Blogi

2018-2019

6.5.2019

Vanhempainyhdistys teki kannanoton kaupungin päättäjille Lisärakennuksen ja Janne-salin sisäongelmien ratkaisemiseksi.

3.5.2019

Koululle hankittu vanhempainyhdistyksen toimesta oppilaiden toivoma pöytäjalkapallo-peli.

1.4.2019

Hämeenlinnan kaupungin ja vanhempaiyhdistyksen avustuksella koululle on hankittu nuorille sopivaa luettavaa.

8.3.2019

Oppilaskunnan kanssa päätimme käyttää option Seppälän Kouluvan kanssa koulukuvauksesta syksyllä 2019.

4.1.2019

Hankimme Hämeenlinnan Seudun Vanhempainyhdistys ry:n 200€:n avustuksella 3kpl säkkituoleja Verkatehtaalle oppilaiden ideoimaan rauhoittumishuoneeseen.

18.12.2018

Syksyn aikana anoimme avustuksia Hämeenlinnan kaupungilta uuden koulukirjaston perustamiseksi ja Hämeenlinnan Seudun vanhempainyhdistys ry:ltä kalusteiden hankkimiseen oppilaiden ideoimaan rauhoittumishuoneeseen. Kaupunki myönsi 300€ suuruisen avustuksen kirjojen hankkimiseksi.

Hämeenlinnan Seudun vanhempainyhdistys myönsi yhdistyksellemme 200€, joilla hankimme 3 kpl säkkituoleja oppilaiden käyttöön. "Hämeenlinnan seudun vanhempainyhdistys on valmis kehittämään yhdessä Kaverikioskin konseptia muutamaksi erilaiseksi malliksi, ja yksi malli on esittämänne rauhoittumishuone niille, jotka tarvitsevat rauhallista ympäristöä koulupäivän keskellä. Avustuksen saaneiden koulujen kokeiluista tehdään blogiteksti Vanhempainliiton sivuille kevään kuluessa, joten pidetään yhteyttä."

25.10.2018

Vanhempainyhdistys osallistui koulun paja-päivään "ARX-koulu" rastilla. Pajapäivä oli kohdennettu 7. luokan oppilaille. Pidimme 2 reilun 2 tunnin työpajaa. Keräsimme oppilaiden näkemyksiä ja mielipiteitä ARX-koulun suunnitelmista ja tila ratkaisuista. Keskustelu oli molemmissa työpajoissa hyvin eläväistä ja oppilailla oli sekä näkemyksiä että huolia pohjautuen nykyisiin tilaratkaisuihin.

Kerättyjä ajatuksia ja näkemyksiä tulemme hyödyntämään arvioidessamme uusien tilojen sopivuudesta ja riittävyydestä Lyseon Yläkoulun käyttöön.

27.9.2018

Pidimme Vanhempainyhdistyksen säätömääräisen vuosikokouksen Lisärilla. Keskustelimme toiminnastamme ja mukana oli äidinkielen lehtori Tuula Lapinmäki-Räty kertomassa lyseon kirjasto-projektista.

Toimintasuunnilmamme lyhyesti

  • Koulukuvauksesta 2019 (option käyttäminen), päätetää nyhdessä Oppilaskunnan kanssa syyslukukauden aikana
  • Suunnitellaan osallistumista Elomessuille 2019, päätetään kevään aikana
  • Suunnitellaan koulukirjastoon “Kirja päivä” -tapahtumaa
  • Osallistutaan uuden koulurakennuksen suunnitteluun (ARX):
    • ARX talon sisäilma, tutkimukset ja tulokset selvityksen alle
    • Kasvaako koulu ->ovatko tilat riittävät (ilmastointi, viihtyvyys, jne.)
    • Uusissa tiloissa ei ole liikuntasalia, voidaanko vaikuttaa peli/kuntosalin saamiseen?
    • Olemme huolestuneita välitunnin vietto mahdollisuuksista ja paikoista
  • Jatkamme yhteistyötä Oppilaskunnan ja Opettajien kanssa

2017-2018

15.2.2018

Vanhempainyhdistys kokoontui keskustelemaan Hämeenlinnan kouluverkon viimeisimmistä käänteistä ja päättämään koulukuvauspalvelun toimittajasta.

