Kyläyhdistys on ylläpitänyt kukkapeltoperinnettä Vaskijärven kylässä jo useita vuosia. Myös kesälle 2023 on päätetty hankkia kukkasiemenet peltoon, jonka sijainti paljastetaan kesän aikana.
Kyläyhdistys Vaskijärveläiset ry päätti vuosikokouksessaan vuoden 2023 toimintasuunnitelmasta seuraavaa:
Kyläyhdistys maksaa jälleen siemenet kukkapellon kylvämiseksi.
Osallistutaan 9.5. Ympäristöpäivään ja samalla Miljoona roskapussia -kampanjaan. Kylän väen toivotaan keräävän roskia kylän alueelta tienvarsilta, etenkin Läyliäistentien osalta.
Järjestetään mahdollisuus osallistua yhdessä Karkkilan Työväen Näyttämön kesäteatteriesitykseen Kotkan ruusu.
Järjestetään kylätreffit-tapahtumia eri paikoissa tavoitteena tutustua kylän alueeseen. Hallitus ottaa ilomielin vastaan ehdotuksia kohteista ja niiden oppaista.
Järjestetään syysretki.
Järjestetään joulutapahtuma.
Tapahtumat järjestetään omakustannushintaan.
Koko vuoden iso projekti on osallistuminen yhdessä Karkkilan kaupungin ja Vaskijärven osakaskunnan kanssa Vaskijärven kunnostushankkeeseen, johon haetaan myös ulkopuolista rahoitusta. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja parantaa järven elinkelpoisuutta ja käytettävyyttä.
Kyläyhdistyksellä ei ole enää käytettävissään kyläaitan tiloja tulevana kesänä kiinteistön omistajan näin ilmoitettua. Kyläyhdistyksen kesäkahvilatoimintaa tai Elojuhlia ei täten voida järjestää.
Kyläyhdistys jatkaa edelleen ponnisteluita uuden oman tilan tai tontin löytämiseksi.