Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (628/1998) 47 §:ssä ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014-asiakirjassa määriteltyä perusopetuksen yhteydessä oppilaille järjestettävää kerhotoimintaa. Koulun kerhotoiminta on osa maksutonta perusopetusta ja sitä toteutetaan oppituntien ulkopuolella osana oppilaan koulupäivän kokonaisuutta.
Frosteruksen koululla kerhotoimintaa järjestetään Harrastamisen Suomen mallin ja koulun kerhotoiminnan tukemisen rahoittamina, sekä koulun omana toimintana.
Koulun kerhot
Sählykerho esi-3lk maanantaisin klo 18-19 Frosteruksen koulun liikuntasalissa (sisälle H-ovesta). Ohjaajana Niina Haapakoski.
Pesiskerho esi-2lk tiistaisin klo 17-18 Frosteruksen koulun liikuntasalissa (sisälle H-ovesta). Ohjaajina Marika Kuosmanen, Miska Laitila ja Janika Tuohimaa.
Sulkapallokerho 3-9lk tiistaisin klo 17-18 starttiryhmä ja klo 18-19 jatkoryhmä. Ohjaajina Miia Parkkila, Jere Surakka, Miika Surakka ja Jiri Parkkila. Jatkoryhmään mahtuu vielä pelaajia. Tiedustele tarkemmin asiaa kerhon yhteyshenkilö Minna Luonuansuulta esimerkiksi Wilma-viestillä.
Sählykerho 6-9lk tiistaisin klo 15-16 Frosteruksen koulun liikuntasalissa. Ohjaajana Anni Kauppila.
Palloilukerho 3-5lk tiistaisin klo 16-17 Frosteruksen koulun liikuntasalissa. Ohjaajana Ilpo Hautakangas.
Kuviskerho 3-5lk keskiviikkoisin klo 13-15 1B-luokassa (luokka 112, alakoulun alakäytävä). Ohjaajana Katri Pappila.
Läksyparkki 1-9lk keskiviikkoisin klo 15-16 ja torstaisin klo 8-9 yläkoulun matematiikan luokassa. Ohjaajana Eija Tikka.
Neulekerho 5-9lk keskiviikkoisin klo 15-16.30 tekstiilityön luokassa. Ohjaajina Linda Rajamäki ja Riina Tuominiemi.
Jalkapallokerho esi-2lk keskiviikkoisin klo 15-16 Frosteruksen koulun liikuntasalissa. Ohjaajina Ilpo Hautakangas ja Urho Järvenpää.
Mopot ja metallityöt 7-9lk torstaisin klo 15-17 teknisen työn tiloissa. Ohjaajana Joni Kangaskokko.
4H-kerhot
4H https://karsamaki.4h.fi/toiminta/ tai FB “Kärsämäen 4H-yhdistys ry”, 040 7729822, karsamaki@4h.fi
Muu lasten ja nuorten harrastustoiminta Kärsämäellä
Kärsämäen Kataja http://www.karsamaenkataja.com/ tai FB “Kärsämäen Kataja - urheiluseura”
Liikunta- ja nuorisotoimi https://visitkarsamaki.fi/yhdistykset/liikunta-ja-nuorisotoimi/
Nuorisotila Poppis https://karsamaki.fi/vapaa-aika/nuorisotoimi/
VPK-Kärsämäki https://visitkarsamaki.fi/yhdistykset/vpk-karsamaki/ tai FB “Kärsämäen VPK”
Jokihelmen opisto www.jokihelmenopisto.fi
Jokilaaksojen musiikkiopisto https://jmo.fi/
Tanssiopisto Uusikuu www.tanssiopistouusikuu.fi
Kärsämäen seurakunta https://www.karsamaenseurakunta.fi/tule-mukaan