Perustamiskokous pidettiin Rapalan ruokalassa 5. elokuuta 1981, kokoukseen osallistujia oli 101 henkilöä. Seuran nimeksi äänestettiin Vääksyn Urheiluautoilijat.
Alkuvaiheessa jäsenistä moni oli jo aiemmin kuulunut johonkin lähiseuroista, joten kilpailutoiminta käynnistyi nopeasti. Kilpailutoiminta suuntautui alkuvaiheissa autosuunnistukseen ja 70-luvulla alkaneeseen jokamiesluokkaan.
Jokamiesluokan toiminta vaati oman radan olemassaoloa, joten Asikkalan kunnalta vuokrattiin maa-alue Tullinportin tilasta Vesivehmaalta. Perustamissuunnitelmat laati seuran puheenjohtajaksi valittu Seppo Erolainen kävellen edellä ja seuran jäsen kaivinkoneurakoitsija Mikko Engberg kaivaen kaivinkoneella perässä. Radan rakentaminen alkoi syksyllä -81 valmistuen keväällä -82.
Rataa varten perustettiin Tullinportin ratatoimikunta, johon kuului edustajia sekä Autoliiton Asikkalan osastosta sekä Vääksyn Urheiluautoilijoista. Radan ensimmäisen kilpailun järjesti Lahden Urheiluautoijat ry.
Urpo Alalääkkölä ja Seppo Erolainen olivat perustaneet jokamiesluokan ilmoittajalisenssin haltijaksi Tiikeri Team-nimisen ”tiimin" . ( Sen ajan muotisana juontuen eräästä F1-kuljettajasta ) Tiikeri Tiimi, kuten nimi myöhemmin muokkautui, oli toiminut myös Esa Metsä-Vähälän ja Ari Virtasen ilmoittajana. Olikin luontevaa muodostaa Tiikeri Tiimistä seuran joukkue aloittaneeseen jokamiesliigaan heti kaudelle -82. Alkoi liigan pisin yhtäjaksoinen osallistumisputki . Alkuaikojen toiminta oli vireätä ja innokasta. Jäsenilloissa vieraili vierailevia tähtiä, mainittakoon mm. Timo Mäkinen, Ari Vatanen ja Jorma Airaksinen.
Tapahtumien järjestäminen vaatii vahvoja taustavaikuttajia joten seuran naistoimikunta järjestäytyi 13.4.1982. Reilun vuoden toimittuaan seurassa oli 32 aktiivikilpailijaa, jäseniä oli 181 ja seura kuului jäsenyhdistyksenä Suomen Autourheilijoiden liittoon, SAUL. Seura oli järjestänyt Tullinportin radalla jm-luokan kilpailuja, joiden nimeksi oli muovautunut Vesivehmaan Jenka. 1983 heinäkuussa seura järjesti ensimmäisen rallinsa nimeltään 1. Asikkala-ralli .
1984 seura järjesti jmliiga-kilpailun sekä 3. Vesivehmaan Jenka-kilpailun. Anianpellon Markkinoilla järjestettiin lokariautojen Markkina-ajot. Seura sai ensimmäisen SM-mitalistin Ari Virtasen voittaessa JM-SM-pronssia. Seuran perustajapuheenjohtaja Seppo Erolainen halusi luopua tehtävästä, joten vuodelle -85 puheenjohtajaksi valittin matkailuauto Mopsin omistaja Olli Koivula. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli 199. Vuosi 1985 oli SM-tasolla kilpailullisesti menestyksekäs. Tiikeri Tiimi saavutti mitalin ollen pronssilla. Risto Laine saavutti kartingissa hopean. Jääradalta tuli pronssia Kari Laakson toimesta. Jokkiksessa Seppo Erolainen ajoi hopealle ja samalla piirin parhaaksi autourheilijaksi. Anian Immen pikkujouluarpajaisiin Seppo Erolainen, Yrjö Wederhorn ja Jari Laaksonen olivat hankkineet palkinnoksi possun. Arpa suosi Vuokko ja Kari Mattilaa. Possun vilistellessä pitkin salia se ristittiin Antiksi, samalla Vuokko ehdotti kehiteltäväksi ideaa edelleen. Perustettiin Antti-säätiö, jonka alkupääoma saatiin kasaan laittamalla hattu kiertämään. Antti-säätiö on jakanut sen jälkeen vuosittain pikkujouluissa stipendin valikoidulle kunnostautuneelle henkilölle. Vuonna 1985 intoa oli myös toimitsijoilla: kolme JM-kilpailua, ralli ja autosuunnistuskilpailu, sekä kaksi ralliharjoitusta on kunnioitettava määrä. 1986 seura päätti hankkia osakkeen Formula 1 Finlandia ratahankkeesta. Ensimmäiset jäsenistön kesäkisat järjestettiin urheilukentällä, seuran osasto oli esillä AUTO-86 näyttelyssä Helsingissä ja vuoden lopussa myös Asikkalan kunnan liikuntatoimen vuosijuhlassa liikuntahallilla. SM- mitaleille ylsi jääradalla Kari Laakso kultaan ja Tiikeri Tiimi liigapronssiin. Jäsenmäärä ylitti 200 ollen 216 . Ahti Jussila teki ensimmäisen Napapiirin matkan jokkisauton kera Pellon JM-ajoihin. 1987 seura hankki omistukseensa ns. Piipon puodin, joka siirrettiin Tullinportin radan toimistoksi. Tiikeri Tiimin liikkumiseen hankittiin autonkuljetusperävaunu, jota liikutti Kuljetusliike Kungaksen rekanvetäjä. Seuran viiristä järjestettiin suunnittelukilpailu. JM-kilpailuja järjestettiin kolme kpl. Syyskokouksessa Olli Koivula luopui tehtävästään muutettuaan paikkakunnalta, uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kari Mattila. Tiikeri Tiimi kokonaisuudessaan suunnisti Ahtin yllyttämänä Pellon Moottorikerhon järjestämiin Poikkinainti-ajoihin. Kyseinen matka poiki näihin aikoihin saakka jatkuneen miellyttävän yhteistyön pohjoisen ”kummiseuran ” kanssa. Tammikuussa 1988 seura järjesti ensimmäisen ns. arvorallin Junioreiden SM-karsinnan Tallukka-rallina. Vuoden lopulla nähtiin tarpeelliseksi perustaa moottorikelkkajaosto virinneen innostuksen johdosta. JM-kilpailuja järjestettiin peräti neljä kertaa, kaksi liigakilpailua ja kaksi Vesivehmaan Jenkaa ( X , XI ) SM-mitalien määrä karttui Ari Virtasen JM-pronssilla ja Tiikeri Tiimin JM-liigahopealla. Ari Virtanen valittiin piirin parhaaksi autourheilijaksi ja seuran jalkapallojoukkue voitti piirin UA-jalkapallocupin. Seuran ensimmäinen viiri luovutettiin Lahden UA:lle sen 25-vuotisjuhlissa. Vääksyn uuden keskustan joulunavajaisissa Tiikeri Tiimi antoi ajonäytöksen joulukadulla. Talvella 1989 juuri perustettu moottorikelkkajaosto järjesti ensimmäisen Tallukka-safarin. Runsaan JM-kilpailijamäärän ansiosta seuralta koottiin joukkue myös JM-liigan I-divisioonaan. Skandaalinkäryisen liigafinaalin jälkeen Tiikeri Tiimi sijoittui hopealle ajettuaan kisassa neljä pistettä enemmän kuin kukaan muu joukkue. Hopeamitalin lisäksi AKK ”muisti” Tiimiä kirjallisella huomautuksella ja 1 000 mk sakolla. Perusteena oli joukkueen poisjäänti kilpailujen virallisesta palkintojenjaosta. 1990 seura astui askeleen tiedonvälityksen saralla hankkimalla NMT-puhelimen. Hankintaa valmisteli kaksi hallituksen jäsentä , asiaa käsiteltiin ennen hankintaa kahdessa kokouksessa ja hankinnan jälkeen vielä yhdessä kokouksessa . Pikkujouluissa esiintyi Solistiyhtye Suomi , naisjaosto järjesti jäsenille myös ”vappupippalot”. II Tallukka-ralli saatiin järjestetyksi vaiherikkaitten vaiheiden jälkeen. Valvojan vaihtoa haettiin AKK:lta kirjallisesti ja Lahden UA:n EK:n järjestämisestä käytiin kiivasta kirjeenvaihtoa. Reitille oli eksynyt kaksikin siviiliautoa kilpailjoiden sekaan. 1991 seuran toimisto siirtyi tietokoneaikaan. Jokkisradalle rakennettiin toimistorakennuksen katolle tuomaritorni. Jäsenmäärä oli jo 279 . Seuran ja SAUL:n toimesta aloitettiin neuvottelut valtakunnallisen ralliharjoittelualueen perustamiseksi seuran JM-radan läheisyyteen Vesivehmaalle. 