Patikkapolku


Tämän sivun sisällysluettelo

OHJEITA JA RASTIT ROTAKIDS-PATIKKAPOLUN JÄRJESTÄMISEKSI SYYSKUUSSA 2023

Mikä on Patikkapolku ja miksi se järjestetään?


Piirien yhteinen RotaKids työryhmä on suunnitellut jokaiselle klubille järjestettäväksi sopivan ja lapsiperheille maksuttoman ulkoliikuntatapahtuman mallin. Tämä kulkee nimellä Patikkapolku. 


Tapahtuman tavoitteena on levittää Rotarytietoutta ja lisätä klubien välistä yhteistyötä. Samalla innostetaan perheitä liikkumaan yhdessä ja toteutetaan ympäristökasvatusta. Patikkapolku sopii parhaiten luontopolulle, mutta ideaa voi hyvin soveltaa muihin ympäristöihin. 


Patikkapolun tarkoitus on olla tapahtuma, jossa perheille tarjotaan toiminnallinen lenkkipolku. Polun varrella on tehtäviä ja tietovisailua. Tehtävät liittyvät laajasti Rotary:yn ja Rotaryn arvojen mukaisiin teemoihin. Lisäksi klubi voi halutessaan liittää tapahtuman yhteyteen muuta varainhankintaa ja/tai tarjoilua, kuten mehu ja makkara tarjoilut ja poliokeräys. Tapahtuman voi halutessaan toteuttaa eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Esimerkiksi patikkapolun rasteille voi halutessaan myydä mainospaikkoja eri yhteistyökumppaneille. 


Tarkoitus on, että jokainen klubi sijoittaisi tapahtuman 23.9.2023 tai vaihtoehtoisesti jollekin päivälle ajalla 23.-30.9. jolloin vuosittain vietetään Euroopan urheiluviikkoa. Kun tapahtuma järjestetään tuolla viikolla, se on osa Be Active-viikkoa. Tällöin saamme oikeuden käyttää opetushallituksen Be Active logoa ja saamme tapahtumatiedot näkyviin myös osaksi opetushallituksen viestintää. Tänä vuonna viestinnässä käytetään lisäksi karttasovellusta josta on nähtävillä kaikki Euroopan urheiluviikon tapahtumapaikat eli myös Patikkapolkutapahtumat.


Klubit saavat ladata tapahtumaa varten RotaKids nettisivuilta valmiin patikkapolku -materiaalipaketin. Materiaali sisältää Julistepohjan, ohjeet tapahtuman järjestämiseksi, rastitehtävät sijoitettaviksi poluille sekä käytettävissä olevat logot ja aihetunnisteet. 


Ohjeita tapahtuman järjestämiseksi



Virallisten lupien, ilmoitusten ja suunnitelmien lisäksi tapahtuman aiheuttamista häiriöistä on tiedotettava lähialueen asukkaita. Tiedottaminen toteutetaan jakamalla tiedotteita lähitaloihin ja ilmoittamalla tapahtuma-alueella jo ennakkoon tapahtumasta. Tiedotteisiin on merkittävä tapahtumajärjestäjän nimi ja yhteystiedot. Lupien hakeminen ja viranomaisilmoitusten tekeminen on tapahtuman järjestäjän vastuulla. 

Tapahtumien turvallisuutta säätelevät erilaiset lait ja säädökset: Esimerkiksi pelastuslaki (toteutumista valvoo Pelastuslaitos), kokoontumislaki (Poliisi), terveydensuojelulaki ja kuluttajaturvallisuuslaki (Tukes) asettavat tapahtuman järjestäjän toiminnalle vaatimuksia, jotka turvaavat niin tapahtumassa kävijää kuin itse tapahtuman järjestäjääkin. Lakien ja niiden perusteella tehtävien ilmoitusten ja suunnitelmien tehtävä on myös herätellä tapahtumajärjestäjää pohtimaan tapahtuman sisältämiä vaaroja ja riskejä. 

Tapahtumajärjestäjän on tapahtumaa suunnitellessaan ja järjestäessään tarvittaessa aktiivisesti konsultoitava viranomaisia onnistuakseen turvallisen ja viihtyisän tapahtuman järjestämisessä. 

Varmistakaa hyvissä ajoin, että tapahtumassa on mukana tarpeeksi vapaaehtoisia eri tehtävissä. Alle 200 henkilön tapahtumaan ei vaadita järjestyksenvalvojia mutta esimerkiksi parkkeeraukseen varmasti tarvitaan ohjausta/ohjaajia.


Tapahtumaa on markkinoitava että ihmiset tietävät tulla paikalle. Markkinoinnissa kannattaa painottaa mm. seuraavia asioita: mikä on tapahtuman tarkoitus, kenelle se on suunnattu, mitä erityistä tapahtuma tarjoaa muihin verrattuna. On tärkeä valita markkinointikanavat ja toteutustavat kohderyhmää.


Markkinoinnissa toivotaan käytettävän seuraavia aihetunnisteita: 

#rotakidsfinland 

#rotakids 

#patikkapolku 

#beactive


ja logoja jotka löytyvät linkeistä:


Voit tilata tapahtumaan RotaKids rintaneuloja tai tarroja ja tukea näin Suomen RotaKids toimintaa:



RASTIT PATIKKAPOLULLE

Tässä valmis 8 rastin ja ohjeiden paketti.

Här är en färdig pack med 8 kontroller och instruktioner på svenska.

Tulostettavia, valmiita rastitehtävät löydät lisää tästä.


Ladattava ja muokattava rastitehtäväpohja löytyy tästä jos haluat tehdä itse Patikkapolku-kysymyskortteja.

RASTITEHTÄVÄT

Patikkapolku rastitehtävät-vaaka-A4.pdf

PATIKKAPOLKU-TAPAHTUMAN ESITE

Patikkapolku tapahtuman esite/juliste on tässä 

Lataa esite koneellesi ja voit sitten itse lisätä siihen tapahtumanpaikan ja -ajan.

Lisäksi voit halutessasi jakaa tapahtumassa kaksikielisiä RotaKids esitteitä. Ne löytyvät tästä