Historia

Saramon Susi-Veikot ry on perustettu vuonna 1959. Perustava kokous pidettiin keväällä -59 Saramolla Kiiskilän talossa. Paikalla oli kyläläisiä ja riistanhoitoyhdistyksen ja -piirin edustajat. Seuran nimeäkin oli tuolloin pohdittu ja ehdotuksen Saramon Susi-Veikot oli tehnyt "Matikkalan"- Uuno, Uuno Häkkinen. Perusteena nimelle oli ollut kylän miesten harjoittamat susijahdit. Aiemmin samaisena vuonna olikin kaadettu susi Lautalanvaaraan.

Perustavassa kokouksessa seuraan liittyi 17 jäsentä, ja myöhemmin samana vuonna 12 jäsentä lisää. Kymmenen vuoden päästä jäseniä oli jo lähes 80. Nykyisin jäsenmäärä on sadan paremmalla puolen.

Ensimmäisenä vuonna seuran vuokra-alueeksi tuli n. 3000 ha maata. Nykyisin vuokra-alue on n. 7000 ha.

Vuosina 1959-1983 seuran toiminta keskittyi lähinnä metsästykseen. Hirvijahdit olivat jo tuolloin näkyvin toimintamuoto seuran toiminnassa. Järjestetyt hirvijahdit alkoivat vuonna 1962.

Toki jäsenistö oli osallistunut myös seuran järjestämiin ampumakilpailuihin, joiden tarkoituksena oli kilpailuvietin lisäksi ampumataitojen ylläpitäminen. Osa jäsenistä kävi myös kokeilemassa taitojaan riistanhoitoyhdistyksen kilpailuissa, joissa tuli myös menestystä.

Yhteinen kokoontumistila kuitenkin seuralta puuttui. Kokouksia oli pidetty milloin kenenkin pirtissä, samoin hirvenruhojen käsittely oli suoritettu milloin missäkin. Vuonna 1983 kesäkokouksessa kuitenkin tehtiin esitys metsästysmajan rakentamisesta seuran alueelle. Vuoden 1984 helmikuussa tehtiin päätös majan rakentamisesta. Maja päätettiin rakentaa vuokratontille, ja tontti saatiinkin vuokrattua 50 vuoden sopimuksella Palojoen rantamilta. Samana vuonna hankittiin rakennuspuita ja Pulkkisen perikunnalta Hangasvaarasta saatiin vanha hirsinen ulkorakennuksen kehikko. Maja rakennettiin talkootyöllä, johon osallistui seuran jäseniä. Kirjanpidon mukaan työtunteja kertyi reilut 2000. Vuonna 1997 tehtiin päätös hankkia majan tontti seuran omistukseen, ja maanomistajan suostuttua kauppoihin, kauppa tehtiin samana vuonna.

Majan yhteyteen tuli myös teurastamo, lähinnä hirviporukan tarpeita ajatellen. Teurastamon puoli uusittiin 2000-luvun puolivälin jälkeen. Majalla oli lähes alusta asti myös sähköt, mutta ne vaativat alkuaikoina toimiakseen aggrekaatin. Vuonna 2002 majalle saatiin hankittua sähköliittymä.

Vuonna 1992 seura oli aktiivisesti mukana käynnistämässä ja toteuttamassa Suojärven kunnostustyötä. Järvellä suoritettiin mm. kanavien kaivua ja ruohikon niittoa. Räjäyttämällä, jonka suoritti puolustusvoimien pioneeriosasto, saatiin rikottua yhtenäistä ruohikkolettoa.

Vuonna 2008 alettiin suunnitella kylän vanhalle urheilukentälle kokoontumispaikkaa. Tuumasta toimeen. Jo syksyllä 2009 vietettiin Nurmeksen kaupungilta 30 vuodeksi vuokratulla kentällä paikalle kohonneessa hirsisessä kodassa avajaisjuhlia Saramon Marttojen toimiessa muonittajina. Tämä uusi rakennus päätettiin antaa yleiseen käyttöön kyläläisille ja kaikelle kansalle. Tämä onkin oiva osoitus metsästysseuratoiminnan yleishyödyllisyydestä nykyaikana.

Metsästysseura täytti vuonna 2009 50 vuotta, ja sitä juhlistettin seuran metsästysmajalla elokuussa 2009 pidetyssä juhlassa. Seuran toiminta jatkuu edelleen ja se on vahvana osana Saramon kylän identiteettiä.