Katse oli vallan välineenä 1600- luvun ranskalaisessa kaupungissa. Yhtälailla valvontakameroiden tehtävä on edustaa valtaa 2000 luvun urbaanissa ympäristössä. Hille Koskelan (2000, 251) mukaan niiden tehtävä on kontrolloida käyttäytymistä, vähentää rikoksia ja pitää kaupunkitila turvallisina. Valvonnan ja valvottuna olemisen ongelma on moninainen. Sen sijaan, että kamerat estäisivät rikoksia, ne tallentavat niitä. Kameralla ei ole myöskään silmiä. Siitä ei voi olla varmuutta, katsooko joku kameran kuvaa vai ei. Toimivan kameran sijainnistakaan ei voi olla varmuutta. Avun pyytäminen jälkikäteen on vaikeaa. Hyvä esimerkki kameroiden tehottomuudesta on äskettäin tapahtunut Suomen Pankin Turun toimiston rahakuljetuksen ryöstö. Kaikesta kamera- ja muusta teknisestä valvonnasta huolimatta tietoa ryöstäjistä ei ole saatu. Nyt poliisi odottaa kansalaisten havaintoja (Plaza 2007).

Kant on kirjoittanut: "Käsitteet ovat tyhjiä ilman havaintoa, ja havainnot sokeita ilman käsitteitä". Mutta se, että kaikki näkeminen on käsitteistä riippuvaista ei välttämättä tarkoita sitä, että se on muuttuvaa tai historiallisesti ehdollista. Kant oli sitä mieltä, että hän oli onnistunut muotoilemaan kaikki ne peruskategoriat, joihin koko inhimillinen tieto rakentuu mihinkään vaihtoehtoihin ei näissä teorioissa vihjata (Birnbaum1997) .

Käsitteellinen kontakti katsojaan syntyy kätketyn referentaalisen aspektin nojalla. Tämä aktuaalinen näkeminen on tietenkin katsojan vallassa (Kuusamo 1990, 246, Williams 1999). Ihminen näkee niin kuin osaa. Goethe on sanonut, että ihminen näkee mitä tietää. Ihmisen näkökuva syntyy kahden silmän yhteisvaikutuksesta, joka poikkeaa voimakkaasti kameran näyttämästä yksisilmäisestä kuvasta. Näemme siis sekä enemmän että vähemmän kuin kuva tarjoaa. Osa konkreettisesta kohteesta jää havaitsematta ja samalla katsoja heijastaa siihen omia kokemuksiaan. Uusien tuntemattomien asioiden näkeminen kuvassa saattaa olla melkein yhtä vaikeaa kuin luonnossa (Saraste 1996, s 170 ).

Perspektiivi vaikuttaa aina kuvaan. Valokuvassa kameran perspektiiviä edustaa ihmisen katse. Burginin mukaan (1982, 187) aikoinaan jo Freud kiinnitti huomiota lasten uteliaisuuteen ja tirkistelynhaluun. Katseen tuottama mielihyvä on mukana sekä aktiivisena että passiivisena. Tirkistely ja itsensä näyttäminen vuorottelevat. Aikuisten maailmassa miehet katsovat ja naiset ovat katseen kohteena. Katsominen ei ole välinpitämätöntä. Katse sisältää katsojan kokemuksen. Valokuvan katsominen merkitsee kuvaajan näkökulman ottamista. Tällöin katsoja voi kokea katsovansa kuvaa aivan kuin olisi itse paikalla. Pornografia hyödyntää katsojan tirkistelynhalua ja narsismia.

Valokuva kuten fetissi on katseen tulosta. Valokuva on jäädyttänyt kohteensa tila-aika jatkumosta. Siitä voi tulla fetissisen palvonnan kohde yhtä lailla kuin esineestä. Freudin mukaan fetissi palvelee poikalapsen tarvetta täydentää naista. Se että kuvaan suhtaudutaan fetissin tavoin, ei tarkoita, että kaikki, kuvat ovat fetissejä. Kuvaan kyllästyminen vähentää sen arvoa fetissin kohteena. Miehen tapa katsoa kuvaa on fetissisempää, kuin naisen. Valokuvan tarjoama mielihyvä on vain illuusiota. Vaikka todellisuus ei ole niin kaunis, valokuvan kauneus on pysyvää. Valokuva erottaa tiedon uskosta, joka on tyypillistä fetissille. Valokuvan fetissinen merkitys yhdistyy kokemuksessa katseen kohteeseen. Kokemus voi olla alemmuutta, ylemmyyttä, syyllisyyttä tai halua ottaa moraalista etäisyyttä. Nämä tekijät näkyvät kuvan rajauksessa, kuvakulmassa ja polttovälissä. Fetistinen suhde kuvaan ei yleensä elä kauan. Edessä on turhautuminen, kun mielihyvä katoaa kuvan kulutuksen myötä. Tuloksena on vieraantuminen. On aika etsiä uusi kuva katseen kohteeksi (Burgin 1982, 190-191)