Järjestin joulukuusta 2012 lokakuuhun 2014 asti omaa queer-klubiani nimeltä Cool Cat in Town. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille sekä feministeille suunnattu klubi järjestettiin eri baareissa Helsingissä noin kerran kuukaudessa. Hoidin klubin tiedottamisen, tilojen ja esiintyjien varaamisen, mainonnan ja muun ohjelman järjestämisen. Olen myös järjestänyt klubin DJ:n Selina Kylen kanssa feministisiä elokuvailtoja, joissa on ollut valmistamamme vegaaninen ruokatarjoilu, sekä olemme pitäneet itse kokkaamamme vegaanibrunssin. Näillä näkymin viimeinen klubi oli Eettisen kaupan puolesta ry:n kanssa järjestetty Fair Chocolate -kampanjan bileet Pacificossa 25.10.2014.
Opin klubia pyörittäessäni tapahtumien järjestämistä, organisointia ja some-mainostamista.