Johtamisen harjoittelu

Suomen perustuslain ja yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tasa-arvolaki velvoittaa kaikkia oppilaitoksia huolehtimaan siitä, että ihmisillä on sukupuoleen katsomatta samat mahdollisuudet koulutukseen. Opetuksen ja opetusaineistojen tulee tukea tasa-arvolain toteutumista. --

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2014, Perusopetus yleissivistyksen pohjana

Miksi kaikki johtavat?

Johtaminen on tiimityössä keskeistä. Meistä kaikista ei tule elämässä Suuria Johtajia, mutta me kaikki johdamme omaa elämäämme. Yhteiskunta koostuu meistä yksilöistä ja olemme yhdessä vastuussa toisistamme.

Johtaminen on yksinkertaisimmillaan sitä, että kertoo toisille, mikä on tavoitteena ja kysyy, miten me päästään tavoitteisiin. Saman voi kysyä itseltä ja johtaa itseään, ja tämä taito on olennainen kyky ihan jokaiselle.

Työelämässä monet tiimit toimivat ketterästi ilman johtajaa, näin on esim. opettajien aineryhmissä koulussa. Siksi mieheni pyörittelee välillä silmiään, kun harjoittelemme teinien kanssa ”vanhanaikaista” tiimimallia johtajineen. Johtamattomuus on tulevaisuuden työelämän taito, paitsi jos työelämässä sattuu osumaan tiimiin, jossa on johtaja. On ymmärretävä, että johtajattomuus ei ole edellytys hyvin toimivalle tiimille.

Tasa-arvoinen tai ilman johtajaa toimiva tiimi tarvitsee yksilöitä, jotka osaavat johtaa itseään, ja tämän harjoittelu sujuu hierarkisen harjoittelun kautta. On yllättävää, kuinka paljon vaikeuksia yläkoululaiselle tuottaa nimetä toimintoja, vaikka niiden tavoitteet olisi näkyvissä paperilla. ”Kerätkää muistiin keinoja” ei välttämättä tuota muistiinpanoja tai edes enempää kuin yhden tavan keksimisen.

Johtaminen on ihmistyötä. Sellaisena se on vaativaa ja sen harjoittelu voi olla turhauttavaa. Ympäristössä, jossa jokaiselle annetaan mahdollisuus harjoitella johtamista omalla tasollaan, on armollinen, mutta jokainen yläkoulussa työskennellyt tietää, että teinit ovat välillä pikemminkin sivaltavia kuin armollisia.

On silti positiivista, miten vähän olen huomannut johtajan ohittamista tai vähättelyä niissä kolmessa koulussa, jossa olen opettanut tiimityön menetelmin. Ehkä se auttaa, että jokainen tietää oman vuoron tulevan ja siinä vaiheessa roolit vaihtuvat päinvastaisiksi. Halutaan olla oikeasti hyviä johtajia, ei auktoriteetteja.

Opettaja tukee johtajaa

Ryhmän itsenäinen työskentely on helpompaa silloin, kun ryhmä kokee, että se saa tehdä päätöksiä itse ilman aikuisen kritiikkiä. Siksi opettaja ei saa puuttua (liikaa) ryhmän toimintaan. Tämä on helpointa, kun ope ei ohjaa ryhmän jäseniä vaan tukee ryhmän johtajaa sen kerran toiminnassa.

Jokaisen nuoren tulee mielestäni harjoitella johtamista. Osa pääsee olemaan omalla vahvuusalueellaan ja osa joutuu oppimaan johtaessaan uusia taitoja. Kaikille johtaminen opettaa kuitenkin sosiaalisia taitoja, organisointia ja vastuunottoa muiden elämänhallinnan kannalta olennaisia asioita.

Johtamisen harjoittelu voi tuntua pelottavalta. Erityisesti se on sitä, jos luonteenvahvuudet eivät osu yksiin johtamisen sosiaalisten vaatimusten tai tunnetaitojen tärkeyden kanssa.

Open tärkein tehtävä on valaa uskoa teinin johtamiskykyihin ja lupaan vasta harjoitella johtamista. Kannustus ja positiivinen ohjaus toimivat parhaiten ja opettajana minun on myös hyväksyttävä, että osa harjoittelee vasta johtamisen aakkosia.

Johtaja harjoittelee erityisesti jotain ryhmätyöskentelyn osa-aluetta. Asetan hänelle siihen oppimistavoitteen. Joskus laitan tavoitteen selkeästi lapulle, joskus riittää, että kannustan johtajaa vinkkaamalla tai kehumalla hyvin valituista toimintatavoista.

Jos havaitsen tiimissä toimimatomuutta tai ongelmia, pyydän johtajan erilleen saamaan lisäohjeita. Toimin näin erityisesti silloin, kun ryhmänjohtajalla on jo taitoja ymmärtää, miten kannustetaan ja ohjataan kehumalla. En puutu itse akuutissa tilanteessa, jos ei ole välttämätöntä.

Pyrin kuitenkin siihen, että jälkikäteen onnistuneet ongelmanratkaisut saavat kehuja. Epäonnistuneita pyrin puolestaan nostamaan palautteenantoon ja käsittelemään siinä. On rakentavaa, kun ristiriidat nimetään sekä toiminnan että tunteen tasolla ja pohditaan yhdessä, miten tilanteessa kannattaisi seuraavalla kerralla toimia. Luulen, että olen itse oppinut näistä tilanteista vähintään yhtä paljon kuin lapsetkin.

Johtajat ovat niitä, jotka parantavat muiden toimintaa

Luonnollinen johtajuus on nähty usein ekstrovertin ja karismaattisen persoonan innostamisen ja puhkumisen tuloksena. Tai ainakin se Susan Cainin (introverteista kertovan kirjan Hiljaiset kirjoittaja) mukaan on sellaista yhdysvaltalaisen bisneskulttuurissa. Suomessa johtajan viittaa ei ole asetettu itsestäänselvästi vetovoimaisimmalle henkilölle, mutta usein yläkoulussakin johtajat ovat niitä, jotka ottavat persoonallaan tilan haltuun ja ovat luonnostaan ihmisihmisiä ja äänekkäitä.

Cain kuitenkin toteaa, että ekstrovertti pauhukonsertti auttaa kohottamaan menestystä (tai tuottavuutta) vain sellaisissa ryhmissä, joissa yksilöt ovat vähäiseen autonomiaan pyrkiviä. Koulussa tämä toimii esimerkiksi silloin, kun oppilaat tekevät töitä huonolla motivaatiolla ja innostusta tulee pumpata tekemiseen ulkoapäin. Sen sijaan tilaa antava introvertti johtaja parantaa menestystä silloin, kun ollaan tekemisissä osaamista ja innovointia vaativissa yhteisöissä tai tehtävissä. Johtajuus sopii siis kaikenlaisille persoonille, kunhan konteksti on oikea.

Mikä sitten auttaa kaikkien menestystä? Toisten toimintaa kohottavat

• rehellisyys

• johdonmukaisuus

• arvojen ylläpito

• vision kantaminen

• asiantuntijuus

Nämä eivät vaadi tietynlaista persoonaa vaan pikemminkin kykyä elää näiden arvojen mukaan. Tällaiselle henkilölle on myös nimitys: mentori on henkilö, joka kehittää toisia näyttämällä esimerkkiä.