Kimmo Huosionmaa
https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/
Tänään taas oli MTV3:lla sellainen juttu, missä vanhemmat antavat kaikkensa lapsensa eteen. Kun tätä kirjoitusta lukee oikein tarkasti, niin silloin kyllä itku tulee silmään, kun ajattelen miltä näistä vanhemmista tuntuu. Tässä kirjoituksessa on sellainen aspekti, mikä varmasti sitten kuitenkin panee meistä jokaisen miettimään sitä, että julkisuudessa vain tällaiset äärimmäisen vaikeasti vammaiset henkilöt saavat huomiota? Näissä teksteissä yleensä kerrotaan, kuinka esimerkiksi juuri tällainen vakavasti vammautunut ihminen kamppailee arkisten askareiden kanssa, ja kuinka sitten heidän vanhempansa tekevät mittaamattomia uhrauksia lapsensa takia.
Koskaan ei sitten kuvata esimerkiksi ADHD-potilaan tai muun vastaavan henkilön selviytymistä sellaisesta mukavasta asiasta kuin esimerkiksi oppitunnista, kun kaikkialla on asioita, jotka kiinnittävät tuollaisen keskittymishäiriöstä kärsivän ihmisen huomion. Samoin tietenkin on todella upeaa, kun maassamme on toimiva psykiatrinen hoito.
Mutta tietenkin psykiatrinen hoito saattaa tietenkin vaikuttaa negatiivisesti noiden ihmisten myöhempiin vaiheisiin elämässä. Tässä sitten tarkoitan sitä, että miten esimerkiksi psykiatrinen hoito vaikuttaa siihen, kuinka heidän on vaikeaa löytää paikkaa elämässä. Tuollainen ADHD tai Tourette-nuori on todella asiansa kanssa vähän yksin. Miten ihminen voi olla samaan aikaan täysin terve ja kyetä toimimaan itsenäisesti yhteiskunnassa, kun hän ei kuitenkaan voi esimerkiksi käydä palkkatyössä?
Tai kun puhutaan näistä suurista kamppailuista, joita tietenkin on kiinnostavaa seurata, niin niissä sitten on yleensä sellainen asia jäänyt huomiotta, kuin että niissä ei juurikaan seurata tilanteita lapsen kannalta, vaan kaikki huomio menee sitten tietenkin vanhempien huomioimiseen. Ja jostain syystä sitten voidaan kysellä sellaistakin asiaa, että onko tuollainen ADHD-nuoren tai miksei myös aikuisen kohtaaminen jotenkin vähemmän seksikästä kuin letkuihin laitetun vanhuksen hoitaminen?
Vanhukset ovat tietenkin sellaisia ihmisiä, joiden hoitoon tulee panostaa. Sitä en tietenkään kiellä, ja vanhusten hoitaminen on tietenkin todella hienoa työtä. Mutta samalla pitäisi hiukan keskustella siitä, että myös lapset sekä nuoret ja samalla myös aikuiset tarvitsevat joskus myös hoitoa tai aikaa.
Kun puhutaan esimerkiksi ADHD-nuorten tai aikuisten kohtaamisesta kouluissa sekä työpaikoilla, niin silloin tietenkin ensimmäiseksi muistuu sitten mieleeni sellainen asia, että ainakin ennen oli hyvin tavallista, että koko ADHD-diagnoosia pidettiin tuolloin lähinnä kurinpitoa koskevana asiana. Tuolloin ennen aikaan uskottiin siihen, että vain kova kuri ja kovan luokan laitoshoito olivat lääkkeitä joilla saatiin aikaan tulosta. noihin neurologisiin häiriöihin, jotka sitten ilmenevät lähinnä huomiota herättävänä käytöksenä.
Ja tietenkin esimerkiksi Tourette sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö on sitten varmasti hoidettavissa lääkkeillä, mutta tietenkään noita lääkkeitä, joista kuitenkin saattaa hyvinkin olla väärin otettuna enemmän haittaa kuin hyötyä. Eli tässä sitten taas aloin kirjoittamaan lääkehoidosta, vaikka piti vähän muusta kirjoittaa. Kun puhutaan siitä että vammaiset ja vanhukset tarvitsevat tukea, niin tietenkin maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea elämäänsä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti esimerkiksi kyvyttömiä ottamaan kontaktia toiseen ihmiseen, tai ihmisiä joiden ainoa sairaus on siinä, että he eivät kykene istumaan kymmentä minuuttia paikallaan. Hekin tarvitsevat jotain, mutta ainoa ongelma on siinä, että he eivät ole ikään kuin tarpeeksi vammaisia. Ja siksi näiden ihmisten elämästä ei kovin suuria dokumentteja tehdä.
