Eriyttäminen tiimissä

Opetuksen eriyttäminen ohjaa työtapojen valintaa. Eriyttäminen perustuu oppilaantuntemukseen ja on kaiken opetuksen pedagoginen lähtökohta. Se koskee opiskelun laajuutta ja syvyyttä, työskentelyn rytmiä ja etenemistä sekä oppilaiden erilaisia tapoja oppia. Eriyttäminen perustuu oppilaan tarpeille ja mahdollisuuksille suunnitella itse opiskeluaan, valita erilaisia työtapoja ja edetä yksilöllisesti. Työtapojen valinnassa otetaan huomioon myös oppilaiden väliset yksilölliset ja kehitykselliset erot. Eriyttämällä tuetaan oppilaan itsetuntoa ja motivaatiota sekä turvataan oppimisen rauhaa. Eriyttämisellä myös ehkäistään tuen tarpeen syntymistä.

Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2014, Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri

Toiminnallinen oppiminen vie paljon aikaa. Monesti käy niin, että kaikki eivät ehdi tehdä sitä, mitä on suunniteltu. Sen sijaan, että annan läksyksi tehdä asiat yksin loppuun, pidän välillä eriyttämistunteja.

Annan sisältöön liittyvät perustehtävät usein oppilaille sekä haastemahdollisuutena että sisältötehtävinä. Lisäksi annan näihin valmiit oikeat vastaukset tarkastusvihkoina. Sinällään on sama, miten oppii, kunhan oppii.

• Haastetehtävä: Valmistakaa kakku. Kerätkää ohjeesta kaikki tekemistä kuvaavat sanat ja selittäkää lopuksi, millaista menetelmää ne tarkoittavat. Olkaa tarkkana kuvausten kanssa ja kirjatkaa mukaan näkyviin myös käytetyt välineet.

• Sisältötehtävä: Mitä seuraavat leivontamenetelmät tarkoittavat? Mitä välinettä tai välineitä käytät? Mittaa, sekoita, vatkaa, alusta, vaivaa, kauli, levitä.

Ops antaa aika selkeät raamit eri tason osaamiselle, vaikka sisällönhallinnan määrä on määritelty hyvin monissa oppiaineissa epämääräisesti ”sisällöt valitaan niin, että ne tukevat tavoitteisiin pääsemistä”. Arvosana viitosen tavoite on osata tavotteita ”opettajan avulla” ja tavoitteiden kiitettävässä hallinnassa oppiaineissani tulee tulkita ja analysoida, mikä on sekä itsenäistä että dialogia vaativaa toimintaa.

Suurin osa oppilaistani haluaa tähdätä vähintään kasin arvosanaan ja valitsee tehdä tavoitteiltaan haastavampia versioita oppimistehtävistä. Osa on taas tyytyväisiä, kun saa mennä omalla alemmalla tasolla ja ope ehtii auttamaan. Vaativampia haasteita tekevät selviävät yleensä keskenään, joten haastetunneilla ope ehtii auttamaan niitä, jotka kaipaavat tarkempaa ohjausta.

Oppiminen tapahtuu eri tahtiin. Usein hitaimmat tarvitsevat enemmän aikaa asioiden omaksumiseen kuin nopeat. Molemmat tarvitsevat kuitenkin vapaa-ajan, jolloin toipua koulun rasittavuudesta. Sen sijaan, että antaisin hitaimmille läksyksi tehdä tehtävät loppuun kotona, pidän eriytyskertoja, jolloin on mahdollisuus paikata perustietojen vajausta. Samalla korkeampiin arvosanoihin tähtäävät voivat käyttää ajan soveltavien sisältöjen ja tavoitteiden hiomiseen. Erillisiä tukiopetuksia ei tarvita.

Bloomin taksonomia jakautuu alemman ja ylemmän tason oppimisen kuvauksiin. Eriyttäessä tehtäviä on hyvä huomioida se, että ei aloita liian korkan tason tehtävällä, jos perusteiden löytäminen tuottaa oppilaalle hankaluuksia. Erityisesti hahmotushäiriöiselle voi olla hankalaa tehdä luovaa prosessia, jos peruskäsitteistö on levällään kuin Jokisen eväät. Tiedän sen, koska minulla on hahmotushäiriö.

Yksi tapa hahmottaa luovien tehtävien eriyttämistä on jakaa taksonomia kahtia ja ottaa niiden vastinparit tehtävänantoon. Jos alimman tason muistaminen sujuu niin, että oppilas pystyy kertomaan ja luettelemaan asioita, hän voi lähteä pohtimaan ja testaamaan korkeamman käsitteiden toimivuutta. Kaikille alemman tason osaamisille löytyy vastinpari ylemmän tason kuvauksista. Eikö ole nerokasta!

Portaita ei siis tarvitse nousta tyvestä latvaan vaan hyppiä voi vasemman ja oikean jalan askelmien mukaan ylöspäin. Itse teen usein juuri näin, ja huomaan, että kokonaisuus hahmottuu lopulta nätisti siinä vaiheessa, kun saan luovan prosessin (suunnittele, kehitä) avulla määriteltyä kaksi alinta porrasta kuntoon. Eteneminen ei siis ole lineaarista vaan siksakkia, jossa nuolet sinkoilevat eri kerroksissa ja kokonaiskuva syntyy sekavassa järjestyksessä. Lopputulos voi hyvinkin näyttää Picasson taululta, joten kauneutta on turha etsiä myöskään prosessista.

Anna lapselle se määrä tukea, minkä hän tarvitsee opetellessaan itseohjautuvuutta (ja jonka hänen kehitystasonsa tarvitsee)

Juho Norrena (teoksessa Oman oppimisen kapteeni): Lapsi tarvitsee turvallista aikuista ja ennakoitavuutta kaikenlaisissa pedagogiikoissa. Riippuvaisuus ulkoisesta tuesta on itseohjautuvuuden kannalta tärkeää kaikissa lapsen kehitysvaiheissa. Mitä vähäisemmät itseohjautuvuuden taidot ovat, sitä enemmän tukea ja jatkuvaa palautetta tarvitaan.

Opettajan työ on ajatella oppilaan etua. Hänen olisi löydettävä ne ratkaisut, jotka auttavat oppilasta oppimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se, että oppilas motivoituu oppimisesta, sekä hauskoista että työläistä tehtävistä, on opettajan työn ytimessä.

Kun itseohjautuvuus asetetaan keskeiseksi opetettavaksi päämääräksi, muuttuu koko opetustilanteen asetelma ja samalla lähes koko opettamisen identiteetti. Myös oppilaan rooli on keskeisesti toisenlainen. Enää ei olekaan olennaisinta se, mitä tietää, vaan se, kuinka aktiivisuutta omaa oppimistaan kohtaan voi opettajan avustuksella lisätä.