Aave lasin takana

Henri Tervapuro:

Aave lasin takana

Ilmestynyt 6.9.2014

ISBN 978-952-67914-6-3

Seitti-kustantamo on kaupallisen ja omakustannustoiminnan välimuoto. Nuoret sarjakuvantekijät julkaisevat kotimaista sarjakuvaa ja saamillaan tuloilla painavat lisää sarjakuvaa. Sarjakuvantekemisestä ei ansaita toimeentuloa, tekijät hankkivat elantonsa "oikeista" töistä.

Aave lasin takana

näyttää vaatimattomalta viholta, 24-sivuisessa A5-kokoisessa harmaasävysarjakuvassa on pehmeät, punertavat kannet. Hinta 8 euroa http://www.seitti.fi/kauppa/product_info.php/products_id/60/osCsid/347023f52e4ce8ced8c97bc07a7ca9d0

Sukupuoli-identiteettiongelmista en ole ennen lukenut painettua sarjakuvaa, vaikka aihe on tuttu sarjakuvamuotoisista blogeista. Tervapuron kurkistus oudoksuttuun aiheeseen on tervetullut.

Henri Tervapuro on mestarillinen sarjakuvakertoja, ja itkua pukkaa, kun sukeltaa hänen vivahteikkaisiin kuviinsa - niin kauniita ne ovat. Tervapuro on hankkinut sekä kuvataitelijan että sarjakuvantekijän koulutusta.

Tekijä aloittaa kokosivun arvoituksellisella laveerauksella jalanjäljistä talvisessa puistossa, puhelaatikot kantavat keskustelunomaisia lausahduksia. Nuori, homssuinen päähenkilö tavoitetaan seuraavalla aukeamalla tarpomassa sisäisessä monologissaan. Päästään aiheeseen, sukupuoliroolipaineiden tuottamaan ahdistukseen. Koko tarinan aikana sitä ei analysoida eikä syitä pohdita, vain sen aiheuttamaa kärsimystä kuvataan. Se on ehkä teoksen voitto.

Tervapuron tyyli on "suttuista realismia" - keksin termin juuri. Se tarkoittaa, että kohteet piirretään nokkelan huolimattomasti mutta luonteikkaasti uskottaviin tilakuvauksiin. Ne oikein tirskahtelevat karikatyristista totuutta. Esimerkiksi R-kioskin tunnistaminen pelkästä markiisista ilahduttaa lukijaa. Öinen kaupunkikuva on huikea, rautatiemaisema ankaran kaunis. Kuvakulmat vaihtelevat normaaliperspektiivistä vapauttavaan varisperspektiiviin. Ruutukehykset eivät tarpeettomasti etäännytä lukijaa kerrontamaisemasta, aukeama saattaa avautua eheäksi puistoksi, sivulla tarina liukuu pehmeästi taka-alalta etualalle.

Päähenkilön maailmassa on tietokone ja kavereita, ei läheisiä. Tuttua on vääränlaisuuden tunnun jurraama synkkä mieli, kaipuu yhteisyyteen ja kuviteltuun normaaliuteen, pettymys tarjottuihin ihanteisiin, itsetuhon paine. Mistäpä nuorella rahaa olisi ostaa ratkaisuja? Olo on sietämätön.

Teksti pölöttää kuin harjaantumaton, vilpitön nuori. Alussa se oivallisesti tuo turhautumisen ja tuskan tunnetta selväksi, mutta loppupuolella voisi tekstiä vähentää, antaa kuvien puhua. Niiden tummien rytmien huoku vavisuttaa kyllin lukijaa luita myöden.

Katse etenee keveänä tarkasti annostellussa kerronnassa. Pari kertaa turhan tarkasti piirretty sivuhenkilö kiskaisee lukijan huomion harhaan. Kerran päähenkilö hukkuu voimakkaasti piirtyvään rautatielaitteiston graafiseen pauhuun. Kerran olisi halunnut muuttaa kuvien järjestystä, poistaa jotain ja nostaa ratkaisukuva sivun kokoiseksi, kääntää sivuilta ennen lopetusta ääni pois. Loppu on komea, vain näennäisesti antiklimaattinen.

Tekijä olisi mainiosti voinut tekstata käsin. Fontti saattaa olla tehty hänen omasta käsialastaan, mutta tasaisiin, suoriin riveihin ladotuista kirjaimista puuttuvat sävyt ja painotukset, särähdykset ja sammallus.

Pieni teos on erittäin hyvä, aihe on tarjottu nöyrästi - kestävän taiteen merkki.