YR8 Tuotekehityskurssin blogi

Etu-Töölön lukiolla on jo muutaman vuoden ajan ollut yhteinen tuotekehityskurssi Elisa Oyj:n kanssa. Tämän syksyn toteutus dokumentoidaan näille sivuille, jotta muutkin koulut voivat halutessaan toteuttaa vastaavanlaisen kurssin. Dokumentointia tekee kurssin opettaja Jenni Korte.

YR8 Tuotekehityskurssi

Kuinka yritykset kehittävät tuotteitaan? Tule mukaan keksimään, kehittämään ja toteuttamaan yhdessä Elisan kanssa! Mukana ovat niin opettajat kuin yrityksen edustajatkin. Kurssilaisilla on myös mahdollisuus saada kontakteja yritysmaailmaan ja saattaapa kurssilta aueta väylä oikeisiin töihinkin! Ensin oli lennätin, sitten puhelin, nyt räplätään applikaatioiden kanssa - vaan mikä on seuraava askel?


MIKSI?

Aina on hyvä muistaa kysyä, miksi tätä teemme. Miksi koulun ja yrityksen yhteistyö on tärkeää? Mitä hyötyä siitä on koululle? Entä yritykselle? Mitkä ovat kurssin tavoitteet opiskelijalle, koululle tai opettajalle? Etu-Töölön lukion ja Elisan välinen yhteistyö lähti liikkeelle ajatuksesta, ettemme koululla oikein tunne oikeaa työelämää ja yritysten tapoja toimia. Tämä toimii myös toisinpäin. Yrityksissä työskentelevät saattavat kuvitella koulun olevan samanlaista kuin heidän kouluaikoinaan. Molemminpuolinen ymmärrys on siis varmasti rikastuttavaa.

Elisa valikoitui yhteistyökumppaniksi oikeastaan parista syystä. Koulun avuksi yritysyhteistyön aloittamiseksi tuli monissa liemissä keitetty Arto Tuominen, joka lupasi hankkia meille yritysyhteistyökumppaniksi kenet tahansa - tai ainakin yrittää sitä. Kysyin opiskelijoilta millaiset yritykset olisivat heidän mielestään kiinnostavia. Kysymyksen esittämisen aikaan mobiilipelit tekivät tuloaan ja opiskelijat halusivat päästä kehittämään niitä. Omaksi toiveekseni annoin, että haluaisin meille mobiilipelejä kehittävän yrityksen, joka ennen kaikkea haluaisi tehdä yritysyhteistyötä kanssamme. Olin varma, että tärkeintä, oli yrityksen sitoutuminen yhteistylöhön. Neuvotteluja käytiin v. 2013 aikana, jolloin yt-neuvottelut olivat arkipäivää uutisvälineissä. En halunnut, että kouluyhteistyö siivottaisiin heti ensimmäisenä säästökohteena pois. Tästä syystä kouluyhteistyö ei saisi tulla yritykselle myöskään kalliiksi.

Pienen haeskelun jälkeen yhteistyökumppaniksemme löytyi Elisa Oyj. Ensimmäinen kurssi luotiin yhteistyössä Elisalla Habbo Hotellia, mobiilimaksamista ja Elisa Kirjaa tuotekehittävien ihmisten kanssa ja se toteutetiin syksyllä 2013 ensimmäistä kertaa. Tämän jälkeen olemme olleet mukana kehittämässä mm. Elisa Viihdettä ja Fan Seatia. Nyt toteutettava kurssi on jo viides kerta, kun kurssi käynnistyy - jälleen kerran uusin tuottein ja projektein. Vuosien varrella mukana on ollut monia ihmisiä niin Elisalta kuin Etu-Töölön lukiostakin. Välillä opettajia on ollut mukana kaksikin, tällä kertaa vain yksi. Jokainen kerta on ollut erilainen, sillä tuotteiden ja ihmisten vaihtuessa myös kurssi on muuttunut. Samoin monet älylaitteiden käyttötavat ovat muuttuneet.


2.10. Ensimmäinen tunti: ESITTELYÄ JA RYHMÄYTYMISTÄ


Tuotekehityskurssi alkoi. Esittelimme opettajat Jenni Korten Etu-Töölön lukiosta sekä Riddhi Sethin ja Leyla Nasibin, jotka toimivat tuotekehittäjinä Elisalla.

