siihen kuulumatonta, huolestun. Ne ovat usein ensimmäisiä merkkejä siitä, että nyt ei ole valtakunnassa kaikki hyvin.

Myös ulostuskerroilla on merkitystä. Koiran tulisi kakkia niin monta kertaa päivässä, kuin se syökin. Jos kakkaa ei tule, ja varsinkin jos koira käy tikistelemässä kakkaa turhaan, on syytä huolestua. Ummetus ei ole koirallekaan normaalia ja se ettei kakkaa tule lainkaan, voi olla merkki jostakin vakavammasta.

Jos koirasi kakkimisessa on jotakin poikkeavaa, on syytä keskustella asiasta eläinlääkärin kanssa ja kääntyä tarvittaessa ruokintaneuvojan puoleen.

Oletko nähnyt koiria, jotka ovat koko ajan omistajansa ohjauksessa tai kontaktissa omistajaan? Koiria, jotka eivät ole oppineet irrottautumaan tästä yhteistyömoodista, vaan turhautuvat, mikäli omistaja ei ole koko ajan kontaktissa koiraan.

Tämä on opeteltava taito, jota kannattaa harjoitella jo pentuiästä alkaen. Tylsyys on myös hyvä ase pelkoa vastaan. Kun koira saa kaikessa rauhassa ihmetellä ja katsella ympäristöään, kyllästyä siihen, asioista tulee sille yhdentekeviä.

Meillä on monesti ajatus, että meidän täytyy koko ajan olla tehokkaita, tehdä jotakin asioiden edistymiseksi ja antaa koiralle tehtäviä tai tekemistä. Haastan ajattelemaan, mitä koira silloin oppii?

Ja nyt en tarkoita ajatusta, että "oppiipahan olemaan!". Vaan aivojen muovautuvuutta. Aivot mukauttavat olennon käyttäytymistä ympäristöön sopivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Millaisia oppimismahdollisuuksia me tarjoamme koiran aivoille?

Yhä harvemmin näkee lapsia joilla on tylsää. Lapsia, jotka kohdistavat mielikuvituksensa johonkin asiaan ja rakentavat siitä mukaansa tempaavan leikin. Liian usein paikkaamme tylsyyden tilannetta virikkeillä, kuten kännyköillä ja peleillä.

Mikä vaikutus tällä on kehittyviin aivoihin?

Huomaan kirjoittelevani usein makupalojen huolimattomasta käytöstä. Toivottavasti en anna kuvaa, että en suosisi makupalojen käyttöä itsekin. Tarkoituksenani on herättää ajatuksia miten makupaloja kannattaa käyttää ja missä tilanteissa niiden käytössä on jopa riskejä. Mikään asia ei ole täysin ongelmaton, ja tiedostamalla riskejä osaamme väistää mahdollisia haittoja.

Makupalat on helppo vahviste. Miltei kaikki koirat pitävät syömisestä ja palkkaaminen makupalalla ei vaadi meiltä niin suurta tilanteen tasalla olemista.

Käytän itsekin makupaloja paljon. Ne ovat osana kouluttamista, osana rakennettuja rutiineja ja osana palkkaamista. Pyrin kuitenkin käyttämään vahvisteita mahdollisimman monipuolisesti, sillä koirat ihailevat ja kunnioittavat hahmoa, joka osaa tunnistaa niiden tarpeita ja tarjota asioita joita ne milloinkin haluaisivat.

Esimerkkejä vahvoista vahvisteita:

1. joku kävelee lenkillä ohi ja koiraa kiinnostaisi kovasti kuka hän oli -> päästetään koira haistelemaan kulkijan jäljet, ellei ole mahdollista käydä haistamassa itse kulkijaa.

2. koira haluaa ulos -> avataan koiralle ovi.

3. koira köllöttelee tyytyväisenä ja kerjää rapsutusta -> rapsuta koiraa.

4. koira on rauhallinen ja katselee ympäristöään -> hymyile ja juttele koiralle lempeällä äänellä.

Ja niin edelleen. Vaihtoehtojen määrä on lukematon, kun opettelet tunnistamaan mitkä asiat ovat sinun koirallesi tärkeitä. Ujuta itsesi mukaan näihin tilanteisiin joko mahdollistajana tai kanssakokijana.

Tekisi mieleni käyttää analogiaa siitä, kuinka joskus vanhemmat korvaavat ajan ja kohtaamisen lapsiinsa materialla. Tiedämme kaikki, kuinka suhde jää silloin hieman ontoksi.

Tiesitkö, että lämmin ja rakastava katse ihmisen ja koiran välillä tuottaa molempien aivoissa mielihyvähormoni oksitosiinia? Tarjoa siis koirallesi monipuolisia elämyksiä ja mukavia hetkiä. Jaetut hyvät hetket ja tunteet ovat usein makupaloja vahvempi vahviste. Tätä kautta myös rakentuu syvempi suhde koiraan. Ole aidosti läsnä koirallesi.

Koiran ongelmat eivät ole vain koiran ongelmia. Olen huomannut, että lähes aina, kun koiran kanssa ilmenee haasteita, omistaja kokee riittämättömyyttä ja epäonnistumista. Keskustelemme usein siitä, mitä olisi voinut tehdä toisin – tai olisiko jokin ollut ehkäistävissä. On totta, että omistajan olemus vaikuttaa koiraan: rentous, itsevarmuus ja lempeys ovat avaimia, mutta niiden saavuttaminen ei ole helppoa.

Moni yrittää olla jotain, mitä ei ole ja juuri siinä piilee haaste. Sama pätee ihmisten kohtaamiseen. Miten minä kohtaan toisen, eläimen tai ihmisen? Tämä kysymys nousi esiin, kun osallistuin Katri Lindströmin ohjaamaan hevostyönohjaukseen Ruskan Riemut -yrityksessä. Hevosten läsnäolo pysäytti. Ne viestivät minulle, mitä olemukseni niille kertoi. Katrin kanssa käyty keskustelu avasi oivalluksia, jotka jäivät elämään.

Eläimen viesti – ja omistajan oivallus

Hevosten kanssa ei harjoitella vuorosanoja. Ollaan läsnä, kuunnellaan kehoa ja eläintä. Tällainen hetki voi olla mullistava epävarmalle koiranomistajalle. Syntyi ajatus: voisimmeko tarjota asiakkaille tilaa pysähtyä, oivaltaa ja keskustella – turvallisesti eläimen kanssa, ammattilaisten tukemana? Katrin kanssa tutkailtaisiin millaista eläinten kohtaaminen on, ja myöhemmin minun kanssa pohdittaisiin miten tätä oivallusta voisi viedä omaan koira-arkeen.

Näistä hetkistä syntyi kurssi, jossa yhdistyvät eläinavusteinen ohjaus, vuorovaikutuksen tutkiminen ja koira-arjen ymmärrys. Kurssin toinen vetäjä Katri Lindström (Työnohjaaja STOry, Yhteisöpedagogi AMK, YAT, AmO, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja®) toimii yrittäjänä Ruskan Riemut Oy:ssä ja tarjoaa eläinavusteista työnohjausta, Kelan NUOTTI-kuntoutusta ja hevostoimintaa. Hän toimii tiiviissä yhteistyössä kiltin ja koulutetun suomenhevoslaumansa kanssa.

Kurssin viimeisellä kerralla minä kohtaan ihmisen koirineen – ja yhdessä pohdimme, miten oivallukset voisivat siirtyä arkeen, koiran kanssa elämiseen.

#vuorovaikutus #mitenkohtaaneläimen #koiranomistaja #ongelmakoirat 

Sain viestillä aihevinkin pohdiskelulle, kiitos siitä! Mielelläni vastaan kysymyksiin ja pohdin koiramaailman ilmiöitä. Jos siis jokin asia mietityttää, laita minulle viestiä, niin voin pyöritellä asiaa omasta näkökulmastani.

Kysymyksen laittoi eräs pitkän linjan kasvattaja, joka oli korvessa asuvien ystäviensä kanssa keskustellut miksi heidän koiransa ovat hyvin ympäristövarmoja, vaikka he asuvat syrjässä, eivätkä erikseen kuskaa pentuja kylille sosiaalistumaan. Koirat ovat mukana normaaliarjessa: käyvät lääkärissä tai mätsäreissä toisinaan, mutta ei mitään ylenpalttista sosiaalistamista.

Olen muuten huomannut saman ilmiön. Minä arvelen, että asiaan vaikuttaa...

Hyvät geenit. Ensinnä uskon, että koiran geneettisellä perimällä on suuri merkitys tähän. Jos koiralla on perimässään arkuutta tai pelokkuutta, sille rakentuu pelkokäytöksiä helpommin. Arkuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus. Myös koiraroduissa on suuria eroja jo "tehdasasetuksissa".

Hyvinvointi. Toiseksi ajattelen, että arjella on valtavan suuri merkitys koiran henkiseen tasapainoon. Täyttyvätkö koiran tarpeet? Riittävästi lepoa, palautumista, hyvää ravintoa, liikuntaa, virikkeitä, sosiaalista kanssakäymistä, hellyyttä, leikkiä, rakkautta ja rajoja? Vai onko koiralla puutetta jostakin edellä mainitusta? Kipua jossakin? Yksinäisyyttä liikaa? Pelottavia asioita arjessa? Toistuvaa stressiä, joka voi kroonistua? Näistä asioista syntyy tasapaino, jossa koira elää, ja josta käsin se kohtaa uusia asioita elämässään.

