Artikkelit ja tutkimukset │ Articles and research reports
Modernin yhteiskunnan kriisi ja uudet sosiaaliset liikkeet - länsiberliiniläisestä luontaistuotekaupasta. Maa- ja metsätalousministeriön elintarviketutkimusprojekti 4.5.1.6/1. Maa- metsätalousministeriö, Helsinki 1988.
Kaikki yrittävät? Pienyrittäjien lukumäärästä ja asemasta Suomessa 1980-luvulla. Moniste, 1989.
SAK:n läänin neuvottelukunnat muuttuvassa yhteiskunnassa. Selvitys läänin neuvottelukuntien toiminnasta vuosina 1979-1989. Moniste, 1991.
Länsieurooppalaisista työllisyysjärjestelmistä. Teoksessa: Kosonen Pekka (toim.) (1992): Euroopan integraatio, työmarkkinat ja hyvinvointivaltio. Gaudeamus, Helsinki.
Kansainvälisyys - haaste sosiologialle? Eli kolme teesiä yhteiskuntakäsitteestä. Teoksessa: Kosonen Pekka (toim.) (1993): Näkökulmia Eurooppaan ja integraatioon. Helsingin yliopiston oikeussosiologian julkaisuja No 7. Yliopistopaino, Helsinki.
Eurooppalaiseen yhteiskuntaan? Työmarkkinoiden integraatio. Lisensiaatintyö Helsingin yliopiston sosiologian laitokselle. Helsingin yliopisto, 1994 (moniste).
Työmarkkinajärjestelmien muotoutuminen Länsi-Euroopassa. Työpoliittinen aikakauskirja 38(1995):1, s. 15-26.
Towards a European Industrial Relations System? The Point of View of Equality. Teoksessa: Mayes G. David (ed.) (1995): The evolution of rules for a single European market. Proceedings from COST A7 workshop in Exeter, UK 8 to 11 September 1994. Part III. COST A7, social sciences. European Commission, Directorate-General Science, Research and Development, Brussels.
Korporatistinen regionalismi “alueiden Euroopan” osana? Työpoliittinen aikakauskirja 38(1995):4, s. 29-42.
EU Social Policy: From Equality of Outcome to Equality of Opportunity. Teoksessa: Alestalo, Matti & Kosonen, Pekka (toim.) (1996): Welfare Systems and European Integration, s. 297-321. Proceedings from COST A7 Workshop in Tampere, Finland August 24-27, 1995. Series A:28, 1996. Department of Sociology and Social Psychology, University of Tampere, Tampere.
Miten analysoida talouden ja yhteiskunnan rakennemuutosta? Teoksessa: Niemelä Heikki & Saari Juho & Salminen Kari (toim.) (1996): Sosiaalipolitiikan teoreettisia lähtökohtia. Sosiaalitaloudellinen näkökulma, s. 95-129. Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 18. Kansaneläkelaitos, Helsinki.
Labour Market Regulation and Industrial Relations in Three Nordic Countries. Literature Survey on the Future of Work for the European Commission (DG V). Working paper 20 May 1997, moniste.
Petri Virtanen & Pertti Koistinen & Ari Nieminen: Technological and Economic Issues and Work Organisation in Three Nordic Countries. Literature Survey on the Future of Work. Consultant work for the European Commission (DG V). Working Paper 9 June 1997, moniste.
Pertti Koistinen & Ari Nieminen: Literature Survey on the Future of Work Consultant Work for the European Commission (DG V) the Future of Work — Social and Societal Issues. Manuscript 27th June 1997, moniste.
Kasvio, Antti & Nieminen, Ari (1998): Globalisaatio, työpaikkakilpailu ja Suomi — uuteen kansalliseen strategiaan? Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus. Työraportti 4/1998. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, julkaisu 168, Tampere.
Globaalista työpaikkakilpailusta puuttuu pelinsäännöt. Euroopparaportti 1998/4. Työelämän muutokset, s. 20-23. Tilastokeskus, Helsinki.
Kasvio, Antti & Nieminen, Ari (1999): Kilpailu työstä. Tutkimus globalisaatiosta, maailmanlaajuisesta työpaikkakilpailusta ja Suomen mahdollisuuksista. Tampere University Press, Tampere.
Kasvio, Antti & Nieminen, Ari (1999): Suomalainen työ maailmanlaajuisessa kilpailussa. IV luku teoksessa: Väyrynen, Raimo ym. (1999): Suomi avoimessa maailmassa. Globalisaatio ja sen vaikutukset, s. 111-149. Sitra 223. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, Helsinki.
Kohti sosiaalista yhteisöyrittäjyyttä. Sosiaalinen yritys alueellisessa verkostossa, s. 9-16. SOSVOIMA Julkaisu 2. SOSVOIMA-kehittämiskumppanuus 2007.
