Kaikki kylän yhteiset tapahtumat on toistaiseksi peruttu vallitsevan poikkeustilan vuoksi.
PERHEPUISTOON MAHTUU EDELLEEN LEIKKIVÄLINEITÄ
Lue alla oleva teksti puiston avajaisista ja ota yhteyttä katjakuusirati (at) gmail.com.
PERHEPUISTOSSA VIETETTIIN AVAJAISIA
Haapajoki-Arkkukarin kylän väki laittoi kesällä 2017 töpinäksi ja purki Laitalantien varressa olevan leikkipuiston huonokuntoiset leikkivälineet. Samalla päätettiin, että jo vuosia kestäneet haaveet puiston kunnostamisesta toteutettaisiin ja siihen yhdistys ei pystynyt yksin. Paikalliset yrittäjät, kylän asukkaat ja Raahen kaupunki mahdollistivat avustuksillaan uusien leikkivälineiden hankinnan ja maatöihinkin löytyi apua yrittäjiltä. Leikkivälineiden asentaminen jäi kyläläisten tehtäväksi ja oli ilo huomata, että yhteisen hyvän vuoksi talkooväki löysi sankoin joukoin paikalle. Uudet leikkivälineet puistoon pystytettiin elokuussa.
Puistolle kaivattiin myös nimeä ja nimikilpailu järjestettiin yhdistyksen Facebook-sivuilla. Kilpailun voitti eniten tykkäyksiä kerännyt nimiehdotus. Mikäpä sen kuvaavampi nimi kuin Määtän Jussin ehdottama, eniten suosiota saanut, Perhepuisto. Leikkipuiston lisäksi alueella on nimittäin jalka-, lento- ja koripallokentät, joten puuhaa löytyy koko perheelle. Nyt alueelta löytyy myös nuotiopaikka.
Perhepuiston avajaistapahtumassa 19.11.2017 nähtiin paljon punaposkisia lapsia ja aikuisia. Myös hieman harvinaisempia vieraita oli kylällä käymässä, sillä alpakat Alli ja Jami saapuivat ilostuttamaan meitä puiston avajaisiin. Tapahtumassa riitti touhua kaikille. Keppihevosradalla nähtiin taidokkaita hyppyjä esteiden yli, erilaisia koneita oli esillä ihasteltavana ja makkarat maistui ulkoillessa.
Perhepuistossa on vielä tilaa leikkivälineille. Jos alueen yrittäjät haluavat olla tukemassa kehittyvää kylää ja perheiden hyvinvointia, voi avustuksista olla yhteydessä kyläyhdistyksen hallituksen jäseniin. Kiitos kylän väen puolesta puiston rakentamisen mahdollistaneet Raahen kaupunki, Fennovoima, E.Helaakoski Oy, Joupet Oy, Pentti Hämeenaho Oy, Sippala yhtiöt ja Tevo Oy.