RETORIIKKA ELI VAKUUTTAVASTI KIRJOITETUN TEKSTIN KIRJOITTAMISEN TAI MUUN ESITYKSEN LUOMISEN JALO TAITO ON MAINOSMIESTEN SEKÄ POLIITIKKOJEN ELÄMÄSSÄ ERITTÄIN TÄRKEÄ OSA-ALUE

Kimmo Huosionmaa B.Sc.,BBA

https://sites.google.com/view/kimmonlinkit/etusivu

Varokaa aina muuten ihmistä, joka esiintyy jonkun vähän epämääriseltä tuntuvan tiettelin kanssa. Titteleiden taakse on helppoa piiloutua ja ne tekevät ihmisestä myös hyvin vakuuttavan. Tuon takia esimerkiksi suomalainen poliitikko Timo Soini sai aikoinaan itseään myytyä maamme kansalle, koska hän laman keskellä ilmoitti olevansa kauppatieteiden maisteri, mikä näkyi loistavasti hänen vaalikampanjassaan. Samoin myös se että hän ikään kuin puhui kansan miehen tyylillä teki hänestä ikään kuin ikonisen poliitikon, jolla on jalat tukevasti maan kamaralla. Muut poliitikot näyttivät hänen vierellään olevan vähän eristäytyneitä, kun tuo mies istui reilusti pubissa olutkolpakko kädessään tavallisten ihmisten keskelle istuneena alttiina kritiikille. Tuolloin hän tietenkin näytti hyvältä toimittajien edessä. Siitä sitten voitiin tehdä hyvä juttu lehteen, kun tunnettu poliitikko joi olutta suorassa lähetyksessä. Siinä tuli eteen kuva miehestä, joka ei turhan tarkka imagostaan ole.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Retoriikka


Tätä temppua muuten käytti aikoinaan eräs Julius Caesar-niminen mies, kun hän kirjoitti kirjaa Gallian sodista. Eräässä kohtauksessa hän sitten hyökkää Britanniaan, ja kuinka ollakaan tuo suuri mies kaatuu rähmälleen. Siinä sitten on kirottu jumalia ja muutenkin tuota sotaretkeä epäillään hävityksi, koska suuri päällikkö kompuroi maassa. Kyseisessä kohtauksessa on paljon mukavia yksityiskohtia, mutta se mikä tietenkin on Caesarilta jäänyt kertomatta, on se että miten nuo vastapuolen taistelijat ovat esimerkiksi Doverissa operoineet hevosilla, ja kuinka syvässä vedessä nuo hevoset sitten oikeastaan kahlasivat, kun hän miehineen joutui taisteluun heitä vastaan.


Tuolloin Caesar peittää kokonaisuuden yksityiskohdilla, ja se sitten tietenkin herättää luottamusta kuulijassa, kun Julius Caesar on myöntänyt kaatuneensa tuossa taistelussa maahan. Kyseinen kohtaus kuitenkin on erittäin epäilyttävä, ja siinä tuo toiminta saattaa olla peräisin jostain kapakkatappelusta. Yksityiskohtien käyttäminen kirjoituksessa lisää sen uskottavuutta, ja samalla tekstistä tulee pidempää, mikä lisää sen vaikuttavuutta, ja antaa kuvan hyvin asiantuntevasta henkilöstä. Retoriikka on tekstien kirjoittamisen sekä puheen tuottamisen taito, joka varmasti on erittäin hyvä tapa tuoda itseään esille. Tekstien kirjoittaminen on sikäli järkevämpää kuin puhuminen, koska kirjoitettua sanaa ei voida huutaa hiljaiseksi.


Tuossa Caesarin kirjoittamassa kirjassa on kohtauksia, jotka antavat siitä hiukan kaksimielisen kuvan. Kuitenkaan ei kovin moni ole arvannut, että tuo mies oli retoriikan ylin taitaja. Hän nimittäin on todellisuudessa kirjoittanut tahallaan kaksimielistä tekstiä, jonka tarkoitus on saada nuo legioonalaiset huutelemaan kommentteja, joilla saadaan aikaan häiriöitä. Tuolla tavoin Caesar sitten varmisti sen, että kukaan ei voinut esittää kysymyksiä, joihin hän ei osannut vastata. Kun hän sitten esitti raporttejaan julkisesti, niin toki vastapuolella olevalla raportin vastaanottajalla on todella vähän aikaa, ja jos ympärillä on hälinää, niin mitään kovin sulavaa tai syvällistä keskustelua ei tuolloin voitu käydä, ja siksi tuo mies kirjoitti tahallaan yllyttävää tekstiä.


Samoin politiikassa voidaan toimia niin, että jos henkilöllä ei ole mitään sanottavaa, niin silloin palkataan niin sanottu poliittinen “Jimmy Jump”, joka ehkä hyökkää tuon ehdokkaan tai puhujan päälle, jolloin tämä voi sitten vedota syvään järkytykseen. Tai kokoukseen voidaan mennä havaijipaidassa ja surffilauta kainalossa, jotta sitten keskustelu voidaan ohjata turvallisiin aiheisiin kuten kokousetikettiin sekä puolueen pukukoodiin, jonka mukaan edustajan tulee tietenkin käyttää solmiota ja pukua. Kuitenkin kun mietitään tuota temppua, niin siitä voidaan verrata aikoinaan Vihreän puolueen eduskuntaryhmän toimintaan, jossa sen kaksi edustajaa marssi eduskuntaan kumisaappaissa sekä villapaidoissa.


Se toi ihmisten eteen kuvan kahdesta aidosti erilaisesta edustajasta. Tuollainen toiminta sitten antoi puolueelle paljon julkisuutta, ja samaa rataa ovat jatkaneet eduskunnassa erilaiset baskeriin pukeutuneet tai shortseissa sekä lyhythihaisissa paidoissa istuntosaliin saapuneet miehet ja naiset. Tuollaisella tempauksella voidaan kääntää keskustelu päivän polttavista kysymyksistä esimerkiksi kokousedustajan pukeutumiseen, jolloin hän voi sitten välttyä pitämästä puhetta, kun tuolloin voidaan huomio kääntää mukavasti muihin asioihin, ja vastapuolta sitten syytellä siitä, että se puhuu mieluummin edustajan pukeutumisesta kuin asioista, joita on kokouksen asialistoissa ilmoitettu olevan käsittelyn alla.


Tietenkin mestarillinen median hyväksikäyttäjä esiintyy aina sovittelijana jokaisessa kiistassa, ja hän antaa sitten aina muiden tehdä työn. Siitä sitten kaunista jälkeä tulee, kun muut kiihkoilevat kokouksessa, minkä jälkeen paikalle saapuu henkilö, joka sitten voi mukavasti lähteä mukailemaan sitä kantaa, mistä hän saa enemmistön taakseen. Tuolloin ei ihmisen tarvitse itse esittää yhtään mielipidettä, kun hän voi sitten ikään kuin esiintyä sovittelijana kaikelle kansalle, ja jos tehtävä päätös on väärä, niin silloin hän voi sanoa, että tuon henkilön oli vain pakko sen tehdä. Ja sitten tietenkin voidaan aina toisten esityksiä tyrmätä nimittelemällä heitä lapsellisiksi kuuntelematta sanaakaan muiden puhetta. Tuolloin on hyvä hankkia siisti puku ja hiukan ikää taakse sekä sotilasarvo, jotta tuo tyrmääjä sitten voi vedota esimerkiksi pitkään elämänkokemukseen.