Tunnin tavoitteena oli esitellä kurssia ja ryhmäyttää opiskelijat. Ryhmäytys on erittäin tärkeää kaikilla kursseilla, jotta kurssille syntyy turvallinen ja rento ilmapiiri. Erityisen tärkeää ilmapiirin luominen on kursseilla, joilla ideoidaan uutta. Turvattomassa ilmapiirissä ei uskalleta sanoa ideoita ja moni tärkeä havainto jää tekemättä.

Leyla piti muutaman minuutin esityksen tuotekehityksestä. Mitä se on, miksi sitä tehdään ja muutamia kiinnostavia esimerkkejä. Lisäksi Riddhi ja Leyla kertoivat lyhyesti työstään Elisan tuotekehittäjinä.

Aikataulujen ja lyhyen kurssiesittelyn lisäksi aloitimme ensimmäisellä ryhmäytystehtävällä.

Tehtävä 1 Ryhmäytystehtävä: Uusi tuote uudessa ryhmässä

  1. Saat Post-it-lapun, kirjoita siihen mikä tahansa tuote tai palvelu, jota olet käyttänyt tänään.
  2. Kiertele luokassa, ja etsi kaksi muuta henkilöä, joilla on ERI tuote kuin sinulla.
  3. Muodostakaa kolmen hengen ryhmä, jossa jokaisella on eri tuote ja istukaa alas
  4. Keksikää uusi tuote yhdistelemällä omat tuotteenne, aikaa on yksi minuutti
  5. Esitelkää tuotteenne

Tehtävä 2 Ryhmäytystehtävä: Spagetti-vaahtokarkki-haaste

  1. Ryhmänne saa spagettia ja vaahtokarkkeja. Kootkaa niistä mahdollisimman korkea torni 15 minuutissa. (Kommentti: Tähän riittää hyvin 5-10 minuuttiakin)
  2. Palkitaan parhaat

Ryhmälle esiteltiin lisäksi Google Classroom-huone, jossa heille oli lyhyt palautetehtävä.

Päivän kysymys oli:

Mitä tänään tehtiin ja mikä siinä oli parasta? Mitä muuttaisit?

Opiskelijoiden vastauksia:

Tänään tehtiin ryhmissä yhteistyötä ja parasta oli spagetilla ja vaahtokarkilla rakentaminen

Esiteltiin kurssin sisältö. Parasta oli spaghetti vaahtokarkki rakennelman tekeminen.

Tänään rakennettiin mahdollisimman korkeita torneja vaahtokarkeista ja spagetista. Minusta se oli kivaa, koska siinä piti käyttää kekseliäisyyttä.

Kävimme läpi yhtä nuorten suurta ongelmaa eli heidän vähäistä lukemista. Parasta oli kuulla minkälaista työtä Elisan suunnittelijoiden työ oikeasti oli. Mielestäni ekaksi tunniksi tämä oli tosi hyvä ja perehdyttävä, eikä tässä ole ollenkaa mitään mitä tarvitsisi muuttaa.

Tänään käytiin läpi kurssin ohjelmaa ja rakennettiin vaahtokarkeista ja spagetista rakennelmia. Parasta tunnilla oli rentous ja iloinen meininki.

Tehtiin vaahtokarkki torneja ja kekstinniin liikeideoista liikeideoita

Tehtiin idea kolmesta asiasta ja rakennettiin torni. Hauskinta oli tornin tekeminen 😃

We tried to make as tall as possible tower out of spaghetti and marshmallow and were introduced to a problem of why people don’t read and how we’d get them to read that we’re meant to solve or at least propose solutions to

4.10. Pohjustusta & taustatyötä

Oppitunti aloitettiin kättelyharjoituksella, jossa kukin ensin esitteli itsensä omalla etunimellään. Seuraavaksi vaihdettiin paria ja omaksi nimeksi vaihdettiin äsken kätellyn henkilön nimi. Näin jatkettiin kunnes kaikki oli kätelty. Ai miksikö? No nimiä näin ei tietenkään opi - päinvastoin - mutta tunnelman rentouttajana keino on mukava, rento ja nopea toteuttaa muutamassa minuutissa. Tunnelma on harjoituksen jälkeen vapautuneempi, kun sieltä täältä on kuulunut muutama naurunpyrskähdys.

