Toimintaryhmät

Tällä sivulla pääset tutustumaan lippukuntamme eri ryhmiin ja niiden johtajiin. Kiinnostaisiko liittää oma lapsesi johonkin näistä ryhmistä? Ota yhteys lippukunnanjohtajaan ja katsotaan yhdessä mihin ryhmään juuri sinun lapsesi sopii parhaiten.

Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, akela.

Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa tärkeitä. Viikottaisissa laumailloissaan lauma oppii juttuja, joita ei koulussa opeteta. Lisäksi sudenpennut tapaavat toisiaan retkillä ja muissa partiotapahtumissa kuten kesäleirillä ja sudenpentujen partiotaitokilpailuissa.

Sudenpentujen ryhmä

Sudenpentu-laumat

1 ryhmä kaudella 2018-2019

Paikat toistaiseksi täynnä. Starttaamme uuden sudenpentu ryhmän kun saamme sille vetäjän. Ilmoittaudu lauman vetäjäksi niin lapsesi pääsee partioon. :) Aiempaa kokemusta ei tarvitse, koulutamme sinut lippukunnassa sekä Partion keskusjärjestön toimesta ryhmän vetäjäksi.

Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijoiden ryhmä on 10–15 hengen joukkue, joka jakaantuu kahteen tai kolmeen vartioon. Seikkailijajoukkuetta johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, sampo. Kukin seikkailija saa vuorollaan opetella johtamista eli toimia vartionjohtajana tilanteissa, joissa toimitaan pienryhmissä eli vartioissa.

Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja ja retkeilevät paljon. Lisäksi seikkailijajoukkueiden ohjelmaan kuuluu taitomerkkejä sekä partiotaitokisoihin osallistumista. Seikkailija matkaa tutkimusmatkailijan lailla: retkikeittimet, ensiapu, rakentelu ja solmut tulevat seikkailijoille tutuiksi!

Seikkailijoiden ryhmä

Seikkailijat:

- 1 Ryhmä kaudella 2018-2019

Ryhmään ei tällä hetkellä oteta uusia.

Uusi ryhmä perustetaan heti kun sille löytyy vetäjä.

Tarpojien ryhmät

Tarpojat:

- 1 Ryhmä kaudella 2018-2019

Tarpojiksi kutsutaan 12–15-vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa, tytöt ja pojat omissaan. Vartiossa on 4–12 tarpojaa. Tarpojavartiota johtaa samoaja, jonka tukena toimii aikuinen, luotsi.

Samoajien ryhmät

Samoajien ryhmä käynnistetään kun tarpeeksi nuoria on ilmoittautunut sekä ryhmälle on koulutettu vetäjä.

Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. He jakautuvat sukupuolen mukaan 4–12 samoajan vartioihin. Vartiot kokoontuvat viikoittain. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi, suunnittelee toimintaa yhdessä vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta.

Samoajien ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus ja johtamisharjoittelu. Samoajat toimivat tarpojaikäisten vartionjohtajina.

Vaeltajien ryhmä

Vaeltajien vartio kokoontuu sopimuksen mukaan joko parin viikon välein tai tarpeen mukaan.

Vaeltajat, 18–22-vuotiaat, toimivat projektien mukaisissa ryhmissä tai oman tai naapurilippukunnan vaeltajien kanssa kaikki yhdessä. Vaeltajaryhmä, vartio, on yhteisryhmä, jossa on 3–5 vaeltajaa. Vaeltajat kokoontuvat kerran tai kaksi kuussa.

Vaeltajavartion vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vaeltaja. Ikäkauden aikuinen, luotsi, ohjaa vaeltajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman eli vaelluskartan tekemistä ja toteutumista.