Vaasan Taiteilijaseura ry on vuonna 1953 perustettu Vaasassa ja sen ympäristössä asuvien ammattitaiteilijoiden yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kuvataidetta Vaasassa ja ympäristössä. Seura toimii kuvataiteen ja sen harjoittajien yhdyssiteenä ja etujärjestönä sekä pyrkii lähentämään taiteilijoita ja taideyleisöä.

Vaasan Taiteilijaseura ry on Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto ry:n jäsen.

Seuran uusiksi jäseniksi voivat pyrkiä alueella asuvat ja riittävästi kuvataiteen alalla edenneet hakijat. Oleellista tällöin on aktiivinen osallistuminen jurytettyihin taidenäyttelyihin ja mahdollinen taidekoulutus. Yksityiskohtaisemmat tiedot noudatetusta pistejärjestelmästä saa seuran sihteeriltä.

Seuran kannattajajäseniksi voivat päästä taiteenystävinä tunnetut henkilöt ja yhteisöt.

Jäsenhaku

Vaasan Taiteilijaseuran johtokunta käsittelee jäsenhakemukset. Ammatillinen koulutus, näyttelytoiminta ja muut taiteelliset ansiot sekä teosnäytteet otetaan huomioon.

Suomen- tai ruotsin-tai englanninkielinen jäsenhakemus tulee sisältää lyhyen esittelyn, ansioluettelon, jossa selkeästi eritelty jurytetyt yhteisnäyttelyt, ja 5-10 kpl hyvälaatuisia teoskuvia.

Jäsenhakemuksen voi lähettää Taiteilijaseuran puheenjohtajalle.

historia

Vaasan Taiteilijaseura perustettiin 1953. 18.huhtikuuta Pohjalaisessa (silloin Vaasa) oli uutinen kaksikielisen yhdistyksen Vaasan Taiteilijaseura-Vasa Konstnärsgille perustamisesta ”kaupungin varsinaisia kuvataiteilijoita yhdistämään”. Tähdättiin siis vaasalaisten ja Vaasan seudun kuvataiteilijoiden ammattijärjestöön jäsenkriteereineen kaikille kuvataiteen harrastajille avoimen Vaasan Taidekerhon rinnalle.

Monet taiteilijaseuran arvostetut jäsenet olivat aloittaneet uransa kerhossa, joten yhdistykset ovat yleensä toimineet hyvässä yhteistyössä. Ristiriitojakaan ei ole voitu välttää, ja niitä käsiteltiin julkisuudessakin esimerkiksi 1980-luvulla.

Tavoitteet olivat korkealla. Seuran piti avata yhteyksiä kaupungin virastoihin, saada aikaan kuvataidelautakunta, apurahoja, näyttelytiloja, taideostoja, kilpailuja ja yleensäkin kehittää kaupungin taide-elämää. Vuosinäyttelyitä seura ryhtyi järjestämään heti. Alkuaikojen toimintaa olivat piirustusillat, maalausleirit ja –kurssit. Yhdessä perehdyttiin ajan taidevirtauksiin ja alettiin osallistua pääkaupungin taidenäyttelyihin.

Näyttelytilaksi kaupunki antoi pari huonetta kaupungintalon kolmannesta kerroksesta 1955. Ensimmäiset kansainväliset yhteydet solmittiin Ruotsiin. Jo 1956 pidettiin näyttely Vaasan kummikaupungissa Malmössa.

1960-luvulla Vaasan kaupunki alkoi kiinnostua kulttuurista, perusti Vaasa-stipendin ja alkoi jakaa apurahoja, joita kuvataiteilijatkin voivat hakea, tuki taidenäyttelyitä ja ryhtyi järjestämään erilaisia kulttuuritapahtumia. Seuran näyttelyt esiteltiin, sen jäseniä tehtiin tutuiksi Tunne taiteilija-luentosarjan avulla ja alettiin hankkia kannattajajäseniä. Maalausleirit muuttuivat kaikille avoimiksi kursseiksi. Pohjoismainen yhteistyö jatkui kiertonäyttelyillä Norrbottenissa vuosina 1961 ja 1962. Kun läänien taidetoimikunnat aloittivat toimintansa 60-luvun lopulla, seura alkoi saada valtion apua. Jo silloin välitettiin innokkaasti taidelainaamotoiminnasta. Vaasan taidehalli kaupungintalon alimmassa kerroksessa vihittiin käyttöön syksyllä 1966. Kolmannen kerroksen näyttelyhuoneet olivat osoittautuneet pettymykseksi kuvataiteilijoille, koska siellä järjestettiin kaikenlaista kerhotoimintaa näyttelyjen aikanakin. Talon alimmassa kerroksessa raastuvankadun puolella oli palokunnalla halli paloautoille. Kun taiteilijaseurassa kuultiin, että palokunta muuttaisi sieltä pois, seura alkoi jo 1962 ajaa tilojen muuttamista taidehalliksi ja onnistuikin.