Jo viimeksi oli esitelty lyhyesti tutkimuksia, joiden mukaan nuoret lukevat yhä vähemmän. Tutkimusten pohjalta Elisa käynnisti Word-projektinsa jo alkuvuodesta 2017 ja myös muutama Etu-Töölön lukion opiskelja on jo osallistunut projektin ideointipäiviin. Ensi projekti keskittyi poikiin, nyt koko 13-16-vuotiaiden ikäluokkaan.

Jos haluat tutustua tarkemmin Elisan Word-hankkeeseen, löydät siitä lisätietoa täältä: https://yksityisille.hub.elisa.fi/word-hanke-etenee/

Tunnilla perehdyimme tarkemmin tutkimustuloksiin. Mitä tietoa asiasta on saatavissa? Mitä seuraa, kun 13-16-vuotiaat eivät lue? Miksi heidän pitäisi lukea?


Yritimme tavoittaa aiheesta keskeisimmät kysymykset.

Kysymykset ovat englanniksi, koska kurssimme on kaksikielinen. Elisan asiantuntijat käyttävät englantia, ja kurssilaiset ja opettaja suomea ja englantia tarpeen mukaan.

Etsimme faktoja:

  • Why reading, what is the usefulness of reading/implications of not reading?
  • How has reading changed in last 30 years? WHY?
  • Any alternatives? Could we reach to same “good” things for the brain through other means than reading

Etsimme olemassaolevia ratkaisuja:

  • Hottest apps and startups
  • What are the apps successful with reading and teens today? WHY?
  • What do 13-16y.o. advise about reading e.g. on Youtube?

Tavoitteena oli löytää viisi tärkeintä kysymystä, killeriä, sekä vastata niihin.


5.10. Haastattelut käyntiin

Tällä tunnilla viimeistelimme vielä viime kerran vastauksia ja ryhdyimme suuntautumaan kohti haastatteluja, joiden avulla saimme lisää tietoa lukemisesta.

Haastatteleminen on periaatteessa helppoa, mutta tosiasiassa yllättävän vaikeaa. Siksi katsoimmekin videon viidestä miksi kysymyksestä (alla) ja keskustelimme siitä, miksi kysymyksiä pitäisi esittää aina niin kauan, kunnes perimmäinen syy on saatu selville.

Harjoittelimme pareittain haastattelujen tekoa:

Find yourself a pair.

One of you is ‘A’ and the second one is ‘B

The ‘A’ person tells the ‘B’ person what he/she likes.

B’ person asks why to the answers five times.

Identify motivation for liking something.


Keskustelimme myös haastattelun parhaista käytänteistä, kuten siitä, että haastateltava pitää aina pyrkiä rentouttamaan ja kertomaan mahdollisimman vapautuneesti. Tärkeää on, että haastateltava on äänessä haastattelijan sijaan.

Haastattelurunkomme oli seuraava:

  • Introduce yourself and the challenge briefly
  • Collect basic info about interviewee (name, grade, interests)
  • Can you briefly tell us about your day, from morning until you sleep?
  • Which apps do you use everyday?
  • Out of those apps, do you use any for reading?
  • Can you tell us about your reading habits?
    • Ask when and what do you read? Why do you read what you do?
    • If you find that they read very less, ask: what would help you read more?
    • Can you tell us about a time when you enjoyed reading? Why was it enjoyable? Why not?
  • Thank the interviewee

Teimme muutaman lyhyen haastattelun ja purimme ne tunnin päätteeksi jatkokäsittelyä varten.


Opiskelijoiden palautetta oppitunnista:

Tänään haastateltiin ihmisiä. Kivointa oli haastattelu, sillä se ei ollut liian totista.

Tehtiin haastatteluja, oli ihan kivaa

Tänään tehiin haastatteluja, joissa piti kysyä miksi viisi kertaa. Se oli kivointa.

9.10. Haastattelujen tekeminen jatkuu

Seuraava oppitunti jatkui pitkälti saman sisältöisenä kuin edellinenkin, Tavoitteena oli hankkia lisää tietoa haastattelujen alussa. Ensin pohdimme ja tarkastelimme mitä olimme viimeksi saaneet aikaan, mikä haastatteluissa oli mennyt hyvin ja mitä kannattaisi vielä kehittää. Katsoimme muistin virkistykseksi uudelleen pariminuuttisen videon viidestä miksi-kysymyksestä ja keskustelimme keinoista ja vinkeistä saada haastateltavilta enemmän tietoa.

