Toiminta 2013

Kulunut vuosi oli Cantican 27. toimintavuosi. Toimintavuoden keskeisimmät tavoitteet olivat kuoron Baijerin matka kolmine konsertteineen sekä kirkkokonsertti Rajamäellä syyskuussa samalla ohjelmistolla, vappuna esitetty Chydenius-konsertti ja kotimaisten säveltäjien joulumusiikkiin perustuneet joulukonsertit Nurmijärven ja Klaukkalan kirkoissa. Kuoro osallistui myös Selman juonet –näytelmämusiikin levytykseen yhteistyössä Nurmijärven musiikkiopiston kanssa. Baijerin matkalla 13-17.6.2013 kuoro piti kirkkokonsertit Saksassa Schongaun ja Bad Waldseen kaupungeissa sekä Itävallassa Bregenzissä. Konsertit saivat innostuneen vastaanoton ja liikuttivat Itävallan suomalaiset kuulijat kyyneliin. Myös vapun Chydenius-konsertti oli erittäin menestyksekäs ja täytti Ahjolan salin yleisöstä ääriään myöten. Äänenmuodostusta ja ilmaisutaitoa opiskeltiin menestyksekkäästi Marjukka ja Ilmo Riihilahden johdolla 9.11.2013. Kevään kuoroleiri pidettiin 28.4.2013 Lukkarin koululla ja syksyn leiri 27.10.13 Klaukkalan Aitohelmessä. Kuoro osallistui myös pienellä joukolla Art goes kapakka – tapahtumaan Helsingissä. Osa kuorolaisista osallistui pitkänäperjantaina esitettyyn Luukas-passioon Klaukkalan kirkossa, kanttori Jaakko Rättyän hautajaisiin 2.6.13 sekä Jaakko Rättyän muistoksi esitettyyn Mozartin Requiemiin 3.11.13 Klaukkalan kirkossa.

Cantican taiteellisena johtajana toimi Arja Virtanen-Haapasalmi ja varajohtajana Liisa Pirttilehto. Kuoro harjoitteli vuoroviikoin Klaukkalan kirkossa sekä Nurmijärven kirkonkylässä Lukkarin koululla. Yhteisten kuoroharjoitusten lisäksi jokainen stemma piti omia harjoituksia pitkin vuotta.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimi v. 2013 Liisa Saarinen, sihteerinä Varpu Jokinen ja rahastonhoitajana Tero Joki. Muut hallituksen jäsenet olivat Arto Virtanen, Matti Aaltio ja Eeva Rikkilä-Kettunen. Toiminnantarkastajina toimivat Tapsa Jäntti ja Paula Salmikangas. Musiikkilautakuntaan kuuluivat v.2013 taiteellisen johtajan lisäksi äänialojensa edustajat Juhani Inkiläinen, Tapsa Jäntti, Liisa Pirttilehto ja Satu Ylä-Outinen. Hallitus kokoontui 8 kertaa ja musiikkilautakunta kokoontui 2 kertaa. Jäsenmäärä vuoden lopussa oli 25.

Yhdistystä ovat avustaneet Nurmijärven kunta, Nurmijärven seurakunta sekä Nurmijärven Opisto. Cantica-kuoro kiittää tuesta.. Kuorolle hankittiin omat nuottikansiot sekä kuorolaisten omalla kustannuksella nuottitelineitä.

Esiintymiset

Cantica esiintyi vuonna 2013 16 kertaa:

Jumalanpalvelusavustus 24.3. Rajamäen kirkossa

  • Aleksis Kiven patsaan lakitustapahtuma 30.4. Nurmijärvellä

  • Chydenius-konsertti Ahjolassa Nurmijärvellä 30.4.

  • Nurmijärven seurakunnan Lampi laulaa – tapahtuma 24.5.

  • Kanttori Jaakko Rättyän hautajaiset 2.6.

  • Kirkkokonsertti Schongaun kirkossa, Saksassa 13.6.

  • Kirkkokonsertti Bad Waldseen kirkossa, Saksassa 15.6

  • Kirkkokonsertti Bregenzin kirkossa, Itävallassa 16.6

  • Art goes kapakka – suurkuoro Senaatintorilla Helsingissä 15.8

  • Kirkkokonsertti Rajamäen kirkossa 5.9.

  • Nenäpäivän konserttiin osallistuminen Klaukkalan kirkossa 2.11

  • Jumalanpalvelusavustus 8.12 Rajamäen kirkossa

  • Joulukonsertti Nurmijärven kirkossa 13.12

  • Joulukonsertti Klaukkalan kirkossa 13.12

  • Kauneimmat joululaulut Nurmijärven kirkossa 15.12

  • Klaukkalan kirjaston joulukalenteri 20.1

Muu toiminta

9.4. Selman juonet – näytelmämusiikin nauhoitus yhteistyössä Nurmijärven musiikkiopiston sekä säveltäjä Panu Aaltion kanssa

14.3 Kevätkokous Lukkarin koulu

9.11 Äänenmuodostusopetus Marjukka ja Ilmo Riihilahden johdolla

21.11 Syyskokous Klaukkalan kirkko