Blogi

12.12.2025

Keskustelu on todella vaikea laji. Oletko ajatellut, että meillä jokaisella on omat mielikuvamme sanoista. Ei voi oikeastaan sanoa mikä ajatus on oikein ja mikä väärin, sillä me jokainen hahmotamme maailmaa eri tavoin. 

Tällä hetkellä koiramaailmassa puhutaan paljon rajoista.

Onko oikein rajata koiran käyttäytymistä? Mitä rajaaminen käytännössä tarkoittaa?

Osa keskustelijoista kokee välittömästi, että kun puhutaan rajoista, puhutaan väkivallasta tai ainakin voimakeinoista. Osa taas ajattelee, että jos rajoja ei ole, koiran elämä on rajatonta, mikä saattaa johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

Miten minä näen rajat? Mitä ne minulle tarkoittavat?

Minä ajattelen, että rajat tarkoittavat sitä arjen struktuuria, joiden puitteissa me perheenä elämme. Rajat velvoittavat koiriani ja ne velvoittavat minua. Kukaan meistä ei saa käyttää väkivaltaa muihin. Kukaan meistä ei saa toimia vaarallisesti muita kohtaan.

Minun rajani ovat sellaiset, etten hyväksy väkivaltaa ketään kohtaan. Myös toisen yksilön nujertaminen henkisesti on väärin. Haluan olla rajan asettajana lempeä mutta assertiivinen.

Asetan rajoja silloin, kun toinen olento on minulle tärkeä ja rakas: haluan kohdata hänet, haluan rakentaa hänen kanssaan kommunikaatiota ja yhteiset säännöt vuorovaikutustamme varten.

Rajaaminen liittyy koirien kanssa hallintaan. Toisessa äärilaidassa on mielivalta ja toisessa äärilaidassa mikromanageeraaminen. Kumpikaan äärilaita ei kohtaa rehellisesti koiran näkökulmaa ja kokemusta.

Rajoissa ei minulle ole kyse toisen olennon käyttäytymisen manipuloinnista, vaan luottamuksen ja kunnioituksen rakentamisesta. Rajoja rakennetaan aidolla läsnäololla ja rehellisellä kohtaamisella. Rajojen rakentaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Niiden tavoite ei ole nujertaa vaan vahvistaa suhdetta. Minä otan vastuun tässä tilanteessa ja olen luottamuksesi arvoinen.

Suurin merkitys on sillä, miten rajat kommunikoidaan, ei sillä asetetaanko rajoja vai ei.

Miksi kerron ajatukseni tästä?

Siksi, että aiheeseen liittyy mielestäni valtavia väärinymmärryksen mahdollisuuksia. Jos päädymme johonkin äärilaitaan rajojen kanssa, heikennämme koiran hyvinvointia ja kaikkien turvallisuutta. Haluaisin herättää avointa keskustelua siitä, mitä rajat ja rakkaus käytännössä tarkoittavat kenellekin, ja mitä meidän kannattaa ottaa huomioon pohtiessamme omaa suhtautumistamme asiaan.

Miten sinä ajattelet rajaamisesta?
  

Ei ole olemassa yhtä tiettyä tapaa ohjata tai metodia kouluttaa, joka saisi kaikki koirat toimimaan ja korjattua ongelmat. Sen sijaan on pysähdyttävä tilanteeseen, rauhoitettava itsensä ja virityttävä kuulemaan sekä kohtaamaan koira. 

Meidän on opeteltava näkemään pieniä eleitä ja viestejä ja vastaamaan niihin sopivalla tavalla. Meidän on lunastettava koiran luottamus, rakkaus ja kunnioitus.

Tämä pohjautuu yllättävän paljon myös itsetuntemukseen ja kykyyn tunnistaa sekä kontrolloida omia tunteitaan. "Mitä huoneeseen tulee, kun sinä tulet huoneeseen?" kysyy Esa Saarinen. En halua ajatella tätä syyttävästi – modernina versiona vanhasta hokemasta, että vika on aina hihnan toisessa päässä – vaan herätyksenä meille ihmisille: mitä minä tuon tullessani ja miksi? Onko meillä ihmisillä levollinen ja hyvä fiilis ja miten voisimme muuttaa tätä, jos ei ole? Mitkä tekijät ovat itsellemme tärkeitä leppoisan tasapainon kannalta?

Olen koulutusohjaajana vähän lälly. Minulle ei ole ominaista ottaa vahvaa asiantuntijan roolia ja käskyttää koirakkoa topakasti. Sen sijaan koen tärkeimmäksi leppoisan, rennon ja turvallisen ilmapiirin. Jopa niin, että nosework-tunneillani vieraillut japanilainen eläinlääkäri ihmetteli tuntien kaverillista tunnelmaa. Kerroin hänelle, että se on tavoitteeni: luoda tunnelma, jossa kaikkien on rento olla ja jossa aito, levollinen yhteys koiraan syntyy ja pysyy yllä.

Koiraa hankkiessa kannattaa ottaa huomioon, että äänekkäämmissä roduissa on niitä vielä äänekkäämpiä yksilöitä. Kasvattajana en suositellut lapinkoiraa kaupunkiolosuhteisiin tämän riskin vuoksi: osa on tyystin hiljaisia, mutta osalla äänenkäyttö on pinnassa.

Minun lapsuudessani taajamissakin oli useassa pihassa pystykorvia, jotka haukkua naksuttivat päivät pitkät. Silloin se kuului normaaliin äänimaailmaan, mutta nykyään asia voi olla toisin. Maailma muuttuu, mutta pystykorvat eivät ehkä pysy sen mukana.

Tämän tyyppinen haukkuminen on mielestäni mielenkiintoinen ilmiö, josta en ole löytänyt juurikaan tietoa. Yleisesti sanotaan, että koira viestii haukkumalla jotakin tarvettaan ja jatkuvasti haukkuvalla koiralla on jokin hyvinvoinnin ongelma. 

Kun katselen omaa pystykorvaistani, minusta tuntuu, että se huhuilee lähitienoolle, että ollaan herätty tähänkin päivään. Hengissä ollaan ja valtakunnassa kaikki hyvin. Se haukkuu keskittyneesti ja välillä kuuntelee, kuuluuko metsän takaa naapurin hirvikoiran vastausta.

Vastaavasti, kun hämärä laskeutuu, laumanvartijamme kumauttaa jyhkeän vahtihaukkunsa. Sekin tuntuu huhuilevan tiedoksi pedoille ja hämärämiehille, että vartiossa ollaan.

Tämä on koiran elämää. Ikiaikaista toimintaa, jolla on vielä vuosisata sitten ollut tärkeä merkitys. Otammehan tämän huomioon, kun pohdimme koiran hankkimista: mikä on ollut haaveilemani rodun käyttötarkoitus? Miten se soveltuu omaan elämääni ja ympäristööni?