Valinnaisaineet 9. luokalle

Peltolan koulussa on tarjolla valinnaisaineita 8.-luokkalaisille valittavaksi lyhyenä eli yhden vuosiviikkotunnin (1vvt) laajuisena taide- ja taitoaineiden valinnaisena sekä muuna valinnaisena. Valinnaisainetta opiskellaan vain 9. luokalla. Näiden lisäksi oppilailla jatkuvat 8. luokalla alkaneet pitkät valinnaisaineet.

Valinnaisaineiden tavoitteena on syventää oppimista, tuoda koulunkäyntiin vaihtelua ja antaa mahdollisuus opiskella itseään kiinnostavia asioita. Valinnaisainevalintoja voi miettiä myös jatko-opintojen kannalta, vaikka minkään valinnaisaineen valinta ei olekaan ehtona jatko-opinnoille

Valinnaisaineiden arviointi

Lyhyet valinnaisaineet arvioidaan merkinnällä S (hyväksytty) tai H (hylätty). Mikäli lyhyt valinnaisaine katsotaan jonkin yhteisen aineen (ns. emoaineen) syventäviksi opinnoiksi, sen suoritus voi korottaa kyseisen oppiaineen arvosanaa. Emoaineet on merkitty valinnaisaineen esittelytekstiin.

Ohje valinnaisaineiden valintaan:

Kummastakin ryhmästä valitaan yksi valinnaisaine tietyin poikkeuksin.

Kotitalous on suosituin valinnaisaine, joten oppilaat voivat valita sen itselleen vain yhdestä ryhmästä.  Mikäli sinulla on jo kotitaloutta pitkänä valinnaisena, älä valitse sitä lyhyeksi. Näin mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua kotitalouden valinnaiseen.

Valinnat tehdään oppilaan wilmassa kurssitarjottimella osoitteessa vantaa.inschool.fi (HUOM! ei sovelluksen kautta). Valinnat tehdään Chromella.


Ohje valinnaisaineiden valintaan wilmassa


Keskustelua ja pohdintaa sopivasta valinnaisainevalinnasta kannattaa käydä niin vanhempien kuin oman opinto-ohjaajan kanssa. 

Lisätietoja valinnaisainevalintoihin liittyen opinto-ohjaajilta:

Pekka Anttonen 7A |8B | 8F | 9F |7-9V

Anna Levänen 7C | 7E | 8G  | 8H | 8I | 9D | 9H | 9I | 7-9M |

Hanna-Mari Tammes 7B | 7G | 7I | 8A | 8C | 9A  | 9B | 9C 

Johanna Korhonen 7D | 7F |7H| 8D |8E| 8J | 9G |9E| 7-9S

Sari Svensson TEPPO-oppilaat