Opintojen suunnittelu ja muita tärkeitä opintoihin liittyviä asioita

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Opiskelusi suunnittelu Nettilukiossa alkaa siitä, että mietit omat tavoitteesi ja pohdit, kuinka paljon aikaa sinulla on viikoittain käytettävissä opintoihisi. Tärkeä vaihe on oman opiskelusuunnitelman (HOPS) tekeminen. Opinnot kannattaa aloittaa opinto-ohjauksen kurssilla (OP1 - Minä opiskelijana -kurssi), jolla pääset perehtymään opiskeluympäristö Muikkuun ja itseesi opiskelijana sekä suunnittelemaan opintojasi tarkemmin.

Vaikka et haluaisikaan suorittaa OP1-kurssia, sinun kannattaa tutustua sen materiaaleihin. Niistä on paljon hyötyä opintojen suunnittelussa, opiskelussa sekä jatko-opintomahdollisuuksien pohtimisessa.

Aiempien opintojen hyväksiluvut

Sinulla saattaa olla aiempia opintoja joko lukiosta tai ammatillisesta oppilaitoksesta. Ennen henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) tekemistä ota yhteyttä omaan ryhmänohjaajaasi, jotta voitte sopia yhdessä hyväksiluvuista.  Joissakin tapauksissa sinua pyydetään toimittamaan aiempien opintojesi opetussuunnitelma, josta näkyvät kurssikoodien lisäksi niiden nimet ja sisällöt.

Kursseissa on opetussuunnitelman uudistusten myötä tapahtunut muutoksia vuosien varrella. Aiemmin tekemäsi lukiokurssit eivät siis välttämättä vastaa yksi yhteen tämän hetken aikuislukion opetussuunnitelman kursseja, joten siksikin hyväksiluvut tulee selvittää ennen opintojen aloittamista.

Jos siirryt Nettilukioon jostain toisesta lukiosta, sinun tulee suorittaa hyväksiluettujen kurssien määrästä riippumatta Nettilukiossa vähintään kolme kurssia.

Ammatillisten opintojen kursseja voi myös saada hyväksiluetuksi osaksi lukion oppimäärää. Useimmiten kyseessä ovat ns. yhteiset tutkinnon osat eli esimerkiksi äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja matematiikan kurssit.

Jos sinulla on aiemmasta lukiostasi koulukohtaisia valinnaisia opintoja, joista haluat saada hyväksilukuja, toimita niistä kurssinimet ja -kuvaukset ohjaajallesi. Tiedot tulee toimittaa kahden viikon sisällä opiskeluoikeuden alkamisesta.



Virallinen viestintä Nettilukiossa


Nettilukion asioissa viestintä tapahtuu ensisijaisesti oppimisympäristö Muikun viestijärjestelmän ja sähköpostin kautta, ja opiskelija on velvollinen seuraamaan näitä Nettilukion sähköisiä viestintäkanavia koko opintojensa ajan. 


Opintojen aikana on mahdollista käyttää muitakin yhteydenpitokanavia Nettilukion henkilökunnan kanssa asioidessa, mutta kaikista opiskelun käytäntöihin, ylioppilaskirjoitusten käytäntöihin tai opiskeluoikeuteen liittyvistä asioista tiedotetaan ensisijaisesti oppimisympäristön ja sähköpostin kautta. Erilaiset todistukset ja lausunnot lähetetään tarvittaessa turvasähköpostin välityksellä.

Opinto-oikeuden kesto ja säilyminen

Lukio-opintoihin on mahdollista käyttää aikaa varsinaisena opiskelijana korkeintaan neljä vuotta, jollei sinulla ole aiempia lukio-opintoja. Opinto-oikeuden säilyminen edellyttää, että osoitat opiskelevasi aktiivisesti, eli sinulle kertyy opintosuorituksia.

