Historia

Historia

Suomussalmen nuorisoseura on perustettu v. 1906, joten seuran perustamisesta tulee kuluneeksi v. 2006 100 vuotta. Seuran toiminta on ollut vilkasta näytelmä- ja kuoroharrastusta ja ohjelmallisia iltamia on pidetty omantalon puuttuessa kylän suurimmissa taloissa. Seuran toiminta, sen pitkän iän myötä on ollut nousua ja laskua, välillä on nukuttu ruususenunta, joka on sitten herätetty unestaan toimintaan jota on kestänyt nykyisellään parikymmentä vuotta.

Talot

Nykyisen talon varsinainen rakentaminen on aloitettu vuonna 1954 Kanervankankaan korkeimmalle paikalle, omalle 3000 m2 suuruiselle tontille. Nuorisoseuran talo sijaitsee keskellä kaunista Suomussalmen kirkonkylää. Talon vihkiäisjuhlia on vietetty 15.4.1961. Päävastuun rakentamisesta kantoi Suomussalmen keskusvalistustalon kannatusyhdistys ry. Johon kuului edustusurheiluseura Suomussalmen Vesa ry., Suomussalmen Naisvoimistelu ry. ja Suomussalmen Nuorisoseura ry. Mittavan työpanoksen ovat joutuneet tekemään talkooväki, yhdistykset ja lahjoituksia antaneet tahot.

Valitustaloa rakennettiin liki seitsemän vuotta jolloin talo on kooltaan mahtavan kokoinen, n. 550 m2 laajuinen rakennus. Rakennukseen kuuluu 240 m2 sali, n. 100 m2 näyttämö, kookas baariosasto, laitoskeittiö, isot eteistilat, sisävessat, näyttämön kupeella ohjelmansuorittajille kaksi huonetta, talonmiehenasunto omalla saunaosastolla varustettuna ja kellaritiloissa lämmitys- ja kaksi erillistä varastohuonetta.

Suuren näyttämön ansiosta talolla pystyttiin esittämään laajakangaselokuvia. Talolla oli kaksi hyvää konetta filmien esittämiseen. Talonkäyttö jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi 60-luvulla television tulon myötä, veloistaan se meni Suomussalmen Osuuspankille. Ollen pitkästi toistakymmentä vuotta käyttämättömänä rapistuen huonoon kuntoon.

70-luvun lopulla seura herätettiin unestaan. Seura lunasti pankilta huhtikuussa v.1981 pahasti rappeutuneen talon ja aloitti välittömästi lähes kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen. Kunnostamisen yhteydessä tehtiin ensimmäinen laajennus jolloin tehtiin myös sisävessat.

90-luvun puolivälissä taloa laajennettiin n. 40 m2 suuruisella keittiöosalla. Vuonna 2001 tehtiin n. 45 m2 suuruinen avoterassi.