Turvallisuuden tunne. Se on kaikkein tärkein asia uusien asioiden kohtaamisessa. Olen sitä mieltä, että ei kokemuksia ollenkaan on parempi asia, kuin vain huonoja kokemuksia. Sosiaalistaminen ei ole mikään pitkä lista, jota kaikkien pitää suorittaa koirien kanssa, vaan se on maailman ihmettelyä turvallisuuden tunteesta käsin. Koira kohtaa elämää siitä itsevarmuudesta käsin, mikä sille on rakentunut elämänsä kokemuksista. Jokainen olento tarvitsee juuri sopivasti haastavia juttuja elämäänsä. Sellaisia, joissa ehkä hieman ylitetään itseään ja sitten selvitään. Ja mikä ylpeys koirallekin tulee siitä, että se on ratkaissut tilanteen! Se kasvattaa resilienssiä. Kun oppimishistoriassa on pärjäämiskokemuksia ja suuri turvallisuuden tunne, koira kohtaa uusia asioita luottavaisemmin.

Kehityksen aikaikkunat. Jokainen olento kehittyy tiettyjen aikaikkunoiden kautta. Jos koira olisi elänyt varhaispentuajan täysin eristyksissä maailmasta, se ei todennäköisesti koskaan tule oppimaan erityisen sosiaaliseksi yksilöksi. Tässä on kysymys täydellisestä deprivaatiosta. Aivot kehittyvät tietyin kehitysaskelin ja jotta niihin rakentuu tiettyjä valmiuksia, koiran tulee saada tiettyjä kokemuksellisia ärsykkeitä. Surullisia esimerkkejä kokemusköyhyyden aiheuttamasta kehityksellisestä poikkeavuudesta ovat lapset, joilta on puuttunut täysin hoiva ja kommunikaatio pikkulapsivaiheessa. He eivät mahdollisesti koskaan opi vuorovaikuttamaan muiden kanssa. Koirilla vastaavaa näkee joskus populaatiokoirien kanssa tai lievemmässä muodossa oppimisen valmiuksien vähäisyytenä. Aivoihin ei ole rakentunut suurta kapasiteettia käsitellä asioita. Näille reippaille maalaisille on tullut sopiva määrä kokemuksia kehityksensä aikana.

Omistaja, luottoihminen. Sillä miten me itse voimme on merkitystä. Miten me suhtaudumme tilanteisiin ja millaisia asioita ennakoimme. Jos meitä jännittää kovasti, koirakin tulee helpommin epäluuloiseksi. On tutkittu, että herkemmillä omistajilla on helpommin koiria, joilla on käytösongelmia. Jos sinäkin olet herkkä ihminen, se ei ole vika tai huonous sinussa. Se on asia, joka täytyy ottaa huomioon ja jota voi työstää. (Älä huoli, minäkin olen).

Kiteytettynä siis reippaille maalaiskoirille ei ole mielestäni yhtä selittävää tekijää. Koiran käyttäytymiseen vaikuttavat monet tekijät. Kuitenkin ajattelen, että jos maalaiskoira elää täysipainoista elämää rakastettuna perheenjäsenenä, se todennäköisesti saa juuri sopivasti uusia ärsykkeitä ja oppimiskokemuksia, joiden avulla se oppii pärjäämään myös suuressa maailmassa.

#arkuus #sosiaalistaminen #ongalmakoira

Palkkioansa on jälleen itse keksimäni termi sille, että rakennamme koiralle odotusarvon palkkioista johonkin tilanteeseen, jossa se ei olisi ollut välttämätön.

Olen itse oppinut tämänkin asian kantapää edellä. Unni oli hyvin sosiaalinen pentu ja ihmisten tai koirien kohtaaminen ei ollut sille vaikeaa. Valveutuneena kouluttajana päätin kuitenkin tehostaa tilanteiden positiivisuutta palkkaamalla Unnia aina, kun joku lähestyy meitä. Tottahan Unni oppi, että lähestyvä kohde tarkoittaa namia. Ja namitus jatkui kunnes kohde loittoni pois.

Tässä tulin rakentaneeksi kohtaamisiin odotusarvon palkkioista. Nyt kun Unni näkee lähestyvän naapurin, sen silmät kirkastuvat ja se kääntyy katsomaan minua: naapuri lähestyy=minulle namia. Ja mikäli namia ei kuulu, tulee ikävä turhautuminen, joka johtaa lapinkoiralla haukkumiseen.

Siispä kehotan miettimään pennun kanssa missä tilanteissa kannattaa opettaa odotusarvo palkkioon. Naapurin kohdatessa olisi voinut olla järkevämpi juttu antaa koiran käydä haistamassa naapuria, ja sen jälkeen siirtyä omiin hommiin nuuskimaan ympäristöä ja odottelemaan. Jos lopullinen tavoite on tämä itsenäinen rauhallinen käytös, ei kannata lähteä palkkaamaan kontaktista ja aktivoitumisesta.

Joskus juutumme ajatukseen, että antamalla makupalan teemme tilanteesta miellyttävän. Meidän tulisi sen sijaan miettiä mitkä kaikki vahvisteet ovat koiralle tärkeitä, mikä vahviste sopisi tähän tilanteeseen ja varsinkin siihen, mitä tunnetilaa tavoittelemme.

#koirankoulutusjyväskylä #ongelmakoirakoulutusjyväskylä #koiraongelma 

Namiflooding on keksimäni kuvaus tilanteelle, jossa epähuomiossa houkuttelemme koiran makupaloilla sille liian vaikeaan tilanteeseen. Koira siis pelkää kovasti jotakin, mutta toisaalta sen tekee kovasti mieli makupaloja. Se ylittää mukavuusrajansa makupalojen avulla, ahmii namit ja ryntää kauemmas. Koiran tunnetila voi olla aivan väärä jännittävään asiaan siedättymiseen. Tilanteessa voi jopa tapahtua herkistymistä jännittävälle asialle.

Tästä syystä olen varovainen käyttämään makupaloja tilanteissa, joissa koira pelkää. Namien ahmiminen voi peittää alleen monta elettä, jotka olisin halunnut nähdä tulkitakseni koiran kokemusta. Tämä on yksi esimerkki, joissa makupalat eivät ole automaattisesti se koiraystävällisin vaihtoehto.

Sanotaan, että hallinnan tunne on suurin vahviste. Hallinnan tunne on ymmärrettävissä monella eri tavalla. Monesti kun puhutaan koiran hallinnan tunteesta, tulee mieleen laumahierarkia ja koiran asemoituminen tai kiipiminen siinä.

Kuitenkin kun puhun hallinnan tunteesta, en tarkoita yksilöiden välisestä voimasuhdetta, vaan yksilön selviytymisen tunnetta tilanteessa. Tarkoitan hallinnan tunteella eläimen tarvetta huolehtia omasta turvallisuudestaan. Kykyä ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu ja että onhan tilanne turvallinen.

Julkaisen someen paljon ihan tavallisia juttuja meidän perheen koira-arjesta, koska koiraihmisenä elän ihan tavallista koiraelämää iloineen ja suruineen.

Kirjoittelen usein mukavia juttuja meidän koirista. Juttuja, jotka ilahduttavat minua meidän arjessa. Haluan näillä pienillä julkaisulla kannustaa teitäkin näkemään arjen hienouksia, niitä ihania ihan tavallisia hetkiä koirien kanssa. Meillä sattuu myös ikäviä juttuja, on sairastumisia ja huolta, mutta en halua kuormittaa niillä teitä. Totean kuitenkin, että tasapainossa on ilot ja huolet täälläkin.

Yritän työssäni kouluttajana tukea ja kannustaa. Sitä haluaisin tehdä täälläkin. Oma elämän mittainen oppimistehtäväni on opetella näkemään mukavia asioita arjessa, sillä se, mihin kiinnitämme huomiomme, kasvaa. Sama juttu on koirien kanssa: kun löydämme niitä pieniä positiivisia asioita koiristamme, alamme nähdä heidät vahvuuksien kautta. Joskus voi jopa käydä niin, että ne kurjemmat jutut unohtuvat ja jäävät ainakin paljon pienempään rooliin.

Halusin kirjoittaa tästä tavoitteestani, etten anna kuvaa, että elämässä on aina kaikki hyvin. En halua, että kukaan kokee, että on yksin vaikeuksiensa kanssa.

Jaion facebookissa kennel Hakukoneen omistajan ajatuksiaherättävän kirjoituksen, jossa hän muistuttaa, että koirien ilmentämä käyttäytyminen on muutakin kuin geenien vaikutusta. Hän oli huolissaan siitä, että nykyään koirille ei tarjoudu mahdollisuuksia kehittää resilisenssiään ja niistä tulee pelokkaita. 

Kirjoitus nosti esille mielestäni tärkeän asian, johon meidän tulee kiinnittää huomiota: mitkä tekijät voivat vaikuttaa koiran pelko-oppimiseen ja mikä on oman toimintamme rooli.