Haastattelujen tekeminen on periaatteessa helppoa, mutta oikeasti aika haastavaa. Jos tilanne on liian jännittynyt, monet vastaavat erittäin lyhyesti ja haastattelija unohtaa kysyä syitä. Haastatteluissa paras tiimikoko on kaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että toinen haastattelijoista keskittyy kysymään kysymyksiä ja toinen kirjaamaan tai nauhoittamaan vastauksia. Haastattelut on myös hyvä purkaa nopeasti, jotta vastaukset ovat vielä tuoreina mielessä.

Tunnin loppupuolella kysymykset ja vastaukset purettiin jälleen post-it-lapuille, jotka ovat erittäin monikäyttöinen työkalu tuotekehityksessä. Kukin vastaus purettiin omalle lapulleen jatkoanalyysin helpottamiseksi. Vastaukset ryhmiteltiin seinälle posteriksi.

11.10. Haastattelujen analyysi & Benchmarking

Tällä kertaa viimeistelimme ensin viime kerran työt ja ryhdyimme sitten analysoimaan haastattelusaalistamme.

Vastaukset jaettiin kahteen ryhmään:

1. Millaisia haasteita lukeminen tuottaa? Miksi ihmiset eivät lue? Mitä muuta he tekevät?

2. Mitä syitä lukemiselle nimettiin? Miksi pitäisi tai kannattaisi lukea? Miksi lukeminen koettiin mukavaksi?

Jokaisesta haastattelusta löydettiin useita vastauksia, jotka saattoi analysoida jompaan kumpaan ryhmään kuuluvaksi. Post-it lappujen ansiosta uudelleenryhmittely sujui nopeasti. Samalla useiden samojen vastausten toistuminen antoi viitteitä ilmiöiden yleisyydestä. Haastatteluvastausten lisäksi analyysissä oli myös aiempi tutkimustieto aiheesta.

Yli puolet oppitunnista käytimme tällä kertaa benchmarkkaukseen - jolla tässä yhteydessä voisi tarkoittaa oikeastaan puhtaasti tutustumista uusiin jo olemassa oleviin lukemisen tapoihin ja sovelluksiin.

Tunnilla oli jo aiemmin noussut keskusteluun audiokirjojen olemassaolo ja osa opiskelijoista kertoi niitä käyttävänsäkin. Myös Quizletin erilaiset mahdollisuudet lukemisen korvaajana olivat opiskelijoille tuttuja. Nyt oli kuitenkin tavoitteena tutustua uusiin, opiskelijoille vielä tuntemattomiin sovelluksiin. Elisan tuotekehittäjät olivat valinneet tutustuttaviksi sovellukset Wattpad, Hooked ja Booktrack. Jaoimme kaikille tutustuttavat sovellukset ja annoimme tehtäväksi listata huomioita kohteena olevasta sovelluksesta: Mitä hyvää siinä on? Miksi se on kiinnostava? Tunnin loppupuolella tutustuimme vielä kaikki sovelluksiin ja kirjasimme yhdessä tehdyt huomiot ylös. Opiskelijoiden keskuudesta löytyi myös ahkera Wattpadin käyttäjä, joten saimme sovelluksesta melko syvällistäkin tietoa pitkän käyttäjäkokemuksen ansiosta.

12.10. Aivojen herättelyä, brainstormausta ja kysymysten laadintaa

Aamutunnin aluksi olo ei aina ole kaikkein virkein. Tänään herätimme aivot brainstormingia varten hauskalla harjoituksella, jossa jokaiselle löytyi vuorotellen rooli uhrina, matematiikkakysymysten esittäjänä (2+2, 5+3, 4+4 jne.), värien tivaajana (minkä värinen on taivas? Entä pilvet? Minkä värinen on aurinko) ja sormiliikkeiden esittäjänä. Alla olevasta videosta saa hieman käsitystä mistä on kyse.

Harjoitus oli varsin viihdyttävä ja nopea toteuttaa. Roolit vaihtuivat aina 30 sekunnin jälkeen ja taatusti jokainen uhri sai aivonsa hereille. Oli myös hauskaa haastaa muita.

Tämän jälkeen ryhdyimme muotoilemaan kysymyksiä viime kerran analyysin pohjalta.

Look at your challenges and reasons, and form a question you will work with further.

It has to start with “HOW MIGHT WE?”

The more concrete, detailed, the better!!!

Examples:

HOW MIGHT WE make reading more social for 13-16y.o?

HOW MIGHT WE substitute reading with other activities that have the same benefits?


