Keskiaikaseura Hukka ry
Tutkimme ja harrastamme keskiaikaista taistelua, tanssia, laulua, ruoanlaittoa, heraldiikkaa, puu- ja nahkatöitä, rakentelemme haarniskoita, ompelemme pukuja ja tutustumme keskiajan tapoihin.
Hukan pitäjä on osa Aarnimetsän paronikuntaa eli Suomen keskiaikaseura ry:tä, joka taas on osa kansainvälistä Society for Creative Anachronism -järjestöä, joka pyrkii eri tavoin elävöittämään keskiajan ja renessanssin kulttuureja.
Hukalla on monenlaista toimintaa:
Pääsääntöisesti viikottaisia sunnuntaitapaamisia Oulunkylän nuorisotalo Nuotalla. Tapaamisissa yleensä on opetusta tai luennointia liittyen johonkin keskiaikaiseen käsityötekniikkaan tai muuhun aiheeseen (esim. jousiammuntaa, tanssia yms.). Nuotta on kiinni koulujen loma-ajat, joten tuolloin ei ole sunnuntaitapaamisia.
Viikottaisia taistelutreenejä (rottinkitaistelu, eli SCA heavy fighting) torstaisin. Kesäisin sään salliessa treenaamme ulkona Kannelmäessä. Sateen sattuessa ja syyssäiden tullessa siirrymme Viikkiin sisätiloihin. Kysy näistä marskilta lisää!
Viikonlopun mittaisia tai joskus myös pidempiä harrastajille tarkoitettuja keskiaikatapahtumia, joissa pukeudutaan keskiaikaisesti, tehdään erilaisia keskiaikaan liittyviä aktiviteetteja (kuten ruoanlaittoa, jousiammuntaa, taistelua, tanssia, laulua, käsitöitä ysm.). Yleensä tapahtumissa on myös keskiaikaiset kattavat pidot, mutta tämä riippuu tapahtuman luonteesta.
Tule tapaamaan hukkalaisia ja tutustumaan rottinkimatsaukseen Helsingan keskiaikapäivässä! Hukan esittelykatos on elävöitysalueella Kyrkoby skolanin pihalla lähempänä Kehä III:a, eri yhdistysten kamppailu- ja miekkailunäytökset järjestetään kirkkoaukiolla (eli tuttavallisemmin "etuparkkialueella" kirkon ja kadun välissä).
Säännöllinen toiminta on kesätauolla elokuun loppuun, mutta Hukan voi tavata mm. muutamilla markkinoilla. Ks. kalenterisivu.