Musiikkiopiston kevätkonserteissa erityinen hetki varsinkin musiikkiopilaille on stipendien jakaminen. Vanhempainyhdistys pyysi tänä keväänä yhteistyökumppaneita tukemaan lahjakkaita hankolaisia oppilaita. Iloksemme saimme mukaan monia Suomen keskeisiä musiikki-instituutiota! Stpendejä tukivat: Radion sinfoniaorkesteri, Tapiola sinfonietta, Nuottikauppa Ostinato, Musiikkitalo sekä Lohjan kaupunginorkesteri.
Onnea stipendin saaneille!
Puhallinorkesterien Suomen Mestaruuskilpailut järjestetään kolmen vuoden välein, ja tällä kertaa ne pidettiin Turun Konservatoriolla 17. - 18.5.2025. Kilpailussa on A-, B- , C- ja vapaa sarjat. Raaseporin musiikkiopiston puhallinorkesterit osallistuivat yhtenä suurena kokoonpanona (MURAS Blåsorkester) kilpailun C-sarjaan, mihin osallistui tänä vuonna kahdeksan orkesteria.
Itse kilpailupäivä oli vain pieni osa, huipentuma, lähes koko lukuvuoden kestäneelle projektille. Heti kilpailun pakollisen kappaleen hankittua syksyn loppupuolella, alkoi harjoittelu musiikkiopiston eri toimipisteissä: Inkoossa, Karjaalla, Tammisaaressa ja Hangossa. Puhallinorkesterit harjoittelevat opistossamme viikottain, ja esiintyvät tällaisten suurempien tapahtumien lisäksi myös mm. oppilasilloissa ja muissa tapahtumissa. Kisakokoonpano piti myös ylimääräisiä harjoituksia ja esiintyi Tammisaaren Snåre-salissa ennen kilpailuihin lähtöä.
Kilpailupäivänä kisabussi Turkuun lähti Hangosta heti aamulla, jotta ehdimme syödä lounasta paikanpäällä ennen kilpailuun valmistautumista. Ennen h-hetkeä orkesterille oli varattuna harjoittelusali 20 minuutiksi, jonka jälkeen siirryttiin odotustilaan ennen lavalle pääsemistä. Lavallaoloaika oli tarkkaan laskettu ja sekuntikello käynnistettiin ensimmäisen orkesterilaisen astuessa estradille. Orkesteri oli harjoitellut tyylikkään ja asianmukaisen lavakäyttäytymisen kumarruksineen, ja koska kappaleet oli hiottu jokaista tahtia myöten kuntoon, oli helppo mennä esiintymään isoon Sigyn-saliin tuomariston ja yleisön eteen. Oli mahtava fiilis esiintyä, kun tiesimme osaavamme! Kilpailuosuuden jälkeen jäimme vielä kuuntelemaan loput C-sarjan osallistujat, minkä jälkeen pääsimme juhlistamaan hienoa kisasuoritusta Hesburgerin aterian ääreen kotimatkalla.
Vanhempaiyhdistys Cadenzan ja Con Amoren tuki oli ehdoton tämän matkan toteutumiselle, sillä opistossamme on kovat säästöt, eikä ylimääräisiin hankintoihin ole varaa. Tällaiset kokemukset ovat erittäin arvokkaita, ja niiden ansiosta olemme entistä motivoituneempia ja valmiimpia uusiin haasteisiin!
Orkesteri kiittää ja iloitsee avustanne!