Minä ja X 

Yhdeksäsluokkalaiset kirjoittavat esseissään asioista, jotka ovat heille tärkeitä.

Minä ja unelmieni ammatti

Usein lapsilta ja teineiltä kysytään: “Mikä sinusta tulee isona?”. Lapsena vastaus oli poliisi tai paloauto. Teineiltä usein kuulee vastaukseksi malli, näyttelijä tai laulaja. Joillakin vastaus on silti aivan eri. Itse vastaisin, että haluaisin olla kotiäiti maatilalla - vastaus, jota ei usein kuule. Nykymaailmassa melkein kaikilla on suuria urasuunnitelmia ja kotiäidiksi jäämistä kuvataan menetykseksi.

Maatilaunelma on pyörinyt aina päässäni, mutta en koskaan voinut uskoa sen toteutuvan, kunnes noin puoli vuotta sitten puhuin siskojeni kanssa siitä, mitä tahdomme tehdä elämässämme. Tuosta keskustelusta kaikki lähti. Nyt mukana on noin kymmenen ihmistä, jotka kaikki ovat unelmoineet maatilalla asumisesta. Suunnittelemme farmia usein, ja haave on muuttunut toteutettavaksi.

Suunnitelmaamme kuuluu, että lapset olisivat kotikoulussa, sillä silloin he oppivat tekemään asioita käsillään, saamme itse vaikuttaa siihen, mitä opetamme lapsillemme ja milloin ja voimme pitää opetuksen rennompana. Kotikoulussa lasten ei tarvitse törmätä kiusaamiseen eikä esimerkiksi kiroiluun. On myös tutkittu, että kotona opiskelevat lapset pärjäävät paremmin koulussa. Silti kotikouluun liittyy monia ennakkoluuloja, kuten se, että lasten sosiaalinen vuorovaikutus jäisi liian vähäiseksi. Tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä kotikoulussa voimme matkustaa lasten kanssa vapaammin ja tavata erilaisia ihmisiä. Lapsillamme tulee aina olemaan kavereita ympärillä.

Tahdomme olla niin omavaraisia kuin mahdollista, tahdomme kasvattaa ruoan itse niin ettei siitä ole epämääräisiä suojahappoja ynnä muita aineita. Aiomme hankkia lehmiä, lampaita, kanoja, kissoja, hevosia ja tietysti koiria. Eläimistä saadaan villaa, josta voi tehdä vaatteita, ja ruokaa. Tämän kaiken saavuttaminen on todella pitkä prosessi, mutta haluamme kaikki sen toteutuvan ja teemme kaikkemme sen eteen. 

Haluaisimme maatilan sijaitsevan Keski-Suomen alueella, niin että saamme lumiset talvet ja lämpimät kesät. Kesällä ja keväällä kasvatamme niin paljon ruokaa kuin mahdollista ja säilömme niitä talven varalle. Aiomme kasvattaa ruokamme niin, että joku kasvattaa perunaa ja toinen kurkkuja, jotta kaikkien työmäärä pysyy sopivana. Haluamme, että maatilasta tulee hyvin toimiva yhteisö, jossa kenenkään ei tarvitse esittää vaan voi olla oma itsensä.

Kaveriporukkamme on aina haaveillut maatilasta, ja aiomme toteuttaa unelmamme, vaikka se on nykypäivän normien vastaista ja vaikeaa. Moni halveksii unelmaamme, sillä nykypäivänä maalla asumisesta kuulee paljon ikäviä asioita. Aiomme silti tehdä kaikkemme sen eteen että unelmamme toteutuisi.

Eveliina, 9. lk

Minä ja kuvataideharrastukseni

Kuvataide on harrastus, jossa luodaan oman mielikuvituksen, visuaalisuuden, luovuuden ja erilaisten työvälineiden avulla erilaisia töitä ja projekteja. Se on heijastusta tekijänsä mielialoista ja ajatuksista. Itse koen tämän harrastuksen piristäväksi, rentouttavaksi ja ennen kaikkea hyväksi harmaan arjen värittäjäksi.

Yleisimmät välineet harjoittaa kuvataidetta ovat piirtäminen värikynillä ja maalaaminen vesiväreillä, mutta vaatimusta, mitä välineitä täytyy olla, ei ole. Suosittelen valitsemaan välineet sen mukaan, millainen käsiala on. Pienen käsialan omaavan on helppoa piirtää tarkasti hyvinkin ohutkärkisellä välineillä, kun taas ison käsialan omaavalle sopivat paksukärkiset välineet parhaiten. Itse käytän molempia.

Papereita on erilaisia, joista voi valita mieleisensä. Karheat paperit ovat terävälle jäljelle, sileät pehmeälle. Vesiväreille on omat paperityyppinsä.