Varmasti muistamme, kuinka aikoinaan on ollut neuvo, ettei tule huomioida pelkäävää koiraa, ettei tulisi myötätunnollaan palkinneeksi koiran käyttäytymistä. Nykykäsityksen mukaan kuitenkin ajatellaan, ettei pelkoa voi vahvistaa myötätunnolla, vaan myötätunto lisää koiran turvallisuuden tunnetta.

Maailma ei ole kuitenkaan valmis, ja meidän tulee olla avoimia pohdinnalle, joka voi johtaa uuden oppimiseen. Kuten tiedämme, tiede nojaa tämänhetkiseen käsitykseen ja tietämykseen asioista ja on itseään jatkuvasti korjaavaa. On vaarallista ajatella, että se, mitä nyt tiedämme, on se lopullinen totuus ja päätepysäkki ymmärrykselle.

Tämä kirjoitus resonoi juuri nyt minussa valtavasti, sillä olen uppotunut viime aikoina aivojen toimintaan ja sitä kautta ihaillen ihmetellyt, miten monimutkainen ja yksilöllinen aparaatti aivot ja hermosto ovat.

Banich ja Compton (2018) ovat tutkineet, että ahdistuneisuuteen taipuvaisilla ihmisillä mantelitumakkeen aktivaatio nousi jo kun tilanteessa oli läsnä pelokkaan näköisiä ihmisiä. Eli voisi ajatella, että aivojen alitajuinen "hätävaroitin" aktivoitui näillä ahdistuneisuuteen taipuvaisilla ihmisillä, kun jokin ympäristöissä signaloi mahdollista vaaraa.

En voi olla pohtimatta, mitä tämä siis tarkoittaa koirien osalta? Koirissa on varmasti vastaavaa eroa: ahdistuneisuuteen taipuvaiset ja ei ahdistuneisuuteen taipuvaiset yksilöt. Omistajan käyttäytymisellä ja tunnetiloilla on suuri merkitys pelon tunteen aktivoitumiselle ahdistuneisuuteen taipuvaisilla yksilöillä, mikä puolestaan tulisi huomioida koulutustilanteita suunniteltaessa.

Tähän yksilöllisen vasteen merkitykseen viittaa myös Barata (2024) pohtiessaan sitä tulisiko koiraa lohduttaa sen pelätessä vaikkapa ukkosta. Barata esittää, että kysymyksessä on ratkaiseva merkitys koiran yksilöllisellä selviytymismekanismilla ja emotionaalisella tarpeella. Barata esittää, että tarpeeton empatia koirankoulutustilanteessa voi häiritä koiran kykyä kehittää sietokykyään ja palautumistaan, eli resilienssiään tilanteissa, ja näin ollen joillakin yksilöillä lisätä pelkoa.

Barata pohtii kysymystä ihailtavan monipuolisesti, ottaen pohdintaan mukaan jopa omistajan kokeman tarpeen tukea koiraansa. 

Lopputulemana hän kuitenkin toteaa, että neurotiede tukee ajatusta, että tunteita voidaan vahvistaa, mikä osoittaa, että saatamme tahattomasti vahvistaa empatiallamme koiran pelon tunnetta ukkosella. Ratkaiseva merkitys on kuitenkin yksilöllisellä kokemuksella ja tilanteella.

Meidän ei siis kannata tässäkään asiassa ottaa tiukkaa kantaa puolesta tai vastaan, koska asia ei ole yksiselitteinen.

Haluan kiittää kirjoittajaa tärkeän asian muistuttamisesta! Meidän tulee ehdottomasti tiedostaa tämän mahdollisuuden olemassaolo ja havainnoida tarkasti oman koiran reagointia tilanteissa.

"Miten kiva koira se olisikaan, jos se ei...*

" Että pitikin sattua näin."

En haluaisi ajatella, että mikään koira on ongelmakoira. Tapaan työssäni niin mahtavia koirapersoonia (ja omistajia). Ihan jokaisessa meissä on hyvät ja huonot puolemme. Minun tehtäväni on haastaa teidät näkemään koiranne vahvuudet, sillä se mihin kiinnitämme huomiomme, se kasvaa.

Tällä en halua vähätellä sitä surua ja kuormaa mitä ongelmat aiheuttavat, sillä ne ovat todellisia. Me kamppailemme vaikeiden tunteiden kanssa ja se on todellisuuttamme. Mutta minun duuni on osaltaan etsiä ratkaisuja ja keventää tätä kuormaa.

Ravinnolla on valtavan suuri merkitys koiran hyvinvoinnille. Toki geneettisesti terve koira tuntuu voivan hyvin vaikka sille syöttäisi mitä, mutta yhä useampi koira kärsii ruoansulatuselimistön ongelmista. Mistä tämä johtuu? Sen kun tietäisin. Uskon, että oma vaikutuksensa on jalostuksella, teollisella tai sopimattomalla ruokavaliolla, ympäristön mikrobikannalla tai sen kapeudella, ympäristömyrkyillä, sairauksilla, stressillä, lajityypillisen elämän viettämisen puutteilla… Varmasti asiaan vaikuttaa moni tekijä. Sen tiedän, että ihan liian moni koira kärsii vatsavaivoista.

Teen yhteistyötä ruokintaneuvoja Nina Laihon kanssa. Tunnen Ninan jo opiskeluajoiltani ja olen aina ihaillut hänen kykyään uppoutua asioihin ja kiteyttää niistä selkeitä ohjeita. Ninalle tyypillistä on myös todella tarkka ja huolellinen tekeminen, sekä asioiden viitekehykseen perehtyminen. Tämän vuoksi voin luottavaisin mielin suositella Ninaa koira-asiakkailleni, joilla on selkeitä ruoansulatuselimistön oireita, ja jotka hyötyisivät tilanteensa ja ruokavalionsa huolellisesta läpikäynnistä.

Tämä ei nyt suoranaisesti liity koirankoulutukseen, mutta toisaalta taas juuri liittyy.

Mitä merkityksiä aggressiolla sinulle on? Oletko koskaan ajatellut sitä Henriikan kuvaamalla tavalla?

Olemme monesti tottuneet ajattelemaan, että aggressiivinen koira on paha koira. Joskus on hyödyllistä nähdä se tosiasia, että aggressiota on kaikissa koirissa ja aggressiivisuuden ilmentäminen kertoo tarpeesta. Pohjalla on tarve, jota koira ei vielä osaa tai kykene tuomaan esille toisin.

Ja toisaalta tämä tuo mieleeni meidän ihmisten suhtautumiseen aggressioomme. Aggressio ei välttämättä ole tuhoavaa tai väkivaltaista, vaan se on meissä oleva elämän voima. Me pystymme itse päättämään miten tätä voimaa käytämme. Se voi olla lujaa ja rauhallista päättäväisyyttä tai hallitsematonta vihaa. 

On valtava ero siinä kumman kautta valitsemme vaikuttaa muihin - koiriinkin.

Katselemme joskus valokuvia koirasta ja päädymme johonkin johtopäätökseen koiran tunnetilasta tai kokemuksesta. Esimerkiksi häntä saattaa roikkua alhaalla, silmän valkuaiset näkyä tai koira lipaista kielellään huuliaan.

Olemme oppineet, että nämä kaikki eleen kertovat koiran epämukavuudesta ja stressistä, vai kertovatko sittenkään?

Koira viestii koko kehollaan ja yksittäisen kehon eleen tulkitseminen voi johtaa harhaan. Joillakin koirilla häntä voi olla luonnostaan matalalla, kun toisilla se on kiepillä selän päällä. Samoin silmän valkuaiset voivat näkyä koiran katsoessa sivullepäin tai kieli lipaista muusta syystä kuin stressistä.

Koiran viestintää tulkitessamme meidän olisi hyvä nähdä koiran käytöstä hetken aikaa ja havainnoida kehon kielen kokonaisuutta.

Koirien käyttäytymisongelmat ovat harvoin “tottelemattomuutta”. Useimmiten kyse on siitä, että koiran on vaikea sopeutua ympäristöönsä ja siihen taas vaikuttavat monet tekijät: geneettinen herkkyys, varhaiset kokemukset, stressitasot, sekä ympäristö ja arjen olosuhteet

Käyttäytyminen on aina koiran yritys selviytyä ja sopeutua ympäristöönsä. Geenit ja varhaiset kokemukset antavat pohjan sille, millaisia muutoksia käyttäytymiseensä koira pystyy tekemään ja millä tahdilla.

Mihin voimme vaikuttaa tällä hetkellä?

Emme voi enää muuttaa koiran geenejä ja menneisyyttä, mutta voimme vaikuttaa tähän hetkeen:

• arjen rakenteisiin

• stressitekijöihin

• ympäristön ärsykkeisiin

• koiran palautumiseen ja turvallisuuden tunteeseen

Kun nämä asiat optimoidaan, koiran aivojen oppimiskyky ja plastisuus paranevat. Silloin uusien taitojen oppiminen helpottuu ja käyttäytyminen alkaa pikkuhiljaa muuttua. Nämä asiat mahdollistavat uusien käyttäytymisten kouluttamisen.