Yhdistys päätti antaa lausunnon päättäjille josta käy ilmi tahtotila Lyseon Yläkoulun toiminnan keskittämisestä Verkatehtaalle.

Koulukuvauspalvelun tuottajaksi vuodelle 2018 valittiin oppilaskunnan suosittelema Seppälän Kouluvat. Koulukuvauksen ajankohdaksi järjestyi 30. ja 31.8.

14.11.2017

Kokoonnuimme keskustelemaan ajankohtaista Vanhempainyhdistyksen asioista. Agendalla olivat sisäilma-asiat, koulukuvauksen kilpailuttaminen, sekä kodin ja koulun päivän suunnittelu. Paikalla oli muutamia vanhempia ja koulun edustusta. On hienoa nähdä että VY:n toiminta kiinnostaa vanhempia.

Sisäilma Lisärakennuksessa on toimenpiteiden ansiosta parantunut. Kiinteistössä tehdään vielä mittauksia ja on suunniteltu tiedotustilaisuutta vanhemmille tulosten valmistumisen jälkeen. Lyseon päärakennuksen luokissa, mm. biologian, ongelmia esiintyy ja niille etsitään korvaavia tiloja Verkatehtaalta. Vanhempaintoimikunnan keväällä Aluevirastoon tekemä valitus sisäilmaongelmista sai odotetunlaisen vastauksen. Aluevirasto ei ryhdy toimenpiteisiin, koska sisäilmanongelmien ratkaisemiseksi tehdään ja on tehty toimenpiteitä. Oppilaitoksen lakisääteinen terveydellisten olojen tarkastus pidetään 21.11. ja Vanhempainyhdistys on kutsuttu mukaan.

Koulukuvauksesta sovimme että Teemu ja Miina tekevät kilpailutuksen. Tarjousten saapumisen jälkeen teemme valinnan kuvauksen toimittajasta yhdessä Oppilaskunnan kanssa.

Kodin ja koulun päivää suunnitellaan ja kartoitetaan mahdollisuuksia järjestää tapahtuma siten että mahdollisimman moni vanhempi pääsee paikalle. Alustava ajankohtana on suunniteltu huhti-toukokuuta. Myös tässä asiassa otamme Oppilaskunnan mukaan ideoimaan ja järjestämään tapahtumaa.

16.8.2017

Teemu kävi esittäytymässä koulun opettajille ja henkilöstölle ja kertoin VY:n toiminnasta ja suunnitelmista lyhyesti. Saimme opettajilta kiitosta tekemisistämme. Osana uutta opetussuunnitelmaa vanhemilla ja vy:llä tulee olemaan roolia ja näihin asioihin tullaan palaamaan syksyn aikana tarkemmin.

14.8.2017

Uusi lukuvuosi alkoi ja pidimme ensimmäisen Vanhempainyhdistyksen kokouksen Verkatehtaan tiloissa. Paikalla oli 7 henkilöä mukaan lukien yläkoulun rehtori Pasi Seila ja pari uutta vanhempaa. Keskustelimme pari tuntia ajankohtaisista asioista, kuten Verkatehtaan tiloista, lisärakennukseen kesän aikana tehdyistä toimenpiteistä ja vanhempainyhdistyksen toiminnasta.

Keskuskoulun rakennus ei ole enää missään opetuskäytössä. Oppijanpolun rakennus todennäköisesti suljetaan vuoden loppuun mennessä.