Jokaisen ryhmän piti keksiä yhdestä kolmeen Kuinka-kysymystä. Useimpien ryhmien kysymykset pyörivät sen ympärillä, kuinka lukemisesta saisi kiinnostavampaa, hauskempaa tai viihdytäävämpää.

Tämän jälkeen siirryimme 15 minuutin hiljaiseen brainstorming-ideointiin, jossa jokaisen tuli tuottaa vähintään 20 uutta vastausta ryhmän kysymyksiin. Ideoinnissa kannustettiin hulluuteen ja typeryyteen ja sovittiin, että hulluin tai tyhmin idea palkittaisiin. Ideoinnin aikana moni näytti luovuttavansa, joten lisäsin vettä myllyyn ja hain opettajainhuoneesta palkinnoksi suklaalevyn sille, joka esittää hulluimman idean. Tämä tuntui saavan moniin lisää kierroksia! Brainstormingin jälkeen kaikki esittelivät hulluimman ideansa, jolla osallistuivat kilpaan suklaalevystä. Kaikki kierroksella esitellyt ideat olivat kiinnostavia ja ne kirjattiin ylös jatkoa varten. Voittajaakaan ei ollut kovin helppo nimetä, joten kaksi opiskelijaa joutui tasatilanteessa puolittamaan suklaalevyn.

23.10 Vierailu Elisalla & Ideation

Syyslomaviikon jälkeen palauttelimme mieleen aikaansannoksiamme vierailulla Elisalla.

Ensin pohdimme mitä tarpeita on lukemiselle ja mitä haasteita lukemiseen liittyy. Tämä oli pitkälti mieleenpalautusta siitä, mitä olimme saaneet haastatteluissa selville ja lukeneet tutkimustuloksia.

Sitten teimme sana-assisiointia:

Pick a word:

Edible

Spacecraft

Balloon

Engine

Toothbrush

Zero gravity

Forest

Airplace

Underwater

+

Pick an object:

Book

Reading app

Social media

Mietimme millainen olisi vedenalainen kirja tai miten painovoimaton lukeminen olisi kiinnostavampaa kuin perinteinen. Jokainen sai keksiä viisi ideaa, joista karsittiin paras jatkokehitykseen. Jatkokehittelyssä pyrittiin miettimään yksityiskohtaisemmin, miten kyseinen keksintö toimisi. Lopuksi teimme sarjakuvia, jossa kuvataan ensin ongelma ja lopulta esitellään ratkaisu:

Tämä kaikki koettiin mukavaksi toteutustavaksi, mutta kiinnostavinta opiskelijoiden mielestä taisi sittenkin olla loppukierros, jossa tuotekehittäjämme Riddhi esitteli meille Elisan työtiloja. Opiskelijat olivat vaikuttuneita lukuisista sohvanurkkauksista ja viihtyisistä toimitiloista erilaisine ryhmätyötiloineen, pöytälätkä- ja biljardipeleineen sekä puhelinkoppeineen. Monen suusta kuului, että koulun työskentelytilojen pitäisi olla samanlaiset ja varmasti myös tulevaisuuden työpaikka vastaavassa ympäristössä kelpaisi monille. Ja miksei... viihtyisyys on kaikkien etu. Kuvia Elisan Pääkonttorin sisustusratkaisuista löytyy netistä esim. täältä.

Etu-Töölön lukio on mukana Tunne työ-hankkeessa, jonka myötä pyrimme jokaisella vierailullamme tutustuttamaan opiskelijoitamme työpaikkoihin ja niiden työntekijöiden uratarinoihin aina kun se on mahdollista. Myös Elisan kanssa olimme sopineet, että kierrämme Elisaa entistä enemmän ja tutustumme Pääkonttoriin myös työpaikkana. Tämä innosti opiskelijoita selvästi ja pyrimme varmasti toimimaan jatkossakin näin kaikilla tulevilla yritysvierailuilla. Vaikka monen yrityksissä työskentelevän mielestä heillä ei ole "mitään erityistä näytettävää" puhuvat lukiolaisten palautteet asiasta aivan toista. Monesti se tavallinenkin työympäristö on koettu kiinnostavaksi, ja monelle vierailu työpaikalla saattaa olla jopa laatuaan ensimmäinen. Kun näkee erilaisia työympäristöjä, niihin voi myös helpommin visualisoida omaa tulevaisuuttaan.

