Historia

Tekijät: Annika Michelson, Sanna Piirainen (2016)

Ensimmäiset mehiläiset tuotiin Suomeen Virosta 1750-luvulla Uudellemaalle Fagervikin ruukkiin ja Ahvenanmaalle. Seuraava yritys 1760. Turun piispa C. F. Mennander tuotti virosta yhden mehiläispesän. Tämä kuoli seuraavana talvena. Karl Niklas Hellenius toi Ruotsista 1777 yhden mehiläis-yhteiskunnan, joka oli ensimmäinen olkipesäyhteiskunta Suomessa 1797 perustettiin Suomen Talousseura. Sillä oli suuri merkitys Suomen mehiläishoidon kehittymisessä.

Talousseura aloitti mehiläisten tuonnin Ruotsista 1800-luvun alussa. Vuonna 1805 Suomessa oli jo yli 100 mehiläispesää. Sotavuosina 1808-09 suuri osa mehiläisistä kuoli Pohjanmaalle tuotiin ensimmäiset mehiläiset 1815. 1819 kamarineuvos A-O Winter julkaisi ensimmäisen mehiläis- hoidon oppaan. Kirjassa esiteltiin ensimmäisen kerran latomapesä. Pesä oli olkirakenteinen. Osastot lisättiin sikiöosaston alle. Vuonna 1839 ilmestyi puutarhuri A. Lindgrenin kirjoittama kirja.

1850-luvulta alkaen kehiteltiin ja 1860-luvulla alettiin siirtyä irtokehärakenteisiin pesiin. Saksassa kehittelijöitä olivat pastori Johannes Dzierzon ja paroni A. von Berlepsch, Ukrainassa mehiläistutkija I. Prokopovitš sekä amerikassa pastori Langstroth

Kemiön kappalainen johan E. Åberg teki 1866 opintomatkan Saksaan tutustumaan uudenlaiseen mehiläishoitoon ja italialaiseen mehiläisrotuun. Ensimmäiset italialaiset mehiläiset tuotiin Suomeen.

Vuosisadan vaihteessa päältä käsiteltävät pesät alkoivat kotiutua Suomeen. Tämä mahdollisti jaokkeiden teon ja ja pesien verottamisen tappamisen sijasta. Samalla mehiläishoitajat alkoivat järjestäytyä. Krainilaisten ja nummimehiläisten tuonti alkoi 1900- luvun alussa. (Nurminen, 2005)

Piirainen, Sanna: Mehiläisen jalostus. Geneettinen monimotoisuus. HAMK 2016.

Lähde

  • Laweren, J. W. (kansakoulunopettaja). Opastus käytännölliseen mehiläishoitoon. Keis. Suomen Talousseuran kirjaisia kansalle 17. Turku 1902.
    • Hämeen ammattikorkeakoulu Mustiala. Vanha kirjasto ja museo.
    • Nurminen, Aimo: Suomen mehiläishoidon historiaa. Toimitettu 2005.
  • MTT: Missä ovat tummat ja tuliset alkuperäisrotuiset mehiläiset? (11.5.2005)