Liikkujan viikko näkyväksi koulun arjessa:
Koko kaupungin kisa: Koulumme osallistuu Liikkeelle! -viikon liikkumistempaukseen ensi viikolla. Viikon tavoite on lisätä liikuntaa nuorten arkeen. Lohjalaiset peruskoulut kisaavat keskenään keräten liikkumisminuutteja. Oppilas saa yhden merkinnän, kun hän liikkuu 10 minuuttia yhtäjaksoisesti. Yhden päivän aikana on mahdollista kerätä enintään 200 liikkumisminuuttia. Seuraavalla viikolla lasketaan koko koulun liikkumisminuutit yhteen ja voittajakoulu palkitaan. Palkintona on hauska liikuntatapahtuma koululle. Nyt on hyvä hetki lähteä yhdessä liikkeelle nuoren kanssa tai kannustaa muuten nuorta liikkumaan!
Luokkien välinen kisa: Tänä syksynä liikkujan viikko näkyy koulussamme niin, että luokat kisaavat keskenään aktivoitumalla liikkumaan välitunnilla. Jokaisesta vähintään 10 min. välituntiliikkumistuokiosta oppilas tienaa rastin luokan yhteiseen liikkumistaulukkoon. Viikon päätteeksi rastit suhteutetaan luokan oppilasmäärään ja paras luokka palkitaan. Oppilaskunnan edustaja kerää luokan liikkumisrastit koulupäivän aikana (luokan yhteisellä tunnilla).
Luokkien liikkumisminuuttien laskentataulukko
Ylläoleva taulukko kannattaa tulostaa paperisena esim. luokan oppilaskunnan edustajalle.