23.10. Kun kaikki ei aina suju

Tälle kerralle oli suunniteltu sarjakuvien jatkotyöstämistä. Ihmisiä oli kuitenkin paljon sairaana, oikea opettaja leirikoulun kanssa Madridissa, Elisan tuotekehittäjä kuumeessa ja sijaisopettajalta puuttui osa vanhoista ohjeista, joita oltaisiinkin tarvittu. Eli suunnilleen kaikki mikä saattoi mennä pieleen, myös meni pieleen. Mutta sellaista elämä on. Tuotekehityskurssi on kuitenkin siitä armelias, että jos jotakin ei aina ehditä, ei maailma siihen kaadu. Tuottamaton tunti on vain jatkossa korvattava tuottavammalla ja tehtävä jatkossa enemmän kotona.


25.10. Sarjakuvien tekeminen jatkuu

Elisalla tehtäväksi annettu sarjakuvin oman idean esittäminen jatkui tällä tunnilla. Jokaisen piti esittää ideansa sarjakuvan avulla. Tehtävän tarkoituksena on selkeyttää ja yksinkertaistaa ideaa ja saada siitä esille oleellinen. Osalle tämä on luonteva tapa toimia, osa selvästi jumittuu omiin uskomuksiinsa, ettei osaa piirtää tai kristallisoida ajatustaan sarjakuvan avulla. Tämä työvaihe on joka tapauksessa jokaiselle hyödyllinen, vaikka varmasti osalle antoisampi kuin toisille.

26.10. Kirjamessut

Koska tuotekehityskurssin projektimme liittyy lukemiseen, oli ryhmän kannalta tietenkin järkevää käydä kirjamessuilla, kun ne sattuivat olemaan samaan aikaan kurssin kanssa.

Messuille opiskelijat saivat tehtäviä. Messuilla tutustuttiin Kallion lukion Kirjakallio-pisteiseen.

Tehtäviä tehtiin myös Elisan messupisteellä, jossa esiteltiin uusia lukulaitteita.

30.10. Palautetta sarjakuvista

Tällä kertaa palattiin aiempiin sarjakuviin ja kerättiin niistä palautetta pareittain. Ideoiden pohjalta alettiin piirtää uutta sarjakuvaa.

1.11. Palautetta ja ideointia & uudelleenpiirtämistä

Tällä kertaa jatkoimme palautteen antamista ja kokosimme ideoista nelikenttään palautetta ryhmäläisiltä,. Nelikentässä pyritään jokaisesta ideasta koostamaan mikä siinä toimii parhaiten, mitä pitäisi kehittää, mitä kysymyksiä herää ja mitä ideoita muut saavat tämän pohjalta.

2.11. Prototyyppien tekemistä

Taustatyö on usein haastavaa, mutta kun päästään kiinni itse asiaan, sähköistyy tunnelma - ja niin kävi tälläkin kertaa. Aloimme tehdä prototyyppejä, joilla testata ideaa ja esitellä sen toimivuutta muille. Ensimmäisiä prototyyppien kuvia syntyikin heti:


6.11. Prototyyppien teko jatkuu

Prototyyppejä tehdessä ideat usein kasvavat. Myös muilta saatu palaute on tärkeää ja auttaa kehittämään prototyyppejä yhä valmiimmiksi. Ilman havainnollistavaa prototyyppiä idean esittely muille on kuitenkin vaikeaa. Etenkin innostuksen sytyttämiseksi prototyyppi on usein välttämätön.

Kurssilla usein huomaa, että opiskelijoilla - kuten ihmisillä on taipumus ajatella monimutkaisesti. Moni ei oivalla, että applikaation toimivuutta voi aivan hyvin testata ilman, että applikaatio on oikeasti olemassa. Havainnollistaminen onnistuu helposti esimerkiksi kuvien avulla. Yksi keino esitellä ongelmaa ja ratkaisua on myös sarjakuva. Myös sarjakuvien tekoon kannustettiin tällä kurssilla, mutta moni opiskelija koki sen liian haastavaksi tavaksi esitellä ratkaisuaan.

8.11. Kohti pitchausta

Tämän kurssin lopputyöt tehdään pitchaamalla oma idea, eli pitämällä siitä lyhyt esitys, joka saa yleisön rakastamaan ideaa. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta pitchaus tai hissipuhe on edelleen Suomessa aliarvostettu taito, vaikka sitä tarvitsee kaikkialla kaiken aikaa.

