Omaehtoinen koulutus ja koulutusstipendit

Rovaniemen kaupunki: Lanssissa Henkilöstökoulutuksen menettelytapaohje 2023


 Ammatillinen jatkokoulutus ja muu omaehtoinen koulutus


Ammatillisella jatkokoulutuksella hankitaan muodollinen kelpoisuus uusiin tehtäviin.

Pääsääntöisesti jatkokoulutus tapahtuu palkattoman virka- tai työvapaan aikana eikä

työnantaja osallistu koulutuskustannuksiin. Virka- tai työvapaan myöntämisen

vähimmäisedellytykset on säädetty opintovapaalailla (663/86) ja -asetuksella.


Ammatilliseen jatkokoulutukseen saattaa sisältyä koulutusjaksoja, joita voidaan pitää

myös ammatillisena täydennyskoulutuksena. Tällöin koulutuksesta päättävä

viranomainen voi harkintansa mukaan osallistua jatkokoulutuksen kustannuksiin

myöntämällä palkallista virka-/työvapaata enintään 6

työpäivää/kalenterivuosi, mikäli koulutuksesta katsotaan olevan hyötyä

ammattitaidon ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Koulutusjakson pitää vähintään olla

25 opintopistettä ja viranhaltijan/työntekijän on toimitettava etukäteen

työnantajalle koulutusohjelman sisältö päätöksenteon pohjaksi. Koulutuspäivien

sisältö tulee olla esihenkilön tiedossa virka-/työvapaata myönnettäessä ja se

myönnetään vain sellaisiin päiviin, jolloin koulutuspäivän sisältö täyttää ammatillisen

koulutuspäivän kriteerit.


Samaan koulutukseen voidaan myöntää palkallista vapaata vakituisessa virka- tai

työsuhteessa olevalle työntekijälle enintään kahtena peräkkäisenä vuotena.

Osa-aikatyötä tekevälle myönnetään palkallista vapaata osa-aikaisuuden suhteessa

.

Koulutusstipendit

Kaupungin vakituisella henkilöstöllä on mahdollisuus hakea koulutusstipendiä

omaehtoiseen koulutukseen henkilöstöhallintoon varatuista määrärahoista. Stipendi

tulee hakea koulutuksen päättymistä seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä.

Hakemukset, joiden liitteeksi on liitettävä oikeaksi todistettu jäljennös suoritetuista

opinnoista ja esihenkilön lausunto, toimitetaan henkilöstöpalveluihin ja stipendit

myöntää henkilöstö- ja hallintojohtaja. Koulutusstipendien myöntämisperiaatteet ja

tarkemmat hakuohjeet ovat menettelytapaohjeen liitteessä 1.


Koulutusstipendin suuruus:

● 10 opintopisteitä 100 euroa

● 25 opintopisteitä 200 euroa

● 60 opintopisteitä 300 euroa

● tutkinto 700 euroa


Stipendin tarkoituksena on tukea itsenäistä, työajan ulkopuolella tapahtuvaa

opiskelua. Stipendi voidaan myöntää myös vuorottelu- ja opintovapaalla tapahtuvaan

opiskeluun.

Koulutusstipendiä ei myönnetä näyttötutkintona ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

annetun lain (631/98) mukaisen ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai

erikoisammattitutkinnon suorittamisesta. Koulutusstipendiä ei myöskään myönnetä,

jos työntekijä on saanut koulutusta varten muita etuisuuksia, kuten palkallista

virka-/työvapaata, koulutuksen kustannusten korvausta tms.

Liite 1: koulutusstipendien myöntämisperiaatteet ja hakuohjeet


Kaupungin vakituisella henkilöstöllä on mahdollisuus hakea koulutusstipendiä

omaehtoisen koulutuksen perusteella henkilöstöpalveluihin varatuista

määrärahoista. Koulutusstipendin hakemisen perusteena olevien opintojen on tullut

alkaa palvelussuhteen aikana.


Stipendin tarkoituksena on tukea itsenäistä, työajan ulkopuolella tapahtuvaa

opiskelemista. Stipendi voidaan myöntää myös vuorottelu- ja opintovapaalla

tapahtuvaan opiskeluun.


Stipendiä ei myönnetä näyttötutkintona ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun

lain (631/98) mukaisen ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai

erikoisammattitutkinnon suorittamisesta ja, jos hakija on oikeutettu saamaan

Koulutusrahastolta ammattitutkintostipendin. Lisätietoja www.koulutusrahasto.fi/

ammattitutkintostipendit. Lisäksi stipendiä ei myönnetä, mikäli henkilö on saanut

henkilöstökoulutuksen menettelytapaohjeiden mukaisia muita etuuksia kuten

palkallista virkavapaata


Stipendit myöntää henkilöstö- ja hallintojohtaja.

Koulutusstipendin suuruus:

● 10 opintopisteitä 100 euroa

● 25 opintopisteitä 200 euroa

● 60 opintopisteitä 300 euroa

● tutkinto 700 euroa


Opintostipendin voi saada pääsääntöisesti vain kerran. Toisen kerran stipendin voi

saada tutkinnon perusteella, jolloin aiemmin myönnetty stipendi voidaan vähentää

tutkintostipendistä.


Stipendi tulee hakea koulutuksen päättymistä seuraavan kalenterivuoden loppuun

mennessä.

Hakulomake: http://lanssi.rovaniemi.fi/Tyontekijalle/Henkilostokoulutus/Ohjeet


Rovaniemen kaupunki

Henkilöstöpalvelut, PL 8216, 96101 Rovaniemi | +358 16 000 000 | email@rovaniemi.fi


Hakemuksen liitteet:

● oikeaksi todistettu jäljennös suoritetuista opinnoista

● esihenkilön lausunto.

Hakemus lähetetään:

Rovaniemen kaupunki/ Henkilöstöpalvelut

PL 8216, 96101 Rovaniemi