Rotu, sukupuoli quarterhevonen, ori
Syntymäaika 10.4.2019
Säkäkorkeus, väri 155 cm, punaruunikko
Painotus all around
Kasvattaja Sartza VRL-11260
Omistaja Sartza VRL-11260
Rekisterinumero VH24-014-0083
Ruby lähti vieroituksen jälkeen maailmalle, mutta palasi kasvattajan luo vuosia myöhemmin laihana ja sulkeutuneena. Mitä sille oli ikinä tapahtunutkaan, sitä ei saatu selville. Meille se tuli naiselta, joka oli saanut sen ilmaiseksi miehensä tuttavalta, jotka taas olivat hankkineet sen huutokaupasta. Paperit olivat ihme kyllä tallella, ja nainen selvitti oriin kasvattajan ja otti yhteyttä, otammeko sen takaisin. Ei tarvinnut kauaa miettiä.
Kuljetusvaunusta tuli ulos vaisu hevonen, joka katseli apaattisena ympärilleen. Karsinaan päästyään se vain söi ja pysytteli omissa oloissaan. Alkoi kuntoutus ja luottamuksen uudelleenrakennus, ja sen jälkeen aloitettiin ratsukoulutus alusta. Hitaasti Rubysta kuoriutui esiin sen todellinen luonne: seurallinen ja yritteliäs kirkassilmä.
******
Surullisen menneisyytensä takia Ruby on koko tilan väelle hyvin, hyvin rakas. Uusien tuttavuuksien kanssa se saattaa olla hieman ujo, mutta uteliaisuus ja lempeys vievät nopeasti voiton.
Hoitotoimenpiteissä Ruby arvostaa rauhallisuutta ja varmuutta. Häslääminen ja nopeat liikkeet saavat sen huolestumaan ja vetäytymään kuoreensa.
i. Crimson Ruby
qh, 157 cm, prn
e. Furious Wind
qh, 154 cm, rnhkko
ii. Lord Gemstone qh, 156 cm, prn
ie. Deep Crimson qh, 155 cm, prt
ei. Jet Storm Yet qh, 155 cm, m
ee. Rather Spitfire qh, 156 cm, rnhkko
WRJ Cup
30.11.2024 - Deadwood Rangers - halter - 6/45
WRJ
27.11.2024 - Wednesday Ranch - ranch trail - 1/33
01.12.2024 - Wednesday Ranch - western trail - 6/36
12.12.2024 - Wednesday Ranch - western trail - 5/31
15.12.2024 - Wednesday Ranch - ranch trail - 4/27
16.12.2024 - Wednesday Ranch - western trail - 5/31
Virtuaalihevonen. | Tekstit VRL-11260 ellei toisin mainita | Kuvat DancesWithPonies