Oppimisen reflektointi

Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. Oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin. Oppimisprosessin aikana hän oppii työskentely- ja ajattelutaitoja sekä ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. - - Oppimisprosessin aikana saatava rohkaiseva ohjaus vahvistaa oppilaan luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa. Monipuolisen myönteisen ja realistisen palautteen antaminen ja saaminen ovat keskeinen osa sekä oppimista tukevaa että kiinnostuksen kohteita laajentavaa vuorovaikutusta.

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2014, Perusopetus yleissivistyksen perustana

Sekä opettajan että oppilaiden oppiminen tulisi olla arvioinnin kohteena

Tiimioppiminen on prosessi, jossa oppimassa ovat niin opettaja kuin oppilaatkin. Koska opettajalla on enemmän tietoa kuin oppilailla, oppilaat oppivat usein enemmän kuin opettaja - tai ainakin eri asoita. Sama tilanne voi tehdä sen, että opettaja ei tajua asettua mukaan oppimisprosessiin, mutta totuus on, että huomaan tunnilla oppineeni asioita, joita en edes ajatellut kaipaavani oppia.

Kuinka kommunikaatio tapahtuu? Millaisia erilaiset oppijat ovat? Miten voin haastaa käsitystäni vetäytyvistä oppijoista? Nämä ovat asioita, joita olen työstänyt oppitunneilla ja joiden havainnoille on jäänyt aikaa, kiitos tiimityöskentelyn. Olen myös tajunnut, että tarvitsen kysymyksiini lisää tutkimustietoa, en ainoastaan havaintojani.

Kun uskaltautuu vaihtamaan menetelmää, on tärkeä tehdä pitkän tähtäimen tavoite. Sen jälkeen tarvitaan aikaa ja reflektiota siihen, mitä on opittu. Minun pitkän tähtäimen tavoite on muodostaa ajatus ja käyttöteoria siitä, miten oppilaat oppivat merkityksellisesti ja niin, että he saavat kestävän perustan tulevaisuuteen. Koska arjessa joudun tarttumaan akuutteihin tilanteisiin, reflektiolle ei ole ollut riittävästi aikaa. Sitä on raivattava. Tämän nettisivun rakentaminen ja instatilin pitäminen on ollut juuri sellainen reflektiomahdollisuus.

Se, mitä minä olen oppinut, ei ole siirrettävissä lukijalle näiden tekstien kautta, vaikka nämä voivatkin toimia ajatusten lähtökohtana. Omaksuminen tapahtuu ruudun sillä puolella sinun oman toimintasi kautta ja reflektoimalla omaa toimintasi osana oppimisprosessia.

Reflektiossa asetutaan hetkeksi tapahtuman ulkopuolelle ja pyritään suhteuttamaan se perspektiiviin: mitä tavoiteltiin, onnistuiko se? Reflektoiti on oppimisen lihaksen vahvistamista. Vahvistaminen tapahtuu punttisalilla, sopivin harjoittein, joita tulee tehdä sen väsyttävyydestä ja siitä aiheutuvasta lihaskivusta huolimatta. Vain näin oppimisen lihasmassa kasvaa. Oppilaiden kohdalla reflektiossa puhutaan itsearviosta.

Kritiikki on tärkeintä, mitä voimme antaa toisillemme, kunhan se tarjoillaan empatian tarjottimella. Siksi ei ole hyvä lähteä muuttamaan opetustapaa yksin, vaan siihen tarvitaan ympärille muita. Oppilaiden kohdalla puhutaan vertaisarviosta ja formatiivisesta arvioinnista.

Mentorointi on hyödyllinen keino buustata aikuisen oppimista. Mentori on kokenut trampoliini, joka auttaa oppijaa saamaan vauhtia kohti kehityksen tavoitteita ja löytämään omia vahvuuksiaan. Mentorointi tapahtuu keskusteluin ja on hyvä, jos mentorilla on valmennuksellinen ote, jotta toiminta ei ole pelkkää kavereiden jutustelua vaan aitoa tramppahyppyjen tehoa.

