MIKSI?

Tällä sivulla tapahtuman järjestäjät ja tukijat kertovat miksi Huominen jo tänään on tärkeä tapahtuma. Tekstit päivittyvät pikkuhiljaa sivulle.

Yläkoulun terveiset; Korso valittaa- ryhmän ohjaava opettaja, ympäristökasvattaja Sanni Virtanen.

Terveisiä yläkoulusta;

Äänet kuuluviin sellaisina kuin ne ovat

Kun maailma huutelee nuorten ääntä kuuluviin esiin nousevat useinmiten upeat yksilöt; noin parikymppiset sanavalmiit, esiintymiskykyiset ja älykkäät henkilöt, jotka totta totisesti saavat myös muutosta aikaan. Kiitos heille!

Murrosikäisen ääni on erilainen. Se on vielä säröinen, itseään etsivä, joskus julkea ja usein väitteissään kiihkeä ja musta-valkoinen. Se on myös pelokas, epävarma, lapsellinen, ujo ja hyvää tarkoittava. Haparoiva ulosanti ja faktatiedon puuttuminen eivät kerro välinpitämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä.

Nuorilla on oikeus olla huolissaan ilmastonmuutoksesta, vaikka eivät ymmärtäisi kasvihuoneilmiöstä tai tukien vaikutuksesta maailmantalouteen hölkäsen pöläystä. Heillä on tarve lähteä rakentamaan parempaa maailmaa yhdessä, vaikka välillä otsalohkon keskeneräisyys veisi voiton järjen äänestä. He saattavat pohtia paljon ja syvästi, vaikka ulospäin näyttäisivät lähinnä jurmuttavan ja mulkoilevan -tai hilluvan sekopäisinä ilosta kavereiden kanssa ilmastomarssilla. Kukaan meistä ei hallitse kaikkia kulmia ilmastokriisistä, miksi nuorten pitäisi? Kukaan ei tiedä minkälaisessa maailmassa elämme tulevaisuudessa eikä miten tästä selvitään. Silti jokainen meistä tarvitaan mukaan toimimaan.

Nuoret haluavat lähteä taistelemaan itselleen tärkeiden asioiden puolesta, mutta tarvitsevat siihen harjoitusta, kannustusta ja aikuisten apua.

Jos lähdemme ajamaan yläkouluun ilmastokasvatusta, joka olettaa nuorten äänien soivan aikuisten maailman kanssa kauniisti ja varmasti harmoniassa on vastassa epäonnistuminen. Yläkoululaisten tärkein tehtävä on selvitä murrosiästä, heillä on oikeus omaan keskeneräisyyteensä. Meidän aikuisten vastuulla on ottaa tämä kasvavien ihmisten joukko tosissaan, kuulla heidän äänensä ja toimia yhdessä heidän kanssaan.

Maailmanparannukselliset primukset

Kaikissa kouluissa on ihmisiä, jotka haluavat olla muita aktiivisemmin mukana vaikuttamassa. He päätyvät usein mukaan oppilaskunnan hallitukseen, ympäristötiimiin tai johonkin muuhun, kuten Korso Valittaa-porukkaan.

Omassa koulussa aktiivioppilaan rooli saattaa olla paitsi palkitsevaa myös ärsyttää ja painaa. "Mä en jaksa kuunnella sitä feminatsi-shittiä enää", sanoi erinomaisen fiksu, kiihkeä ja peloton nuori, valmiina luovuttamaan. Kukaan ei viitsi taistella jatkuvasti tuulimyllyjä vastaan ja mesota barrikadeilla saman pienen porukan kanssa ilman vastakaikua. Maailmanpelastajatkin kaipaavat välillä eriyttämistä ylöspäin.

On äärettömän tärkeää huomata, että maailmassa on paljon ajattelevia, keskustelukykyisiä ihmisiä. Olennainen osa vaikuttamistyötä on liittyminen yhteen samanhenkisten ihmisten kanssa. Nuoret löytävät toisensa hämästyttävän nopeasti, kunhan autamme heidät alkuun. Bondailu naapurikoulun hengenheimolaisten kanssa tuottaa hetkessä mielettömän määrän kipeästi kaivattua ilmastotoivoa yläkouluun.

Huominen jo tänään- tapahtuma tuo yhteen satakunta teini-ikäistä ilmastokriisistä huolestunutta aktiivista nuorta. Tapaamisen vaikutukset jäävät aaltoilemaan ainakin kymmeneen ihan tavalliseen yläkouluun pitkin pääkaupunkiseutua. Oppilaskuntien hallitukset, ympäristöryhmät ja muut aktiiviporukat saavat uskoa ja nostetta tekemiseensä ja syntyvät aallot leviävät ja kantavat lukemattomat lapset ja nuoret kohti parempaa tulevaisuutta.

Aikuisen rooli ja vastuu

Ajattelevia ja välittäviä ihmisiä löytyy myös aikuisista, mutta uutistulvan keskellä nuorta epäilyttää- syystäkin. Tämän hetken maailmankuva saattaa monella olla "kaikki tietää, kukaan ei välitä eikä tee mitään". Se on tuhoisa, ahdistava ja raskas ajatus ihmisyydestä ja tulevaisuudesta. Nuoret tarvitsevat meidän ilmastokriisistä huolestuneiden aktiivisesti paremman puolesta taistelevien aikuisten esiintuloa enemmän kuin mitään muuta. Mitä enemmän hyvisten heimo näkyy, toimii ja iloitsee saavutuksistaan, sen parempi.

Kouluissa on paljon opettajia ja muita aikuisia, jotka kuuluvat hyvisten heimoon. Armottoman jäykät rakenteet ja arjen hektisyys estävät meitä tarttumasta toimeen. Yläkoulu tarvitsee ilmastotekoja, jotka kunnioittavat sen omaa todellisuutta myös konkretian tasolla. Koulusta ja opettajan työstä on etsittävä kohta, johon ilmastokasvatus mahtuu. Koulun rooli ilmastokriisin ratkaisijana ja hyvinvoinnin rakentajana ei voi nojata muutaman opettajan kutsumukseen ja vapaaehtoiseen palkattomaan ilmastotoimintaan.

Koulu on uuden edessä ja hämmennyksen vallassa. Meille kasvatusalan ammattilaisille muutos on monitasoinen ja kaikkea muuta kuin helppo. Ilmastotunteet ja -ajatukset ovat totta niin opettajalle itselleen kuin hänen oppilailleenkin. Olemme jumissa kollektiivisessa hiljaisuudessa emmekä osaa omin voimin ulos. Mekin tarvitsemme apua ja tukea.

Ilmastotoivon ylivoimainen ykköstuottaja on toiminta. Rohkeilla, arkipäivää kunnioittavilla päätöksillä ja yhteisillä ponnistuksilla voi lähteä syntymään niitä ihmeitä, joita saan työssäni todistaa; valittajasta tulee vaikuttaja, pelokkaasta päätöksentekijä ja tavallisesta korsolaisnuoresta (tai opettajasta!) supersankari.

Tervetuloa hyvisten heimoon!

Sanni Virtanen

Korso Valittaa- ryhmittymän ohjaava opettaja, Ruusuvuoren koulu, Vantaa