Kun koira ei tottele, muista ettei ole kyse “itsepäisyydestä”. Koiran haasteet eivät myöskään johdu tyhmyydestä tai tahallisesta uhmakkuudesta. Kyse on hermoverkkojen valmiudesta oppia ja siitä, millaisissa olosuhteissa oppiminen ylipäätään on mahdollista. Se on biologiaa.

Turvallinen arki ja stressin vähentäminen, sekä johdonmukainen opettaminen = mahdollisuus muutokselle.

Olen viime aikoina sukeltanut neuropsykologian maailmaan, ja voi että se on kiehtovaa! Sieltä löytyy selkeitä vastauksia siihen, miksi positiivinen vahvistaminen toimii niin hyvin oppimisessa – niin ihmisillä kuin koirillakin.

Me koiraihmiset tunnemme tutkimuksia jotka todentavat, että palkitseminen on tehokkain tapa opettaa uutta. Kun koira saa onnistumisen kokemuksia, sen aivot rakentavat uusia hermoyhteyksiä ja oppiminen nopeutuu.

Kuitenkin selitys sille, mitä hermostossa tapahtuu on se, että koiran aivot eivät opi, jos se ei tunne oloaan turvalliseksi. Aivot kytkeytyvät tavallaan selviytymismoodiin.

Oppiminen hidastuu, jos koira on…

• peloissaan

• kivulias

• yliväsynyt

• stressaantunut

Tämä ei ole “tottelemattomuutta” vaan biologiaa. Krooninen stressi heikentää fyysisesti aivojen kykyä muodostaa uusia yhteyksiä.

Sen sijaan pienet onnistumiset tekevät ihmeitä:

• Jokainen onnistuminen kasvattaa hermoverkkoja

• Toistot vahvistavat niitä

• Oppiminen muuttuu sujuvammaksi

• Käyttäytyminen alkaa automatisoitua

• Tavoitteena on vahvemmat, haarautuneemmat ja joustavammat hermoverkot, jotka tukevat koiran oppimista ja hyvinvointia.

Eli turvallinen ilmapiiri + positiivinen vahvistaminen = tutkitusti paras pohja oppimiselle.

Oletko koskaan ajatellut, että koira on ainoa lemmikkimme, joka ei pääse tarpeilleen halutessaan? Muilla lemmikeillä on vessalaatikko tai häkki, johon voi käydä tarvittaessa tarpeillaan, mutta koirat opetetaan sisäsiistiksi ja ne oppivat pidättämään työpäivien ajan.

On eri asia pidättää tarpeitaan työpäivän ajan, koska on siihen tottunut, tai tehdä tarpeensa, kun siltä tuntuu. Jokainen meistä ihmisistä on varmasti kokenut elämässään tilanteen, kun olisi ollut vessahätä, mutta ei pääse heti vessaan. Se ei ole kiva tilanne.

Olen pohtinut sitäkin mikä vaikutus tällä päivittäisellä pidättelyllä on koiran suolistoon. Voiko se aiheuttaa ummetusta? Hoiva-alalla työskennellyt ystäväni kertoi, että hoivakodissa ikäihmisillä ilmenee ummetusta ja suoliston toimintahäiriöitä liikunnan vähyydestä ja vessaan pääsyn rajoituksesta johtuen. Voiko koirille tulla vastaavia ongelmia, mikäli ne eivät pääse vapaasti liikkumaan ja tarpeilleen?

Tämä on minusta kysymys, jota tulisi pohtia. Meillä on arjessamme paljon asioita, joihin totumme rutiinina, mutta kun niitä pysähtyy ajattelemaan, tunnistaa ilmiön ongelmallisuuden.

Petotestit® olivat minulle varsin tuntemattomia ennen viime kesää. Olin toki uteliaana ihmisenä käyttänyt pari koiraani karhutestissä viisitoista vuotta sitten, mutta se oli mielenkiintoinen kokeilu monen muun testin seassa. Viime kesänä pääsin perehtymään aiheeseen enemmän ja todella oivaltamaan mistä tuoterekisteröidyssä Petotestit® on kysymys.

Hanna-Mari ja hänen miehensä Asko ovat intohimoisia laumanvartijaihmisiä. Heillä on sitä katoavan kansanperinteen käytännön kokemusta, mihin ei ihan yhtenään törmää. Askon silmien alta on mennyt tuhansia koiria ja Hanna-Mari on opiskellut laajasti eläinten hyvinvoinnista ja kouluttamisesta. Tämän lisäksi uuden oppiminen, sekä asioiden tutkiminen ja kehittäminen ovat heille elämäntapa.

Tietenkin Petotestit® antavat suuntaa metsästyskoirien tai laumanvartijoiden yksilöllisestä reagoinnista pedolta tuoksuvaan ja pedolta näyttävään kohteeseen, mutta mielestäni se antaa suuntaa kaikkien koirien uhkavasteesta yllättävässä tilanteessa. Minua ilahdutti erityisesti se, että tässä testausmuodossa ei hyödynnetä kohteena eläviä eläimiä. Ja toki myös Petotestit®-tiimin asiantuntemus testata koiria niin, ettei myöskään testattavalle koiralle tuoteta tarpeetonta stressiä.

Kävimme Fidelin kanssa petotestissä kesällä 2025 ja se oli mielenkiintoinen kokemus. Tilanne oli hyvin suunniteltu ja ennakko-opastus kattava. Koira sai kulkea pitkässä liinassa ja ohje oli, että koiran tulee antaa kulkea mahdollisimman vapaasti. Alkuun käytiin nuuskuttelemassa oikeaa karhun ulostetta, jonka jälkeen jatkettiin testauspaikkaan.

Testipaikassa konekarhu tuotiin koiran näkyviin ja havainnoitiin miten koira siihen reagoi. Koira sai itse lähestyä karhua tai mennä siitä kauemmas. Kaikki reaktiot olivat "hyviä" ja testipedon antamaa painetta säädeltiin tarkoin koiran reagoinnin mukaan.

Testissä kerättiin tietoa koirayksilölle tyypillisestä tavasta reagoida yllättävään uhkaan, mutta prosessia ei ole vakioitu niin, että kaikille koirille annettaisiin yhtä vahvaa painetta. Epäilevämmälle koiralle riitti jo konepedon näkeminen, ja testin kulku mukautettiin niin, ettei koiraa paineistettu aiheetta. Poistuminen oli koiralle mahdollista kaikissa vaiheissa. Tilanteesta arvioitiin paitsi koiran reagointia yllättävään uhkaan, myös koiran stressireaktiota ja palautumista tilanteesta. Lopussa Asko kertoi havainnoistaan ja kokemuksestaan siitä, mikä on näin reagoivalle koiralle tyypillistä.

Olen käynyt vuosien aikana omien koirieni kanssa monenlaisissa testeissä, mm. LT-luonnetesteissä, MH-testeissä, BH-testissä, Kiva koira kansalainen testeissä, SmartDog-testeissä, jalostustarkastuksen luonnetestiosion testeissä, ja käynyt sivusta seuraamassa useita testejä mielenkiinnosta. Verrattuna näihin, petotesti ei ollut Fidelille ahdistava tilanne. Vastaavia reaktioita on tullut nuorella koiralla arjessa yllättäviä elementtejä kohdatessa. Arjen tilanteista on puuttunut mahdollisuus säädellä kohtaamista koiralle sopivaksi, ja täten saada siitä lopulta positiivinen oppimiskokemus, jossa koira on saanut omalla toiminnallaan ratkaista tilanteen.

Tykästyin erityisesti siihen, että jos omistaja haluaa oppia oman koiransa aggressiivisesta käyttäytymisestä tai vasteesta uhkatilanteessa, sitä voi kokeilla konepedon kanssa, eikä siihen liity ihmisen aiheuttamaa uhkaa ja täten riskiä ikävästä mielleyhtymästä ihmiseen. Painetta tuottaa konepeto, mihin koira ei tule törmäämän arjessaan.

Kirsikkana kakussa on mahdollisuus käyttäytymisanalyytikko- eläintenkouluttaja EAT Hanna-Marin jatkopalveluihin, joissa hyödynnetään petotestauksessa esille tullutta tietoa. Hanna-Mari kertoo koirien aggressiokäytöksistä ja siitä mikä on ollut tietyllä tavoin reagoineille koirille tyypillistä arjessa. Hän myös laatii tarvittaessa kattavan hyvinvointikartoituksen ja koulutussuunnitelman asiakaskoiralle.

Kiteytettynä siis opin valtavasti lisää. Tämä oli minulle osoitus siitä, miten tässä maailmassa on vielä paljon hienoja juttuja, joihin en ole tutustunut. Lämmin suositus petotestit-tiimille!

PS. Videolla Fidel ajattelee olevansa kävelyllä, kun yhtäkkiä vastaan tulee outo otus. Hetken tuumattuaan Fidel tulee emännän ja isännän luo neuvonpitoon, että mitäs nyt tehdään. Emäntä oli hyvillään, että hieman impulsiiviseksi ajateltu poika toimi näin harkitsevasti.

