Sellisti Anni Härkönen aloitti sellonsoiton 4-vuotiaana Pirjo-Riitta Toivakan johdolla Tampereen konservatoriossa. Muusikoksi hän opiskeli Tampereen konservatorion toisella asteella sellotaiteilija Lauri Voipion oppilaana ja valmistui sieltä vuonna 2016. Opiskelijaura jatkui Tampereen ammattikorkekouluun musiikkipedagogi-linjalle Markus Hohdin oppilaaksi.
Opettajan työ osoittautuikin mielekkääksi ammatiksi Annille, sillä on hienoa antaa avaimet oppilaan omiin oivalluksiin instrumentin kanssa. Opinnäytetyönsä Anni teki sellon alkeismateriaalin soveltuvuudesta aikuiselle ja onkin soveltanut löydöksiään omassa opetuksessaan. Anni valmistui sello-opettajaksi kesäkuussa 2022. Opiskelun ohessa Anni on esiintynyt erilaisissa tilaisuuksissa ja tehnyt opettajan sijaisuuksia mm. Wava-opistoon, Tampereen konservatorioon ja Loimaan musiikkiopistoon.
Opetuskielinään Anni käyttää suomen lisäksi englantia ja ruotsia.
Anni soittaa selloa, koska haluaa tuottaa iloa ihmisille. Hän opettaa, jotta saisi annettua oivalluksia oppilailleen.
Annin harrastuksiin kuuluu ulkoilua, kirjallisuutta ja laulua Tampereen yliopiston laulajissa, sekä lavatanssia, silloin kun ehtii soitoltaan.