Partio on vastavoima “Miks mun pitäis?” ja “Ei kuulu mulle!”-asenteille.

Partio sopii kaikille, joita kiinnostaa monipuolinen ja luonnonläheinen toiminta yhdessä toisten kanssa.
Partio on kaikille avointa ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta toimintaa. Partiossa välitetään ja muutetaan välittäminen käytännön teoiksi. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Ohjelmassa on tärkeää, että saa tehdä itse. Siihen osallistuvat pienimmätkin partiolaiset: vastuun antaminen nuorille on partion perusidea.

Partioon kuuluu seikkailua ja elämyksiä, jotka kasvattavat tervettä luottamusta omiin kykyihin. Ryhmässä oppii toisaalta myös, että kaikkien ei tarvitse osata kaikkea eikä ole olemassa parasta partiolaista. Partio opettaa antamaan, ottamaan sekä kantamaan vastuuta niin itsestä kuin muistakin.


Mitä meidän lippukunnassa tehdään?

Meillä opitaan käden ja mielen taitoja. Liikutaan luonnossa kävellen, lumikenkäillen, suunnistaen ja meloen. Osataan käyttää sahaa, puukkoa ja kirvestä sekä antaa ensiapua. Tunnetaan maamerkit ja osataan pitää karttaa oikein päin. Tutustutaan niin lähiympäristöön kuin vieraisiin kulttuureihinkin. Retkillä laitetaan yhdessä ruokaa retkikeittimillä tai nuotiolla ja harjoitellaan erätaitoja. Yöllä nukahdetaan telttaan tai laavuun tai riippumattoon, talvisin ehkäpä lumiluolaan tai igluun. Leikitään, pelataan ja välillä hiljennytään. Osallistutaan retkeille ja leireille ja partiotapahtumiin, niin lähiseudulla oleviin kuin maailmanlaajuisinkiin.

Mitäpä jos olen jo aikuinen? Siinä tapauksessa mieti hetki, miten haluaisit olla mukana partiossa. Ryhmiin voi tulla apujohtajaksi, leireille voi lähteä tekemään ja toteuttamaan upeaa leirikokemusta lapsille ja nuorille tai voi tulla auttamaan vaikka lippukunnan talkoissa. Partio antaa myös aikuiselle onnistumisen ja kehittymisen tunnetta, kun pääsee kokeilemaan taitojaan erilaisissa tilanteissa ja kehittämään itseään niin johtajana kuin ihmisenäkin. Aikuisenakin pääsee osallistumaan kaikkeen yllämainittuun toimintaan, yhdessä lasten ja nuorten ja johtajakavereiden kanssa.


Liity jäseneksi

Etsitkö uutta harrastusta, uusia kokemuksia, uusia kavereita? Oletko aina halunnut kokea, mitä se partio on käytännössä? Meitä on moneen lähtöön, sillä joka viides suomalainen on tai on joskus ollut partiossa. Nyt on paras aika liittyä partioon. Partiotoiminta alkaa aina syksyisin, mutta toimintaan voi liittyä mukaan pitkin vuotta!

Uudet jäsenet voivat ilmoittautua mukaan toimintaan tulemalla käymään tapaamisissamme, soittamalla tai laittamalla vaikka sähköpostia lippukunnanjohtajalle. Ilmoittautumisen jälkeen täytetään jäsenhakemus, jonka jälkeen voi olla mukana toiminnassa ja maksettuaan jäsenmaksun on virallisesti lippukunnan jäsen. Mikäli ei ole ihan varma, haluaako aloittaa partion heti, viikkokerroilla voi käydä tutustumassa parina viikkona ennen päätöksen tekemistä. Jäsenyyden saa päätettyä ottamalla yhteyttä lippukunnan jäsenrekisterinhoitajaan.

Voit myös osallistua partion toimintaan aikuisena!