UNESCO ASPnet (Associated Schools Network) on kansainvälinen koulujen verkosto. Verkoston päätavoitteita ovat rauha, kestävä kehityksen rakentaminen ja laadukas koulutus. Maailmassa ASPnet verkostoon kuuluu yli 11 500 koulua 182 maasta. Suomesta verkostoon kuuluu 60 koulua, joista Lyseonpuiston lukio on pohjoisin. Suomen UNESCO-koulujen arvopohjaa ovat mm. globaalikasvatus, rauha, sukupuolten tasa-arvo, kestävä kehitys, demokratia ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioittaminen. Kaikki nuo arvot ja Agenda 2030 tavoitteet ovat osana sekä koulun arkipäivää että opetussuunnitelmaa.
Lukiokoulutuksessa ohjataan arvostamaan kulttuurien moninaisuutta ja suvaitsemaan erilaisia näkökulmia ja elämäntapoja. Koulumme toimintakulttuurissa korostuvat ahkera työnteko, toisten ihmisten kunnioittaminen ja hyvä käyttäytyminen. UNESCO-koulun toimintaperiaatteiden mukaisesti koulun toiminnassa ilmenevät maailmankansalaisuus, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. Omien juurien tunteminen, kotimaakunnan antama perintö sekä kulttuurien tuntemus edistävät oman ja muiden kulttuurien arvostamista. Erilaisten hankkeiden ja projektien avulla lisätään kulttuurien tuntemusta ja kansainvälistymistä.
Koulussa toimii UNESCO-tiimi, johon kuuluu vastaava opettaja ja opiskelijoita. Tiimi suunnittelee yhdessä aktiviteetteja, kuten teemapäiviä ja tapahtumia.
Vihreä lippu on kestävän kehityksen toimintaohjelma, johon koulu hakeutui keväällä 2009. Keväällä 2010 koululle annettiin oikeus käyttää vihreää lippua osoituksena koulun toimintakulttuurin kehittämisestä kohti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä periaatteita. Suomen Vihreä lippu -koulut kuuluvat maailmanlaajuiseen Eco-Schools-ohjelmaan. Vihreä lippu -toiminnalla tuetaan vastuullista, kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa elämäntapaa, jonka tavoitteena on ekologisesti turvallinen maailma. Vihreän lipun opiskelijat osallistuvat koulun kansainväliseen toimintaan projektien ja Erasmus-toiminnan kautta.