Yhteiskuva Sanon lukiolla heti saapumisiltana järjestetystä Get Together -tapahtumasta
Merikarvian lukiossa on yhtenä painopistealueena kansainvälisyys. Joka lukuvuosi on tapana toteuttaa myös yksi laajempi lukuvuoden mittainen kv-hanke, joka tehdään yleensä yhteistyössä jonkin ulkomaisen lukion kanssa. Lukuvuonna 22-23 yhteistyökumppanina on japanilainen Osakan alueella Izumisanossa sijaitseva Osaka Prefectural Sano Highschool.
Hankkeen teemana on suomalaisten nuorten näkökulmasta tutkimusretki japanilaisen nuoren maailmaan. Viikon Japani-vierailun aikana olemme useana päivänä Sanon lukiolla ja osallistumme koulupäiviin samalla kun vietämme aikaa japanilaisten ystäviemme kanssa. Tutustuminen japanilaiseen lukioon ja koulukulttuuriin paikan päällä koulupäivän kulkua seuraamalla ja osallistumalla onkin ollut sekä opiskelijoille että opettajille mieleen jäävä kokemus.
Hankkeeseen liittyy lukuvuoden aikana tehtävää yhteistyötä ja yhteydenpitoa japanilaisten kanssa, sekä varainhankintaa japaninmatkaa varten. Osakassa ja Sanon lukiolla vieraillaan 24.5. - 2.6., ja japanilaiset tulevat vastavierailulle suomeen elokuussa. Omalla työllä tapahtuvan varainhankinnan lisäksi hankkeen ja japaninvierailun on mahdollistanut kahdelta säätiöltä saatu taloudellinen tuki. Hankkeen toteuttamista ovat tukeneet The Japan World Exposition 1970 Commemorative Fund, sekä Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation. Ilman näiltä säätiöiltä saatua tukea hankkeen toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista, joten koko hankkeen puolesta kiitämme saamastamme tuesta!
SUPPORTED BY JEC-FUND:
AND SJFS FOUNDATION: