Uudelleenkoulutus

Uudelleenkoulutus


Uudelleenkoulutuksessa mahdollistetaan viranhaltijan/työntekijän siirtyminen

toisiin tehtäviin kaupungilla muuttuneiden työolosuhteiden vuoksi. Tällaisia

muutoksia voivat olla esimerkiksi tehtävien/toimintojen uudelleenorganisointi tai

viranhaltijan/työntekijän muuttunut työkyky. Uudelleenkoulutuksella voidaan

ehkäistä työntekijän työkyvyn alenemista tai edistää alentuneen työkyvyn

palautumista.


Viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan koulutukseen osallistumisen ajalta virka- ja

työehtosopimusten mukainen palkka ja matkakustannusten korvaukset, mikäli

uudelleenkoulutus on kunnan toiminnan kannalta välttämätöntä.

Terveysperusteisissa tilanteissa uudelleenkoulutus voidaan toteuttaa myös

työeläkejärjestelmän mukaisena ammatillisena kuntoutuksena, jolloin koulutuksen

ajalta ei makseta palkkaa.