Dynamics of European Integration — What about Regional Level? Teoksessa: Langer, Josef (ed.) (2007): Euroregions – The Alps-Adriatic Context, s. 29-45. Peter Lang, Frankfurt am Main, Berlin, Bern, Bruxelles, New York, Oxford, Wien.
Globalisaatio-osaaminen. Teoksessa: Kallioinen, Outi (toim.) (2007): Osaamispohjainen opetussuunnitelma Laureassa, s. 100-110. Laurea-ammattikorkeakoulun julkaisusarja B, 22. Laurea-ammattikorkeakoulu, Vantaa.
Kohti sosiaalista yhteisöyrittäjyyttä. Sosiaalinen yritys alueellisessa verkostossa. Teoksessa: Markkanen, Seija & Kohonen, Sanna-Maija & Nieminen, Ari (2007): Ohjatusti työhön – oppiminen, motivointi ja sosiaalinen yrittäjyys, s. 174-238. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B raportteja 34. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki.
Hokkanen, Joni & Kettunen, Aija & Nieminen, Ari: Esiselvitys sosiaalista työllistämistä tukevasta hautomotoiminnasta Uudellamaalla. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja D työpapereita 46. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki.
Explaining EU-integration – Structural Determinism Versus Open Future. Langer, Josef (ed.) (2008): Forces Shaping the EU. Social Science Approaches to Understanding the European Union, s. 25-45. Peter Lang, Frankfurt am Main, Berlin, Bern, Bruxelles, New York, Oxford, Wien.
Exclusion from Wage Work and Regulation of Capitalism. China-USA Business Review 2011, 10 (9), 816-832.
Osia teoksessa: Karjalainen, Jarno (toim.) (2011): Askelia kohti työelämää. ASKEL-hankkeen kokemukset ja toimenpide-ehdotukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
Kostilainen Harri & Ari Nieminen (2012): Työllisyysjärjestelmien inklusiivisuus -- Tanskan ja Suomen vertailua. Teoksessa: Työelämän tutkimuspäivät 2011. Suomalainen työelämä eurooppalaisessa vertailussa, s. 141-157. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Työelämän tutkimuskeskus, Tampere.
Kokemustiedon määritelmä ja muodot – kohti uutta kokemuksen politiikkaa? Teoksessa Nieminen, Ari; Tarkiainen, Ari & Vuorio, Elina (toim.) (2014): Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, s. 14-30.
Etelä-Kymenlaakson päihdejärjestelmä – kokemuksia ja palveluja. Teoksessa Nieminen, Ari; Tarkiainen, Ari & Vuorio, Elina (toim.) (2014): Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 177. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, s. 113-147.
Diakonia-ammattikorkeakoulun osahankkeen loppuraportti osana koko SOHVI-hankkeen loppuraporttia. Teoksessa: Sahonen, Pia & Vuorio, Elina (toim.) (2014): Kokemuksia hyvinvoinnista – SOHVI-hankkeen loppuraportti. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 178. Turku: Turun ammattikorkeakoulu, s. 15-17, 46-49, 64-66, 78-80.
Kokemustiedon mahdollisuuden politiikan ja palvelujen järjestelmissä. Teoksessa: Zechner, Minna (toim.) (2014): Hyvinvointitieto, kokemuksellista, hallinnollista ja päätöksentekoa tukevaa? Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A. Tutkimuksia 15. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu, s. 32-58.
Alavaikko, Mika & Nieminen, Ari (2015): Kokemustietoa paikallisista palveluista. Teoksessa: Gothóni, Raili; Hyväri, Susanna; Kolkka, Marjo & Vuokila-Oikkonen, Päivi (toim.) (2015): Osallisuutta, oppimista ja arviointia. Diakonia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan vuosikirja 2015. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Tutkimus ja hankeprosessin palaset, dynamiikka ja katkokset. Teoksessa: Kylmäkoski, Merja & Lindeman, Ari (toim.) (2015): From Intercultural Encounters to Interprofessional Development. A part of national project Creating a strong R&D profile for Master's degree programmes. Kymenlaakson ammattikorkkeakoulun julkaisuja. Sarja A. Nro 69. Kouvola: Kymenlaakson ammattikorkkeakoulu, s. 75-80.
Laajennettu ruumis - finanssipääoman tapaus. Teoksessa: Parvinainen, Jaana, Kinnunnen, Taina & Kortelainen Ilmari (toim.) (2016): Ruumiillisuus ja työelämä. Työruumis jälkiteollisessa taloudessa. Tampere: Vastapaino, s. 96-112.
Kaartinen, Minna, Katisko, Marja & Nieminen, Ari: Sosiaalityö maailmanyhteiskunnassa - uudenlaiseen asiantuntijuuteen. Teoksessa: Juvonen, Tarja, Lindh, Jari, Pohjola, Anneli & Romakkaniemi, Marjo (toim.) (2018): Sosiaalityön muuttuva asiantuntijuus. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2018. EU: Unipress, s. 88-103.