Sinun tulee suorittaa ensimmäisen kolmen kuukauden aikana vähintään yksi kurssi ja vuodessa suorituksia on suositeltavaa kertyä vähintään seitsemän. Lisäksi suorituksia on kerryttävä tasaisesti, edeltävästä kurssisuorituksesta ei saa olla yli neljää kuukautta. 

Huomioithan, että käytännössä koko lukion oppimäärän (minimi 44 kurssia) suorittaminen edellyttää ripeämpää tahtia, ja on hyvä pyrkiä siihen, ettei opinnoissa ole välillä pitkiä taukoja. Jos et ole saanut opiskeltua em. suositusten mukaisesti, ota yhteys ryhmänohjaajaasi. Myös Muikun automaattiviesti muistuttaa sinua hieman etukäteen, että opiskelutahdin kiristäminen on tarpeen. 

Perustellusta syystä voit saada väliaikaisen luvan em. kriteerejä hitaampaan opiskeluun. Tällaisessa tilanteessa sinun tulee ottaa yhteyttä ryhmänohjaajaasi ja esittää perustelu hitaammalle etenemiselle. Tarvittaessa rehtori yhdessä linjanvetäjän kanssa päättää luvan myöntämisestä. 

Huom! Mikäli olet jo aiemmin opiskellut lukiossa tai tehnyt lukio-opintoja ammatillisen tutkinnon yhteydessä, aineopiskelijana tai yksityisopiskelijana, aiempiin opintoihin käytetty aika vähennetään tuosta neljän vuoden opiskeluajasta. 

Mikäli otat opiskelupaikan vastaan toisesta lukiosta tai ammatillisesta oppilaitoksesta, ilmoita siitä välittömästi omalle ohjaajallesi.

Eroaminen voi olla ratkaisu silloin, kun opinnot eivät etene. Tällöin opiskeluaika ei kulu hukkaan ja voit tulla jatkamaan opintojasi myöhemmin. Vaihtoehtona voi olla myös yksityisopiskelijana jatkaminen.

Nettilukiosta eroaminen sovitaan aina oman ohjaajan kanssa!

Opintojen väliaikainen keskeyttäminen ja lisäajan anominen

Opiskelijalla on oikeus anoa opintojensa väliaikaista keskeyttämistä perustelluista syistä (esim.  asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaminen, sairauspäivärahajakso, vanhempainvapaa  tai muu perusteltu syy).  Mikäli haluat anoa opintojen väliaikaista keskeyttämistä, aivan ensiksi ole yhteyksissä omaan ohjaajaan, joka ohjeistaa anomisen käytännöt.  Tämän jälkeen anomus toimitetaan rehtorille, joka tekee päätöksen väliaikaisesta keskeytyksestä. Väliaikaisen keskeytyksen aikana opinto-oikeus ei kulu, eikä Muikussa voi opiskella.

Lukio-opinnot tulee suorittaa enintään neljässä vuodessa. Mikäli oppimäärä on vielä neljän vuoden täyttyessä kesken, opiskelijalla on mahdollisuus anoa lisäaikaa opinnoilleen perustelluista syistä. Lisäaikaa myönnetään tapauskohtaisesti, kuitenkin enintään vuosi.  Tällaisia lisäajan mahdollistavia syitä ovat sairauteen, vammaan tai muuhun erityiseen syyhyn liittyvät perusteet. Lisäaikaa anotaan rehtorilta. Anomuksen liitteeksi tarvitaan opinto-ohjaajan kanssa laadittu suunnitelma, josta käy ilmi puuttuvat kurssit sekä niiden suorittamiseen tarvittava aika. Mikäli aiot anoa lisäaikaa opinnoillesi, ole hyvissä ajoin ennen opinto-oikeuden päättymistä yhteydessä ryhmänohjaajaan, joka ohjaa sinut tarvittaessa opinto-ohjaajalle.

Etsivä nuorisotyö

Etsivän nuorisotyön pyrkimyksenä on tavoittaa ilman opiskelupaikkaa olevat nuoret sekä kartoittaa heidän kanssaan yhdessä tulevaisuuden suunnitelmia. Nuorisolain (72/2006) mukaan koulutuksen järjestäjän on luovutettava nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot nuoren kotikunnalle etsivää nuorisotyötä varten. Mikäli keskeytät opintosi Nettilukiossa alle 29-vuotiaana eikä sinulla ole toista koulutuspaikkaa tai olet työtön, Nettilukiolla on velvollisuus ilmoittaa tästä kotikuntasi etsivälle nuorisotyölle.

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma (HOPS)

HOPS eli henkilökohtainen opiskelusuunnitelma on tärkeä opiskelun apuväline. Alussa kannattaa pohtia opiskelun lähtökohtia ja päämääriä. Mieti, millaiset asiat vaikuttavat opiskeluusi ja mitä haluat opiskelullasi tavoitella. Päätavoitteen (yo-tutkinto ja/tai lukion päättötodistus) lisäksi kannattaa asettaa myös lyhyemmän aikavälin tavoitteita. 

Minkä kurssin aiot suorittaa ensimmäisenä? 

Milloin ensimmäinen kurssisi on valmis?

Kuinka monta kurssia haluaisit tehdä lukukauden aikana? 

Millaisin arvosanoin?

HOPSin avulla voit pilkkoa opiskelukokonaisuuden konkreettisemmiksi palasiksi. Alkuvaiheessa HOPS saa olla väljä suunnitelma opintojen kulusta, ja sitä voi tarkentaa matkan varrella. Suunnitelman tekemisessä auttaa, kun mietit, kuinka paljon aikaa sinulla on käytettävissä opiskeluun arjessa. Oman motivaatiosi kannalta on usein parempi, ettet tee liian tiukkaa suunnitelmaa, vaan pyrit realistiseen suunnitelmaan, josta on mahdollista pitää kiinni. HOPS voi olla muodoltaan millainen vain, kunhan se palvelee sinua. OP1-kurssilta löydät yhden HOPS-pohjan, jota voit halutessasi hyödyntää. Perehdy heti aluksi opinto-ohjauksen kurssin (OP1 – Minä opiskelijana -kurssi) materiaaleissa oleviin tarkempiin HOPS-ohjeisiin.

Tarvittaessa saat neuvoja myös ryhmänohjaajaltasi tai opinto-ohjaajalta.

HOPSin täyttöohjeet

HOPS tehdään OP1-kurssilta löytyvän HOPS-lomakkeen avulla, jonka tarkemmat täyttöohjeet löydät OP1-kurssilta.

Palauta valmis HOPS joko OP1-kurssin tehtäväalueelle tai sähköpostitse ohjaajallesi. Voit pyytää ryhmänohjaajaasi tai tarvittaessa opinto-ohjaajaa kommentoimaan myös keskeneräistä suunnitelmaasi. 

Jos sinulla ei ole yllä mainittua ammatillista perustutkintoa, saat abistatuksen ja olet oikeutettu osallistumaan ylioppilaskokeisiin, kun olet suorittanut vähintään 20 pakollista aikuislukion kurssia, ja kirjoittamasi aineen pakolliset kurssit. Tutustu jo hyvissä ajoin ylioppilaskokeiden ohjeisiin abioppaassa:  bit.ly/abiopas_nettilukio. Ylioppilaskokeet perustuvat pakollisiin ja valtakunnallisiin syventäviin kursseihin. Valitse syventäviä kursseja tarpeen mukaan. Lisäksi voit valita mm. perusopetuksen oppimäärää kertaavia kursseja ja abeille tarkoitettuja kertauskursseja sekä muita valinnaisia oppiaineita ja kursseja:

Perusopetuksen (peruskoulun) oppimäärää kertaavia kursseja ovat ENA9, RUB18, MAY15. Niistä on hyvä aloittaa, jos aiemmista opinnoista on pitkä aika. Abien kertauskursseilla RUB19, ENA11 ja MAB11 voit valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Äidinkielessä ÄI8 ja ÄI9 ovat hyviä kursseja ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa.

