Keskustelukulttuurin synnyttäminen

Toimintakulttuurin kehittämisen perusedellytys on toisia arvostava, avoin ja vuorovaikutteinen sekä kaikkia yhteisön jäseniä osallistava ja luottamusta rakentava keskustelu.

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2014, Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri

Tavallisella opejohtoisella tunnilla tavallisin tuntikeskustelun muoto on se, että ope kysyy, oppilas vastaa ja opettaja arvottaa vastauksen (Sinclairin ja Coultheartin IRE-malli vuodelta 1975). Tämä ei sovi tietystikään tiimioppimisen keskustelumalliksi, sillä pyrkimyksenä on löytää yhteinen ajattelu, ei open oikeaksi katsomia vastauksia. Se olisikin hassua: tiimiläiset pyrkisivät löytämään oman luovan ratkaisun ja varmistaisivat opettajalta joka välissä, saako näin toimia.

Tiimin omaan ajatteluun päästään dialogin avulla, ja vuonna 1987 Paulo Freire muotoili yhteisymmärrykseen pyrkivän dialogin jotakuinkin niin, että käsitys asian laidasta tapahtuu yhteisessä keskustelussa (dialogissa). (David Skidmore ja Kyoko Murakami 2016.) Kyseessä on ennakkotietojen ja keskustelun pohjalta syntynyt jaettu ajatus, joka muotoutuu kaikkien osallisten yhteisymmärryksestä, ei open mallista. William Isaacsin (2001) sanoittamana dialogissa on päätöksenteon sijaan tarkoitus herättää oivalluksia ja järjestää jo tiedettyä uuteen järjestykseen yhteisen vuoropuhelun avulla ja seurauksena.

Yhteisön puhekulttuuri syntyy kokonaisvaltaisesta viestinnästä ja toisten huomioimisesta sekä kunnioituksesta. Googlen tutkimuksen mukaan parhaita tiimejä yhdistää se, että niissä puheaika jakautuu tasaisesti, niiden jäsenet kuuntelevat toisiaan ja osoittavat herkkyyttä tunteille ja tarpeille. Tällöin tunnelataukset eivät pääse tekemään ilmapiiristä kireää ja tiimin jäsenet ovat oikeasti läsnä omana itsenään, omine vahvuuksineen.

Sanominen ja osallistuminen on monelle tiukka paikka, sillä silloin puhuja laittaa itsensä alttiiksi toisten mielipiteille ja on haavoittuva. Siksi puhumiselle kannattaa luoda säännöt. Teinikulttuurissa kettuilu ja rakkaudellinen tölvintä voivat olla hyvksyttyjä tapoja ilmaista itseään, mutta koska kaikki eivät jaa samaa kettuilun kulttuuria, se kannattaa mielestäni kieltää. Kanssani saa toki olla eri mieltä.

Äidinkieli ja vieraat kielet harjoituttavat keskustelua jatkuvasti, joten epäkunnioittavasta puhekulttuurista tulevat oppilaat voivat saada näiltä tunneilta vinkkejä siitä, miten toiselle kannattaa tai pitäisi puhua, jotta sanoja ei tulkita eri tavoin kuin puhuja lähettää ne matkaan. Myös Joonas Konstigin kirja Vuosi herrasmiehenä avaa hyvien tapojen merkitystä, vaikka teinille tämä voikin kuulostaa yhtä oudolta kuin teitittely, hovikäytöksen kumartelut ja maahanheittäytyminen keskiajan malliin. Teinikkulttuurin ulkopuolinen maailma on vähän keskiaikaa, mutta onnistuessaan se luo sellaista ilmapiiriä, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä hyväksytyksi ilman, että pitää ymmärtää ilkeiksi tulkittavien sanojen kaksoismerkityksiä.

Kouluyhteisössä kaikkien aikuisten tulee olla tietoisia keskustelutaidoista, sillä yhden aineen opetuksen perusteella ei tulla keskustelun mestareiksi vaan tieto jää elämästä irralliseksi opiksi oppituntikontekstiin.