#petotesti® #petotestaus #karhutestaus #sorvo #hanna-marisorvo #askosorvo #laumanvartija #taipumuskoe #metsästyskoira #aggressiivinenkoira #aggressiokäytös 

Vuorovaikutus on nykyään yksi lempisanoistani. Minä en niinkään opeta kouluttamaan koiraa, vaan vuorovaikuttamaan sen kanssa. Sillä yhtä tärkää kuin on kertoa koiralle asioita, on osata tulkita koiran viestejä meille. 

Vuorovaikutus - vaikutetaan vuorotellen toisiimme.

Kipeän koiran kouluttaminen ei ole tehokasta, koska kipu tai muu epämukavuus ohjaa koiran käyttäytymistä. Koira toimii tavalla, joka helpottaa sen omaa oloa tai auttaa sitä selviytymään tilanteesta. Se, mikä meille näyttäytyy ongelmana, on koiralle ratkaisu.

Aina syytä ei kuitenkaan saada kokonaan poistettua. Saatamme havaita tukirangan kipuja tai toistuvia vatsaongelmia, mutta emme löydä keinoa parantaa niitä täysin. Tällaisissa tilanteissa teen tiivistä yhteistyötä eläinlääkärin kanssa. Yhdessä pohdimme, miten koiran oloa voidaan helpottaa, ja eläinlääkäri etsii hoito- ja lääkitysvaihtoehtoja, joihin juuri tämä yksilö vastaa parhaiten.

Koirakin on psykofyysinen kokonaisuus, jossa pienilläkin asioilla on vaikutusta kokonaisuuteen. Omalla mummu-koirallani on sekä nivel- että vatsavaivoja, ja aina kipujen pahentuessa näen muutoksen käytöksessä: yöllistä heräilyä, levottomuutta ja pelkojen lisääntymistä. Monilla iäkkäillä koirilla ääniherkkyyden taustalla onkin kipu, joka ei ole hoitotasapainossa. Kun tasapaino löytyy, myös pelot usein väistyvät – niin kävi meilläkin.

Joskus tilannetta ei voi täysin korjata, ja silloin tavoitteena on paras mahdollinen hoitotasapaino. Vaikka sanotaan, ettei kipeää eläintä voi kouluttaa, juuri kipeä eläin saattaa tarvita kouluttajan apua eniten. Silloin käymme läpi arjen toimintamalleja ja etsimme ratkaisuja, jotka ovat koiralle turvallisia ja toimivia. Vakavien, paniikin tasoisten pelkojen kohdalla pohdimme yhdessä eläinlääkärin kanssa myös lääkityksiä, jotka voivat helpottaa koiran tilannetta.

Hip hei! SEAMkin koiranruokinnan kurssi suoritettu hyväksytysti. Kyseessä ei ole mikään tutkinto tai koulutus, mutta ensimmäinen askel ja maistiainen siitä, mitä koiranruokintaan perehtyminen on. Tästä on hyvä jatkaa.

Koiranruokinta on aina kiinnostanut minua. Olen työskennellyt reilun kuusi vuotta koiranruokaa myyvissä eläintarvikeliikkeissä ja tietenkin käynyt useita kuivaruokintaan perehdyttäviä koulutuksia tuona aikana.

Kun minulle tuli ensimmäinen oma koira, kuivaruokien tuonti oli juuri vapautunut ja markkinoille tulvi uusia ulkomaisia merkkejä, joiden luvattiin olevan vitaminoitua ja tasapainotettua ruokaa lemmikille. Omat koirani söivät pääasiallisesti kuivaruokaa höystettynä kotiruoan tähteillä.

Myöhemmin innostuin Yrjölän puurosta, jota tuli keiteltyä useampia vuosia. Tein pitkään ruoat koirilleni tuoreista raaka-aineista, minkä voitte kuvitella vieneen aikaa, kun taloudessa oli kolme jättikoiraa.

Suurimman osan ajasta olen valmistanut koirille ruoat itse käyttäen kypsennettyjä lihoja, kasviksia ja hiilihydraatin lähteitä. Ruokaan lisäsin Citro-oska-vitamiinia tai kennelrehun kalkkia ja merilevää. Joissakin vaiheissa ruoka on koostunut nappuloista ja lihasta, jossa luotin nappulaosuuden takaavan riittävän vitamiinien saannin.

Nykyisten koirien kanssa olen tilannut yksilölliset reseptit ruokintaneuvojilta ja kokkaillut eväät niiden mukaan. Kuitenkin mielessä on aina kytenyt, että haluaisin ymmärtää syvällisemmin koiran ravitsemusta. Kirjahyllystä löytyy tietenkin koiranruokinnasta kertovia kirjoja ja olen keskustellut useiden asiantuntijoiden kanssa koirieni ruokinnasta. Olen myös kuunnellut ison määrän luentoja koirien suolistoterveydestä, kehon hyvinvoinnista ja ravinnosta. Nyt kuitenkin astuin ensimmäisen askeleen kohti ymmärrystä, eli perehdyin asiaan sen verran, että opin kuinka monimutkaisesta asiasta on kysymys.

Syksyllä 2025 tuli siis mietittyä koirieni metabolisia painoja ja energian tarpeita ja sitä, miten koostaa täysipainoinen ruokavalio tuoreista raaka-aineista. Joululomalla tuskastelin kurssitehtävän parissa ja meinasin jo laittaa hanskat naulaan tämän osalta, mutta tulipas tehtyä. 

Olipa hyvin sanoitettu! Koirakoulu Kuonokosketus /Sanni Hantula oli kirjoittanut loistavan postauksen aiheesta Lack of something is not motivation. Koen tämän erittäin keskeiseksi asiaksi kouluttamisessa!

Aiemmin minäkin olen saattanut jättää koiran ruoka-annoksen pienemmäksi ennen treenejä, jotta koiralla on pieni nälkä ja siten suurempi motivaatio ruokaan. Kuten tiedämme, palkkioiden arvo vaihtelee tilannekohtaisesti(motivating operations).

Nykyään mielellään ruokin koiran ennen treenejä, että sillä on hyvä ja kylläinen olo. Käytän myös joskus vaihtoehtoisia tehtäviä, kuten vaikkapa nuuskumattoa lattialla kertomaan siitä, miten kiinnostavana koira kokee tehtävän, jota koulutan.

Jos koulutan koiraa taitavasti, onnistun tuottamaan koirassa oivalluksen, ilon ja onnistumisen tunteita, jotka vahvistavat käyttäytymistä. Tuotan siis koiralle tavoiteltavan arvoisia elämyksiä, enkä kiristä koiraa jollakin, josta sillä on puute sillä hetkellä.

Mikäli koira ei työskentele jossakin tilanteessa, on syytä kysyä itseltään miksi. Onko ympäristössä liikaa kilpailevia vahvisteita? Silloin ratkaisu on säätää kokonaisuus tasapainoon vähentämällä näitä "häiriöitä" tai lisäämällä käyttäytymisen todennäköisyyttä suuremman tunne-elämyksen tuottamisella.

Juuri näitä tunne-elämyksiä varten me harjoittelemme ennakkoon koiran palkkaamista ja rakennamme palkkioita yhdistäen erilaisia mukavia asioita, kuten sosiaalista palkkaa, leikkiä, saalistamisen riemua, oivaltamisen mahdollisuuksia ja jotakin herkkua. Me oikeastaan palkkaamme koiraa dopamiinilla, ja olemme koirayksilökohtaisesti rakentaneet tapoja tuottaa sitä koirallemme.

Kuvittele, että voisit mennä terapeutille ja pyytää poistamaan huolesi, masennuksesi tai ahdistuksesi yhtä helposti kuin rikkonaisen hampaan. Yksi käynti, pieni toimenpide – ja muutamassa päivässä olisit kunnossa.

Tai että fysioterapeutti voisi napata selkäkipusi pois ilman, että sinun tarvitsisi muuttaa elämässäsi mitään. Ei harjoituksia, ei rutiinien muutoksia, ei pitkäjänteistä työtä.

Todellisuus on toinen. Muutosten tekeminen on vaikeaa! Tutkimusten mukaan useamman muutoksen yhtäaikainen tekeminen onnistuu vain murto-osalla ihmisistä, kun taas yksi muutos kerrallaan johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin. Siksi pysyviä muutoksia saa aikaan järjestelmällisellä ja pitkäjänteisellä työllä.

Koiran käyttäytymisen kanssa haaste on vielä monimutkaisempi: emme voi kysyä koiralta, mikä sen elämässä juuri nyt kuormittaa eniten. Meidän täytyy havainnoida sen käyttäytymistä, tehdä muutoksia ja seurata, tapahtuuko jotakin erilaista. Se on jatkuvaa vuoropuhelua ilman sanoja – ja siksi eteneminen vaatii kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja herkkyyttä.

Olen todennut, että kun osaa nauraa itselleen, saa nauraa useasti. Minua on onnistanut tässä suuresti ja ilonaiheita on riittänyt.

Tämä valokuva on yksi hauskimmista kuvista mitä minusta on otettu. Minua alkaa aina naurattaa, kun katson sitä. Tunnen lämmintä hyväksyvää iloa: en ole tainnut muistaa katsoa peiliin lähtiessäni...