”Ennen ajattelin – nyt ajattelen” -menetelmä on esitelty teoksessa Ajattelun taidot ja oppiminen. Ajatuspari on yksinkertainen tapa pohtia oppimisen prosessia. Ajattelun kehittymistä voi tehdä näkyväksi kysymällä, mikä sai ajattelun muuttumaan. Joskus ajattelu ei muutu, jolloin tulee kysyä, mikä saa vakuuttumaan siitä, että aiempi ajattelu on ollut oikeaa. Samalla oppimisen prosessi tulee ymmärrettäväksi ja reflektoija oppii omasta oppimisestaan.

Oppimista tapahtuu, kun tehty ja eletty muovaa identiteettiä ja muuttaa näkökulmaa

Seuraava on reflektiivinen teksti siitä, miten minä olen toiminut tiimiopettajana. Sen on tarkoitus antaa esimerkki siitä, miten open oppimislihasta voi harjoittaa.

Poisoppiminen on osa prosessia

Oppimista on koko transformaatioprosessi, joka alkaa poisoppimisesta. Vasta poisoppimisen jälkeen voi omaksua uutta: joko tiedonhankkimisesta kohti sen soveltamista tai niin, että luovan prosessin aikana siihen liittyvä sisältö omaksutaan, ikään kuin käytännön kautta. Meitä jääräpäitä auttaa, kun oppimisen prosessista on tietoinen, sillä vanhan toimintamallien esiinpuskemisen kohdalla voi antaa itselleen käskyn toimia uudella tavalla. Välillä se vaikuttaa positiivisesti, välillä yrityksiä tarvitaan useita.

Kuinka monesti olen tolkuttanut itselleni, että opsissa sisältö ei ole keskeistä, vaan taito hallita sisältöä. Samaa olen sanonut oppilailleni kymmeniä kertoja. Silti tämän omaksuminen on haasteellista, sillä aivoissa pitää tapahtua ihan fyysinen muutos synopsien kytköksissä, että opin pois vanhasta.

Yhteiskuntaopin arvosanakuvaus T4 ei kuulu, että oppilas hallitsee yhteiskunnasta ja taloudesta sen tieteenalan peruskäsitteistön, ja osaa selittää sitä esimerkein, vaan "Oppilas hankkii tietoa yhteiskunnasta ja taloudesta eri lähteitä käyttäen sekä vertailee lähteiden tietoja keskenään." Lähestymistapa on hyvin erilainen.

Puhutaan interventioista systeemissä, eli tehdään muutos, joka vaikuttaa koko vallitsevaan ajatteluun ja siitä nouseviin toimintatapoihin. Kyse ei ole vain yhden osa-alueen muutoksesta, vaan kaikki vaikuttaa lopulta kaikkeen.

Arviointi on hyvä esimerkki: jos arvosanakriteeri on tiedon hankkimisen analysointi eikä tiedon hallinta, miten oppimistehtäviä pitää muuttaa? Miten se vaikuttaa työskentelytapoihin? Entä arviointiin?

On tärkeää lähteä kokeilemaan ja raivata sen jälkeen aikaa (sekä oppilaille että itselle) reflektointiin. Mitä tavoittelin? Miten toimin? Miltä tuntui? Mistä tunteet kumpuavat? Pääsinkö tavoitteisiin? Mitä kannattaa säilyttää, mitä muuttaa tavoitteiden näkökulmasta?

Minua auttaa, kun pidän tavoitteen jatkuvasti näkyvillä. Pyrin kokoaikaisesti kohti tavoitteen saavuttamista. Synnytän psyykkisen muutoksen opettajuuteeni ja synnytän uusia synopseja aivoihini. Silloin opin ja uusi taito tulee lopulta sujuvaksi, osaksi identiteettiäni.

Vain riittävä määrä aikaa ja yrityksiä aiheuttaa oppimisen. Sillä päästään osalliseksi tavoiteltavaa muutosta. Hyvää vertaistukea aiheeseen saa esimerkiksi Olli-Pekka Heinosen Eletään ihmisiksi -kirjasta, joka selkeyttää lempeästi ja jämäkästi tulevaisuutta ja yhteiskuntaa, mikä sopeutuu siihen.

Onko tiimioppiminen pakollista?

Tiimimenetelmän oppiminen perinteisen oppimisen maailman keskelle ei ole helppoa, sillä siinä haastetaan perinteinen oikeiden vastausten ja opettakeskeisen opettamisen ajattelutapa.

