Hip hei! SEAMkin koiranruokinnan kurssi suoritettu hyväksytysti. Kyseessä ei ole mikään tutkinto tai koulutus, mutta ensimmäinen askel ja maistiainen siitä, mitä koiranruokintaan perehtyminen on. Tästä on hyvä jatkaa.

Koiranruokinta on aina kiinnostanut minua. Olen työskennellyt reilun kuusi vuotta koiranruokaa myyvissä eläintarvikeliikkeissä ja tietenkin käynyt useita kuivaruokintaan perehdyttäviä koulutuksia tuona aikana.

Kun minulle tuli ensimmäinen oma koira, kuivaruokien tuonti oli juuri vapautunut ja markkinoille tulvi uusia ulkomaisia merkkejä, joiden luvattiin olevan vitaminoitua ja tasapainotettua ruokaa lemmikille. Omat koirani söivät pääasiallisesti kuivaruokaa höystettynä kotiruoan tähteillä.

Myöhemmin innostuin Yrjölän puurosta, jota tuli keiteltyä useampia vuosia. Tein pitkään ruoat koirilleni tuoreista raaka-aineista, minkä voitte kuvitella vieneen aikaa, kun taloudessa oli kolme jättikoiraa.

Suurimman osan ajasta olen valmistanut koirille ruoat itse käyttäen kypsennettyjä lihoja, kasviksia ja hiilihydraatin lähteitä. Ruokaan lisäsin Citro-oska-vitamiinia tai kennelrehun kalkkia ja merilevää. Joissakin vaiheissa ruoka on koostunut nappuloista ja lihasta, jossa luotin nappulaosuuden takaavan riittävän vitamiinien saannin.

Nykyisten koirien kanssa olen tilannut yksilölliset reseptit ruokintaneuvojilta ja kokkaillut eväät niiden mukaan. Kuitenkin mielessä on aina kytenyt, että haluaisin ymmärtää syvällisemmin koiran ravitsemusta. Kirjahyllystä löytyy tietenkin koiranruokinnasta kertovia kirjoja ja olen keskustellut useiden asiantuntijoiden kanssa koirieni ruokinnasta. Olen myös kuunnellut ison määrän luentoja koirien suolistoterveydestä, kehon hyvinvoinnista ja ravinnosta. Nyt kuitenkin astuin ensimmäisen askeleen kohti ymmärrystä, eli perehdyin asiaan sen verran, että opin kuinka monimutkaisesta asiasta on kysymys.

Syksyllä 2025 tuli siis mietittyä koirieni metabolisia painoja ja energian tarpeita ja sitä, miten koostaa täysipainoinen ruokavalio tuoreista raaka-aineista. Joululomalla tuskastelin kurssitehtävän parissa ja meinasin jo laittaa hanskat naulaan tämän osalta, mutta tulipas tehtyä. 

Olipa hyvin sanoitettu! Koirakoulu Kuonokosketus /Sanni Hantula oli kirjoittanut loistavan postauksen aiheesta Lack of something is not motivation. Koen tämän erittäin keskeiseksi asiaksi kouluttamisessa!

Aiemmin minäkin olen saattanut jättää koiran ruoka-annoksen pienemmäksi ennen treenejä, jotta koiralla on pieni nälkä ja siten suurempi motivaatio ruokaan. Kuten tiedämme, palkkioiden arvo vaihtelee tilannekohtaisesti(motivating operations).

Nykyään mielellään ruokin koiran ennen treenejä, että sillä on hyvä ja kylläinen olo. Käytän myös joskus vaihtoehtoisia tehtäviä, kuten vaikkapa nuuskumattoa lattialla kertomaan siitä, miten kiinnostavana koira kokee tehtävän, jota koulutan.

Jos koulutan koiraa taitavasti, onnistun tuottamaan koirassa oivalluksen, ilon ja onnistumisen tunteita, jotka vahvistavat käyttäytymistä. Tuotan siis koiralle tavoiteltavan arvoisia elämyksiä, enkä kiristä koiraa jollakin, josta sillä on puute sillä hetkellä.

Mikäli koira ei työskentele jossakin tilanteessa, on syytä kysyä itseltään miksi. Onko ympäristössä liikaa kilpailevia vahvisteita? Silloin ratkaisu on säätää kokonaisuus tasapainoon vähentämällä näitä "häiriöitä" tai lisäämällä käyttäytymisen todennäköisyyttä suuremman tunne-elämyksen tuottamisella.