Nieminen, A., Vesterinen, O., & Digernes, M. (2022). Tools for wellbeing and dignity - Curriculum for multi-professional cooperation in nursing, social work and microbiology . (Diak Publications 2). Diaconia University of Applied Sciences. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-406-0
Nieminen, A., & Suikkala, A. (eds.). (2022). Tools for Wellbeing and Dignity II – Developing multi-professional collaboration competence among the disciplines of nursing, social work and microbiology. (Diak Publications 3). Diaconia University of Applies Sciences. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-408-4
Kostilainen, H., & Nieminen, A. (2023). Yhteiskunnallinen yritys. (Diak Työelämä 31). Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-420-6
Nieminen, A. (toim.). (2023). Yritysten muutoskyvykkyys – kohti sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. (Diak Puheenvuoro 47). Diakonia-ammattikorkeakoulu.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-433-6
Artikkelit:
Jari Karjalainen, Harri Kostilainen, Ari Nieminen ja Elina Pöllänen Yhteiskunnallisen yritystoiminnan ylemmän AMK-koulutuksen kehittäminen ammattikorkeakoulujen yhteistyönä
ja
Yksilön oppimisesta yhteiskunnan muutokseen – yhteiskunnallisen yrittäjyyden mahdollisuudet
Teoksessa: Helminen, J., & Valtonen, M. (toim.). (2024). Diak Master School - Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2023. (Diak Vuosikirja - Diak Yearbook 3). Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-436-7
Linda Lundgaard Andersen, Bernard Enjolras, Ari Nieminen & Johan Vamstad (eds.). (2026). The Collaborative Turn in the Nordic Welfare States.
Critical Perspectives on Co-production in Policies, Civil Society, and Institutional Changes. Palgrave, Macmillan. https://link.springer.com/book/10.1007/978-3-032-08001-1
Kirja-arvostelut ja pienemmät artikkelit │Book reviews and short articles
Kukonpojat ja riikinkukot - kaksi kirjaa kulttuurista. Hälläpyörä 2/1988.
Kapitalismin muutos ja "radikaalin reformismin" mahdollisuudet. Tiede & Edistys 16(1991):1, s. 70-73.
Työelämän rakennemuutos Saksassa. Työpoliittinen aikakauskirja (1993):3, s. 46-49. Työministeriö, Helsinki 1993.
Büch, Rolf & Nieminen, Ari (1995): Mihin maailma on matkalla? Tiede & Edistys 20(1995):4, s. 369-374.
Changing Industrial Relations in Europe. Ed. by Anthony Ferner and Richard Hyman. Acta Sociologica 42(1999):2, s. 170-172.
Nieminen, Ari & Telaranta, Teija (2000): EU:n laajuista palkkaratkaisua ei ole näkyvissä. Emu vahvistaa kansallista työmarkkinapolitiikkaa. Turun Sanomat 5. 3. 2000.
Laajeneva Euroopan Unioni Tapio Raunio & Teija Tiilikainen (toim.): Euroopan rajat. Laajentuva Euroopan unioni. Gaudeamus, Helsinki. Sosiologia 40(2003):4, s. 353-355.
Uusi talous -- uusi työntekijä? Kehittäjä 2/2006, s. 2. 14-15.
Kohti sosiaalista yhteisöyrittäjyyttä – sosiaalinen yritys alueellisessa verkostossa. Kehittäjä 1/2007, s. 14-15.
Markkanen, Seija & Nieminen, Ari (2007): Transnational Cooperation Evaluated. Self-Evaluation through Survey. T.I.S.E. Towards an International Social Enterprise. An EQUAL Project Network with Partners from The Netherlands, Germany, Finland, Italy, Poland. (Final common report.) Neudietendorf: Parisat gGmbH, s. 24-31.
Virtanen, Anne & Nieminen, Ari (2008): Yhteiskuntavastuun merkityksestä pitää käydä keskustelua. Kehittäjä 1/2008, s. 12-13.
Kilpailuvaltio ja hyvinvointipolitiikka (kirja-arvio). Janus 1/2018, s. 90-92.
Poliittisen talouden näkökulma sosiaalipolitiikkaan -- kohti uutta politiikkamallia? (kirja-arvio) Janus 2/2020, s. 212-214.
Julkaisemattomat konferenssipaperit yms. / Unpublished conference papers and so on
Societal Preconditions for a European Industrial Relations System. The Point of View of Equality. International Industrial Relations Associations IIRA 4th European Regional Congress. Helsinki, Finland, August 23-26, 1994.
