Opetushallituksen Osaamisen ennakointifoorumi toteutti vuonna 2017 laajan yli 300 asiantuntijan Delfoi-paneelin, jonkka argumentoinnin pohjalta laadittiin neljä vuoteen 2035 ulottuvaa Suomi-skenaariota: Sisä-Suomi, Teho-Suomi, Ympäristö-Suomi ja Kaupunki-Suomi. Tässä dokumentissa skenaariot tiivistetään ja päivitetään seitsemän vuotta myöhempään tilanteeseen. Tiivistyksessä käytetään apuna generatiivista tekoälyä, jonka avustuksella myös skenaariot on nimetty uudestaan alkuperäistä yksinkertaisemmiksi ja selkeämmiksi.
Alkuperäiset tulevaisuuden käsikirjoitukset on kuvattu omassa julkaisussaan (OEF-skenaariot 2035) ja ne ovat kehittyneet asteittain Delfoi-prosessin kautta. Skenaariot eivät kilpaile keskenään, vaan jokaisella on oma tehtävänsä tulevaisuuden monikollistamisessa. Kutakin skenaariota on mahdollista arvioida sen suhteen, missä määrin ja kuinka pitkälle eri skenaariopolkuja on kuljettu. Pyrkimyksenä on ymmärtää, kuinka seitsemän vuoden ja nykyhetken päätökset ja toiminnot ovat olleet vaikuttamassa siihen mitä polkuja ja mitä tulevaisuuksia kohti on viime vuosina kuljettu.
Maailmanlaajuinen epävakaus ja globalisaation hidastuminen johtivat sisäänpäin kääntyvään Suomeen 2030-luvulla. Maahanmuuttopaineet ja turvallisuusuhat ohjasivat valintoja, ja ihmiset suosivat tuttuja ja turvallisia ratkaisuja. EU heikkeni ja protektionismi lisääntyi. Suomikin sulki rajojaan ja vahvisti puolustustaan. Kansakunta onnistui säilyttämään itsenäisen asemansa ja kohtuullisen vakauden, mutta turvallisuutta hakiessaan kansakunta on jäänyt talouden tunnusluvuissa jälkeen verrokkimaista.
Dall-E:n näkemys keltaisen auringonlaskun Sisä-Suomesta, jota voisi myös nimittää Turva-Suomeksi. Yhteydet maailmaan vähenevät ja omat instituutiot vahvistuvat lukuun ottamatta taloutta, jossa Suomesta on kehittynyt sivukonttoritalous.
2020-luku käynnistyi maailmanlaajuisesti globalisaation hidastumisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan edistymisen merkeissä. Huolimatta ilmastonmuutoskeskustelujen etenemisestä, maailma kamppaili edelleen väestöongelman, resurssien epätasaisen jakautumisen ja sosiaalisten jännitteiden kanssa. Epätasapaino johti kansainvaelluksiin ja syvensi kuilua eri alueiden välillä, lisäten samalla globaaleja kehityseroja ja turvattomuutta.
Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, koettiin teknologisen muutoksen ja poliittisten jännitteiden seurauksia. Kuitenkin, toisin kuin monissa muissa valtioissa, Suomi piti kiinni perinteisistä instituutioistaan ja politiikkansa suunnasta, joka kääntyi selkeästi sisäänpäin. Globalisaation hidastuessa ja EU:n vaikutusvallan heiketessä, Suomi säilytti asemansa suvereenina kansallisvaltiona keskittyen enemmän omien kansalaistensa turvallisuuteen ja hyvinvointiin.
Skenaarion Suomi vastasi ajan haasteisiin varovaisesti, harkiten ja torjuvasti. Maahanmuuttopaineet ja turvallisuusuhat ohjasivat yhteiskunnallisia valintoja, joissa turvallisuuden tunne nosti merkitystään. Epävakaasta ympäristöstä johtuen ihmiset kallistuivat valitsemaan tuttuja ja turvallisia ratkaisuja, mikä näkyi myös talouden rakenteissa ja elinkeinoelämän dynamiikassa. Yritykset jaettiin kahtia: globaalisti toimiviin suuryrityksiin ja paikallisiin pienyrityksiin, jotka keskittyivät selviytymään muuttuvassa maailmassa muutosten torjunnan keinoin.
