Halli ja kenttä

Halli

TVA Pori ry:n omistuksessa on 1200 neliöinen (60 x 20 metriä) ympärivuotiseen koiraurheiluun tarkoitettu halli Porin Noormarkusta Rauhalammin teollisuusalueelta, osoitteessa Rauhalammintie 5, Noormarkku. (Kartta sivun alareunassa.)

Hallissa on hiekkatekonurmi sekä siirrettävä väliseinä erottamassa toko- ja agilitypuoli toisistaan. Halli on lämpöeristetty, mutta siellä ei ole erillistä lämmitystä.

Hallissa TVA Pori ry järjestää kursseja aktiivisesti talvikaudella, mutta myös kesäisin hallissa on kurssitoimintaa tarjolla. Lisäksi hallia vuokrataan seuroille, yhdistyksille, yksityisille ja yrityksille harrastuskäyttöön. Hallilta on varattavissa yksittäisiä vuoroja kunkin ajankohdan hinnaston mukaan. Yhteydenotot näistä viimeistään viikkoa (7 pv) ennen kyseistä ajankohtaa. Katso varausehdot tästä.

Sunnuntait on varattu kokeille, kisoille ja muille tapahtumille. Hallia on mahdollista vuokrata käyttöön tällöin koko päiväksi (klo 6.00-18.00). TVA Pori ry järjestää kaikki talvikauden tottelevaisuuskokeet hallissa. Vuokra-aikoja voi kysellä aina vuodeksi eteenpäin, esim. joulukuussa 2019 voi tehdä varauksen joulukuuhun 2020. Varaukset tehtävä vähintään 4 viikkoa aikaisemmin. Peruutusehdot: 21 päivää tai aikaisemmin maksutta, 20-14 pv 50 % hinnasta, 14-8 pv 75 % hinnasta, 7 pv tai alle täysi maksu.

Hallille on mahdollisuus päästä kertaluontoisesti treenaamaan 5 euron hintaan. Se edellyttää kuitenkin, että mukana on kuukausikortin omaava henkilö tai henkilö, joka muutoin omaa hallin käyttöoikeuden. Vastuun maksuista ja sääntöjen noudattamisesta ottaa hallin käyttöön oikeutettu henkilö. Maksu suoritetaan heti ja raha laitetaan hallin tokopuolelta, kontin seinästä löytyvään palautelaatikkoon.

TVA Pori ry vuokraa myös Luotsinmäessä Jokisatamantiellä sijaitsevaa nurmikenttää. Kentän vuokraushinta on sama kuin hallin kesähinnasto.

Hallissa on käytössä aina pissa- ja kakkasakko. Mikäli koirallesi sattuu vahinko, voit maksaa sakon TVA:n treenien aikaan käteisellä hallilla tai tilisiirrolla. Maksun tiedot:

Saaja: TVA Pori ry

Tili: FI27 5209 8420 0067 94

Summa: 15€

Viite: 1795

Eräpäivä: heti

Vuokrataksesi hallia tai kenttää ota yhteyttä Marika Johanssoniin, tva.halli@gmail.com.

Kenttä

Seuran nurmikenttä löytyy Luotsinmäeltä ja sen käyttö on ilmaista jäsenillemme. Jotta pääset kentälle tarvitset porttiin koodin, joka on toimitettu kaikille jäsenille. Mikäli et löydä koodia voit olla yhteydessä osoitteeseen tva.halli@gmail.com. Vaikka kentällä olisi vuoro saa tien lähellä olevaa pientä kenttää käyttää jäsenet aina. Kentälle löydät osoitteella Jokisatamantie 111, Pori. Sivun alareunassa on karttalinkki.