1992 seura hankki edelleen käytössä olevat opastetaulut Tullinportin radalle. Kesän maatalousnäyttelyn yhteydessä radalla suoritettiin traktorivetokilpailut. Kilpailullisesti vuosi oli seuran menestyksekkäin. Tiikeri Tiimi saavutti pitkään jahdatun kultamitalin Anjalankosken liigafinaalissa. Suonenjoella SM-finaalissa Ari Virtanen taituroi kultamitalin. Pikkujouluissa puolestaan taituroi A.Aallon Rytmiorkesteri. 1993 autourheilun järjestökenttä yhtenäistyi, perustettiin AKK, johon seura liittyi. Autoliiton Asikkalan osaston toiminnan lopahtamisen johdosta Tullinportin ratatoimikunnan lakkauttamista alettiin valmistelemaan. Tommon rannassa ajettiin talvijässärit jääratakilpailuna. Seura osallistui Asikkalan palokunnan ensihoitolaukun hankintaan 1 000 mk:n summalla. Jokkisradalle hankittiin uusi kioski, ”Riitan kioski” Lahden alueen UA-seurat kehittelivät yhteisrallin järjestämistä, asian kehittymistä jäätiin odottelemaan. Jokkisradalla järjestettiin Kelkkacross-kilpailu ja autosuunnistuksessa Naisten SM-osakilpailu. Seuran autourheilulehti toimitettiin Asikkalan talouksiin. Syyskokouksessa Kari Mattila ilmoitti haluavansa luopua puheenjohtajan tehtävästä ja uudeksi puheenjohtajaksi valittin Eero Koivula. 1994 seuralle tarjottiin erilaisia aktiviteetteja: Jenkkapirtin tanssit kaipasi järjestäjää ja bingotoiminnalle haettiin järjestäjää. Kumpaankaan toimintaan ei katsottu löytyvän resursseja ( onneksi ? ) Liigafinaalin järjestäminen laitettiin hakuun ja hakuun laitettiin myös uusi toimisto. Paikka löytyikin vanhan Rapalan tehtaan tiloista Ensio Rapalan suosiollisella avustuksella. Radalla oli vuokralaisia: kriminaalihuoltoyhdistys ajeli radalla terapiamielessä ja Lahden 2CV-kilta järjesti valtakunnallisen 2CV-tapahtuman osion rata-alueella. Ehtona vuokran perimättömyydelle oli ”ruopaisujen ” välttäminen, jonka johdosta rättärimiehet oli ihmeissään. Seuran ” kesäkisat” järjestettiin Tallukan ympäristössä. Koska liigafinaalia ei myönnetty ratamme saatua arvostelua osakseen, laitettiin vireille radan kunnostamissuunnitelma. Seura liittyi Suomen Moottoriliiton jäseneksi. Kilpailumenestystä saavutti pari Antti Nikkilä - Mikko Tuominen sijoittui rallin F-cupin yleisen luokan hopealle. 1995 talvella seura järjesti ensimmäisen rallisprint-kilpailunsa Vesivehmaalla. NDT-myynti Kaj Mervasto lahjoitti seuralle metallin särönpaljastuslaitteen. Rataremonttihanke eteni Tielaitoksen tarvitessa täytemaata Vesivehmaa-Vierumäki-tien perusparannukseen, lähtöpaikka siirtyi maan sisään. Kunnan liikuntatapahtumassa esillä oli seuran jäseniä monipuolisesti, jopa Pekka Elorannan kilpavene. Seura anoi Asikkalan kuntaa tukemaan ratahanketta sen tultua kustantamaan siihen mennessä jo yli 70 000 mk:a. Kunta avusti osittain asfaltointikustannusten osalta. Syyskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Mauri Kungas. Kilpailurintamalla edellisvuoden hopeapari Antti Nikkilä - Mikko Tuominen kirkasti mitalin värin kultaiseksi voittamalla rallin F-cupin yleisen luokan. Tuula Nurminen - Hillevi Roponen saavuttivat naisten ralli SM-pronssia. 