Elinkeinoelämän muutos johti julkisen sektorin roolin vähenemiseen, kun taas yksityinen sektori, erityisesti suuret kansainväliset yritykset, vahvistivat asemiaan. Kehitys oli paradoksista, kun samaan aikaan Suomi sulki oviaan maahanmuutolta. Koulutuksessa painopistettä siirrettiin ammatilliseen ja korkea-asteen osaamisen kehittämiseen, mutta entiset instituutiot ja koulutusjärjestelmät säilyttivät silti roolinsa tulevaisuuden työvoiman valmennuksessa.
Suomen kehitys 2020- ja 2030-luvuilla eteni uusintavaa polkua pitkin, mikä tarkoittisitä, että muutokset tapahtuivat enimmäkseen regiimin vakiintuneiden toimintamallien puitteissa. Ajanjakson loppua kohti lisääntyi paine muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita, mikä johti muuntautumisvaiheen alkamiseen. Tämä muutos ei ollut nopea, mutta silti se aiheutti jännitteitä yhteiskunnalliselle koheesiolle ja taloudelliselle dynamiikalle. Kehitys johti demokraattisten instituutioiden ohentumiseen enemmistöhallinnon suuntaan.
"SIsä-Suomi" -skenaario ei tarjoa rohkeita tai radikaaleja ratkaisuja, vaan se pyrkii säilyttämään konservatiivisen vakauden muuttuvassa maailmassa. Suomen kehitys näkyy mukautumisena, jossa maan menestys ja selviytyminen perustuvat enemmän varovaisille päätöksille ja vakiintuneiden käytäntöjen noudattamiselle kuin uudistukselliselle johtajuudelle tai innovaatioille. Tässä skenaariossa Suomi onnistuu parhaimmillaan säilyttämään sosiaalisen koheesion ja taloudellisen vakauden, vaikka koko ajan jäädäänkin jälkeen verrokeista, joilla kehityksen dynamiikka on suurempaa.
Keltainen skenaario on se tulevaisuus, joka halutaan välttää. Silti viime vuosien kehityksessä on trendinomaisia piirteitä, jotka johtavat siniselle polulle. Kehityskulut ovat globaaleja mutta vaikuttamismahdollisuudet lokaaleja. Keskittymisen ja väestönliikehdinnän megatrendit muokkaavat sosiaalis-teknologis-taloudellista ympäristöä tavalla, joka lisää rauhattomuutta. Näkemyksillä, joissa luvataan paluuta parempaan kontrolliin, on kasvavaa kysyntää.
Seitsemän ensimmäistä skenaariovuotta on navigoitu Teho-Suomen polulle, mutta jatkuvasti jouduttu huomaamaan, että olosuhteet vääntävät taapertamaan keltaiselle polulle. Asiaa ei auta että puolet toimijoista hakee parempaa ja nopeampikulkuista polkua “idästä” ja puolet “lännestä”.
EU:n integraatio syveni 30-luvulla kohti liittovaltiota, ja se suosi Suomea. Suomi kukoisti talousuudistuksilla ja vähitellen kehittyneen Pohjolan liiton kautta. Teknologian kehitys ja ilmastonmuutos muokkasivat yhteiskuntaa ja taloutta, jonka erityispiirteenä voidaan pitää sitä, että Suomi nousi kestävän kehityksen edelläkävijämaaksi. Pehmeistä piirteistä huolimatta yhteiskunnan keskeinen ajuri on markkinatalous ja kilpailu.
Dall-E:n kuvaus sinisen energisestä Teho-Suomesta, joka nauttii EU:n markkinoista osana väkevää Pohjolaa
2020-luvulla Euroopan unioni kävi läpi merkittäviä vastoinkäymisiä, jotka muokkasivat sen poliittista ja taloudellista maisemaa syvällisesti. Populististen liikkeiden ja Brexitin aiheuttama myllerrys synnytti vastavoimia, mutta ei onnistunut pysäyttämään EU:n integraation syvenemistä. Vuonna 2026 tehty päätös siirtyä kohti poliittista ja puolustuksellista liittovaltiota, kymmenen vuoden siirtymäajan kera, oli merkkipaalu unionin historiassa. Vaikka komission valta lisääntyi, mikä kavensi demokraattista tilaa, taloudellinen vahvistuminen seurasi, joskaan ei tasaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä kehitys johti pysyvään kahtiajakoon: EU:n ydinvaltiot ja reuna-alueet, joista etenkin Itä-Eurooppa jäi ulkokehälle.