Katsomusaineen voit valita seuraavasti

Lukion oppimäärä on kaikille aikuislukiossa 1.1.2017 jälkeen aloittaneille sama 44 kurssia. Lyhyttä matematiikkaa opiskelevilla pakollisia kursseja on 33 (alle 18-vuotiaana aloittaneilla 37) ja pitkää matematiikkaa opiskelevilla 37 kurssia (alle 18-vuotiaana aloittaneilla 41 kurssia).

Mikäli opinnot aikuislukiossa ovat alkaneet ennen 1.1.2017 ja opinnot eivät välillä ole olleet yli vuotta keskeytyneenä, oppimääräsi on 48 kurssia. 48 kurssin oppimäärään kuuluu yksi kurssi liikuntaa ja terveystietoa sekä kaksi kurssia musiikkia ja/tai kuvataidetta. 

Ylioppilaskokeet


Tutkinnon rakenne ennen kevättä 2022 tutkintonsa aloittaville

Äidinkieli tai S2

+ kolme seuraavista:

Vieras kieli (pitkä tai lyhyt)

Matematiikka (pitkä tai lyhyt)

Toinen kotimainen kieli eli ruotsi (pitkä tai keskipitkä)

Yksi reaaliaineen koe


Vähintään yksi ylioppilastutkintoon sisältyvistä pakollisista aineista on kirjoitettava pitkän eli A-oppimäärän mukaan. Käytännössä valinnan voi tehdä kielissä ja matematiikassa. Sekä kielissä että matematiikassa kokelas voi valita kokeen tason riippumatta siitä, minkä oppimäärän mukaan hän on aineita opiskellut.



Tutkinnon rakenne keväällä 2022 tai myöhemmin tutkintonsa aloittaville:

Äidinkieli tai S2

+ neljä koetta, jotka valitaan vähintään kolmesta aineryhmästä:

Vieras kieli (pitkä tai lyhyt)

Matematiikka (pitkä tai lyhyt)

Toinen kotimainen kieli eli ruotsi (pitkä tai keskipitkä)

Yksi reaaliaineen koe


Voit niin halutessasi hajauttaa ylioppilaskirjoitukset korkeintaan kolmelle peräkkäiselle kirjoituskerralle (esimerkiksi kevät, syksy, kevät). 

Huomaa, että reaalissa on kaksi erillistä koepäivää, koska reaaliaineet on jaettu kahteen ryhmään. Toisena päivänä voi osallistua joko psykologian, filosofian, historian, fysiikan tai biologian yo-kokeeseen ja toisena päivänä joko uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian, maantieteen tai terveystiedon yo-kokeeseen. Huomaa, että yhtenä päivänä voi tehdä vain yhden aineen kokeen.

Kun suunnittelet yo-tutkinnon aloittamista, juttele ainevalinnoistasi opinto-ohjaajasi kanssa ja tutustu abioppaaseen (http://bit.ly/abiopas_nettilukio). Näin varmistat oikeat ja mielekkäät ainevalinnat jatko-opintotavoitteitasi ajatellen.

Ylioppilastutkinto

Ylioppilastutkinnosta saat lisätietoa OP1-kurssilta sekä Nettilukion abioppaasta. Ennen ilmoittautumista yo-kokeisiin, ole yhteyksissä opinto-ohjaajaan ja käy suunnitelmasi läpi hänen kanssaan. Huomioi erityisesti abistatus: lisätietoa siitä löydät yllämainituista paikoista sekä Muikun tiedotteesta.

Ylioppilastutkintoon kuuluvat kokeet tehdään sähköisesti. Lisätietoa tästä löydät Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta (ylioppilastutkinto.fi).