Lisärakennuksessa on kesän aikana korjattu ilmastointia. Mittaustuloksia ei ole vielä tullut, mutta ne on luvattu saatavaksi lähiaikoina. Lisäksi lisärakennuksen siivous joidenkin tilojen osalta oli vielä maanantain vaiheessa, mutta sekin on luvattu hoitaa kuntoon. Lisärakennuksen sisäilman laatua ja mahdollisia oireita seurataan myös VY:n toimesta.

Vanhenpainyhdistyksen toiminnasta sovimme, että otamme vastuullemme hoitaa jatkossa Lyseon Yläkoulun koulukuvauksen kilpailuttamisen ja valitsemisen. Lupasimme myös auttaa "kodin ja koulun" -päivän toteuttamisessa syksyn aikana. Myös muista aktiviteeteista keskusteltiin, kuten discon järjestämisestä. Mutta palataan näihin myöhempänä ajankohtana.

Meidän kutsuttiin esittäytymään Lyseon yläkoulun opettaja-kunnalle 16.8.

15.5.2017

Mielenilmaus Hämeenlinnan torilla. Paikalle kerääntyi oppilaita, vanhempia ja opettajia. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan noin 50 henkilöä. Hämeenlinnan Kaupungin hallitus piti taukoa kokouksessa, jotta pääsivät tapaamaan meitä ja keskustelemaan sisäilma-asioista. Mielenilmauksesta tehtiin juttuja YLE TV:n alue uutisiin, YLE Häme radioon ja Hämeen Sanomiin.

Samalla luovutimme adressin väistötilojen puolesta Päivi Raukolle. Wilmaan tuli samaan aikaan viestiä yläkoulun rehtorilta, Pasi Seilalta. Viestissään hän kertoi että Lyseon yläkoulun väistötila asia keskuskoulun -rakennuksen osalta on vireillä, avasi siirtymisen alustavaa aikataulua sekä kesän aikana lisärakennukseen tehtävää ilmastoinnin remonttia. Lopuksi hän toteaa ettei väistötiloihin siirtymistä ole vielä tehty lopullista päätöstä.


11.5.2017

Vanhempainyhdistys kutsuttiin mukaan Alueviraston tarkastukseen koskien Lyseon Yläkoulun opettajien tekemää valitusta työsuojelusta. Yhdistystä edusti Teemu. AVI:n tarkastajan toimi Sirkku Lehtimäki. Raportin on arvioitu valmistuvan kesäkuun aikana.

Vanhempainyhdistys tapasi myöhemmin samana päivänä Pasi Seilan (Rehtori), Päivi Raukon (Palvelutuotanto johtaja) ja Mika Mäkelän (Lasten ja Nuorten palveluiden johtaja 1.6. alkaen). Meidän puolelta osallistuivat Kristiina Sinisalo, Sari Lunnikivi, Miina Vuorela ja Teemu Säilä. Tilaisuuden alkusi Päivi Raukko pyysi anteeksi huonosti järjestettyä infotilaisuutta (24.4.). Tämän jälkeen Mäkelä esitteli vaihtoehtoja väistötiloista. Päätös väistötilojen suhteen tehtäneen viikolla 20. Keskustelu käytiin hyvässä hengessä ja sovimme että kommunikaatiota ja säännöllisiä tapaamisia tullaan pitämään yllä puolin ja toisin.


5.3.2017

Päätimme perustaa vanhempainyhdistyksen ja pidimme perustamiskokouksen. Paikalla olivat Miina Vuorela, Maarit Laine, Teemu Säilä, Jari Ahti. Tiedote yhdistyksen perustamisesta jaettiin Wilman kautta Lyseon Yläkoulun oppilaille sekä tulevien 7-luokkalaisten vanhemmille (Kirkkis, Ortela, Renko ja Seminaari).

Tiedotteet ovat poikineet muutamia yhteydenottoja vanhemmilta joissa he ovat kertoneet lastensa oireilusta ja sairastumisesta.