Suomen kohtalo oli erilainen. Vuonna 2024 talous notkahti, mutta maa vastasi haasteeseen uudistamalla työmarkkinamekanismejaan "talvisodan hengessä". Suomi ei ainoastaan selviytynyt, vaan nousi EU:n menestyjiin vahvistaen samalla asemaansa Pohjolan liiton kautta, joka alkoi pääkaupunkien välisestä yhteistyöstä. Vuoteen 2035 mennessä teollisuuden ja palvelualan ero on hävinnyt; kauppaa käydään palveluilla, jotka tuottavat kokonaisratkaisuja elinkaareen perustuen. Suomen menestys nojaa palveluvientiin, ja markkinatalouden voimakas usko on syrjäyttänyt julkisen sektorin lähes kokonaan palvelujen tuottajana.
Teknologian kehitys, erityisesti ICT-alalla, on muovannut yhteiskuntaa odottamattomin tavoin. Tuotannon, palveluiden ja sovellusten tehokkuus on kaksinkertaistunut 15 vuodessa, ja digitalisaatio on muuttunut arkipäiväiseksi. Suomi on hyödyntänyt ilmaston lämpenemistä maatalouden kukoistuksena, kun taas eteläisempi Eurooppa kärsii kuivuudesta. Pohjoismainen brändi kohoaa maailman kymmenen tunnetuimman joukkoon, ja Suomi profiloituu laadukkaiden maataloustuotteiden tuottajana.
Vaikka "iso demokratia" on etääntynyt liittovaltiollistumisen myötä, paikalliset identiteettiyhteisöt ovat vahvistuneet, tuoden mukanaan yhteisölliset arvot ja torjuen harvainvaltaistumisen. Työelämässä korostuu vuorovaikutus ja matala hierarkia, ja koulutusjärjestelmä on mukautunut tarpeeseen ostaa erikoistunutta koulutusta työntekijöille.
Teknologian ja innovaatioiden avulla Suomi navigoi kohti kestävämpää tulevaisuutta. Yhteiskunta hyödyntää uusiutuvaa energiaa, ja suomalaiset yritykset ovat etulinjassa kestävän kehityksen ratkaisuissa. Tämä muutos ei ole vain ympäristöllinen vaan myös taloudellinen avaten uusia markkinoita ja liiketoimintamahdollisuuksia.
Vuodet 2020-2035 kuvasivat aikaa, jolloin Suomi ja Euroopan unioni kohtasivat merkittäviä haasteita, mutta myös mukautuivat ja menestyivät muuttuvassa maailmassa. EU:n poliittinen maisema muuttui kohti tiiviimpää liittovaltiota, kun taas Suomi löysi menestystä vahvistamalla paikallisia yhteisöjä, hyödyntämällä teknologista edistystä ja omaksumalla kestävän kehityksen periaatteita. Tämä aikakausi todisti, kuinka kriisit voivat synnyttää innovaatioita ja uutta kasvua, kunhan niitä lähestytään joustavasti ja sopeutumiskykyisesti.
Sininen skenaario valittiin OEF-prosessin aikana toivottavaksi tulevaisuudeksi de facto. Viimeisten kolmen hallituskauden ohjelmat ovat linjassa sen kanssa olkoonkin, että Sipilän, Marinin ja Orvon hallitusohjelmissa on myös merkittäviä eroja.
Teho-Suomen polku on ollut mutkainen eikä edistymistä ole viimeiseen 10-15 vuoteen mainittavasti tapahtunut, jos mittareina käytetään kansantalouden keskeisiä indikaattoreita. Kasvussa ja tuottavuudessa on jääty jatkuvasti jälkeen muista Pohjoismaista. Jos vertailu tehdään muuhun Eurooppaan tilanne ei näytä yhtä pahalta.
Maailman kamppaillessa ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttamien kriisien kanssa, Suomi nousi ekologisen innovaation edelläkävijäksi. Suomessa ekologia nostettiin ekonomian rinnalle - ja ohikin - ohjaamaan päätöksentekoa. Pakon edessä uudelleenorganisoitu YK ja kestävään talouteen perustuva uusi maailmanjärjestys loivat pohjan aikaisempaa kehitysvaihetta oikeudenmukaisemmalle ja kestävämmälle ihmiskunnalle ja maapallolle.
Dall-E-tulkinta vihreän elinvoimaisesta Ympäristö-Suomesta, joka osana uutta maailmanjärjestystä mallittaa kestävän kehityksen parhaita ratkaisuja
Vuodet 2020-2035 muistetaan aikana, jolloin ilmastonmuutos kärjisti globaaleja haasteita ennennäkemättömällä tavalla. Afrikan sarven muuttuminen asuinkelvottomaksi autiomaaksi käynnisti pakolaisvirrat kohti Eurooppaa, mikä johti sietämättömiin paineisiin erityisesti Etelä-Euroopan rajoilla. Rajoilla syntyneet ghettot muodostuivat terrorismin ja fundamentalismin pesäkkeiksi, mikä haastoi ihmisoikeuskäsitykset ja poliittiset rakenteet. Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät rajoittuneet ainoastaan ekologisiin katastrofeihin, vaan aiheuttivat laajamittaista sosiaalista ja taloudellista epävakautta maailmanlaajuisesti.
Suomi kohtasi omat haasteensa, kuten tiheästi vaihtuvat hallitukset ja yhteiskunnallisen epätasapainon, mutta myös hyötyi pohjoisesta sijainnistaan. Maailman keskinäisriippuvuuden kasvaessa ja teknologian kehityksen jatkuessa, Suomi omaksui roolin ekologisen ja taloudellisen innovaation edelläkävijämaana. Kiertotalouden ydinajatuksen omaksuminen – jätteen muuttaminen jälleen hyödynnettäväksi materiaaliksi – sekä teknologian hyödyntäminen kiertotalouden toteutuksessa nostivat Suomen kestävän kehityksen mallimaaksi.
Maailmanlaajuisten ongelmien kasvaessa tuli ilmeiseksi, että kansalliset instituutiot eivät yksin pysty vastaamaan niihin. Vastaus löytyi uudelleenarvioidusta ja uudelleenorganisoidusta Yhdistyneistä Kansakunnista, joka koki renessanssin maailmanhallinnon välineenä. YK:n kaksoisstrategia, joka käsitteli omana polkunaan akuutteja alueellisia katastrofeja ja sisälsi toisena tavoitteena pitkän aikavälin ympäristöohjelman, alkoi purra 2030-luvulla luoden uskoa globaalien kriisien hallintaan.
Ympäristö-Suomi rakentuu ajatukselle, että ekologinen kestävyys ja taloudellinen vauraus voivat tukea toisiaan. Päinvastoin kuin aikaisemmin ekologia asettaa ehdot ekonomialle eikä toisin päin. Kiertotalous ja teknologia yhdistyvät luomaan kestävän talouden mallin, jossa resurssien käyttöä vähennetään järjestelmällisesti. Digitalisaation ja tekoälyn kehitys mahdollistaa uudet työ- ja elämäntavat, ja yhteiskunnalliset innovaatiot, kuten kansalaispalkka, luovat pohjan aiempaa osallistavammalle ja joustavammalle yhteiskunnalle.
2030-luvulle tultaessa Suomi ja maailma ovat kulkeneet pitkän matkan kohti kestävää tulevaisuutta. Vaikka haasteet ovat edelleen suuret, on uusi järjestys – joka perustuu ekologisiin arvoihin, teknologian hyödyntämiseen ja globaaliin yhteistyöhön – luonut pohjan, jolla ihmiskunta voi rakentaa aikaisempaa olennaisesti kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman. Ympäristö-Suomen skenaario tarjoaa näkymän siitä, miten voimme navigoida katastrofien ja haasteiden läpi kohti yhteistä hyvää pitäen mielessä sekä ihmiskunnan että maapallon hyvinvoinnin.
