Matti K Kauppila Tmi 

Yksilö- ja ryhmätyönohjausta sekä esihenkilöiden sparrausta työyhteisöjen, yritysten sekä esityisesti oppilaistos-organisaatioiden tarpeisiin


Lähtökohtani työnohjaustoiminnalle

Olen hankkinut ratkaisu- ja voimavarakeskeisen työnohjaajakoulutuksen (sto) erityisesti  koulu- ja oppilaitosten eri ammattiryhmien konflikti- ja pulmatilanteiden ratkomiseen.  Näiden syvällinen tuntemukseni perustuu yli kolmen vuosikymmenen työkokemukseen erilaisissa opetussektorin rooleissa koulunkäynnin ohjaajasta rehtoriin ja kunnalliseen toimialajohtajaan. Erityisesti minulle on työvuosieni saatossa kertynyt vankka johtamis- ja esihenkilötyökokemus haastavista organisaation muutostilanteista. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi kriisiytyneen työyhteisön palauttaminen normaalitilaan kuolemantapauksen johdosta tai yksittäisen lukion toimintojen lakkauttaminen sekä näiden  nivominen uuden organisaation toimintakulttuurin mukaiseksi. Kouluyhteisöjen arjen haasteissa nousee usein esille tarve saada niin opettajille kuin rehtoreille ja esihenkilöille pikaista sparrausta hankalien työtilanteiden ammatilliseen kohtaamiseen ja käsittelyyn, liittyvätpä ne sitten haastaviin asiakkaisiin tai koulun työyhteisön sisäisiin ongelmiin.

Mottoni

"Työyhteisön pulmatilanteiden ratkaisemiseen tarvittava tieto löytyy työyhteisöstä ja sen voimavaroista itsestään, ei ulkopuolelta tuoduista ajatuksista. Monasti  kuitenkin ulkopuolinen ohjaaja voi helpottaa johdattelemaan tämän tiedon löytämisessä ja ratkaisuideoiden käytäntöön paneutumisessa. Sama pätee mielestäni myös pulmatilanteisiin yksilötasolla."

Hinnasto

Yksilöohjaus 60 min/kerta 90 € + alv 24 % 

Ryhmäohjaus (2-5 henkilöä) 90 min/kerta 150 € + alv 24 % 

Matkaveloitus sisältyy tuntihintaani pääkaupunkiseudulla.

Räätälöin mielelläni juuri teille sopivan työnohjaus ratkaisun. Ottakaa yhteyttä niin sovitaan tapaamisesta, jossa kartoitamme yksilölliset tarpeenne. Teen mielelläni tarpeittenne pohjalta myös erillisen tarjouksen!

Henkilökohtainen esittely 

 Olen kokenut koulu- ja opetustoimen ammattilainen, työskennellyt useissa eri  tehtävissä opiskelijoiden ohjaajana, aineenopettajana, hallinnon erityisasiantuntijana, rehtorina  sekä sivistystoimenjohtajana yli kolmen vuosikymmenen ajan. Erityisasiantuntijana osallistuin oppilaitokseni kokonaisarkkitehtuurityöhön, pedagogisen toiminnan ja sen kehittämisen vaikuttavuuden arviointityöhön sekä esihenkilötyön tukemiseen sekä sparraukseen kuntayhtymän strategiassa asetettujen tulostavoitteiden saavuttamiseksi. Suoritin  ratkaisu- ja voimavarakeskeisen työnohjaajakoulutuksen Helsingin yliopiston täydennyskoulutuskeskus Palmeniassa 2000-luvun alussa.

Olen kokemusasiantuntija koettuani vuosikymmen sitten haastavassa organisaation muutostilanteessa totaalisen työuupumuksen sekä sairastuttuani keskivaikeaan masennukseen. Voit lukea tämän sivuston alasivulta lisää TTT-lehdessä 4/2019 kirjoitetusta jutusta minun selviytymistarinastani näiden kourista. Tuon omakohtaisen selviytymisprosessin myötä kypsyivät itselleni erityisesti ajatukset jokaisen yksilön omien henkilökohtaisten voimavarojen tärkeydestä joiden varaan rakentaa omaa polkuaan vaikeissa tilanteissa.

Olen naimisissa ja perheeseeni kuuluu vaimoni Annen lisäksi Australian labradoodle koira Laki. Viimeisimmäksi lukemani kirjat ovat Sari Torkkolan Lean asiantuntijatyön johtamisessa Talentum pro Helsinki 2016 sekä Frank Martelan toimittama teos Esa Saarinen, elämänfilosofi 2013.

  Työhistoria 


Koulutus 


Harrastustoiminta sekä tärkeimmät luottamustehtävät

Vapaa-ajan harrastuksista minulle ovat tärkeimpiä olleet musiikki ja liikunta eri muodoissaan. Olen laulanut helsinkiläisissä mieskuoroissa (YL, LM, SL)  kolmekymmentä vuotta jonka lisäksi soitan itse edelleen jonkin verran pianoa. Perinteisten mailapelilajien (tennis, golf) ja talviliikuntalajien lisäksi ovat tärkeiksi asioiksi minulle tulleet mökkeily ja veneily, sekä kotipuutarhani laitto. Museoajoneuvoharrastuksena minua on innostanut Pyhimys-Volvoni (Volvo 1800 ES vm 1972) entisöinti sekä ylläpito.

Olen toiminut viime vuosina kotikaupunkini kaupunginvaltuutettuna, opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnan jäsenenä sekä Uudenmaanliiton maakuntavaltuuston jäsenenä. Lisäksi olen toiminut luottamushenkilönä Kauniaisissa kotiseurakuntani kirkkovaltuutettuna sekä seurakuntaneuvoston jäsenenä.


Referenssilista 2008-2023


Yhteystiedot 

Juusintie 11 C                                

02700 Kauniainen                             

gsm: 050 5480465

email: mattikkauppila@gmail.com

https://www.facebook.com/MattikKauppila-100393274878357/?modal=admin_todo_tour 

https://www.linkedin.com/in/matti-kauppila-764553172/

https://sites.google.com/view/tmimattikkauppila/home

Y-tunnus: 2196782-7


mieskuoro Laulu-Miehet

"Soi taivaat" konserttissa Vaasan kirkossa 2024

Volvo 1800 ES 1972

Suomen pyhimyskerhon syysajoissa Verlassa 2022