Työtilaksi käy lähes mikä vain paikka, missä tilaa on, kunhan akryyli- ja öljyväreillä maalatessa muistaa huolehtia riittävästä ilmanvaihdosta. 

Harrastus vaatii jonkin verran rahaa, mikäli aikoo ostaa laadukkaita tarvikkeita sitä varten. Ostan itse mahdollisimman laadukkaita tarvikkeita harrastustani varten alan liikkeistä ja maksan niistä keskimäärin noin 120€ vuodessa. Siihen sisältyvät kynä, maali, teline- ja pensselipaketit sekä taulupohjat.

Sanoisin, että kuvataidetta kannattaa harrastaa nimenomaan sen piristävyyden vuoksi. Samalla tulee kehittäneeksi omaa luovuuttaan. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja siksi kuvataide onkin oiva keino viestittää mielialoistaan ja tunteistaan.

Oman kuvataideharrastukseni aloitin noin 13 vuotta sitten. Alakouluikäisenä piirsin paljon värikynillä ja tusseilla, mutta nykyään päävälineeni ovat mustevärikynät ja akryylimaalit. Viikolla ehdin tekemään muutamia lyijykynäluonnoksia, viikonloppuna taas varaan aikaa suuremmille töille. Luonnoksia piirrän mitä mistäkin aiheesta, kun taas suurissa töissä, esimerkiksi maalauksissa, aiheinani ovat lähinnä petoeläimet joko sellaisinaan tai metsästämässä. Realismi on genre, jolla suurimman osan töistäni toteutan.

Minua motivoi tätä harrastusta jatkamaan muiden kuvataiteilijoiden ja heidän töidensä näkeminen. Se saa minut miettimään, miten monenlaisia ideoita voikaan keksiä ja toteuttaa. Erityisesti Paleo Art-teemainen taide kiehtoo minua. Se kuvaa jo hävinneitä eläinlajeja, kuten sapelihammaskissoja ja mammutteja. Inspiraatiota töihini löydän mm. kuvataiteilijoiden Instagramiin ja Pinterestiin pistämistä julkaisuista.

Tämä harrastus voi siis parhaimmillaan luoda uutta väriä elämään ja kehittää omaa luovuutta. Siitä voi tulla tärkeä voimavara arkeen ja se voi olla kuin oma yhteiskunta, jossa taiteilija päättää itse, keitä ja mitä on olemassa. Kun tarvikkeet ja vaatimukset on huomioitu, mikään ei estä harrastamasta kuvataidetta.

Sandra, 9. lk

Paleo Art -teemainen teos (tekijä: Sandra)

Genetti (tekijä: Sandra)

Ilves (tekijä: Sandra)

Kissa (tekijä: Sandra)

Minä ja Alma

Olen aina ollut todella eläinrakas ja jo ihan pienenä haaveilin koirasta. Erään kerran, kun olin 2-vuotiaana äidin kanssa ulkona leikkimässä, äiti meni sisälle katsomaan olivatko perunat kypsyneet. En ollut ikinä lähtenyt yksin minnekään, joten hän ajatteli etten nytkään keskeyttäisi leikkejäni ja lähtisi jonnekkin. Äidin tullessa takaisin ulos, minä olin kuitenkin hävinnyt. Äiti kulki pihaa ympäri ja huuteli nimeäni, mutta en vain ilmestynyt paikalle. Hän aikoi jo soittaa poliisille, mutta päätti kerran vielä tarkastaa kauempana sijaitsevan kävelytien. Tien päähän päästyään äiti näki onnekseen minut kävelemässä rauhallisesti kotia kohti. Ihmettelevä ja huolestunut äiti tietenkin kysyi, että mihin minä olin lähtenyt. Vastasin, että kävelytiellä oli mennyt koira ja halusin mennä katsomaan sitä. Kiinnostus koiria kohtaan näkyi siis jo taapero-ikäisenä.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla minulle nousi kauhea koirakuume. Kyselin päivittäin vanhemmiltani, miksi me emme voisi hommata koiraa. Vastaus oli silloin tiukka ei. Jatkoin kuitenkin koirakirjojen selaamista ja viikottain äidin sängyllä oli kirjeitä joissa kerroin meille sopivasta koirarodusta. Kun koiran hankintaan liittyviä kirjeitä ja keskusteluja oli kulunut noin neljä vuotta, isäni alkoi jo lämmetä ajatukselle. Äiti ei kuitenkaan pitänyt siitä, että isän päätös koiraa vastaan oli horjumassa. Äidin sydän heltyi kuitenkin nopeasti isän jälkeen kun hän huomasi että minä ja siskoni olimme keränneet jo jonkin aikaa “koirankeräys-rahastoa”. Eräänä iltana äiti sitten julkisti sen ilouutisen, että koiran hankinta ei olisi enään mahdoton ajatus. Noin puolen vuoden päästä tästä olimmekin jo autossa matkalla kotiin pienen koiranpennun kanssa.