Vihreän skenaarion osalta on ilmeistä, että ympäristöuhat tunnetaan ja uhkamegatrendeihin on reagoitu ohjelmin ja sopimuksin. Ympäristöpolulla on kuljettu kuitenkin vain hetkittäin, kunnes on taas siirrytty lähempänä olevia uhkia torjumaan. Isot fossiiliteollisuuden intressit ja voimistuvat poliittiset vastaliikkeet ovat suunnanneet huomion toisaalle. Ilmastonmuutos ajaa väestöt liikkeelle, mutta ongelmaksi tunnistetaan migraatio ja siihen myös reagoidaan. Tulevaisuudentutkijoiden termein politiikka on ennemmin reaktiivista ja reagoivaa kuin proaktiivista.
Maailma ja Suomi sen mukana siirtyvät kohti lokaalisti organisoituvaa tulevaisuutta, jossa kaupungit ja alueet muodostavat itsenäisiä kumppaniverkostoja. Teknologia, koulutus ja yritystoiminta luovat uuden- ja samalla myös hieman vanhanlaisen yhteisöperustaisen yhteiskunnan ja talouden, joka perustuu paikalliseen päätöksentekoon ja koordinoituun verkostoyhteistyöhön, jossa ei kuitenkaan ole valtaa yli alueyhteisöjen.
Dall-E:n kuva punaisen radikaalista Kaupunki-Suomesta, jossa maailma organisoituu alhaalta ylsöpäin lokaalien alueiden, kaupunkiyhteisöjen ja globaalien verrkostojen kautta.
Vuoteen 2035 mennessä kansalliset valtiot ovat menettäneet osan suvereniteetistaan kaupunkien ja alueiden hyväksi. Teknologian kehitys, erityisesti digitaalisuuden ja automaation alueilla, on mahdollistanut tuotannon hajauttamisen ja paikallisen tuotannon vahvistumisen. Alueellinen autonomia on kasvanut, ja se on tuonut mukanaan uuden aallon demokratian vahvistumista: ihmiset kokevat jälleen olevansa osallisina ja vaikuttavina yhteisöissään. Valtioille ja valtioyhteenliittymille jäivät vain riisutut mutta tärkeät markkinoiden vapauden ja turvalilsuuden tehtävät.
Vaikka kansallisvaltioiden rooli on heikentynyt, globalisaatio ei ole hävinnyt – se on vain muuttanut muotoaan. Kaupunkien ja alueiden väliset verkostot ovat muodostaneet uudenlaisen globaalin yhteydenpidon mallin. Nämä verkostot eivät rajoitu maantieteellisiin tai poliittisiin rajoihin vaan perustuvat yhteisiin intresseihin, kuten kestävään kehitykseen, teknologian jakamiseen ja kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Alueelliset liittoutumat ovat luoneet perustan kansainväliselle yhteistyölle ja uusille taloudellisille mahdollisuuksille.
Teknologia on ollut avainasemassa lokalisaation mahdollistamisessa. Jakamistalous, alustatalous ja digitalisaatio ovat uudelleenmääritelleet tuotannon, kulutuksen ja työn käsitteet. Uudet sukupolvet eivät enää arvosta omistamista samalla tavalla kuin aikaisemmat; sen sijaan he arvostavat pääsyä palveluihin ja resursseihin. Tämä on johtanut perinteisten työsuhteiden ja työnantaja-työntekijä-suhteiden murenemiseen, samalla kun itsensätyöllistäjien ja freelancerien määrä on kasvanut.
Paikallisen tuotannon vahvistuminen on vähentänyt riippuvuutta globaaleista toimitusketjuista, mikä on lisännyt alueiden resilienssiä taloudellisten ja ympäristöllisten kriisien aikana. Kuitenkin globaali talous on edelleen olennainen osa maailmanjärjestystä, ja alueiden välinen taloudellinen yhteistyö on välttämätöntä kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Alueiden ja kaupunkien on löydettävä tapoja yhdistää paikalliset vahvuudet globaaleihin markkinoihin ja innovaatioihin.
Tekoälyn, robotiikan ja automaation edetessä ihmiset joutuvat kohtaamaan uusia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Teknologia tarjoaa valtavia mahdollisuuksia parantaa elämänlaatua, mutta se luo myös riskejä, kuten yksityisyyden menetyksen, työpaikkojen katoamisen ja ihmisen itsemääräämisoikeuden heikentymisen. Koulutusjärjestelmä mukautui uuteen teknologiaan, talouteen ja yhteiskuntarakenteeseen. Ammattinimikkeet menettivät merkityksensä, ja oppiminen tapahtui luontevasti elämän eri tilanteissa. Konekumppanit hoitelivat työt siinä kuin orjat Antiikin kaupunkivaltioissa.
Kulttuurinen ilmapiiri vuonna 2035 heijastaa laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Globalisaation ja lokalisaation risteyksessä kulttuurit ovat sekä monimuotoistuneet että paikallistuneet. Ihmiset omaksuvat ja ylläpitävät paikallisia perinteitä ja identiteettejä, samalla kun he ovat avoimia globaaleille vaikutteille ja yhteistyölle. Monimuotoisuutta on lisännyt ihmisen vahvistuva liitto koneen kanssa.
Teknologian ja biologian rajat alkoivat hämärtyä, ja ihminen kurotti fyysisten ja psyykkisten rajoitustensa tuolle puolen. Transhumanismi, ajatus ihmisen kehittämisestä teknologian ja tieteen avulla, sai jalansijaa, vaikka se myös herätti eettisiä kysymyksiä ja yhteiskunnallista keskustelua. Uusi aika haastoi perinteiset käsitykset egoismista, omistuksesta ja yhteisöllisyydestä. Ihmiset alkoivat hahmottaa itseään ja yhteisöjään osana suurempaa kokonaisuutta, mikä johti aiempaa syvempään ymmärrykseen ja yhteistyöhön sekä paikallisesti että globaalisti.
Skenaario on sekä haaste että mahdollisuus: se tarjoaa uuden tavan ajatella ja elää, mutta vaatii myös sopeutumista ja uudenlaista vastuuta. Vuoteen 2035 mennessä Suomi ja muu maailma ovat astuneet aikakauteen, joka ylittää perinteiset rajat ja luo uudenlaisia yhteisöjä, taloutta ja ihmisen roolia maailmassa. Yhteiskunnat etsivät aktiivisesti tasapainoa paikallisen autonomian ja globaalin yhteistyön välillä. Kestävän kehityksen periaatteet ohjaavat taloudellista toimintaa, ja kulttuurien välinen vuoropuhelu edistää rauhaa ja ymmärrystä. Tulevaisuuden maailmassa ihmisten, koneiden ja yhteisöjen kyky mukautua, innovoida ja tehdä yhteistyötä ratkaisee, miten hyvin voimme kohdata tulevat haasteet ja hyödyntää mahdollisuuksia, joita muuttuva maailma tarjoaa.
Räikeän punainen Kaupunki-Suomi näkyy vasta pilkkeenä maailmojen synnyttäjän silmäkulmassa. Heikko signaali on kaupunkimetropolien lisääntyvä samankaltaisuus eri puolilla maapalloa. Useimmista löytyy samanlaisia Punavuoria ja Otaniemiä, joissa luovat kulttuurit kukoistavat yhtäläisin tavoin englanninkielisesti niin, ettet tunnista juuri muita eroja kuin kellon ajat. Kaupungit ottavat mallia toisistaan ja kopioivat ideoitaan ilman säätelyä ja sopimuksia. Kaupunkipolku on kuitenkin vielä varhaisessa suunnittelu- ja kaavavaiheessa kaukana toteutuksesta. Toisaalta skenaario ei ikinä tulekaan toteutumaan regulaatioiden ja sopimusten kautta, se kehkeytyy ja itseorganisoituu mallista ja imusta.