Juuri näitä tunne-elämyksiä varten me harjoittelemme ennakkoon koiran palkkaamista ja rakennamme palkkioita yhdistäen erilaisia mukavia asioita, kuten sosiaalista palkkaa, leikkiä, saalistamisen riemua, oivaltamisen mahdollisuuksia ja jotakin herkkua. Me oikeastaan palkkaamme koiraa dopamiinilla, ja olemme koirayksilökohtaisesti rakentaneet tapoja tuottaa sitä koirallemme.

Kuvittele, että voisit mennä terapeutille ja pyytää poistamaan huolesi, masennuksesi tai ahdistuksesi yhtä helposti kuin rikkonaisen hampaan. Yksi käynti, pieni toimenpide – ja muutamassa päivässä olisit kunnossa.

Tai että fysioterapeutti voisi napata selkäkipusi pois ilman, että sinun tarvitsisi muuttaa elämässäsi mitään. Ei harjoituksia, ei rutiinien muutoksia, ei pitkäjänteistä työtä.

Todellisuus on toinen. Muutosten tekeminen on vaikeaa! Tutkimusten mukaan useamman muutoksen yhtäaikainen tekeminen onnistuu vain murto-osalla ihmisistä, kun taas yksi muutos kerrallaan johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin. Siksi pysyviä muutoksia saa aikaan järjestelmällisellä ja pitkäjänteisellä työllä.

Koiran käyttäytymisen kanssa haaste on vielä monimutkaisempi: emme voi kysyä koiralta, mikä sen elämässä juuri nyt kuormittaa eniten. Meidän täytyy havainnoida sen käyttäytymistä, tehdä muutoksia ja seurata, tapahtuuko jotakin erilaista. Se on jatkuvaa vuoropuhelua ilman sanoja – ja siksi eteneminen vaatii kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja herkkyyttä.

Olen todennut, että kun osaa nauraa itselleen, saa nauraa useasti. Minua on onnistanut tässä suuresti ja ilonaiheita on riittänyt.

Tämä valokuva on yksi hauskimmista kuvista mitä minusta on otettu. Minua alkaa aina naurattaa, kun katson sitä. Tunnen lämmintä hyväksyvää iloa: en ole tainnut muistaa katsoa peiliin lähtiessäni...

Olen kuvassa tulossa syksyllä lenkiltä läheisestä hirvikärpäsiä vilisevästä metsästä pystykorvaisten kanssa. Tyttäreni nappasi pihatiellä kuvan lähestyvästä kolmikosta ja totesi, että meidät tunnistaa jo kaukaa.

Olen jotenkin alkanut pitää epätäydellisyydestä. Tässä maailmassa, jossa kaikki hiotaan huippuunsa ja tekoäly tuottaa tasalaatuista virheetöntä materiaalia, epätäydellisyys on katoavaa kansanperinnettä. Rakastan aitoutta ja inhimillisyyttä. Ehkä tästä syystä minun on helppo hyväksyä myös koirien erilaisuutta ja epätäydellisyyksiä.

Kannustan kokeilemaan: sauraavan kerran, kun tunnet ärtyisyyden jostakin asiasta, joka ei tavoita laatustandardejasi, pysähdy sen äärelle ja totea, että tämmöistä tänään.

Olen ollut innokas koiraharrastaja koko ikäni. Olen kerännyt koirakirjoja lapsesta saakka ja sitä myötä lukenut kirjoja ja katsellut sarjoja paljon. Victoria Stilwell on kouluttaja, jonka koulutuksia on tullut katsottua myös erittäin paljon.

https://www.facebook.com/reel/891656740074305

Jaan tämän hänen päivityksensä, koska siinä tulee esille yksi erittäin tärkeä seikka: me kaikki muutumme ja kehitymme. Me opimme uutta ja päivitämme tietorakennelmiamme. Asiat ja koulutusmetodit, jotka ovat joskus tuntuneet hyviltä, ovat saattaneet jäädä ajan hampaisiin. Toivon, että hampaisiin eivät päätyisi rohkeasti työtään esille tuovat ihmiset.