Vaasan Taidehalli valmistui 1966. Se oli Vaasan kaupungin lahja kuvataiteilijoille. Taidehalli sijaitsee kaupungintalon alakerrassa ja on näyttelypaikkana erinomainen.

Taidehallin hallinnasta ja näyttelytoiminnan organisoinnista tuli kuitenkin seuralle pulma, jota pohdittiin pitkään ja josta väitellään vieläkin. Vaasan Saskia-yhdistys tuki seuraa valvomalla näyttelyitä, mutta taiteilijat saivat vastata tiedotuksesta, esittelyistä, näyttelyluetteloista jne. omin voimin. Varsinkin kauempaa tulleille taiteilijoilla oli ongelmia, ja näyttelyjen taso kävi yhä kirjavammaksi.

80-luvulla näyttelyvastuun otti kaupungin kulttuuritoimi, ja halliin palkattiin vahtimestari. Harrastajien näyttelyt päätettiin karsia näyttelyohjelmasta, mutta Vaasan omalle taidekerholle varattiin hallista vuosittain aika järjestää jurytetty vuosinäyttelynsä. Nykyään hallissa työskentelee museomestari, ja näyttelyistä päättää Pohjanmaan museo. Seinäkkeen hallin pääsalista erottama takahuone on pääsääntöisesti varattu Valokuvagalleria Ibiksen näyttelyille.

Uusi huoli taiteilijaseuralaisten keskuudessa on taidehallin välistä hyvinkin pieni kävijämäärä. Aikanaan se oli keskimäärin 1500 kävijää näyttelyä kohti, joskus huimasti enemmänkin, jopa 5000. Siihen haluttaisiin päästä takaisin. Suuren yleisön pelätään vieraantuneen hallista siksi, että siellä on järjestetty liian usein ja liian pitkiä sinänsä korkeatasoisia kokeilevia näyttelyitä, joista kiinnostuneiden kuvataiteen asiantuntijoiden ja opiskelijoiden määrä Vaasan kokoisessa kaupungissa on pienehkö.

1970-luku oli taiteilijaseuralle yhteyksien solmimisen aikaa. Vaihtonäyttelyitä järjestettiin Ouluun, Kokkolaan, Hämeenlinnaan, Kristiinankaupunkiin, Jyväskylään ja Pietarsaareen sekä seuraavan vuosikymmenen alussa Tampereelle ja Mikkeliin. Pohjoismaisesta yhteistyöstä kukoisti julkista huomiota herättänyt ja taidemyyntiä lisännyt vaihtonäyttelyiden sarja Örnsköldsvikiin vuosina 1973-76.

1970-luvun päättyessä huomattiin, että seuran kassa oli tyhjä. Vaasan kaupunki antoi vain pieniä avustuksia. Muuta tukea saatiin Vaasan Taideyhdistykseltä, rahastonhoitaja pelasti vipeillä ja tehtiin vekselivelkaakin. Lopulta tukea tuli taidetoimikunnalta ja pohjarahastoa kartutettiin taidehuutokaupalla.

1980-luvulta alkoi taiteilijaseuran kansainvälistyminen. Vaasan taidegraafikkojen yhdistys, jonka jäsenet paljolti ovat myös seuran jäseniä, alkoi järjestää nuorten kansainvälistä taidegrafiikan biennaalia. Nyttemmin tapahtumasta on kehittynyt Pohjanmaan museon järjestämä kansainvälinen taidegrafiikan ja piirrosten nelivuotisnäyttely Grafinnova. Perinteistä pohjoismaista taideyhteistyötä luonnollisesti jatkettiin, mutta yhteyksiä solmittiin myös mm. Saksaan ja Viroon, etenkin ystävyyskaupunkeihin Kieliin, Schweriniin ja Pärnuun.

Ulkomailla järjestettiin yhteisnäyttelyitä, ja seuran yksityiset jäsenet sekä heistä koostuvat samanhenkisten tekijöiden ryhmät pitivät omia ulkomaisia näyttelyitä.

80-luvulla oli alkanut myös erilaisten kesänäyttelyiden aika; niitä järjestettiin ja niihin osallistuttiin. Sinä vuosikymmenenä seuran jäsenmäärä myös kasvoi 31:stä reiluun 40:een jäseneen, jona se on tähän saakka pysytellyt. Maan vanhimpiin kuuluva taiteilijaseura toivoisi nyt lisää jäseniä ja ennen kaikkea nuoria, jotta sen toiminta ei lakastuisi.

