Lue tarkasti alla olevat ohjeet.
Oppilas opiskelee yhtä valinnaisainekurssia 4. luokalla kaksi tuntia viikossa kevätlukukaudella ja 5.-6. luokilla kaksi tuntia syyslukukaudella. (= 1 vuosiviikkotunti)
Kursseja on seuraavista aihepiireistä:
Luonto ja liikunta
Taito ja taide
Tiede ja tutkiminen
Yhteiskunta
Kieli ja kulttuuri
Jokainen oppilas esittää kolme toivetta: ensisijaisen toiveen ja kaksi varatoivetta. Kaikkien tulee olla eri kursseja. On hyvä huomata, ettei mieluisin toive välttämättä toteudu.
Varatoiveita tarkastellaan siinä vaiheessa, jos
oppilaan ensisijainen toive ei toteudu kurssin vähäisen osallistujamäärän vuoksi tai
suosituimpien kurssien osallistujamäärää joudutaan tasaamaan.
Viime kädessä suoritetaan arvonta, mikäli oppilaiden keskinäiset valinnat ovat yhteneväisiä.
Kurssien toteutumisen varmistamiseksi valintoja ei voi vaihtaa kuin perustelluista, terveydellisistä tai oppilashuollollisista syistä. Siksi on tärkeää, että huoltaja tutustuu kurssikuvauksiin huolellisesti yhdessä oppilaan kanssa. Kaverivalintoja ei valitettavasti voida ottaa huomioon. Oppilaita ryhmäytetään kursseilla, jotta kaikki tulisivat toisilleen tutuiksi ja näin esimerkiksi 7. luokalle siirtyminen sujuu vaivattomasti, kun oppilaat tuntevat toisiaan yli luokkarajojen.
Huom. Samaa valinnaista ei voi opiskella uudelleen seuraavana vuonna. Esimerkiksi 5. luokkalainen ei voi opiskella ensin Pikkuyrittäjät -kurssia ja sitten 6. luokalla valita uudelleen samansisältöisen Yrityssankari -kurssin. Perusteena on oppilaan monipuolinen opiskelu ja valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaisesti arvioinnin muuttuminen numeeriseksi, jos kurssin vuosiviikkotuntimäärä nousee kahteen. Yhden vuosiviikkotunnin valinnaisissa arviointi on sanallinen hyväksytty/hylätty.
Tulevat 4. luokkalaiset (Klikkaa linkkiä, sivu ohjautuu Google Forms -kyselyyn.)
Tulevat 5.-6. luokkalaiset (Klikkaa linkkiä, sivu ohjautuu Google Forms -kyselyyn.)
Pyydämme noudattamaan annettuja määräaikoja, sillä kurssit muodostetaan heti niiden jälkeen. Määräajan jälkeen palautetut toiveet huomioidaan jo muodostettujen kurssien puitteissa ja miten niissä on tilaa. Oppilas saa tietää valinnaisensa viimeistään toukokuussa.
Lisätietoa alakoulun valinnaisista saat Wilman kautta virka-apulaisrehtori Johanna Puhakalta.