Jos katsomme Victorian ensimmäisiä televisio-ohjelmia, voimme ehkä todeta, että oma tietomme käsillä olevasta asiasta on suurempi. Toimisimme toisin. Samoin vanhoja kirjoja lukiessamme voimme kapsahtaa siihen ansaan, että arvioimme koulutusneuvoja tämän päivän valossa. Meillä on tämän päivän tieto asiasta. Unohdamme, että monet ajatukset ovat aikasidonnaisia. Toki moni asia kestää aikaa hyvin, mutta tiede menee kaiken aikaa eteenpäin, ja ymmärryksemme asioista lisääntyy.

Haluan tällä kirjoituksella nostaa esille kolme asiaa:

1. Me jokainen kehitymme ja saatamme muuttaa mielipidettämme jostakin asiasta. Kuunnellaan ihmisiä, mitä he sanovat tänään.

2. Onko tarpeen arvottaa toisten ihmisten tekemistä? Mieltä lämmittävä ajattelija Sensei Eetu oli laittanut niin hyvän ajatuksen sivulleen: "Älä ota rakentavaa kritiikkiä ihmisiltä, jotka eivät ole itse rakentaneet mitään." Ei siis kiiruhdeta lyttäämään muita, vaan yritetään oppia toisiltamme.

3. Ei ole reilua verrata omia onnistumisia toisten epäonnistumisiin. Ihan jokainen epäonnistuu joskus.

Unelma:

Haaveilin koirasta, joka olisi aina iloinen ja hyväntuulinen seuralainen. Sellainen, jonka voisin ottaa mukaani kaikkialle ja joka tervehtisi kaikkia yhtä ystävällisesti – vauvasta vaariin. Kuvittelin, miten ylpeä olisin sen tasapainoisesta luonteesta.

Ajattelin, että koiran kautta tutustuisin uusiin ihmisiin, että koirapuistot täyttyisivät uusista kavereista ja sosiaalinen verkostoni kasvaisi kuin itsestään. Mielessäni näin terveen, kauniin ja hyvinvoivan koiran – sellaisen, jonka hienoksi yksilöksi minä olen sen kouluttanut.

Todellisuus:

Mutta kaikki ei mennytkään niin. Arvioiden mukaan jopa 30–80 % koirista käyttäytyy tavalla, jota pidetään ongelmallisena. Entä jos oma koirani ei olekaan sosiaalinen? Jos se murisee ihmisille ja räyhää ohikulkeville koirille? Häpeä hiipii mieleen: enkö minä osannut kasvattaa sitä oikein. Ja sitten joku ohikulkija vielä tokaisee, että kouluttaisit koirasi.

Uusien tuttavuuksien sijaan sosiaalinen elämä alkaa kaventua. Koira ei hyväksy ketään, eivätkä tututkaan enää voi tulla kylään. Ulkoilemme öisin, jotta välttäisimme hankaluudet. Huomaamatta alan vetäytyä ja erakoitua.

Sitten tulevat terveysmurheet: kutinaa, ihottumaa, ripulia, ontumista… aina jotain uutta huolehdittavaa. Mitä jos sitä ei saa kuntoon? Mitä jos sillä on jatkuvasti huono olla? Riittämättömyys painaa, kun ei pysty auttamaan omaa ystäväänsä.

Ja lopulta mieleen hiipii ajatus: olenko minä epäonnistuneen, apean ja kipeän koiran epäonnistunut omistaja?

Kuulostaako tutulta?

Jos nyökkäät mielessäsi, meillä on sinulle sopiva palvelu. Teen Kirrin Soinnussa yhteistyötä kipu- ja käytöspotilaisiin perehtyneen eläinlääkäri Anne Myllerin kanssa. Tarkastelemme yhdessä koko kokonaisuutta ja etsimme tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, jotta voimme löytää juuri sinun koirallesi sopivan avun.

Törmäsin Hanna-Mari Sorvoon etsiessäni lisää tietoa laumanvartijoista. Vaikka minulla on jonkin verran kokemusta laumanvartijakoirista, halusin keskustella ihmisen kanssa, jolla on vahva ja monipuolinen osaaminen – myös tiukemmista vahdeista.

Hanna-Mari on eläintenkouluttaja AT ja viimeistelee parhaillaan EAT-tutkintoaan. Lisäksi hän on käyttäytymisanalyysin asiantuntija, mikä näkyy hänen järjestelmällisessä ja analyyttisessä tavassaan ratkoa eläinten käyttäytymiseen liittyviä haasteita.

Myös Hanna-Marin puoliso, Asko Sorvo, on pitkän linjan laumanvartijaihminen. Yhdessä Sorvot ovat kehittäneet petotestausta siihen muotoon, jossa se nykyään tunnetaan. Heidän tiimissään yhdistyvät vertaansa vaille oleva käytännön kokemus ja uusin teoriaosaaminen. Ihailen sitä panostusta, jolla he kehittävät työtään ja keräävät arvokkaita havaintoja koirien käyttäytymisestä – he tuottavat aidosti uutta tietoa.

Hanna-Marilla on takanaan vuosikymmenten monipuolinen koira- ja hevosharrastus, ja hän on perehtynyt laajasti myös hevosten koulutussuuntauksiin. Kun aloimme keskustella laumanvartijoista, huomasimme nopeasti, että meillä on paljon yhteistä: kumpikin on aloittanut koiraharrastuksen 90-luvun alussa ja nähnyt vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset harrastuskentässä. Molemmat olemme rakastuneet laumanvartijakoiriin, ja meitä kumpaakin kiehtoo valtavasti koirien hajutyöskentely.

Juttu ei meinannut loppua – innostuneet ideat sinkoilivat, ja tästä syntyi yhteistyö terapeuttisen hajulajin kehittämiseksi. Kumpikin tuo suunnitteluun oman kokemuksensa ja osaamisensa, ja yhdessä olemme löytäneet aiheeseen paljon uusia näkökulmia. Teemme jatkossakin koulutustöitä kumpikin tahoillamme, mutta ammennamme ideoita ja keräämme tietoa yhdessä.

Tämä pätee niin ihmisiin kuin koiriin. Kun kohtaamme haasteita koiramme kanssa, luottamuksemme siihen horjuu. Emme enää usko koiraan – ja koira aistii tämän. Se ei enää tunnu luottamuksemme arvoiselta. Luottamus väliltämme katoaa.

Vaikka tiedostamme tilanteen, luottamuksen palauttaminen on vaikeaa. Mutta kun löydämme uudelleen uskon koiraan, voimme taas luottaa siihen. Vasta silloin koira alkaa kasvaa siihen suuntaan, johon toivomme.

Koira kasvaa luottamuksen kautta – ja luottamus syntyy uskosta. Meidän ihmisten täytyy ottaa ensimmäinen askel ja se jos mikä on vaikeaa.

Useimmiten vain yksi vaihtoehto näistä on realistinen.

A) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle ja ojennat hihnan hänelle. Menet käymään kaupassa ja noudat koiran tunnin kuluttua. Vastassa on tyystin eri koira, ongelma on poissa. Hurraaa!

B) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle ja toteatte, että ongelma on. Kouluttaja myy sinulle uudet talutusvälineet ja uuden nupsuttimen, joka muuttaa koko elämänne. Uusilla välineillä ongelma on poissa. Hurraaa!

C) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle ja ongelma todetaan. Kouluttaja neuvoo muutaman uuden moovin ja käskysanan, jolla muutetaan koira kerrasta. Palaatte kotiin ja elätte onnellisena elämänne loppuun asti. Hurraaa!

D) Koiralla on ongelma - menet koiran kanssa kouluttajalle, joka käy koiran historiaa ja arkea läpi, ja sen jälkeen ehdottaa muutoksia arkeen sekä eläinlääkärikäyntiä kipuun viittaavan käytöksen vuoksi. Hän neuvoo sinulle miten toimia arjessa, että sekä koira, että ympäristö ovat turvassa. Lisäksi hän neuvoo mitä asioita koiran kanssa tulisi harjoitella, että tilanne saataisiin paremmin hallintaan. Menet uuden tiedon ja koulutusohjeiden kanssa kotiin, ja alat tehdä vaihe vaiheelta muutoksia arkeenne. Havainnoit muutosten vaikutusta koiraasi ja kysyt tarvittaessa lisäohjeita kouluttajalta. Aina tämä ei ole ollenkaan hurraa, mutta kouluttaja tsemppaa ja on tukenasi projektissa.

Minä olen valitettavasti usein tuo Rouva D, vaikka olisi mukava napata koirien ja omistajien ongelmat pois käden käänteessä. Samaistun voimakkaasti omistajien huoleen ja taakkaan koiraongelmien kanssa tarpoessa.

