Valitse tavoite, eli arvosana jota lähdet tavoittelemaan. Tällä tavoin tiedät, mitä tehtäviä sinun tulee tehdä, jotta voit saavuttaa tavoitteesi.
Opetusvideo ja siitä kirjoitettavat muistiinpanot ovat aina etukäteen läksynä tunnille. Näin tunnilla jää aikaa tärkeimpään asiaan, eli laskemiseen.
Tehtävät on jaettu paketteihin joiden jälkeen tulee aina testi. Testin pisteytät itse, eli se kertoo, oletko oppinut paketin asian vai tarvitseko vielä harjoitusta.
Asiakokonaisuuksista tulee myös perinteinen koe, jossa testataan aihe-alueen osaaminen.
Kokeen jälkeen teet itsearvioinnin Forms lomakkeella ja käyt opettajan kanssa arviointikeskustelun. Arviointikeskustelussa voit päättää seuraavan tavoitteesi.
Tervetuloa opiskelemaan matematiikkaa. Lähteen yläkoulussa opiskelemme matematiikkaa yksilöllisesti. Se tarkoittaa sitä, että voit vaikuttaa siihen, millaista numeroa tavoittelet ja miten paljon teet tehtäviä.
Opiskelemme matematiikkaa kirjan, opetusvideoiden ja ryhmän avustuksella. Jos et ymmärrä opetusvideon tai ryhmän avulla uutta asiaa, opettaja käy sen vielä läpi uudestaan kanssasi. Matematiikkaa oppii kuitenkin parhaiten juuri pohtimalla itse, joten yritä aina ensin katsoa video vaikka muutamaan kertaan ja tee siitä muistiinpanot. Joka tunnille tehdään aina vähintään videon esimerkkitehtävä kotiläksynä. Tällöin tunnilla jää enemmän aikaa kysymyksille ja vaativammille tehtäville.
Tehtävät on jaettu tehtäväpaketteihin. Jotta voit saavuttaa tavoitteesi, sinun on tehtävä ja merkittävä tehtävät oikein vihkoosi. Opettaja tarkistaa vihkosi säännöllisesti ja vain korjaamalla virheet voit saavuttaa tavotteesi.
Jokaisen paketin jälkeen teet testin koulussa, jotta näet, oletko oppinut paketin aiheen, vai tarvitsetko kertausta. Isommat kokeet teemme muutaman paketin välein. Niiden jälkeen teet itsearvioinnin ja opettaja pitää arviointikeskustelun tämän pohjalta.
Katso video matikan opiskelusta! :)
Tältä sivustolta löydät myös opetusvideot, Niiden tarkoituksena on, että tunneilla jää aikaa enemmän tehtävien tekemiseen. Katso seuraava video aina ennen seuraavaa tuntia ja tee esimerkkitehtävä vihkoosi. Jos ymmärrät asian, voit tehdä jo helpommat tehtävät ennen tuntia kotona. Tällöin aikaa jää vaativammille tehtäville, joita voit tehdä opettajan avustuksella koulussa. Jos asia on vaikea pyydä opettajalta apua heti tunnin alussa.
Nyt voit aloittaa matematiikan opiskelun. Valitse ensin oma luokkatasosi.