Toimitimme kannanoton Hämeenlinnan päättäjille. Kannanotto liitteinen on luettavissa kokonaisuudessa täällä: https://sites.google.com/view/hml-lyseo/kannanotto

Miina tapasi oppilaskuntaa ja kertoi että olemme perustaneen Vanhempainyhdistyksen Lyseon Yläkoululle. Kutsuimme oppilaat mukaan 15.5. Hämeenlinnan torilla järjestettävään mielenilmaukseen.


27.4.2017

Tiedustelimme Hämeenlinnan terveystarkastajalta mitä toimenpiteitä on tehty sisäilmaongelman eteen ja miksi väistötiloihin siirtymispäätöstä ei ole tehty.

Osallistuimme Osallisuus Iltaan Raatihuoneella.

Osallisuus Illassa oli ikäihmisiä ja valmiita puheenvuoroja kuinka kivasti kaikki vaikuttaminen ja osallistuminen toimii. Puheenvuorot kirjattiin ylös ja Miina otti puheeksi mitä taustaryhmiä edustaa ja kertoi että kaupungin kouluissa on vakava homeongelma ja että me vanhemmat koemme ettei virkamiehet ota meitä tosissaa. Kerroimme mihin lyseolla on nyt vanhemmat lähteneet; adressi ja mielenilmaisu, jne. Toimme esille "elinkaariajattelua" eli terveistä lapsista ja koululaisista kasvaa terveitä ikäihmisiä. Miina totesi, että perusasioiden tulee olla kunnossa ja tämän jälkeen voidaan käyttää rahaa orkestereihin yms. jos sitä jää. Pyysimme ikä-ihmisiä mukaan mielenilmaukseen homekouluja vastaan ja he innostuivat - onhan heidän lapsenlapsiaan kouluissa! Rimpelä sanoi, että meidän huutomme on kuultu ja Raukko ja Mäkelä kuulemma pohtivat kovaa vauhtia mitä tehdä. Väistötiloja ei kuulemma ole johon Miina totesi että kyllä on jos vain on halua. Rimpelä ei ottanut asiaan enempää kantaa mutta kyllä meidän äänemme kuultiin.


24.4.2017

Vanhempia tapasi toisensa sisäilmaongelmien tiimoilta Lyseon lisärakennuksessa. Paikalla oli noin 15 henkilöä. Keskustelimme tilanteesta ja saimme lisätietoja enemmän asioista perillä olevilta henkilöiltä.


20.4.2017

Lyseon lisärakennuksessa infotilaisuus vanhemmille vanhempaintoimikunnan pyynnöstä. Tapahtumasta tiedotettiin Wilman kautta. Paikalla oli paljon vanhempia jotka olivat enemmän huolestuneita tilaisuuden jälkeen. Esityksestä kävi ilmi ettei korjaustoimenpiteet ole toimineet odotetulla tavalla. Lisäksi selvisi että tutkimusaineisto vuoden 2016 mittauksista oli jäänyt kommunikoimatta.

Sisäilmatutkimukset löytyvät Lyseon sivuilta: http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Koulut-ja-opetus/Koulut-7-9/Lyseon-koulu/Sisailmatutkimukset/


Perustimme “Lyseon Vanhemmat Väistötilojen Puolesta” Facebook ryhmän tiedottamista varten: https://www.facebook.com/groups/1400113533385318/

sekä perustimme nettiadressin väistötilojen puolesta: https://www.adressit.com/vaistotilat_hameenlinnan_lyseon_ylaasteelle


11.4.2017

Vanhempaintoimikunta teki kantelun Aluevirastoon (AVI) virkamiesten toiminnasta Lyseon Yläkoulun sisäilmaongelmiin liittyen.






Vanhempainyhdistyksien kokouksiin kaikilla koulun oppilaiden vanhemmilla vapaa pääsy. Tervetuloa mukaan!

Vanhempainyhdistykselle voit laittaa sähköpostia osoitteeseen: vanhemmat.lyseo@gmail.com