Onneksi monesti jo se, että joku käy tilanteen huolella läpi, sanoittaa vaikeita asioita ja antaa arkea helpottavia ohjeita, tuntuu helpottavan tilannetta.

Joskus käyttäytymisen syy on löytynyt terveyspuolelta ja hoitotasapainon löydyttyä, on koiran käyttäytyminen muuttunut täysin. Toisinaan taas omistaja muuttaa arjen rutiineja tai menettelytapoja koiran kanssa, ja tilanne helpottuu sillä.

Jokainen tapaus on erilainen, eikä ratkaisun avain ole monestikaan näkyvissä projektia aloittaessa. Siksi tilanteen huolellinen läpikäynti on ensimmäinen askel tilanteen ratkaisemiseksi.

Minulla on kouluttajana meneillään hieman identiteettikriisi. Mihin ryhmään identifioin itseni, mitä koulutusideologiaa manifestoin? Oma koiraharrastukseni alkoi 90-luvun alussa ja koen olevani edelleen ennen kaikkea koiraharrastaja/koiraihminen.

Pyrin aktiivisesti ymmärtämään erilaisia näkökulmia ja ajattelumalleja seuraamalla laajasti eri asiantuntijoita yli omien mukavuusalueideni. Olen opiskellut monipuolisesti seuraamalla luentoja sekä arvostamiltani asiantuntijoilta että itselleni vieraampia näkemyksiä edustavilta henkilöiltä laajentaakseni ymmärrystäni.

Ja sitten olen opiskellut alaa ja alan vierestä. Olen eläintenkouluttaja, suorittanut ammattitutkinnon ja kaksi erikoisammattitutkintoa. Opiskelen myös psykologiaa ja kasvatustiedettä harrastuksena. Minut voisi siis lokeroida myös teoriaoppineena ammattilaisena.

Huomaan, että välillä ammattilaisten kesken juututaan tieteeksi nimettyyn ideologiaan. Saadaan joku totuus ja otetaan se omaksi ohjenuoraksi, pysytään siinä ja eletään sen mukaan. Jopa suljetaan ulkopuolelle ne muut ihmiset, jotka ajattelevat väärällä tavalla. Tässä vaarana on paikoilleen pysähtyminen.

Tiede on jotakin joka kuvaa tämän maailman toimintaa. Mekanismeja, ilmiöitä, jatkumoita, säännönmukaisuuksia… Siinä luodaan teorioita, joita sitten kyseenalaistetaan ja testataan. Luodaan kuvaavampi teoria ja koeponnistetaan sitä, kunnes taas löydetään kuvaavampi näkökulma. Tiede on jatkuvasti itseään korjaavaa. Ja tieteen avulla voidaan tutkia kaikenlaisia ilmiöitä.

On myös tärkeää tiedostaa, että tieteelle ja eettisyydelle ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä. Tiede pyrkii objektiivisuuteen.

Kun etsin omaa lokeroani koirankouluttajuuden laajassa kentässä, olen määritellyt omiksi arvoikseni:

Eettisyyden. Mitä se sitten milloinkin tarkoittaa. Se ei ole ollenkaan helppoa määritellä, sillä asiat eivät ole yksiselitteisiä. Minä haluaisin lisätä hyvinvointia ja vähentää kärsimystä. En hyväksy väkivaltaa koiran kouluttamisessa. Kyseenalaistan myös koirien elinolosuhteita ja ihmisten tavoitteita koirien suhteen. Vaikeus tulee siitä osaanko olla rehellinen itselleni sen kanssa, mikä aidosti ja oikeasti lisää koiran hyvinvointia kokonaiskuvassa?

Kriittisyyden. Yritän aina pohtia tilannekohtaisesti muuttujia. Mistä voisi olla kysymys? Ja sitten ajatella asian vielä aivan uudelleen, mielellään ihan ylösalaisin: voisiko olla jotakin, mitä en osannut ottaa huomioon? Sisältääkö oma tulkintani jotakin ennakkoasenteita tai -odotuksia? Kun näen jotakin uutta koirankoulutukseen liittyvää yritän ajatella sitä kriittisesti, mutta olla samalla myös kriittinen omaa ajatteluani kohtaan.

Uteliaisuuden. Maailma ei ole vielä valmis. En voi koskaan tietää kaikkea. Pysyäkseen tieteen matkassa täytyy opiskella jatkuvasti, täytyy olla kriittinen ja ymmärtää tieteen luonne. Täytyy olla valmis korjaamaan näkemystään ja heittää teoria romukoppaan, jos se ei palvele. Tehdä tilaa uudelle teorialle. Aina voi kehittyä paremmaksi.