Ilona Rauhala korostaa Keskustelun voima -kirjassa vastavuoroisuuden merkitystä. Keskustelu vaatii puheajan tasavertaisuutta, mikä tarkoittaa vastuuta kaikille osallistujille. Toisaalta keskustelija ei saa viedä muilta aikaa ja toisaalta keskustelijat eivät saa jättää puheaikansa käyttämättä. Luonne-erojen vuoksi tämä voi olla haastavaa. Introvertti tarvitsee aikaa puheen synnyttämiseen, ekstrovertti saattaa puolestaan työstää ajatuksiaan puhumalla. Olen koonnut tänne muutaman puheaikaan liittyvän harjoituksen, joita voi käyttää hyväksi.

Rauhalan mukaan keskustelun neljä osataitoa ovat

1. kyky kuunnella

2. kyky puhua

3. kyky säädellä impulsseja

4. kyky vastavuoroisuuteen.

Koulussa näitä kannattaa harjoitella aktiivisesti, sillä vaikkapa hiljaa oleminen ei takaa kuuntelua tai vastavuoroisuutta.

Rauhala antaa keskustelutilanteelle viisiportaisen mallin, jonka hän on nimennyt OK 5:ksi. Keskustelutilanteen rakentavaan etenemiseen voi osallistua noudattamalla sitä.

1. Viritä tunnelma: kysy mitä kuuluu ja luo ilmapiiriä

   • Tämä voi olla tiimissä johtajan tehtävä

2. Kuule mitä puhutaan: pyydä kertomaan lisää, kerro, mitä kuulit

   • Tämä voi olla tiimissä joko johtajan tai roolitettuna yhteenvetäjän tehtävä

3. Kuuntele tutkivalla otteella: pyri osallistuessa selvittämään, mistä puheessa on kyse

   • Tämä voi olla tiimissä kaikkien tehtävä vuorollaan tai sen voi roolittaa yhdelle

4. Jäsennä keskustelu: selvennä, mikä juuri tässä keskustelussa on kaikkein tärkeintä - juuri näille keskustelijoille

   • Tämä voi olla tiimissä johtajan tehtävä, sillä hän tietää tehtävänannon

5. Sulje keskustelu: keskustelun selkeä lopetus, vaikka yhteistä lopputulosta ei olisi saatu vielä aikaan

   • Tämä voi olla tiimissä aikatauluttajan, johtajan tai yhteenvetäjän tehtävä

Yhtä olennaista puhekulttuurissa on kuuntelu kuin itse puhuminenkin. Ja kuuntelulla tarkoitan sitä aktiivista kuuntelua, jossa pyritään ymmärtämään sitä, mitä toinen viestii, ei ainoastaan olla hiljaa toisen puheen aikana tai pohdita, mitä merkitystä toisen sanoilla on itselle. Yksinkertaisia tapoja harjoitella kuuntelua on toisen sanoman toistaminen ("Kuulin, että sanoit...") sekä yhteenvedot. Muistan itsekin harjoitelleeni näitä puheviestinnän demoissa joskus 2000-luvun taitteessa ja silti välillä tuntuu, että en hallitse niitä vieläkään, jos omat tunteet nousevat puhetilanteessa esiin. Harjoiteltavaa siis riittää. (Lisää vinkkejä esimerkiksi Lena Skogholmin Kohtaamisen koodit -teoksesta.)

Oppikirjat

Särmä 9 (äidinkieli) käsittelee vuorovaikutustaitoja ja kuuntelemista. Sieltä löytyy malli vuorovaikutuksen keinoista sekä ohje taitavaan kuunteluun. Lisäksi kirjassa on harjoituksia, joilla voi syventää rakentavan keskustelun hallitsemista. Myös videokeskustelua käsittelevä luku ohjaa arvioimaan omaa vuorovaikutusta.