Aulis ite

Kaikki, mitä luonnosta löytyi, kaikki, mitä kaupasta kannettiin tai kolahti postilaatikkoon, oli materiaalia Aulikselle. Kaikki piti säästää. Hän täytti vatsansa kaurapuurolla ja maalasi sitten tyhjän paketin sisäpinnalle kauniin maiseman tai vaikka muotokuvan.

Puun kolot ja oksan käppyrät herättivät metsäretkillä Auliksen mielikuvituksen eloon. Hänellä oli aina housuntaskuissa valmiina kynä ja paperia, usein myös kiviä ja selässä reppu, millä kantoi aarteet metsästä kotiin.

Aulis oli tehnyt nuoresta asti persoonallista, monipuolista ja äärettömän paljon taidetta kotitilallaan Herralanmäen kylällä Suonenjoella. Uskomatonta, mutta totta, kaikki on vielä tallella. ITE-Aulis ry on ottanut tehtäväkseen vaalia Auliksen tarinaa ja säilyttää kaiken tuhansine teoksineen koskemattomana kotimuseossa.

Jalkasen isä kaatui jatkosodassa. Aulis varttui Inkeri-äidin hellässä huomassa. Äiti opasti hänet jo nuorena talon ja tilan töihin. Auliksen kaipuu rakkauteen oli suurta, mutta hän ei löytänyt nuoruudessaan vaimoa, eikä saanut koskaan omaa perhettä ja lapsia itselleen. Jalkanen soitti instrumentteja ja suunnisti SM-tasolla. Kotimuseo kertoo, millaisissa oloissa hän kasvoi, eli, teki töitä ja rakasti. Suvun tarina päättyy tähän mieheen, joten perustimme ITE-Aulis ry:n siksi, ettei merkittävä taideperintö ja tarina sen takana katoaisi.

Kaikki käyttöön tai ainakin talteen

Elämä muovasi Auliksesta aistikkaan ja herkän. Auliksen pohdinnat ja puuhat ovat  synnyttäneet tuhansittain kuvia, runoja ja veistoksia. Hän oli keräillyt ja tarkkaillut lapsuudesta asti maailmaa luovuuden silmin. Koti oli hänelle kaiken keskus, ja mielikuvitus korvasi kaiken muun. Arki kietoutui kiehtovasti metsän mytologiaan Auliksen elämässä. Tarkkailija-keräilijänä hän osasi arvostaa kaikkea ja säästää kaiken, mitä vain huomasi ympärillään. Hän täytti ja järjesti elämäänsä purkkeihin, rasioihin, kaappeihin, hyllyihin ja ulkorakennuksiin. Asioiden ja tavaroiden paljous toi kenties hänelle lohtua ja turvaa, antoivat elämälle sisältöä ja merkitystä.

Hän huomasi ja taltioi, tallensi ja laittoi säilöön. Hän rakasti ja hoivasi, järjesteli ja huolehti, piti kirjaa kaikesta, jopa oman pihan linnuista. Siitä rakentui vankka perusta Auliksen uskomattomalle taidekokoelmalle.

Taiteen maailma alkoi kiehtoa Aulista jo nuorena, kun hän sai lahjaksi öljyvärit. Hän ahmi myös lehtien palstoilta kiinnostavia juttuja taiteesta ja leikkasi ne talteen. Kaikki on tallella. Auliksen koti on kuin yhden miehen aikakapseli, missä näkyy vuosien työskentely ja puuhastelu. Tällainen kokonaisuus voi syntyä vain antamalla aikaa, aikaa elämän verran

Metsä antoi Aulikselle veistosmateriaalit ja maalausaiheet. Hän hio kivet kauniiksi ja upotti ne veistoksiin tai hiersi ne värimurskaksi, millä kuvasi maiseman. Koivupuun pehmeä ja ihana kuori oli Aulikselle kuin kaino ja viehkeä nainen. Koivunainen astui Auliksen elämään. Hän maalasi sen kuviin ja kirjoitti runojensa sulottareksi.