Kunnioituksen vuorovaikutuksessa. Minun ei tarvitse olla asioissa samaa mieltä, voidakseni keskustella ihmisten kanssa. Minä voin oppia häneltä uutta tai tämä ihminen voi saada minulta jonkin uuden ajatuksen. Vastakkainasettelu ja sen lietsominen vievät energiaa kaikesta oleellisemmasta. Kunnioitus ja kohteliaisuus täytyy ulottaa eläimistä myös kanssaihmisiin.

Päädyin ajatukseen, että en identifioidu mihinkään joukkoon. Minä olen minä. Minä toimin omien arvojeni mukaan.

Arvostan monenlaisia toimijoita. Arvostan uutteria opiskelijoita ja teoreetikkoja, mutta arvostan myös kokemusoppijoita. Arvostan erityisesti sitä, että on avoimesti oma itsensä ja perustelee ajatuksiaan.

Arvostan sitä, ettei ole tarve jakaa ihmisiä meihin ja heihin, vaan voi keskittyä oppimaan lisää.

#eläintenkouluttaja #koirankouluttaja #R+ #hyväsuhdekoiraan #koiranhyvinvointi #kunnioitus #kollegiaalisuus #yhteisöllisyys #avoimmuus  #oppiminen #kouluttautuminen #kokemusoppiminen

Oletko koskaan miettinyt koiran käyttäytymisen muuttamista meidän ihmisten kokemuksen näkökulmasta?

Siitä, kuinka joskus haemme pikaista helpotusta johonkin asiaan, vaikka ehkä tiedämme, ettei se tuo muutosta pitkässä juoksussa. Kuinka helposti haemme pikavoittoja omassa elämässämme pitkien prosessien sijaan.

Kun koulutamme koiraa, tilanteessa on läsnä kahden olennon kokemus ja motivaatio: koiran ja itsemme. On tärkeää tiedostaa omia tunteitaan ja motivaatiotaan. 

Mikä voisi motivoida meitä pitkäaikaisen muutoksen rakentamiseen?

#relieforrepair #muutos #koirankouluttaminen #motivaatio #itsetuntemus

Törmäsin taannoin somefeedissäni Jari Sarasvuon julkaisuun, jossa hän puhui hyväksynnästä. Kuinka tärkein kehitettävä taito ajattelussa on hänen mukaansa hyväksynnän opettelu: sillä se mitä vastustaa, se kasvaa.

Tämä pätee myös koiraelämään. Meillä jokaisella on unelmia ja haaveita kun hankimme koiraa. On tutkittu, että omistaja elää osittain tässä haavemaailmassa ensimmäisen puoli vuotta koiransa kanssa, minkä jälkeen hän alkaa nähdä koiransa todellisessa valossa. Tämä on kriittinen kohta siihen miten omistaja kokee koiransa.

Olen huomannut tämän myös käytännön työssäni. Iso osa koiran kanssa koettuja ongelmia on kokemuksellisia. Me toivoimme koiraltamme jotakin muuta, kuin mitä se se sitten oli. Tähän sopeutuminen on vaikeaa. Eikä tämä ole mielestäni epärealismia tai muutenkaan väärin. Se on toiveiden ja todellisuuden välinen cäppi. Miten juuri tämä koira ominaisuuksineen sopii juuri tähän kotiin ja arkeen.

Tässä olen kokenut suurimmaksi askeleeksi hyväksynnän. Että pystymme hyväksymään asiat sellaisena kuin ne ovat, emmekä käytä energiaa murehtimiseen tai häpeään. Lähdemme pohtimaan miten tästä selviämme. Millä ratkaisuilla saamme ongelmat hallintaan.

#koirankoulutus #koiraongelmat #koiraarki

Vahviste ei ole pysyvä asia, vaan se määräytyy tilanteen mukaan. Näemme sen statuksen vasta jälkeenpäin: vahvistiko jokin asia käyttäytymistä vai heikensikö sitä?

Esimerkiksi silittäminen voi olla yhdelle koiralle palkinto, toiselle epämiellyttävä kokemus. Ja sama koira voi kokea sen eri tavalla eri tilanteissa. Käyttäytyminen on kontekstisidonnaista – siksi koulutus voi mennä pieleen, jos ajattelemme vahvistamisen olevan vain tietty konkreettinen teko tai asia.