Jäsenkriteereistään seura ei kuitenkaan voi eikä halua tinkiä. Jäseneksi hakeva tarvitsee kaikkiaan 20 pistettä tullakseen hyväksytyksi. Niitä saa koulutuksesta (mm. taideakatemia 15, valmistava taidekoulu kuten Kankaanpään 10 pistettä) ja näyttelyihin osallistumisista (mm. Suomen taiteilijain vuosinäyttely 15, kansainvälinen jurytetty näyttely 10, taidetoimikunnan aluenäyttely 5, seuran vuosinäyttely 2 pistettä). Tiukempiakin kriteereitä suomalaisilla taiteilijaseuroilla on. Maalauskursseja seura lakkasi itse johtamasta 80-luvulla. Silloin seura aloitti kurssiyhteistyön Vöyrin kansanopiston sekä taidegraafikkojen yhdistys Vaasan kesäyliopiston kanssa. 1990-luvulle siirryttäessä seuralaisia alkoivat yhä enemmän huolettaa taidetoimikunnan ja kaupungin yhä pienenevät avustukset ja edullisesti vuokrattavien työtilojen puute. Taidegraafikoilla oli syksyllä 2002 Vaskiluotoon muuttanut työpajansa Palosaarella ja pari taiteilijaa sai vuokrata kaupungilta ateljeetilaa. Siinä kaikki.

90-luvun suuria hankkeita olivat oman gallerian pitäminen syksystä 1992 syksyyn 1993 sekä vuosikymmenen lopulla upea visio puolustusvoimilta vapautuvalle kasarmialueelle perustettavasta taidekeskuksesta, jossa olisi paitsi kuvataiteilijoiden näyttely- ja työtiloja myös mm. taidevalimo, grafiikan työpaja, kuvataidekoulutusta ja taidelainaamo. Sellaisenaan visio ei koskaan toteutunut, sen sijaan kaupunki vuokraa nykyään alueelta työtiloja pienyrittäjille, siis myös kuvataiteilijoille. Galleria Wasaa taiteilijaseura ja taidegraafikoiden yhdistys alkoivat pitää yhdessä lokakuussa 1992, kun laman koetteleman galleristin oli luovuttava Halli Oy:n vasta Hallitar-talon kellarikerrokseen nimenomaan taidegalleriaksi remontoiduista tiloista. Aluksi toiminta sujui hyvin, järjestettiin korkeatasoisia näyttelyjä ja pyrittiin tuomaan esille nimenomaan nuoria kykyjä ja arvostettuja taiteilijoita muualta Suomesta. Moni Saskia osallistui mieluusti talkootyöhön. Sittemmin ilmeni, että osa sekä seuran että Saskioiden jäsenistä ei uskonut ajatukseen omasta galleriasta. Kesästä 1993 taidegraafikkojen yhdistys jatkoi yksin toimintaa Galleria W:n nimellä, kunnes marraskuussa 1993 tilat siirtyivät uuden yrittäjän haltuun.

Vuonna 1998, taiteilijaseuran 45.toimintavuonna, hankittiin rahaa pitämällä taidemarkkinat Rewell Centerissä. Markkinoista oli hyviä kokemuksia edellisen vuoden markkinoista Ernstin ravintolasalissa ennen sen remontoimista studioteatteriksi. Juhlavuonna vuosinäyttely järjestettiin vain seuran jäsenten kesken, mutta yhteistyössä Vaasan seurakuntayhtymän kanssa seura julisti avoimen hengellisen kuvataiteen kilpailun aiheena Elämän avautuessa. Sen voitti seuran jäsen Maire Ruotsalainen akvarellitriptyykillä Anna minun elää. Kilpailuteokset olivat esillä taidehallissa helmikuussa 1999.

2000-luvun suuria saavutuksia on taidelainaamon avaaminen yhteistyössä Vaasan kaupunginkirjaston kanssa pääkirjaston peruskorjatuissa ja laajennetuissa tiloissa. Samaan aikaan taitelijaseuralaiset ryhtyivät yhteistyöhön italialaisen galleristin Mimma Massonen kanssa. Vuonna 2000 Massone järjesti 12 seuran jäsenen näyttelyn Bergamossa. Sitä sponsoroi kuljetustuella Italiaan tuotteita vievä laihialaisyritys T-Drill. Vuonna 2002 Massone kutsui viisi seuran jäsentä vanhaan Taranton linnaan järjestämäänsä näyttelyyn. Espanjassa puolestaan pitivät näyttelyn seuran jäsenet Raili ja Asko Halme. Espanjaan vaasalaistaiteilijoilla on ollut jatkuvasti yhteyksiä, koska vaasalaissyntyinen taiteilija Totte Mannes on asunut vuosikymmeniä Madridissa.

Päivi Vuoljärvi

Lähteet: Tea Helenelundin Vaasan taiteilijaseuran 40-vuotisjulkaisuun kirjoittama historiikki, vuoden 2003 puheenjohtaja Seija Tammisen ja sihteeri Maire Ruotsalaisen haastattelu, Vaasan taitelijaseuran ja Tapani Tammenpään arkisto, Tapani Tammenpään ja Päivi Vuoljärven lehtileikekirja vuosilta 1967-2002. Päivi Vuoljärvi toimi pitkään sanomalehti Pohjalaisen kulttuuritoimittajana.