Pitchaukseen kannattaa aina antaa opiskelijoille valmis runko, jotta siitä tulee parempi. Pitchauksen harjoitteluun löytyy runsaasti valmiita videoita ja runkoja netistä. Myös toisten pitchausten katselu kannattaa.

Hyviin esityksiin saa usein ilmettä erilaisilla kuvilla ja tehosteilla. Siksi annoimme opiskelijoille muutaman valmiin resurssipankin osoitteen. Opiskelijoiden tärkein projekti tässä vaiheessa kun ei ole kuvankäsittely, vaan edustavan esityksen tekeminen. Hyviä resurssipankkeja ovat mm.

Icons: www.thenounproject.com

Gifs: https://giphy.com

Photographs: https://unsplash.com


9.11. Pitchien ja prototyyppien valmistelu jatkuu

Vaikka itse pitchauksen tai hissipuheen (rakkaalla lapsella on monta nimeä), on tarkoitus kestää vain noin 5 minuuttia, menee hyvän puheen ja esityksen valmisteluun paljon aikaa. Hyvä esitys on vaivatonta seurattavaa ja yleisön ihastumaan tuotteeseen ja haluamaan kuulla lisää.

Tärkeänä osana Pitchiä on ns. Solution statement, ratkaisulausunto, joka vakuuttaa kuulijan.

Ratkaisuesimerkissä siis:

Kannettava musiikkisoitin (palvelun kuvaus) musiikkia rakastaville (kohderyhmä), joka soittaa musiikkia lukemattomissa eri tiedostomuodoissa (tärkein arvo) tekee mahdolliseksi paremman laadun (tärkein lisäarvo) toisin kuin iPodit ja muut muskiikkia pakkaavat soittimet (muut olemassa olevat vaihtoehdot).


13.11. Super Session @ Helsinki Think Company

Viimeisen viikon kurssikerrat 3 x 75min pidimme yhteen putkeen. Syy oli käytännöllinen (opettajalle osui työmatka loppuviikoksi), mutta varsinkin kurssin loppuun tai muihin keskittymistä vaativiin vaiheisiin, jolloin projektin tekemiselle halutaan paljon keskeytymätöntä työaikaa, sopivat tälläiset pidemmät rupeamat mainiosti. Samalla päätimme myös hakeutua koululta inspiroivampaan ympäristöön, sillä ideoita hakiessa maisemanvaihto tekee tunnetusti hyvää.

Supersessiomme, kuten sitä kutsuimme, jakaantui pääosin seuraaviin osiin:

  • Ensin katsoimme motivaatiovideon, joka muistutti meitä, millainen on hyvä pitch
  • Sitten käynnistimme keskeneräisten projektien työstämisen
  • Jotta virtaa riittää, katoimme osallistujille tietenkin tunnelmaa kohottavan startup-henkisen herkkupöydän pizzoineen, limuineen ja karkkeineen - kokemus on osoittanut, että hyvällä fiiliksellä, inspiroivalla ympäristöllä ja sopivalla tarjoilulla voi saada ihmeitä aikaan
  • Seuraavaksi pidettiin keskeneräiset esitykset ja annetiiin niistä jokaisesta palautetta. Tämän kierroksen oli tarkoitus valmentaa ja antaa ideoita jokaiselle vielä kesken matkan. Jokainen pääsi jo nyt myös esiintymään, jotta seuraavalla kerralla jännitystä olisi vähemmän. Loppupresentaatiot pidämme koeviikolla Elisan Pääkonttorilla. Silloin palkitaan parhaita ja yleisönä on myös muita Elisalla työskenteleviä Leylan ja Riddhin lisäksi.

Katsoimme tämän videon muistaaksemme, mitä oleellisia osia hyvään pitchiin kuuluu. Lisäksi opiskelijoille jaettiin valmiit diarungot apukysymyksineen, jotta he osaisivat paremmin kertoa olennaisen. Tämä parantaa yleensä pitchien tasoa merkittävästi. Jos opiskelijoille antaa vapaat kädet, tulokset ovat helposti huonompia, koska kaikki eivät ymmärrä tavoitetta. Valmiista rungosta on helpompi aloittaa, mutta siitä on toki lupa poiketa, jos syy on perusteltu ja ymmärrettävä.