Kun koulutamme koiraa muistetaan pohtia vahvisteeseen liittyen seuraavia asioita:

🐶 Miten jokin asia tai tapahtuma vaikuttaa koiran käyttäytymiseen: vahvistaako vai heikentääkö sitä?

🐶 Miten samainen asia vaikuttaa koiran tunnetilaan: kiihdyttääkö, rauhoittaako? Tunteen valenssiin: kokeeko koira miellyttävää vai epämiellyttävää tunnetta?

🐶 Miten se vaikuttaa meidän ja koiramme suhteeseen: vahvistaako se yhteyttä vai lyökö kiilaa välillemme?

🐶 Miten se vaikuttaa koiran kokonaishyvinvointiin?

🐶 Mikä on tilanteeseen sopivin vahviste: aiheuttaako vahviste tunneristiriitoja?

🐶 Tarvitaanko tähän tilanteeseen vahviste, vai voisiko tilanteen itsenäinen selvittäminen olla tähän se paras vahviste? Sillä muistetaan, että pystyvyyden tunne (vaikuttamisen mahdollisuus omaan elämään) on aina se suurin vahviste. 

Ole utelias, tarkkaile ja opi koirasi viesteistä. Vahvisteet ja heikenteet elävät tilanteen mukana. 🐾

#koira #koirankoulutus #positiivinenvahvistaminen #koiraarki #koiranelämää #koiravinkit #lemmikit #koiramaailma #koiraihmiset #koiratreeni #koirakoulu #käytösneuvonta #käyttäytymisneuvonta #jyväskylä #keskisuomi #koiraongelma  #koirakouluttaja #käytösneuvoja #käyttäytymisneuvoja #palkkio #vahviste 

Koiraa hankkiessa kannattaa ottaa huomioon, että äänekkäämmissä roduissa on niitä vielä äänekkäämpiä yksilöitä. Kasvattajana en suositellut lapinkoiraa kaupunkiolosuhteisiin tämän riskin vuoksi: osa on tyystin hiljaisia, mutta osalla äänenkäyttö on pinnassa.

Minun lapsuudessani taajamissakin oli useassa pihassa pystykorvia, jotka haukkua naksuttivat päivät pitkät. Silloin se kuului normaaliin äänimaailmaan, mutta nykyään asia voi olla toisin. Maailma muuttuu, mutta pystykorvat eivät ehkä pysy sen mukana.

Tämän tyyppinen haukkuminen on mielestäni mielenkiintoinen ilmiö, josta en ole löytänyt juurikaan tietoa. Yleisesti sanotaan, että koira viestii haukkumalla jotakin tarvettaan ja jatkuvasti haukkuvalla koiralla on jokin hyvinvoinnin ongelma. 

Kun katselen omaa pystykorvaistani, minusta tuntuu, että se huhuilee lähitienoolle, että ollaan herätty tähänkin päivään. Hengissä ollaan ja valtakunnassa kaikki hyvin. Se haukkuu keskittyneesti ja välillä kuuntelee, kuuluuko metsän takaa naapurin hirvikoiran vastausta.

Vastaavasti, kun hämärä laskeutuu, laumanvartijamme kumauttaa jyhkeän vahtihaukkunsa. Sekin tuntuu huhuilevan tiedoksi pedoille ja hämärämiehille, että vartiossa ollaan.

Tämä on koiran elämää. Ikiaikaista toimintaa, jolla on vielä vuosisata sitten ollut tärkeä merkitys. Otammehan tämän huomioon, kun pohdimme koiran hankkimista: mikä on ollut haaveilemani rodun käyttötarkoitus? Miten se soveltuu omaan elämääni ja ympäristööni?

Ei ole olemassa yhtä tiettyä tapaa ohjata tai metodia kouluttaa, joka saisi kaikki koirat toimimaan ja korjattua ongelmat. Sen sijaan on pysähdyttävä tilanteeseen, rauhoitettava itsensä ja virityttävä kuulemaan sekä kohtaamaan koira. 

Meidän on opeteltava näkemään pieniä eleitä ja viestejä ja vastaamaan niihin sopivalla tavalla. Meidän on lunastettava koiran luottamus, rakkaus ja kunnioitus.