Olen kuvassa tulossa syksyllä lenkiltä läheisestä hirvikärpäsiä vilisevästä metsästä pystykorvaisten kanssa. Tyttäreni nappasi pihatiellä kuvan lähestyvästä kolmikosta ja totesi, että meidät tunnistaa jo kaukaa.

Olen jotenkin alkanut pitää epätäydellisyydestä. Tässä maailmassa, jossa kaikki hiotaan huippuunsa ja tekoäly tuottaa tasalaatuista virheetöntä materiaalia, epätäydellisyys on katoavaa kansanperinnettä. Rakastan aitoutta ja inhimillisyyttä. Ehkä tästä syystä minun on helppo hyväksyä myös koirien erilaisuutta ja epätäydellisyyksiä.

Kannustan kokeilemaan: sauraavan kerran, kun tunnet ärtyisyyden jostakin asiasta, joka ei tavoita laatustandardejasi, pysähdy sen äärelle ja totea, että tämmöistä tänään.

Olen ollut innokas koiraharrastaja koko ikäni. Olen kerännyt koirakirjoja lapsesta saakka ja sitä myötä lukenut kirjoja ja katsellut sarjoja paljon. Victoria Stilwell on kouluttaja, jonka koulutuksia on tullut katsottua myös erittäin paljon.

https://www.facebook.com/reel/891656740074305

Jaan tämän hänen päivityksensä, koska siinä tulee esille yksi erittäin tärkeä seikka: me kaikki muutumme ja kehitymme. Me opimme uutta ja päivitämme tietorakennelmiamme. Asiat ja koulutusmetodit, jotka ovat joskus tuntuneet hyviltä, ovat saattaneet jäädä ajan hampaisiin. Toivon, että hampaisiin eivät päätyisi rohkeasti työtään esille tuovat ihmiset.

Jos katsomme Victorian ensimmäisiä televisio-ohjelmia, voimme ehkä todeta, että oma tietomme käsillä olevasta asiasta on suurempi. Toimisimme toisin. Samoin vanhoja kirjoja lukiessamme voimme kapsahtaa siihen ansaan, että arvioimme koulutusneuvoja tämän päivän valossa. Meillä on tämän päivän tieto asiasta. Unohdamme, että monet ajatukset ovat aikasidonnaisia. Toki moni asia kestää aikaa hyvin, mutta tiede menee kaiken aikaa eteenpäin, ja ymmärryksemme asioista lisääntyy.

Haluan tällä kirjoituksella nostaa esille kolme asiaa:

1. Me jokainen kehitymme ja saatamme muuttaa mielipidettämme jostakin asiasta. Kuunnellaan ihmisiä, mitä he sanovat tänään.

2. Onko tarpeen arvottaa toisten ihmisten tekemistä? Mieltä lämmittävä ajattelija Sensei Eetu oli laittanut niin hyvän ajatuksen sivulleen: "Älä ota rakentavaa kritiikkiä ihmisiltä, jotka eivät ole itse rakentaneet mitään." Ei siis kiiruhdeta lyttäämään muita, vaan yritetään oppia toisiltamme.

3. Ei ole reilua verrata omia onnistumisia toisten epäonnistumisiin. Ihan jokainen epäonnistuu joskus.

Unelma:

Haaveilin koirasta, joka olisi aina iloinen ja hyväntuulinen seuralainen. Sellainen, jonka voisin ottaa mukaani kaikkialle ja joka tervehtisi kaikkia yhtä ystävällisesti – vauvasta vaariin. Kuvittelin, miten ylpeä olisin sen tasapainoisesta luonteesta.

Ajattelin, että koiran kautta tutustuisin uusiin ihmisiin, että koirapuistot täyttyisivät uusista kavereista ja sosiaalinen verkostoni kasvaisi kuin itsestään. Mielessäni näin terveen, kauniin ja hyvinvoivan koiran – sellaisen, jonka hienoksi yksilöksi minä olen sen kouluttanut.

Todellisuus:

Mutta kaikki ei mennytkään niin. Arvioiden mukaan jopa 30–80 % koirista käyttäytyy tavalla, jota pidetään ongelmallisena. Entä jos oma koirani ei olekaan sosiaalinen? Jos se murisee ihmisille ja räyhää ohikulkeville koirille? Häpeä hiipii mieleen: enkö minä osannut kasvattaa sitä oikein. Ja sitten joku ohikulkija vielä tokaisee, että kouluttaisit koirasi.

Uusien tuttavuuksien sijaan sosiaalinen elämä alkaa kaventua. Koira ei hyväksy ketään, eivätkä tututkaan enää voi tulla kylään. Ulkoilemme öisin, jotta välttäisimme hankaluudet. Huomaamatta alan vetäytyä ja erakoitua.

Sitten tulevat terveysmurheet: kutinaa, ihottumaa, ripulia, ontumista… aina jotain uutta huolehdittavaa. Mitä jos sitä ei saa kuntoon? Mitä jos sillä on jatkuvasti huono olla? Riittämättömyys painaa, kun ei pysty auttamaan omaa ystäväänsä.

Ja lopulta mieleen hiipii ajatus: olenko minä epäonnistuneen, apean ja kipeän koiran epäonnistunut omistaja?

Kuulostaako tutulta?

Jos nyökkäät mielessäsi, meillä on sinulle sopiva palvelu. Teen Kirrin Soinnussa yhteistyötä kipu- ja käytöspotilaisiin perehtyneen eläinlääkäri Anne Myllerin kanssa. Tarkastelemme yhdessä koko kokonaisuutta ja etsimme tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, jotta voimme löytää juuri sinun koirallesi sopivan avun.

Törmäsin Hanna-Mari Sorvoon etsiessäni lisää tietoa laumanvartijoista. Vaikka minulla on jonkin verran kokemusta laumanvartijakoirista, halusin keskustella ihmisen kanssa, jolla on vahva ja monipuolinen osaaminen – myös tiukemmista vahdeista.

Hanna-Mari on eläintenkouluttaja AT ja viimeistelee parhaillaan EAT-tutkintoaan. Lisäksi hän on käyttäytymisanalyysin asiantuntija, mikä näkyy hänen järjestelmällisessä ja analyyttisessä tavassaan ratkoa eläinten käyttäytymiseen liittyviä haasteita.

Myös Hanna-Marin puoliso, Asko Sorvo, on pitkän linjan laumanvartijaihminen. Yhdessä Sorvot ovat kehittäneet vuosien varrella petotestit® petotestausta siihen muotoon, jossa se nykyään tunnetaan. Heidän tiimissään yhdistyvät vertaansa vaille oleva käytännön kokemus ja uusin teoriaosaaminen. Ihailen sitä panostusta, jolla he kehittävät työtään ja keräävät arvokkaita havaintoja koirien käyttäytymisestä – he tuottavat aidosti uutta tietoa.

Hanna-Marilla on takanaan vuosikymmenten monipuolinen koira- ja hevosharrastus, ja hän on perehtynyt laajasti myös hevosten koulutussuuntauksiin. Kun aloimme keskustella laumanvartijoista, huomasimme nopeasti, että meillä on paljon yhteistä: kumpikin on aloittanut koiraharrastuksen 90-luvun alussa ja nähnyt vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset harrastuskentässä. Molemmat olemme rakastuneet laumanvartijakoiriin, ja meitä kumpaakin kiehtoo valtavasti koirien hajutyöskentely.

Juttu ei meinannut loppua – innostuneet ideat sinkoilivat, ja tästä syntyi yhteistyö terapeuttisen hajulajin kehittämiseksi. Kumpikin tuo suunnitteluun oman kokemuksensa ja osaamisensa, ja yhdessä olemme löytäneet aiheeseen paljon uusia näkökulmia. Teemme jatkossakin koulutustöitä kumpikin tahoillamme, mutta ammennamme ideoita ja keräämme tietoa yhdessä.

Tämä pätee niin ihmisiin kuin koiriin. Kun kohtaamme haasteita koiramme kanssa, luottamuksemme siihen horjuu. Emme enää usko koiraan – ja koira aistii tämän. Se ei enää tunnu luottamuksemme arvoiselta. Luottamus väliltämme katoaa.

Vaikka tiedostamme tilanteen, luottamuksen palauttaminen on vaikeaa. Mutta kun löydämme uudelleen uskon koiraan, voimme taas luottaa siihen. Vasta silloin koira alkaa kasvaa siihen suuntaan, johon toivomme.

Koira kasvaa luottamuksen kautta – ja luottamus syntyy uskosta. Meidän ihmisten täytyy ottaa ensimmäinen askel ja se jos mikä on vaikeaa.

Useimmiten vain yksi vaihtoehto näistä on realistinen.

A) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle ja ojennat hihnan hänelle. Menet käymään kaupassa ja noudat koiran tunnin kuluttua. Vastassa on tyystin eri koira, ongelma on poissa. Hurraaa!

B) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle ja toteatte, että ongelma on. Kouluttaja myy sinulle uudet talutusvälineet ja uuden nupsuttimen, joka muuttaa koko elämänne. Uusilla välineillä ongelma on poissa. Hurraaa!

C) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle ja ongelma todetaan. Kouluttaja neuvoo muutaman uuden moovin ja käskysanan, jolla muutetaan koira kerrasta. Palaatte kotiin ja elätte onnellisena elämänne loppuun asti. Hurraaa!

D) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle, joka käy koiran historiaa ja arkea läpi, ja sen jälkeen ehdottaa muutoksia arkeen sekä eläinlääkärikäyntiä kipuun viittaavan käytöksen vuoksi. Hän neuvoo sinulle miten toimia arjessa, että sekä koira, että ympäristö ovat turvassa. Lisäksi hän neuvoo mitä asioita koiran kanssa tulisi harjoitella, että tilanne saataisiin paremmin hallintaan. Menet uuden tiedon ja koulutusohjeiden kanssa kotiin, ja alat tehdä vaihe vaiheelta muutoksia arkeenne. Havainnoit muutosten vaikutusta koiraasi ja kysyt tarvittaessa lisäohjeita kouluttajalta. Aina tämä ei ole ollenkaan hurraa, mutta kouluttaja tsemppaa ja on tukenasi projektissa.

Minä olen valitettavasti usein tuo Rouva D, vaikka olisi mukava napata koirien ja omistajien ongelmat pois käden käänteessä. Samaistun voimakkaasti omistajien huoleen ja taakkaan koiraongelmien kanssa tarpoessa.

Onneksi monesti jo se, että joku käy tilanteen huolella läpi, sanoittaa vaikeita asioita ja antaa arkea helpottavia ohjeita, tuntuu helpottavan tilannetta.

Joskus käyttäytymisen syy on löytynyt terveyspuolelta ja hoitotasapainon löydyttyä, on koiran käyttäytyminen muuttunut täysin. Toisinaan taas omistaja muuttaa arjen rutiineja tai menettelytapoja koiran kanssa, ja tilanne helpottuu sillä.

Jokainen tapaus on erilainen, eikä ratkaisun avain ole monestikaan näkyvissä projektia aloittaessa. Siksi tilanteen huolellinen läpikäynti on ensimmäinen askel tilanteen ratkaisemiseksi.

Minulla on kouluttajana meneillään hieman identiteettikriisi. Mihin ryhmään identifioin itseni, mitä koulutusideologiaa manifestoin? Oma koiraharrastukseni alkoi 90-luvun alussa ja koen olevani edelleen ennen kaikkea koiraharrastaja/koiraihminen.

Pyrin aktiivisesti ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja ajattelumalleja seuraamalla laajasti eri asiantuntijoita yli omien mukavuusalueideni. Olen opiskellut monipuolisesti seuraamalla luentoja sekä arvostamiltani asiantuntijoilta että itselleni vieraampia näkemyksiä edustavilta henkilöiltä laajentaakseni ymmärrystäni.

Ja sitten olen opiskellut alaa ja alan vierestä. Olen eläintenkouluttaja, suorittanut ammattitutkinnon ja kaksi erikoisammattitutkintoa. Opiskelen myös psykologiaa ja kasvatustiedettä harrastuksena. Minut voisi siis lokeroida myös teoriaoppineena ammattilaisena.

Huomaan, että välillä ammattilaisten kesken juututaan tieteeksi nimettyyn ideologiaan. Saadaan joku totuus ja otetaan se omaksi ohjenuoraksi, pysytään siinä ja eletään sen mukaan. Jopa suljetaan ulkopuolelle ne muut ihmiset, jotka ajattelevat väärällä tavalla. Tässä vaarana on paikoilleen pysähtyminen.

Tiede on jotakin joka kuvaa tämän maailman toimintaa. Mekanismeja, ilmiöitä, jatkumoita, säännönmukaisuuksia… Siinä luodaan teorioita, joita sitten kyseenalaistetaan ja testataan. Luodaan kuvaavampi teoria ja koeponnistetaan sitä, kunnes taas löydetään kuvaavampi näkökulma. Tiede on jatkuvasti itseään korjaavaa. Ja tieteen avulla voidaan tutkia kaikenlaisia ilmiöitä.

On myös tärkeää tiedostaa, että tieteelle ja eettisyydelle ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä. Tiede pyrkii objektiivisuuteen.

Kun etsin omaa lokeroani koirankouluttajuuden laajassa kentässä, olen määritellyt omiksi arvoikseni:

Eettisyyden. Mitä se sitten milloinkin tarkoittaa. Se ei ole ollenkaan helppoa määritellä, sillä asiat eivät ole yksiselitteisiä. Minä haluaisin lisätä hyvinvointia ja vähentää kärsimystä. En hyväksy väkivaltaa koiran kouluttamisessa. Kyseenalaistan myös koirien elinolosuhteita ja ihmisten tavoitteita koirien suhteen. Vaikeus tulee siitä osaanko olla rehellinen itselleni sen kanssa, mikä aidosti ja oikeasti lisää koiran hyvinvointia kokonaiskuvassa?

Kriittisyyden. Yritän aina pohtia tilannekohtaisesti muuttujia. Mistä voisi olla kysymys? Ja sitten ajatella asian vielä aivan uudelleen, mielellään ihan ylösalaisin: voisiko olla jotakin, mitä en osannut ottaa huomioon? Sisältääkö oma tulkintani jotakin ennakkoasenteita tai -odotuksia? Kun näen jotakin uutta koirankoulutukseen liittyvää yritän ajatella sitä kriittisesti, mutta olla samalla myös kriittinen omaa ajatteluani kohtaan.

Uteliaisuuden. Maailma ei ole vielä valmis. En voi koskaan tietää kaikkea. Pysyäkseen tieteen matkassa täytyy opiskella jatkuvasti, täytyy olla kriittinen ja ymmärtää tieteen luonne. Täytyy olla valmis korjaamaan näkemystään ja heittää teoria romukoppaan, jos se ei palvele. Tehdä tilaa uudelle teorialle. Aina voi kehittyä paremmaksi.

Kunnioituksen vuorovaikutuksessa. Minun ei tarvitse olla asioissa samaa mieltä, voidakseni keskustella ihmisten kanssa. Minä voin oppia häneltä uutta tai tämä ihminen voi saada minulta jonkin uuden ajatuksen. Vastakkainasettelu ja sen lietsominen vievät energiaa kaikesta oleellisemmasta. Kunnioitus ja kohteliaisuus täytyy ulottaa eläimistä myös kanssaihmisiin.

Päädyin ajatukseen, että en identifioidu mihinkään joukkoon. Minä olen minä. Minä toimin omien arvojeni mukaan.

Arvostan monenlaisia toimijoita. Arvostan uutteria opiskelijoita ja teoreetikkoja, mutta arvostan myös kokemusoppijoita. Arvostan erityisesti sitä, että on avoimesti oma itsensä ja perustelee ajatuksiaan.

Arvostan sitä, ettei ole tarve jakaa ihmisiä meihin ja heihin, vaan voi keskittyä oppimaan lisää.

#eläintenkouluttaja #koirankouluttaja #R+ #hyväsuhdekoiraan #koiranhyvinvointi #kunnioitus #kollegiaalisuus #yhteisöllisyys #avoimmuus  #oppiminen #kouluttautuminen #kokemusoppiminen

Oletko koskaan miettinyt koiran käyttäytymisen muuttamista meidän ihmisten kokemuksen näkökulmasta?

Siitä, kuinka joskus haemme pikaista helpotusta johonkin asiaan, vaikka ehkä tiedämme, ettei se tuo muutosta pitkässä juoksussa. Kuinka helposti haemme pikavoittoja omassa elämässämme pitkien prosessien sijaan.

Kun koulutamme koiraa, tilanteessa on läsnä kahden olennon kokemus ja motivaatio: koiran ja itsemme. On tärkeää tiedostaa omia tunteitaan ja motivaatiotaan. 

Mikä voisi motivoida meitä pitkäaikaisen muutoksen rakentamiseen?

#relieforrepair #muutos #koirankouluttaminen #motivaatio #itsetuntemus

Törmäsin taannoin somefeedissäni Jari Sarasvuon julkaisuun, jossa hän puhui hyväksynnästä. Kuinka tärkein kehitettävä taito ajattelussa on hänen mukaansa hyväksynnän opettelu: sillä se mitä vastustaa, se kasvaa.

Tämä pätee myös koiraelämään. Meillä jokaisella on unelmia ja haaveita kun hankimme koiraa. On tutkittu, että omistaja elää osittain tässä haavemaailmassa ensimmäisen puoli vuotta koiransa kanssa, minkä jälkeen hän alkaa nähdä koiransa todellisessa valossa. Tämä on kriittinen kohta siihen miten omistaja kokee koiransa.

Olen huomannut tämän myös käytännön työssäni. Iso osa koiran kanssa koettuja ongelmia on kokemuksellisia. Me toivoimme koiraltamme jotakin muuta, kuin mitä se se sitten oli. Tähän sopeutuminen on vaikeaa. Eikä tämä ole mielestäni epärealismia tai muutenkaan väärin. Se on toiveiden ja todellisuuden välinen cäppi. Miten juuri tämä koira ominaisuuksineen sopii juuri tähän kotiin ja arkeen.

Tässä olen kokenut suurimmaksi askeleeksi hyväksynnän. Että pystymme hyväksymään asiat sellaisena kuin ne ovat, emmekä käytä energiaa murehtimiseen tai häpeään. Lähdemme pohtimaan miten tästä selviämme. Millä ratkaisuilla saamme ongelmat hallintaan.

#koirankoulutus #koiraongelmat #koiraarki

Vahviste ei ole pysyvä asia, vaan se määräytyy tilanteen mukaan. Näemme sen statuksen vasta jälkeenpäin: vahvistiko jokin asia käyttäytymistä vai heikensikö sitä?

Esimerkiksi silittäminen voi olla yhdelle koiralle palkinto, toiselle epämiellyttävä kokemus. Ja sama koira voi kokea sen eri tavalla eri tilanteissa. Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista – siksi koulutus voi mennä pieleen, jos ajattelemme vahvistamisen olevan vain tietty konkreettinen teko tai asia.

Kun koulutamme koiraa muistetaan pohtia vahvisteeseen liittyen seuraavia asioita:

🐶 Miten jokin asia tai tapahtuma vaikuttaa koiran käyttäytymiseen: vahvistaako vai heikentääkö sitä?

🐶 Miten samainen asia vaikuttaa koiran tunnetilaan: kiihdyttääkö, rauhoittaako? Tunteen valenssiin: kokeeko koira miellyttävää vai epämiellyttävää tunnetta?

🐶 Miten se vaikuttaa meidän ja koiramme suhteeseen: vahvistaako se yhteyttä vai lyökö kiilaa välillemme?

🐶 Miten se vaikuttaa koiran kokonaishyvinvointiin?

🐶 Mikä on tilanteeseen sopivin vahviste: aiheuttaako vahviste tunneristiriitoja?

🐶 Tarvitaanko tähän tilanteeseen vahviste, vai voisiko tilanteen itsenäinen selvittäminen olla tähän se paras vahviste? Sillä muistetaan, että pystyvyyden tunne (vaikuttamisen mahdollisuus omaan elämään) on aina se suurin vahviste. 

Ole utelias, tarkkaile ja opi koirasi viesteistä. Vahvisteet ja heikenteet elävät tilanteen mukana. 🐾

#koira #koirankoulutus #positiivinenvahvistaminen #koiraarki #koiranelämää #koiravinkit #lemmikit #koiramaailma #koiraihmiset #koiratreeni #koirakoulu #käytösneuvonta #käyttäytymisneuvonta #jyväskylä #keskisuomi #koiraongelma  #koirakouluttaja #käytösneuvoja #käyttäytymisneuvoja #palkkio #vahviste 

Koiraa hankkiessa kannattaa ottaa huomioon, että äänekkäämmissä roduissa on niitä vielä äänekkäämpiä yksilöitä. Kasvattajana en suositellut lapinkoiraa kaupunkiolosuhteisiin tämän riskin vuoksi: osa on tyystin hiljaisia, mutta osalla äänenkäyttö on pinnassa.

Minun lapsuudessani taajamissakin oli useassa pihassa pystykorvia, jotka haukkua naksuttivat päivät pitkät. Silloin se kuului normaaliin äänimaailmaan, mutta nykyään asia voi olla toisin. Maailma muuttuu, mutta pystykorvat eivät ehkä pysy sen mukana.

Tämän tyyppinen haukkuminen on mielestäni mielenkiintoinen ilmiö, josta en ole löytänyt juurikaan tietoa. Yleisesti sanotaan, että koira viestii haukkumalla jotakin tarvettaan ja jatkuvasti haukkuvalla koiralla on jokin hyvinvoinnin ongelma. 

Kun katselen omaa pystykorvaistani, minusta tuntuu, että se huhuilee lähitienoolle, että ollaan herätty tähänkin päivään. Hengissä ollaan ja valtakunnassa kaikki hyvin. Se haukkuu keskittyneesti ja välillä kuuntelee, kuuluuko metsän takaa naapurin hirvikoiran vastausta.

Vastaavasti, kun hämärä laskeutuu, laumanvartijamme kumauttaa jyhkeän vahtihaukkunsa. Sekin tuntuu huhuilevan tiedoksi pedoille ja hämärämiehille, että vartiossa ollaan.

Tämä on koiran elämää. Ikiaikaista toimintaa, jolla on vielä vuosisata sitten ollut tärkeä merkitys. Otammehan tämän huomioon, kun pohdimme koiran hankkimista: mikä on ollut haaveilemani rodun käyttötarkoitus? Miten se soveltuu omaan elämääni ja ympäristööni?

Ei ole olemassa yhtä tiettyä tapaa ohjata tai metodia kouluttaa, joka saisi kaikki koirat toimimaan ja korjattua ongelmat. Sen sijaan on pysähdyttävä tilanteeseen, rauhoitettava itsensä ja virityttävä kuulemaan sekä kohtaamaan koira. 

Meidän on opeteltava näkemään pieniä eleitä ja viestejä ja vastaamaan niihin sopivalla tavalla. Meidän on lunastettava koiran luottamus, rakkaus ja kunnioitus.

Tämä pohjautuu yllättävän paljon myös itsetuntemukseen ja kykyyn tunnistaa sekä kontrolloida omia tunteitaan. "Mitä huoneeseen tulee, kun sinä tulet huoneeseen?" kysyy Esa Saarinen. En halua ajatella tätä syyttävästi – modernina versiona vanhasta hokemasta, että vika on aina hihnan toisessa päässä – vaan herätyksenä meille ihmisille: mitä minä tuon tullessani ja miksi? Onko meillä ihmisillä levollinen ja hyvä fiilis ja miten voisimme muuttaa tätä, jos ei ole? Mitkä tekijät ovat itsellemme tärkeitä leppoisan tasapainon kannalta?

Olen koulutusohjaajana vähän lälly. Minulle ei ole ominaista ottaa vahvaa asiantuntijan roolia ja käskyttää koirakkoa topakasti. Sen sijaan koen tärkeimmäksi leppoisan, rennon ja turvallisen ilmapiirin. Jopa niin, että nosework-tunneillani vieraillut japanilainen eläinlääkäri ihmetteli tuntien kaverillista tunnelmaa. Kerroin hänelle, että se on tavoitteeni: luoda tunnelma, jossa kaikkien on rento olla ja jossa aito, levollinen yhteys koiraan syntyy ja pysyy yllä.

12.12.2025

Keskustelu on todella vaikea laji. Oletko ajatellut, että meillä jokaisella on omat mielikuvamme sanoista. Ei voi oikeastaan sanoa mikä ajatus on oikein ja mikä väärin, sillä me jokainen hahmotamme maailmaa eri tavoin. 

Tällä hetkellä koiramaailmassa puhutaan paljon rajoista.

Onko oikein rajata koiran käyttäytymistä? Mitä rajaaminen käytännössä tarkoittaa?

Osa keskustelijoista kokee välittömästi, että kun puhutaan rajoista, puhutaan väkivallasta tai ainakin voimakeinoista. Osa taas ajattelee, että jos rajoja ei ole, koiran elämä on rajatonta, mikä saattaa johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

Miten minä näen rajat? Mitä ne minulle tarkoittavat?

Minä ajattelen, että rajat tarkoittavat sitä arjen struktuuria, joiden puitteissa me perheenä elämme. Rajat velvoittavat koiriani ja ne velvoittavat minua. Kukaan meistä ei saa käyttää väkivaltaa muihin. Kukaan meistä ei saa toimia vaarallisesti muita kohtaan.

Minun rajani ovat sellaiset, etten hyväksy väkivaltaa ketään kohtaan. Myös toisen yksilön nujertaminen henkisesti on väärin. Haluan olla rajan asettajana lempeä mutta assertiivinen.

Asetan rajoja silloin, kun toinen olento on minulle tärkeä ja rakas: haluan kohdata hänet, haluan rakentaa hänen kanssaan kommunikaatiota ja yhteiset säännöt vuorovaikutustamme varten.

Rajaaminen liittyy koirien kanssa hallintaan. Toisessa äärilaidassa on mielivalta ja toisessa äärilaidassa mikromanageeraaminen. Kumpikaan äärilaita ei kohtaa rehellisesti koiran näkökulmaa ja kokemusta.

Rajoissa ei minulle ole kyse toisen olennon käyttäytymisen manipuloinnista, vaan luottamuksen ja kunnioituksen rakentamisesta. Rajoja rakennetaan aidolla läsnäololla ja rehellisellä kohtaamisella. Rajojen rakentaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Niiden tavoite ei ole nujertaa vaan vahvistaa suhdetta. Minä otan vastuun tässä tilanteessa ja olen luottamuksesi arvoinen.

Suurin merkitys on sillä, miten rajat kommunikoidaan, ei sillä asetetaanko rajoja vai ei.

Miksi kerron ajatukseni tästä?

Siksi, että aiheeseen liittyy mielestäni valtavia väärinymmärryksen mahdollisuuksia. Jos päädymme johonkin äärilaitaan rajojen kanssa, heikennämme koiran hyvinvointia ja kaikkien turvallisuutta. Haluaisin herättää avointa keskustelua siitä, mitä rajat ja rakkaus käytännössä tarkoittavat kenellekin, ja mitä meidän kannattaa ottaa huomioon pohtiessamme omaa suhtautumistamme asiaan.

Miten sinä ajattelet rajaamisesta?