1996 seura luopui omistamastaan autonkuljetusperävaunusta, myynnistä saaduilla rahoilla hankittiin varastokontteja jokkisradan lähtöpaikan ylittävää siltaa varten. Vuodelle 1997 myönnettyä liigafinaalia varten tehtiin opintomatka Reisjärven liigafinaaliin. Tullinportin rata saatiin käyttöön uusitussa muodossaan. Seuran ensimmäinen ”iso” ralli järjestettiin elokuussa, helteinen päivä ja F-cupin suosio veti Vääksyyn ennennäkemättömän määrän ihmisiä. Kauppojen juotavat ja kioskien syötävät loppuivat koko kylästä. Ihmismääräarvio oli n. 10 000 henkeä. Kisateltassa oli tunnelmaa väen odotellessa palkintojenjakoa bändin soitellessa. 1997 seuran jokkistoiminta sai siihenastisen huipentumansa. Liigafinaali kokosi n. 3 000 hengen yleisön kannustamaan finaalijoukkueita, joiden mukana oli myös ”vielä kerran ” periaatteella lähes koko vuoden -92 mestarimiehistö vahvistettuna nuorisovoimilla. Vesivehmaan lentokentän vuokraaminen mahdollisti riittävät tilat yleisölle ja autoille. Pikkujouluissa seuran parhaana JM-kuljettajana palkittiin SM-kullan voittanut Jarno Laakso. 1998 luonnon olosuhteet kohtelivat kaltoin suunniteltua sprinttiä ja kilpailu oli peruutettava. Takaisku oli merkittävä sekä henkisesti että taloudellisesti. Positiivisena uutisena vuodelle oli ralliarvokilpailun saaminen jälleen Vääksyyn. Nuorten SM-sarjan osakilpailu tuli järjestettäväksemme kesälle 1999. Asikkalan OP-ralli, jonka kisa nimekseen sai kokosi organisaatioonsa jälleen suuren joukon vapaaehtoisia. Vuosi 2000 oli seuran historiassa erikoinen vuosi, yhtään omaa kilpailua ei järjestetty, sillä kansallisen JM-kilpailun menestyksekäs järjestäminen tuntui mahdottomalta. Syksyllä jäsenistölle järjestettiin avoimien ovien päivä Antti Nikkilän vastavalmistuneella ralliradalla sekä ajelutettiin samassa yhteydessä Invalidiliiton kodin asukkaita. Päivä sai hyvän suosion, joten asiaan palattiin heti seuraavana talvena laskiaistapahtuman merkeissä. Puheenjohtaja oli vaihtunut Maurin luovuttua ja tilalle tuli uusi ”vanha” puheenjohtaja Eero Koivula. Laskiaistapahtumassa järjestettiin ensimmäinen pulkka- ja rattikelkkamestaruuskilpailu nykyaikaisin menetelmin automaattisine ajanottoineen. Kisasta keskustellaan varmaan vielä tänäänkin. Myös vastavalmistuneeseen jäähalliin tutustuttiin luistelupäivän merkeissä. Nuorisotoiminnan kehittämistä alettiin suunnittelemaan nuorison aktivoiduttua. Uuden nuoren polven kasvattamiseen nähtiin olevan tilaus. Kunta järjesti kohtuulliset tilat ja toiminta käynnistynee vuodenvaihteen jälkeen. Nuorisotoiminnan aktivoitumisen vuoteen mikä sen paremmin sopisi , kuin Rami Räikkösen ja ”ikinuoren” Juha Rapalan saavuttama Nuorten ralli-SM-hopea. Samalla Juhasta tuli seuran ensimmäinen, joka on saavuttanut mitalin sekä JM-luokassa että rallissa. Vääksyn Urheiluautoilijoiden osaaviin ja luotettaviin toimitsijavoimiin luotetaan sekä lähialueella että valtakunnallisestikin. AKK on luottanut jälleen järjestelytaitoomme ja luotti hoitoomme vuoden 2002 rallin F-cupin viimeisen osakilpailun sarjan palkintojenjakoineen. Hyvät ystävät, on ollut aika muistaa menneitä tapahtumia ja huomata kuinka vaiherikkaalle ja vahvalle pohjalle seuramme toiminta on rakentunut. Kiitos siitä kuuluu kaikille teille , jotka olette olleet omalta osaltanne luomassa ja vahvistamassa sitä perustaa. Nyt on aika suunnata tulevaan.
Vääksyn UA:n Puheenjohtaja Eero Koivula 20-vuotis juhlassa