22.11. Final Presentations @ Elisa Pääkonttori

Viimeisellä kerralla pidimme presentaatiot eli loppuesitykset Elisalla. Paikalla olivat kurssin opettajat Jenni Korte Etu-Töölön lukiosta, kurssilla mukana olleet Elisalaiset Riddhi Sheth ja Leyla Nasib, sekä lisäksi tuomaristona Mari Luolamaa Helsingin kaupunginkirjastosta ja Emmi Jäkkö ja Saara Oranen Lukukeskuksesta. Lisäksi paikalla oli Elisan tuotekehityskurssin työntekijöitä.

Aloitimme tilaisuuden yhteisillä kakkukahveilla, jotka Elisa meille tarjosi. Tämän jälkeen kukin kurssilainen esitteli oman ideansa. Jokaisen esittelyn jälkeen kurssilaiset saivat palautetta. Lopuksi tuomaristo kerääntyi valitsemaan parhaan idean. Tätä tuomaristo ei olisi halunnut tehdä, mutta vuosien myötä on tullut selväksi, että kurssilaisille on tärkeää, että voittaja valitaan.

Tällä kertaa voittoon ylsivät Jennifer Lau ideallaan "Reward me", jossa lukija saa pieniä palkintoja luettuaan tietyn kappaleen kirjasta. Palkinnot voivat olla kuponkeja tai alennuksia lukevan nuoren toivomaan paikkaan. Idean toivotaan kannustavan lukemaan erityisesti sellaisia nuoria, joilla ei muuten ole tapana lukea.



Tuomaristo halusi palkita myös toisen idean: Touko Kuivalaisen ja Samuel Alajoen Storint-sovelluksen, joka tekee lukemisesta pelillisempää ja interaktiivsempaa.

Voittajille on luvassa vielä palkintojenjako joulukuussa koulun joulujuhlan yhteydessä.

KIITOS KAIKILLE KIVASTA KURSSISTA! NÄHDÄÄN TAAS MUILLA YRITTÄJYYSKURSSEILLA!


Opettajan viimeinen puheenvuoro - final conclusions

Opettajan näkökulmasta kurssi oli onnistunut. Myös opiskelijoiden palautteen perusteella paljon on saatu ja opittu. Vaikka presentaatioden pitäminen jännittää, jokainen onnistunut esiintyminen tekee siitä jatkossa helpompaa. Samoin tuotekehitysprosessin eri vaiheiden näkeminen ja kokeileminen auttaa, jos haluaa kehittää mitä tahansa muutakin tuotetta tai palvelua. Opiskelijoiden kannalta prosessissa ovat tärkeitä myös aidot kontaktit työelämän edustajiin ja yrityksen ja sen toimintatapojen ja toimintaympäristön näkeminen ja kokeminen oikeasti.

Tämä blogi on luotu #tunnetyö-projektin tukemana. Tavoitteena on ollut tehdä näkyväksi, kuinka yrityksen kanssa yhteinen kurssi toimii Etu-Töölön lukiossa; miten sen toteutamme, mitä se meille antaa. Malli on mielestämme erittäin toimiva ja olemme Elisalle kiitollisia tästä hienosta mahdollisuudesta. Näin ollen voin lämpimästi suositella vastaavaa toteutusta myös muihin kouluihin.

Jos siis olet opettaja ja harkitset vastaavaa projektia, kerron mielelläni lisää ja tarvittaessa esittelen tarkemminkin tuntisuunnitelmiamme ja opiskelijoiden tuotoksia. Ota rohkeasti yhteyttä Etu-Töölön lukioon ja minuun, jos uskot, että voin jotenkin auttaa sinua eteenpäin. Olemme Etu-Töölön lukiossa ylpeitä siitä, mitä teemme yrittäjyyskasvatuksen parissa. Emme kuitenkaan halua olla yksin, vaan toivomme, että monet muutkin koulut hyödyntävät kehittämiämme malleja ja kehittävät niitä edelleen. Pienimuotoinen apumme on myös aina ilmaista - haluamme oikeasti tarjota toisillekin koululle mahdollisuuden hyötyä kehittämästämme, koska uskomme, että kaikkien lukiolaisten tulisi saada opiskella yrittäjyyttä sen eri muodoissaan. (suuret projektit ovat tietenkin asia erikseen, mutta olemme toki avoimia kaikenlaisille ehdotuksille.)

Yrittäjyyskursseilla tavataan,

Jenni Korte

yrittäjyysopettaja, Etu-Töölön lukio