Koiranpennun nimeksi tuli Alma. Se oli jo kasvattajallaan ollessaan yksi vilkkaimmista sen seitsemästä sisaruksesta. Vilkkaus näkyi kotonakin ja Alman kasvaessa, se ottikin tavakseen hyppiä lenkillä äidin takinhelmaan kiinni. Onneksi Almalta löytyi myös järkeä, joten pienen koulutuksen jälkeen uusia reikiä takkiin ei enään syntynyt. Pienen koiranalun ollessa noin puolivuotias, menin sen kanssa pentukurssille. Kurssille mahtui myös muutamia noloja tilanteita, esimerkiksi Alman tehdessä kakat hallin lattialle, ajattelin että kehtaanko tulla enään seuraavalle kerralle. Onneksi tapahtuma ei enää toistunut, joten positiivinen mieli kurssista kuitenkin jäi. Pentukurssista noin vuoden päästä kävin Alman kanssa agilityn alkeiskurssin. Jo ensimmäisellä kerralla huomasin, että agility oli vilkkaalle koiralle mieluinen laji, joten kävin myöhemmin myös jatkokurssin.

Tykkään käydä metsäretkillä yhdessä Alman kanssa ja tulevaisuudessa toivoisinkin, että voisimme perheenä mennä jonnekkin rauhalliselle alueelle telttailemaan. Olen ilmoittautunut jo seuraavalle agilitykurssille, joten agilityharrastus tulee varmasti vielä jatkumaan pitkään. Jotain muitakin harrastuksia olisi koiran kanssa kiva kokeilla, esimerkiksi rally-tokoa. Rally-toko on agilityn ja tokon sekoitus jossa koiran pitää esteiden hyppimisen lisäksi toteuttaa myös ohjaajan komentoja.

Almasta on kasvanut aivan ihana ja hauska nuori koira. Pennuksi en voi sitä enää nimittää, sillä se on jo 3-vuotias. Olen todella iloinen, että jaksoin jatkaa vanhempieni suostuttelua, vaikka välillä kävinkin epätoivon partaalla. On myös ihanaa huomata, miten vanhempieni epäluulot koiraa kohtaan ja huoli jaksamisestani ovat karisseet. Almasta on tullut koko perheelle tärkeä perheenjäsen. On ihmeellistä, miten eläimestä voi saada niin hyvän ystävän.

Maria, 9. lk

Minä ja kuntosaliharrastukseni

Kun päätin aloittaa salilla käymisen, en voinut kuvitella, kuinka suuri vaikutus sillä on elämässäni. Motivaationi lähti yksinkertaisesta  tavoitteesta. Halusin hyvän lihaskunnon ja korottaa itsetuntoa vahvemmaksi. Sali näyttäytyi minulle hyvänä ja viihtyisänä paikkana, jossa on hyvä ilmapiiri ja uudet salikaverit.

Ensimmäiset askeleet kuntosaliin olivat jännittäviä. Olin epävarma omasta fyysisestä kunnostani ja siitä, miten muut katsovat minua. Pelkäsin tekeväni virheitä ja nolaavani itseni muiden silmissä. Kuitenkin aloitin treenit pikku askelin ja katselin opetusvideoita netissä.

Kuntosalilla käyminen ei aluksi ollut helppoa, mutta päätin keskittyä tavoitteiden asettamiseen. Pienet saavutukset ovat innostaneet jatkamaan samaan malliin. Alkujännitys oli ohi ja aloin viihtyä salilla jo toisella viikolla.

Kuntosaliharrastukseen ei liity pelkästään salila käyminen, vaan se vaatii myös hyvän ruokavalion ja sen, että syö enemmän kuin ennen. Olen myös ostanut urheilijoille tarkoitettuja lisäravinteita, kuten proteiinia ja kreatiinia. 

Nyt olen käynyt salilla noin puolitoista kuukautta. En voisi olla kiitollisempi päätöksestäni aloittaa tämä matka. Lihaskuntoni on parantunut huomattavasti, mutta ennen kaikkea olen oppinut paljon itsestäni ja voimastani. Kuntosalista on tullut paikka, jossa voin haastaa itseäni ja rakentaa parempaa tulevaisuutta. Se on enemmän kuin harrastus, se on uusi elämäntapa, joka muuttaa minua paremmaksi.

Kristian, 9. lk

Kuvien lähteet: