Omia unelmia etsimässä - monenlaiset tiet mieluiseen työhön

Nellie Paavola ja Anna Varonen

Yhdeksäsluokkalaiset aloittivat tiistaiaamunsa moko-viikolla jo perinteeksi muodostuneilla ammattiesittelyillä. Kolme oman ammattinsa asiantuntijaa oli vaivautunut tulemaan koululle tänä aurinkoisena päivänä vain kohdatakseen tylsistyneitä koululaisia puhelimet kädessä ja huput päässä. Olisiko jotain parannettavaa, ysit..?

Lopullisen päätöksen teko voi kestää kaksikymmentä vuotta

Ensimmäinen esiintyjä, Riia Siivikko, Pihlajalinnan aluejohtaja, ei kuvaile urapolkuaan täysin tavalliseksi. Alunperin Suomen nuorimpana kätilöksi valmistunut nainen käytti 20 vuotta oman paikkansa löytämiseen.

Pihlajalinna on Suomen johtavia terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen tuottajia, jonka tavoitteena on kasvaa suurimmaksi valtakunnalliseksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajaksi. Työntekijöitä Pihlajalinnassa on lähes 6000. Yrityksen tärkeimmät arvot ovat eettisyys, energisyys ja ennakkoluulottomuus, joita kaikkia Siivikko pitää yhtä tärkeinä.

“Olkaa avoimia sille, mitä elämä teille tuo”

Siivikko kuvaa työtään monipuoliseksi ja hyvin vaihtelevaksi. Hän tapaa ammatissaan monenlaisia ihmisiä ja korostaakin aitojen kohtaamisten merkitystä. “En ainakaan pärjäisi ilman sitä, että oikeasti tykkään siitä, mitä teen”, Siivikko kertoo. “Se, miten johtajaksi tullaan, siihen tarvitaan nimittäin äärettömästi työtä. En pärjäisi ilman intohimoa tekemässäni työssä”

Johtotehtävissäkin toimiessaan Siivikko haluaa olla työntekijäiden silmissä läheinen ja mukava henkilö. Hänen kunnianhimoinen tavoitteensa onkin tuntea jokainen työntekijänsä nimeltä. “Koen että näin pystyn johtamaan ja vaikuttamaan muista ystävälliseltä.”

Siivikolla on nuorille myös erittäin hyvä neuvo tulevaisuutta ajatellen: “Olkaa avoimia sille, mitä elämä teille tuo. Päätösten ei tarvitse olla lopullisia.”

Yhdestä pieleen menneestä pääsykokeesta ei kannata ottaa nokkiinsa

Sami Varonen, yksi verohallinnon neljästä johtavasta veroasiantuntijasta pyrki alunperin opiskelemaan valtiotietoa valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Hänestä piti tulla poliitikko. “Jos verot ovat mielestänne tylsiä, niin valtiotieto on vielä paljon tylsempää”, kuvailee mutkien kautta kauppatieteelliseen päätynyt Varonen. Kun valtsikka ei onnistanut, hän opiskeli kolme kuukautta fysiikkaa vain tajutakseen, ettei se ole ollenkaan hänen juttunsa. Armeijan ja yhden työntäyteisen kevään jälkeen Varonen pyrki opiskelemaan kauppatieteitä, ja sille tielle hän jäi.

Verohallinnossa hän aloitti työt vuonna 2002. Yleisestikin verohallinnon 5000 työntekijällä on joko kauppatieteellinen tai oikeustieteellinen tutkinto. Naisia työssä on selvästi enemmän kuin miehiä, ja sillä onkin luultavimmin osansa verohallinnon maineeseen tasa-arvoisena ja työntekijäystävällisenä työpaikkana. Nykyään töitä voi tehdä paljon etänä.

Kuten Siivikkokin, Varonen kuvailee työtään mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi. Linjauksista päättäminen, asiantuntijatuki, toimintaohjeiden tuottaminen ja lainsäädännön kehittely ja esittely ovat vain osa Varosen työtehtävistä. “Kaikkein mielenkiintoisinta työssä on kansainvälisen yhteistyön kehittäminen”, hän toteaa. “Varsinkin Pohjoismaat tekevät tiivistä yhteistyötä.” Ärsyttävintä työssä on Varosen mielestä hankalien asiakastapausten käsittely.

Suurimman osan tietotaidosta hän on saanut töissä ollessaan. “Ei opiskelemalla voi oppia kuin vain ihan perusasiat”, Varonen tunnustaa. “Tärkeintä on se, että haluaa kehittyä ja on valmis joustamaan. Ja olla siinä matkalla hereillä.”

Yhden asian hän muuttaisi omassa koulutuspolussaan. “Kannattaisi hoitaa opinnot kunnolla loppuun ennen töihin uppoamista. Itselläni gradun tekeminen venyi pitkälle.”

Matematiikan vihkosta betoniseinille

Kolmas ja viimeinen esiintyjämme, Jouni “Psyke” Väänänen, koulumme entinen oppilas Anita Pohjolaisen valvontaluokalta, on kohdannut myös ärtymystä tavoitellessaan unelmiaan. Graffititaiteilijan ura alkoi kirjainpiirustuksista matematiikan vihossa, joita kaikkien rakastama Pohjolainen ei katsonut hyvällä.

Tämän jälkeen piirustelu vaihtui laittomiin maalauksiin Tuusulan tunneleissa. “Yritin kysellä lupia, mutten koskaan saanut vastausta. Tekemättä jättäminen ei ollut edes vaihtoehtona.” Graffitit kohtasivat vastustusta 1990-luvun loppupuolen Suomessa. Hän päätyi opiskelemaan uusmedia-alalle, jonka jälkeen vuonna 2006 hän perusti oman yrityksen. Maailma muuttui suvaitsevammaksi graffiteja kohtaan ja vuonna 2011 Väänänen siirtyi täyspäiväiseksi ammattigraffititaiteilijaksi.

“Maailmassa on ihan liikaa vihaa nykyään”

Nykyään Väänänen toteuttaa seinämaalauksia isoille pinnoille, työstää kuvituksia, järjestää työpajoja ja näyttelyitä sekä taiteilee vapaasti. “Sillä tavoin taiteiijat markkinoivat itseään”, hän selittää.

Ammattigraffititaiteilijoita löytyy Suomesta vain kuusi Väänäsen lisäksi, ja siksi työlle on kova kysyntä. Siitä saa myös ihan hyvin rahaa. Enää hänen ei tarvitse tehdä laittomia maalauksia tullakseen huomatuksi. Erityisen paljon huomiota ovat saaneet hänen useat “love”-aiheiset työnsä.

“Maailmassa on ihan liikaa vihaa nykyään”, Väänänen kertoo. “Siksi niitä teen.”

Kyllästyneiden ja väsyneiden ysien huomio on ehtinyt herpaantua puhelimen suuntaan monta kertaa, ja opettajat eivät ole tyytyväisiä heidän käytökseensä. Anita Pohjolainen on kuin tulisilla hiilillä ja tietotekniikkavastaavakin osoittaa olevansa pettynyt. Aplodeja nämä Hyökkälän vanhimmat sentään osaavat antaa.