Muutos aiemmin opitusta kouluoppimisesta ja oikeista vastauksista (sekä myös opsin vaatimista perustason sisältöhallitsemisesta) taitokeskeiseksi ei ole yksinkertaista. Monen turvalliseksi kokema opiskelutapa häviää, kun ei ole enää oikeiden vastausten automaatteja. Eikö oikeita vastauksia olekaan olemassa, onko edes 2x5 kymmenen? Ja olisiko sitä hyvä osata ulkoa vai ei?

Päiväkodissa opitaan luovaa toimintaa, mutta silti siellä on tietyt pakolliset säännöt, joita noudatetaan ja jotka opitaan. Koulun tavoitteet eivät ole tässä mielessä mitenkään erilaiset. Meitä häiritsevät kuitenkin päiväkotia enemmän jo kinkerikouluaikoina opitut ajatukset siitä, mikä on oppimisen tavoite ja struktuuri: tietoa, ulkoa, lukkarin tavalla.

Opettajana lähdin aluksi muuttamaan opetuksen kokonaisvaltaisesti tiimioppimiseen. Alusta alkaen palaute oppilailta oli innostunutta ja sen voi tiivistää ajatukseen saamme tehdä itse ja omistaa oppimisprosessin.

Monelle itsenäiseen ajatteluun ja ongelmien ratkomiseen tähtäävä oppiminen sopii, sillä valmiit vastaukset ovat ristiriidassa kompleksisen ja moniarvoisen maailman kanssa.

Ristiriita näkyy koulussa myös käytöshäiriöinä tai sopeutumista vaativina diagnooseina, kuten ADHD:n ylidiagnosointina. Moni oppilaistani on sanonut, että alun jälkeen on oppinut paremmin ja syvemmin kuin jos olisin pitänyt tunteja, jossa tehdään open antamien mallien mukaan. Tämä on jo syvällinen havainto oppimisesta.

Onko opettaminen vanhanaikaista?

Kotitaloudessa sain entiseltä ryhmältäni palautetta, että heidän uusi opettaja on minua parempi: hän antoi tunneillaan selkeämmät tehtävät ja toimintamallit. Maailmasta tuli kirkkaampi ja helpompi hallita näiden kautta.

Ihan ensimmäisessä avoimessa tiimikokeessani ikinä osa entisistä huippusuorittajista hämmentyi luovista tehtävistä, sillä silloin ei voi olla varma, että löytää oikean ratkaisun. He eivät päässeet entiseen täyden kympin suoritukseen ja sanoivat, että tiimityö on huono menetelmä.

Ymmärrän kaipuun entiseen. Siinä vaiheessa, kun opettaja pohtii, pitäisikö opetusta vaihtaa tai mukauttaa, kaikki negatiivinen palaute rohkaisee hylkäämään tiimit tai nykyisen opsin tavoitteet. Jos opejohtoisella on ennenkin selvitty ja saatu myös kymppejä, miksi tuoda hämmennystä keskuuteen? Sisällöt kunniaan ja opettajan opetustaito ykköseksi.

Koulun pitää kuitenkin valmistaa nykynuoria tulevaisuuteen. Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestys ja Tulevaisuuden identiteetit -kirjojen esittelemä ajattelutapa rohkaisee näkemään koulun tehtävän tulevaisuusvinkkelistä. Jos emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, eikö ole parempi rakentaa oppivaa ja itsensä tuntevaa yksilöä kuin tämän päivän tietotaitoja hallitsevaa teiniä? Kuten Pölönen kirjoittaa: ”Muutos ei ole pelottava, jos sen sanoittaa hyvin.”

Tulevaisuuden taidoissa inhimillisyys ja taitokeskeisyys ovat valttia, sillä koneet eivät korvaa empaattisuutta tai luovuutta. Tiimeissä kehittyvät taidot ovat olennainen osa tulevaisuutta. Identiteettinä mahdollistava kiteyttäjä on parempi kuin opettaja, sillä ensimmäinen on siirrettävissä ympäristöstä ja työstä toiseen, jälkimmäinen pysyttelee opettajajohtoisessa koulussa. Se on rakennettu tuottamaan teollisuusyhteiskunnan taitoja, jossa ei ole tekoälyä tai edes internetiä. Koneen korvaamat prosessit menivät jo.