Yhdistyksen nimi on Haikalan ja Mäntysalon koulujen vanhempainyhdistys ry ja se toimii Haikalan ja Mäntysalon koulujen yhteydessä ja sen kotipaikka on Nurmijärven kunnassa.
Yhdistyksen tarkoituksena on
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
Yhdistys on toiminnassaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Yhdistys on Suomen Vanhempainliitto ry:n jäsen.
Toimintaansa yhdistys voi rahoittaa julkisilla avustuksilla, keräämällä jäsenmaksuja sekä järjestämällä asianmukaisen luvan saatuaan juhlia, arpajaisia, keräyksiä ja muita liikunta- ja kulttuuritilaisuuksia. Yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä 1 §:ssä mainitun (mainittujen) koulun (koulujen) oppilaiden vanhemmat, muut huoltajat ja kouluhenkilöstö.
Yhdistyksen jäseniksi voidaan myös ottaa muita aktiivisesti yhdistyksen toimintaa tukevia henkilöitä.
Yhdistyksen kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksiä henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö.
Varsinaiset kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Yhdistyksen kokous voi nimetä kunniajäseniä.
Yhdistyksen varsinaisilta ja kannatusjäseniltä voidaan periä jäsenmaksu, jonka yhdistyksen vuosikokous vahvistaa erikseen kummallekin jäsenryhmälle.
Jäsenmaksu on suoritettava hallituksen määräämänä aikana.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Jäsen voidaan erottaa, kun jäsenen lapsi siirtyy pois yhdistyksen piirissä olevasta koulusta.
Yhdistyksen vuosikokous pidetään syyskuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:
1. Todetaan kokouksen laillisuus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
3. Esitetään yhdistyksen vuosikertomus, tilit ja toiminnantarkastajan lausunto edelliseltä toiminta- ja tilivuodelta.
4. Vahvistetaan tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä yhdistyksen hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai niistä toimenpiteistä, joihin yhdistyksen hallinto antaa aihetta.
5. Valitaan hallituksen puheenjohtaja.
6. Valitaan hallituksen muut jäsenet.
7. Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan kuluvan toimintavuoden hallintoa ja tilejä.
8. Vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus.
9. Vahvistetaan talousarvio kuluvaa toimintavuotta varten.
10. Vahvistetaan toimintasuunnitelma kuluvaa toimintavuotta varten.
11. Päätetään mahdollisesta ilmoituslehdestä.
12. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin hallitus sen katsoo aiheelliseksi, kokous niin päättää tai vähintään kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä mainitsemiaan asioita varten kirjallisesti pyytää.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen on lähetettävä kirjallistesti kullekin jäsenelle vähintään seitsemän päivää ennen kokousta tai ilmoitettava kokouksesta vuosikokouksen määräämässä lehdessä niin ikään vähintää seitsemän päivää ennen kokousta. Äänioikeus yhdistyksen kokouksessa on yhdistyksen varsinaisilla jäsenillä, jotka ovat maksaneet jäsenmaksun.
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja 6, 8 tai 10 muuta jäsentä, jotka vuosikokous valitsee. Kaikki valitaan vuodeksi kerrallaan. Jokaiselle on mahdollista valita varajäsen. Kaikilla jäsenillä on oikeus osallistua kokouksiin, mutta hallituksen jäsenillä on päätösvalta.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Sihteerin ja rahastonhoitajan hallitus voi valita joko keskuudestaan tai ulkopuolelta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on paikalla.
Hallituksen tulee puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta kokoontua vähintään kahdesti lukuvuodessa.
Yhdistyksen hallitus voi asettaa erikseen määrittelemiään tehtäviä varten toimikuntia ja jaostoja, jotka ovat vastuussa toiminnastaan hallitukselle.
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin, rahastonhoitajan tai hallituksen siihen määräämän muun toimihenkilön kanssa.
Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on 1.8.-31.7.
Tilinpäätös ja vuosikertomus tulee antaa toiminnantarkastajalle tarkastettavaksi elokuun loppuun mennessä. Toiminnantarkastajan tulee hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta, antaa hallitukselle kirjallinen, yhdistyksen vuosikokoukselle osoitettu, kertomus toimittamastaan yhdistyksen tilien ja hallinnon tarkastuksesta.
Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta on päätettävä yhdistyksen kokouksessa vähintään 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa vähintään kahden kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään sen varat Haikalan ja Mäntysalon koulujen tai sen toimintaa jatkavan koulun oppilaiden hyväksi yhdistyksen viimeisen kokouksen päättämällä tavalla.