Tämä pohjautuu yllättävän paljon myös itsetuntemukseen ja kykyyn tunnistaa sekä kontrolloida omia tunteitaan. "Mitä huoneeseen tulee, kun sinä tulet huoneeseen?" kysyy Esa Saarinen. En halua ajatella tätä syyttävästi – modernina versiona vanhasta hokemasta, että vika on aina hihnan toisessa päässä – vaan herätyksenä meille ihmisille: mitä minä tuon tullessani ja miksi? Onko meillä ihmisillä levollinen ja hyvä fiilis ja miten voisimme muuttaa tätä, jos ei ole? Mitkä tekijät ovat itsellemme tärkeitä leppoisan tasapainon kannalta?

Olen koulutusohjaajana vähän lälly. Minulle ei ole ominaista ottaa vahvaa asiantuntijan roolia ja käskyttää koirakkoa topakasti. Sen sijaan koen tärkeimmäksi leppoisan, rennon ja turvallisen ilmapiirin. Jopa niin, että nosework-tunneillani vieraillut japanilainen eläinlääkäri ihmetteli tuntien kaverillista tunnelmaa. Kerroin hänelle, että se on tavoitteeni: luoda tunnelma, jossa kaikkien on rento olla ja jossa aito, levollinen yhteys koiraan syntyy ja pysyy yllä.

12.12.2025

Keskustelu on todella vaikea laji. Oletko ajatellut, että meillä jokaisella on omat mielikuvamme sanoista. Ei voi oikeastaan sanoa mikä ajatus on oikein ja mikä väärin, sillä me jokainen hahmotamme maailmaa eri tavoin. 

Tällä hetkellä koiramaailmassa puhutaan paljon rajoista.

Onko oikein rajata koiran käyttäytymistä? Mitä rajaaminen käytännössä tarkoittaa?

Osa keskustelijoista kokee välittömästi, että kun puhutaan rajoista, puhutaan väkivallasta tai ainakin voimakeinoista. Osa taas ajattelee, että jos rajoja ei ole, koiran elämä on rajatonta, mikä saattaa johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

Miten minä näen rajat? Mitä ne minulle tarkoittavat?

Minä ajattelen, että rajat tarkoittavat sitä arjen struktuuria, joiden puitteissa me perheenä elämme. Rajat velvoittavat koiriani ja ne velvoittavat minua. Kukaan meistä ei saa käyttää väkivaltaa muihin. Kukaan meistä ei saa toimia vaarallisesti muita kohtaan.

Minun rajani ovat sellaiset, etten hyväksy väkivaltaa ketään kohtaan. Myös toisen yksilön nujertaminen henkisesti on väärin. Haluan olla rajan asettajana lempeä mutta assertiivinen.

Asetan rajoja silloin, kun toinen olento on minulle tärkeä ja rakas: haluan kohdata hänet, haluan rakentaa hänen kanssaan kommunikaatiota ja yhteiset säännöt vuorovaikutustamme varten.

Rajaaminen liittyy koirien kanssa hallintaan. Toisessa äärilaidassa on mielivalta ja toisessa äärilaidassa mikromanageeraaminen. Kumpikaan äärilaita ei kohtaa rehellisesti koiran näkökulmaa ja kokemusta.

Rajoissa ei minulle ole kyse toisen olennon käyttäytymisen manipuloinnista, vaan luottamuksen ja kunnioituksen rakentamisesta. Rajoja rakennetaan aidolla läsnäololla ja rehellisellä kohtaamisella. Rajojen rakentaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Niiden tavoite ei ole nujertaa vaan vahvistaa suhdetta. Minä otan vastuun tässä tilanteessa ja olen luottamuksesi arvoinen.

Suurin merkitys on sillä, miten rajat kommunikoidaan, ei sillä asetetaanko rajoja vai ei.

Miksi kerron ajatukseni tästä?

Siksi, että aiheeseen liittyy mielestäni valtavia väärinymmärryksen mahdollisuuksia. Jos päädymme johonkin äärilaitaan rajojen kanssa, heikennämme koiran hyvinvointia ja kaikkien turvallisuutta. Haluaisin herättää avointa keskustelua siitä, mitä rajat ja rakkaus käytännössä tarkoittavat kenellekin, ja mitä meidän kannattaa ottaa huomioon pohtiessamme omaa suhtautumistamme asiaan.

Miten sinä ajattelet rajaamisesta?