Globalization, the Theory of Civilization and Regulation of Labour Market — some Theoretical Considerations.Paper prepared for 19th Conference of the International Working Party on Labour Market Segmentation 15 - 19 July 1997 Porto, Portugal
Finland in Global Job Competition — Towards a New Configuration of Industrial Relations and Welfare State? A Communication Paper for the IIRA 11th World Congress, 22-26 September 1998 Bologna, Italy.
Local Bargaining — Practices and Perspectives in Finland. Paper prepared for the seminar The New forms of Local Partnership and Responsibility — the Nordic View. Slovakia, Pribylina, Hotel Permon Podbanské 17th and 18th March 1999.
A Multi‑Level System of the EU's Industrial Relations: Dynamics and Social Meaning. A Paper Prepared for the European Sociological Association's Fifth Conference, August 28 ‑ September 1, 2001 at the University of Helsinki, Finland.
EU Integration as Modernization: Dynamics and Social Meaning. A Paper Prepared for the European Sociological Association's Fifth Conference, August 28 ‑ September 1, 2001 at the University of Helsinki, Finland.
Globalization and Regional Level of Politico-economic Regulation — The “Kuuma” Case in Helsinki Metropolitan Area. A paper to be presented at the founding meeting of the ESA Political Economy Research Network, European Sociological Association 7th Conference 9th-12th September 2005, Torun, Poland.
Critique of Competitiveness Theoretical Points of Departure A Paper for the IREC 2006 Workshop Conceptualisation and Research of Employment Relations: IR and HRM Approach Ljubljana, Slovenia 31st August – 2nd September, 2006
Social Work in World-Society – Practice, Education and Politics A Paper presented at XIII European Social Work Symposium, Hyvinkää, Finland, May 4th-7th, 2008
Perception as a method of learning to observe and think A Presentation for XIII European Social Work Symposium, Hyvinkää, Finland, May 4th-7th, 2008
Exclusion from Wage Work and Regulation of Capitalism
A Paper for Industrial Relations in Europe Conference (IREC) 2010
Fafo, Oslo, Norway 8th – 10th September 2010
Kostilainen, Harri & Nieminen, Ari: Inclusiveness of Employment Systems – Finland and Denmark Compared. A paper for the 9th Annual ESPAnet Conference 2011, Sustainability and Transformation of European Social Policy. Stream 6 Labour Market Policy, Activation,
and Beyond. Valencia, Spain 8-10th September 2011.
From Fictive Capital to Fictive Work -– Interactions Among Financial Capital, Work and Consumption A Paper for International Working Party on Labour Market Segmentation 34th Annual Conference “Austerity without End? European Employment in the Crisis” 12th – 14th September 2013, Dublin.
Artikkelit KV-Metro – Metropolialueen kansainvälistyvä liiketoiminta, monikulttuurinen työelämä ja ammattikorkeakoulujen vastavuoroiset TKI-vaihdot -- hankkeen WWW-julkaisussa 2015 joulukuussa:
Kanadalaiset tekevät sen toisin eli näkökulma toisesta paikasta
Tuttuuden ja erilaisuuden näkökulmat monikulttuuriseen työelämään
Suomi maailmanyhteiskunnan työmarkkinoilla — toivon merkitys
Videot (tuottaja) │ Videos (producer)
Inklusiivinen sosiaalinen kuntoutus / SOSKU
Blogit │ Blogs
Several writings on DVINE project´s blog 19.11.2019-27.2.2023 https://dvine.diak.fi/category/blog/
Diakonia-ammattikorkeakoulun Dialogi-verkkojulkaisussa:
Marja Katisko, Ari Nieminen & Terhi Laine: Työ ja vuorovaikutus monitoimitilassa 24.10.2018 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018121050285
Ari Nieminen, Katja Päällysaho, Arja Suikkala & Lauri Uljas: Ihmisten kunnioituksen edistäminen sosiaali- ja terveysalalla 15.2.2021 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202101222366
Ari Nieminen, Eija Noppari & Sari Ilvonen: Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumisopinnoilla kohti oman ammatillisuuden vahvistumista 4.3.2022 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022022120032
Ari Nieminen & Ulla Niittyinperä: Deafness and dignity in Nepal and Vietnam 8.4.2022 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022022120051
Ari Nieminen & Niko Nummela: Lystikkäästi luonnontieteistä 24.8.2022 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022061346075
Harri Kostilainen & Ari Nieminen: Tutkimukselle yhteiskunnallisista yrityksistä on tarvetta 1.6.2023 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236142
Ari Nieminen & Niko Nummela: Innostunut ja utelias oppiminen 18.8.2023 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023073192580
Mikrokursseilla parempaan työelämään? 24.8.2024 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023073192583
Avoin yhteiskunnallinen yritystoiminta tukee hyvinvointia 20.2.2025 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501092038
Kuukausittaiset blogit 4.10.2024 alkaen │ Monthly blogs starting from 4th October 2024 https://arinkirjoitukset.blogspot.com/