Usein kysytyt kysymykset

Miten voin liittyä partioon?

Ohjeet partioon ja lippukuntaamme liittymiseksi löydät täältä

Mitä partiossa tehdään?

8-14-vuotiaat lippukuntalaisemme kuuluvat ryhmään, joka kokoontuu kerran viikossa. Kokouksissa opitaan partiotaitoja, saadaan uusia kavereita, leikitään ja pidetään hauskaa. Ohjelma on räätälöity kunkin ikäkauden mukaiseksi. Viikottaisen toiminnan lisäksi ryhmät tekevät yleensä kaksi viikonloppuretkeä vuodessa, yhden keväällä ja yhden syksyllä. Usein viikonloppuretki tehdään lippukuntamme kämpälle, mutta toisinaan ryhmät haluavat mennä telttailemaan. Innokkaimmat ryhmät saattavat tehdä kaksikin viikonloppuretkeä puolessa vuodessa.

Ryhmien toiminnan lisäksi partiossa on paljon myös isompia tapahtumia. Partiotaitokilpailuja ovat esimerkiksi syksyisin järjestettävät Pinkki (sudenpennuille) ja Espoon Punanen (seikkailijoille ja sitä vanhemmille). Vuoden tärkein ja paras tapahtuma on kesäleiri. Muita lippukunnan yhteisiä tapahtumia ovat muun muassa talviretki, Tarkkailijat-retki ja Riihitys.

Yli 15-vuotiailla on omaa johtajaohjelmaa ja moni yli 15-vuotias johtaa jotakin nuorempien partiolaisten ryhmää. Johtajien partiotoiminnasta voit lukea tarkemmin täältä.

Lippukuntamme perinteisistä tapahtumista voit lukea tarkemmin täältä. Tulevien tapahtumien aikataulun löydät tapahtumakalenterista, jossa ei kuitenkaan ole ryhmien tapahtumia.

Mikä on Vaaran Vaeltajat ja millä alueella toimitte?

Vaaran Vaeltajat on vuonna 1957 perustettu partiolippukunta, jäseniä meillä on noin 250 eli olemme yksi pääkaupunkiseudun viidestä suurimmasta lippukunnasta. Lippukuntamme Vaaran Vaeltajat toimii Espoossa, Leppävaaran ja Lintuvaaran alueella. Mukaan toimintaan voi toki tulla muualtakin, lippukuntalaisiamme asuu Leppävaaran ja Lintuvaaran lisäksi mm. Perkkaalla, Laajalahdessa, Laaksolahdessa, Otaniemessä, Niipperissä, Helsingissä, Vantaalla ja Turussa.

Viikottainen toimintamme tapahtuu koloilla, jotka sijaitsevat Vallikalliossa ja Leppävaarassa. Kämppämme Vavakka sijaitsee Espoon Siikajärvellä.

Lue lisää lippukunnastamme!

Minkä ikäisenä partioon voi liittyä?

Partio aloitetaan yleensä 8-vuotiaana, mutta yläikärajaa liittymiselle ei ole, vaan toimintaan pääsevät mukaan kaikenikäiset. Viikottaista ryhmätoimintaa järjestetään 14-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen siirrytään yleensä itse johtamaan ryhmää.

Kuinka paljon partio maksaa?

Partio on useimpiin muihin harrastuksiin verrattuna varsin edullinen. Vaaran Vaeltajien jäsenmaksu (sisältää sekä Suomen Partiolaisten, partiopiirin että lippukunnan jäsenmaksun) on alle 15-vuotiaille noin 85 euroa ja yli 15-vuotiaille noin 60 euroa. Jäsenmaksut eivät sisällä tapahtumien osallistumismaksuja. Lue tarkemmin jäsenmaksuista täältä.

Ryhmien ja lippukunnan viikonlopputapahtumien osallistumismaksu on yleensä 15-25 euroa. Kesäleirin hinta on yleensä ollut sudenpennuille noin 50-100 euroa ja sitä vanhemmille noin 80-130 euroa. Lisäksi retkeilyvarusteita (mm. makuupussi ja rinkka) tarvitsee jonkin verran.

Miten lasten vanhemmat voivat osallistua toimintaan?

Helpoin tapa tukea lippukunnan toimintaa on liittyä lippukunnan tukiyhdistykseen VaVa Tukeen tai Vaaran Vaeltajien kannatusjäseneksi.

Järjestämme myös monia tapahtumia, joihin myös vanhemmat voivat osallistua kuten keväänpäätös ja syksyn avaustapahtuma. Useimmilla kesäleireillä on vierailupäivä, jolloin vanhemmatkin pääsevät tutustumaan partioon. Myös moniin pesteihin tarvitaan vanhempia. Toisinaan esimerkiksi sudenpentulaumojen johtajista on pulaa. Ota rohkeasti yhteyttä, jos toiminta kiinnostaa!

Mitä ovat sudenpennut, seikkailijat jne.?

Nykyisessä partio-ohjelmassa partiolaiset jaetaan viiteen ikäkauteen, joita ovat sudenpennut (7-9-vuotiaat), seikkailijat (10-12-vuotiaat), tarpojat (12-15-vuotiaat), samoajat (15-17-vuotiaat) ja vaeltajat (18-22-vuotiaat). Yli 23-vuotiaat ovat "tukevia aikuisia". Ikäkausien ikärajat ovat suuntaa-antavia.

Mistä saan lisää tietoa partiosta?

Näille sivuille on koottu suuri määrä tietoa partiosta ja lippukunnastamme. Lisää tietoa partiosta löydät esimerkiksi Partio.fi-sivulta. Jos lapsesi on jo partiossa, lisää tietoa tulevista tapahtumista ja partiosta yleensä kannattaa tiedustella lapsesi johtajilta. Ryhmien johtajien yhteystiedot löydät täältä.