Suomi-skenaariot voi luokitella kahdella ulottuvuudella. Politiikkajanan päässä on Business as Usual (BAU-skenaario) eli pyrkimys pysyttää tilanne mahdollisimman saman muotoisena kuin missä ollaan. Se ei tarkoita etteikö muutosta saisi tapahtua, vaan sitä että muutosta ei uloteta yhteiskunnallisiin tai taloudellisiin rakenteisiin ja instituutioihin. Saman janan toisessa päässä on olennainen muutostendenssi lähtötilanteeseen verrattuna (muutosskenaario), jolloin muutokset kurottuvat myös sosiaalisiin ja taloudellisiin rakennetekijöihin. Toisella dimensiolla jakajana on systeeminen ympäristösuhde, jolla silläkin on luonnollisesti oma politiikkamerkityksensä. Ympäristöjanan toisessa päässä on mukautuva (varovainen) suhde ekologiseen ja sosiaaliseen ympäristöön, ja toisessa päässä muuttava (radikaali) suhde. Futuristikielellä voisi puhua akselista reaktiivisuuden ja proaktiivisuuden välillä.
Skenaarioiden nelikenttä luokiteltuna politiikan teon (entiseen tapaan versus muutos) ja ympäristösuhteen (mukautuva versus vaikuttava) mukaan
Skenaarioista Sisä-Suomi ja Ympäristö-Suomi ovat lähtökohtaisesti yhteisöperustaisia, ja vastaavasti Teho-Suomi ja Kaupunki-Suomi korostavat enemmän yksilölähtöisyyttä, vaikka viimemainitussa on myös eetosta yhdistää molemmat motiivitekijät. Jos tulevaisuutta tarkastellaan organisaatiopsykologi Adam Grantin termein ja luokitteluin - takers, givers, matchers - niin eri skenaarioiden välillä on eroja siinä, miten niissä on tilaa kullekin tyypille. BAU-skenaarioissa takers -rooli on tärkeä energian tai rakenteen tuoja. Tosin niillä on eroa siinä, miten ottaminen tapahtuu. Teho-Suomessa se sallitaan yksilötoiminnan motiiviksi, kun taas Sisä-Suomessa ottaminen ja “itsekkyys” on ulkoistettu intressiryhmille. Ympäristö-Suomessa korostuu givers-rooli, jotta ihmiskunta pääsisi tasapainoon maapallon resurssien kulutuksen suhteen. Kriisipolku edellyttää myös vahvaa johtamista ja yhteensovittamista, joka on luonteenomaisinta Kaupunki-Suomi- skenaariolle.
Koska ihmiset voivat kolmiulotteistaa ajan menneeseen, nykyiseen ja tulevaan, heidän historiansa kehittyy jatkuvana muutoksen prosessina, jonka tulkinta muuttuu, kun etäisyys tapahtumaan kasvaa. Tulkinnat voivat esiintyä myös samaan aikaan, jolloin ne muistuttavat skenaarioita, joissa erilaiset tapahtumat ja motiivit työntyvät esille. Siinä suhteessa ero menneen ja tulevan välillä voi joskus olla vähäisempi kuin ajatellaan. Toki menneet tapahtumat eivät uudesta tulkinnasta toisiksi muutu. Tulevaisuus on tässä suhteessa taipuisampi. Kaksi skenaariota kuvaa “vääntävää” tulevaisuuden tekemistä, jolle on luonteenmukaista vahva ihmisen vaikutus. Teho-skenaariossa vaikutetaan rakenteita säilyttävästi ja Kaupunki-skenaariossa hallintoa ja instituutioita murtaen. Mukautuvat skenaariot ovat luonteeltaan ympäristöön sopeutuvia tai sopeuttavia. Sisä-Suomi- skenaariossa reagoidaan etusijassa sosiaaliseen ympäristöön ja Ympäristö- skenaariossa pyritään tasapainoon luontoympäristön kanssa.
Modernin ajan viimeistä aaltoa dominoi teollisuustalous. Uutta aikaa määrittää skenaarioidenkin mukaan informaatio- ja palvelutalous. Tätä murrosta Pentti Malaska profetoi vuosituhanten taitteessa sattuvasti: ”Ennen pitkää yhteiskunnalle rationaliteetin antava tuotantomuoto tulee olemaan luonteeltaan enemmän palvelua kuin teollisuutta. Siinä missä teollinen talous rakensi teitä, siltoja, rautateitä, lentokenttiä ja satamia saadakseen tavaran kulkemaan nopeasti, turvallisesti ja halvalla paikasta toiseen, siinä palvelutalous tarvitsee tietoverkkojen, tiedon valtaväylien, intra- ja internettien, palvelimien, asemien ja ohjelmien muodostamaa tietoyhteiskunnan infrastruktuuria.” Tiedon on kuljettava varmasti ja nopeasti elektronisesti pakattuna koneelta toisille koneille ja myös ihmiseltä toiselle halvemmin kuin teollisen talouden keinoilla ihmisen mukana ”läskiin pakattuna”. Malaskan visio on toteutunut ja nyt seuraamme joko katsomosta tai pelikentältö, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kaikki skenaariot pitävät sisällään uusiintumista ja toiminnan infrastruktuurin teknologisia ja sosiaalisia muutoksia. Eroa on siinä, missä määrin uusiintumisen rinnalla tapahtuu myös uudistumista, jolloin muutokset ovat niin radikaaleja, että “ajan järki ja käyttöjärjestelmä” vaihtuu. Uusi infrastruktuuri luo mahdollisuuksia uudenlaisten palvelujen tuottamiseen ja hyväksikäyttämiseen. Fysiikassa murrosmuutos on aineen olomuodon muuttuminen kiinteästä juoksevaksi tai juoksevasta kaasuksi. Jäästä tulee fysiikan lakien mukaan vettä ja vedestä kaasua, kun ympäristöolot muuttuvat. Sosiaalisille muutoksille osuva metafora on kulkutautien epidemiologia. Kulkutautien leviämisen matematiikka on samanlaista luonnossa kuin virtuaalimaailmassa. Jos infektoitunut olio levittää taudin keskimäärin useampaan kuin yhteen uuteen uhriin, epidemia käynnistyy ja leviää. Muuten se surkastuu ja kuolee pois. Ideat, meemit, virukset ja kulkutaudit tarttuvat saman logiikan mukaisesti. Jossain kohdassa niiden kulussa on käännepiste (tipping point), joka ratkaisee palataanko yksinkertaiseen päiväjärjestykseen vai vaihdetaanko hallitus, muuttuuko vesi jääksi, tai kehittyykö Koronasta epidemia. Vai siirrytäänkö uuteen verkostojärkeen vai turvataanko vanhaan teollisuusrationaliteettiin?
Murroksen juuret ovat aina sekä toimintaympäristön muutoksessa että toimintaa ohjaavien ideoiden vaihtumisessa. Vasta niiden tapahtumisten jälkeen vanha näkemisen tapa voi haihtua kaasuna ilmaan. Uusi mentaalinen ”käyttöjärjestelmä” työntyy entisen tilalle. Muutosskenaariot purkavat ja uudelleenorganisoivat hierarkiaan ja erikoistumiseen perustuvat matriisimaiset instituutiorakenteet verkoiksi, verkostoiksi ja klustereiksi. Muutos on paljon huomaamattomampi BAU-skenaarioissa, joissa kyse on enemmänkin pitoisuuksien trendinomaisista vaihteluista kuin dramaattisista käännöksistä yhdestä ajasta toiseen. Tulevaisuus on edelleen avoin kaikille neljälle tulevaisuuden käsikirjoitukselle ja niiden yhdistelmille, joissa erilaiset ideat kamppailevat keskenään. Uusi vääntävä tekijä on generativiinen tekoäly, johon jo vuonna 2017 oli sumuinen näkymä mutta vielä kovin abstraktina. Tässä suhteessa näkymä on kirkastunut ja yhä useampien mielestä tekoäly on tulevien vuosien gamechanger.
Osaamisen ennakointifoorumin Delfoi-sivusto https://sites.google.com/metodix.fi/oef
Suomenkielinen artikkeli Suomi-skenaariot 2035 https://sites.google.com/metodix.fi/oef/skenaarioseuranta-2024
Englanninkielinen artikkeli Finland Scenarios 2035
eDelphi Panel Finland Scenarios 2035 https://www.edelphi.org/finland-scenarios-2035 (open)
eDelphi-paneeli Suomi-skenaariot 2035 https://www.edelphi.org/suomi-skenaariot-2035 (avoin)
xDelphi Panel Finland Scenarios 2035
xDelphi-paneeli Suomi-skenaariot 2035
Skenaario-kalvot https://docs.google.com/presentation/d/1iUkpkU5IbaV-DJxNLPj5svUpHgy-XMO7rpEjksa_KV8/edit?usp=sharing