He ovat oikeasti aivan normaalilla älykkyysosamäärällä varustettuja, ja suurin osa sitten vielä hyvin herkkiä ihmisiä, joita on mukava loukata. Ja tottakai sitten on myös aina hyvä kertoa ihmisille kuinka vaikeaa on sellaisen ihmisen mennä armeijaan, jossa kouluttajaa on toteltava aina ja iankaikkisesti aamen. Mutta muuten heitä ei sitten tarvitse mitenkään huomioida, eikä heidän sosiaalisia taitojaan varmaan kovin paljoa kehitä sellainen ympäristö, missä ei ollenkaan ole yhtään ihmistä, jonka kanssa voisi niitä paljon puhuttuja sosiaalisia taitoja harjoitella. Eli missään varastossa työajan jälkeen tapahtuva yksin tehtävä siivoustyö ei varmasti niitä kommunikaatiotaitoja kehitä, vaikka pomo välillä jättää lapun pöydälle tai lähettää tuolle työntekijälleen tekstiviestin siitä, että tämä voisi sitten tyhjentää roskiksen vähän tarkemmin.
Ja kun työelämän tai talouselämän kanta jokaiseen sairauteen on sellainen, että yhtiöiden ainoa tehtävä on tuoda voittoa omille osakkeenomistajilleen, niin sitten tietenkin jokainen jolla on ongelmia pitää poistaa työelämästä. Ehkä juuri tämän takia on joidenkin “headhunterien” mielestä parempi että CV:ssä ei ole aukkoja, koska se tarkoittaa sitä, että tuollainen ihminen on voinut kokea potkut sekä saada hiukan vertailla kokemuksiaan työelämästä muiden vastaavaa kokeneiden ihmisten kanssa.
Ehkä potkujen takaa sitten löytyisi useammallakin samoja valittajia. Kun ihminen joka on ollut pitkään työelämässä jää työttömäksi on tilanne todella hyvin ikävä. Hänen kaikki kaverinsa muuttuvat paremmin palkatuiksi ihmisiksi, ja tietenkin esimerkiksi työasioista ei enää sitten puhuta tuon henkilön kuullen. Se saattaa sitten aiheuttaa pitkäaikaisten ihmissuhteiden katkeamista.
Mieleeni muuten tulee muuten välillä tilanne, että kun ihminen joutuu masennuksen valtaan, niin välittömästi hänet lähetetään sairaslomalle. Kotona sitten on hyvä jäädä yksin pohtimaan asioita, ja tietenkin siellä voi omat voimat loppua, kun sitten ei ole jäljellä yhtään ihmissuhdetta. Ja kun ihminen on yksin kaikkien ongelmien kanssa, niin silloin hän varmasti sitten kohtaa tilanteen, missä kaikki ongelmat kasaantuvat hänen päälleen. Tietenkin kaikki asiat ovat hyvin yksilöllisiä, mutta itse kyllä varmaan kokisin tämän asian hieman lievempänä, jos ympärillä on muitakin ihmisiä.
Tietenkin kaikissa työttömien työpajoissa on sellainen ongelma, että juuri kun ihminen tutustuu muihin, niin sitten hän voi saada töitä hetken päästä. Joten tuolloin työttömyys tuo epäjatkuvuuskohdan jokaisen tällaiseen toimintaan osallistuvan elämään. Mutta niin tuovat myös sairaalat ja muut vastaavat paikat. Vaikka psykiatri jollain osastolla saattaa sanoa jotain, niin niissäkin ihmiset vaihtuvat. Aina silloin tällöin tulee uusia potilaita, mutta sitten tulee eteen tilanne, missä joku kävelee ovesta ulos eikä koskaan enää palaa.
Samoin työttömien saleilla on hiukan ikävä maine, koska siellä sitten tulee aina eteen sellainen tilanne, että siinä jotenkin vain leimataan ihminen sellaiseksi, että häntä ei enää kannata ottaa töihin. Ja työsaleissa on sitten sellainen asia joskus tullut eteen, että varsinkin jos kyseessä on sellainen paikka, minkä työttömät ovat itse perustaneet, niin tuon ryhmän keskushahmoille tullaan mielellään tarjoamaan töitä. Mutta muut sitten pudotetaan pois tuosta joukosta. Eli tällainen saarna tällä kertaa oli edessä.
Ja tässä Eppu Normaalin kappale "Lajinsa viimeinen" https://www.youtube.com/watch?v=ybW2Ssn0Jtk