Aulis pohti aikoinaan, löytääkö koivutyttö armastaan? Vaikka hän jäi nuoruudessaan vaille vakavia suhteita, ihastuksia toki oli. Auliksen mieleen on erityisesti jäänyt yksi punatukkainen. Hän kertoo ihastuksestaan kuitenkin runossaan, että autioksi jäi piha askeleista naisen.

Aulis toi toisinaan tuskallistakin rakkauden ja hellyyden kaipuuta kauniisti esiin tuotannossaan. ”Onhan se ihan normaalia. Miksi ei siitä voisi teoksia tehdä ja kirjoittaa”, pohti hän runossaan.

Elämään tuli lopulta rakkaus

Hyvä, hellä ja huolehtiva Aulis oli Inkeri-äidin omaishoitaja. Hän kävi myös metsätöissä ja työskenteli kirvesmiehenä. Hän rakasti eläimiä ja luontoa, eikä siksi koskaan metsästänyt. 

Luonteen sopuisuudesta kertoo, ettei Aulis ole tainnut riidellä, ei ainakaan muistanut riidelleensä kuin yhden ainoa kerran. 

Elämänsä ainoat ylinopeussakot Aulis sai 2000-luvun taitteessa. Hän näki Savon Sanomissa ilmoituksen naisesta, joka kaipasi seuraa. Aulis otti naiseen yhteyttä ja lupasi hakea tämän luokseen kylään. Into siivitti sen verran matkaa ja painoi kaasujalkaa, että vauhdista rapsahti sakot. Se kuitenkin kannatti. Hän sai elämäänsä Eilan, kipeästi kaipaamansa 

kumppanin Herralanmäen taloon. Pari ehti asua siellä yhdessä 13 vuotta.

Aulis rakensi Eilalle oman huoneen talonsa jatkeeksi. Eilan huoneessa oli kullattuja koristeesineitä ja kukkatapetti. Aulis kuvaili runoissaan hellästi Eilaa, joka pesee ja leikkaa hänelle maitopurkkeja maalauspohjiksi.

Auliksen taide on tallessa kotitalon entisessä navetassa. Hän rakensi navetan itse tilan lehmille ja kanoille, kun pääsi armeijasta ja muutti sen myöhemmin paikaksi tehdä taidetta.

Aulis eli vaatimattomasti, eikä välittänyt tekopyhistä tai keikistelevistä ihmisistä. Lappi lumosi hänet ja vei matkoille pohjoiseen. Hän taltioi maailmaa myös kameralla ja tallensi kuvat tarkasti lukuisiin valokuvakirjoihin. Hän käytti Lapin kuvia maalaustensa aiheina ja eli samalla uudelleen hienoja matkojaan sinne. Erikoisimmat kiviteostensa sävyt Aulis hiersi Lapin kivistä.

Aulis pohti elämänkulkua ja ihmisenä oloa tuotannossaan. ”Maasta olet sinä tullut ja maahan olet sinä menevä”, hän kirjoitti runossaan. Luonnosvihkosta löytyy kuva maasta,jonka päällä on kivenmuotoisia päitä. Nämä ”kivipäät” toistuvat usein hänen teoksissaan, kuten myös vanha, harmaa ja maailmaa nähnyt kelohonkakin.

Olemme saaneet suru-uutisen 6.11. 2023. Aulis kuoli maanantain vastaisena yönä. Hän oli vuodeosastolla muutaman viikon, välillä hyvinkin huonossa kunnossa, mutta silti olimme toiveikkaita toipumisen suhteen. Hänen vuoronsa tuli kuitenkin nyt. Onneksi Aulis ehti nähdä ja tuntea, että hänen elämäntyönsä on turvassa ITE-Aulis-kotimuseossa, ja tätä kokonaistaideteosta vaalitaan suurella rakkaudella. 

Tervetuloa tutustumaan uskomattomaan taide- ja kulttuuriperintöön!